Mä olen tuijottanut tätä tyhjää tekstieditoria jo ties kuinka kauan. Yhtäkkiä on alkanut pelottamaan, että joku oman näyttönsä takana tekee sellaisia tulkintoja, jotka eivät pidä lainkaan paikkansa. Mietin ihan liikaa, mitä voin kirjoittaa. Ei auta kuin päättää, että vastuu on lukijalla. Sovitaan vielä niinkin, että lukija, jolla on olemassa ihan henkilökohtainen kontakti muhun, niin ottaa luurin käteensä ja soittaa, jos jotain epäselvyyksiä jää.
Mä tiesin, että tunteiden miettiminen on vaarallista. Ja silti mä tein niin. Kaiken lisäksi mä menin tekemään sen keväällä. Just sillon, kun kaikki uusi alkaa kasvaa ja muutenkin taas herää haluamaan kaikenlaisia asioita. Varsinaista itsemurhaa. Kun sille antaa pikkusormen, se vie koko käden. Tai ainakin normaalisti rautaisen keskittymiskyvyn. Ajatukset karkailee mihin sattuu ja oikeat asiat etenee tuskastuttavan hitaasti, kun yllättää itsensä kerta toisensa jälkeen tuijottelemasta kaukaisuuteen.
Myönnetään, että mullekin on ihan terveellistä aika ajoin antaa pään pehmitä ja sydämen sulaa. Mutta vähintään toinen jalka olisi syytä pitää tukevasti maassa koko ajan. Mä olen ehkä maailman suurin pelkuri. En ehkä sittenkään ole niin kova kuin annan ymmärtää. Mulla ei vaan useinkaan ole varaa raottaa sitä tunteettomuuden viittaa. Silti: ellei seiniin tuijottelu ala kohta helpottaa, niin tarttis varmaa tehrä jottai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.
Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)