Sivut

perjantai 27. huhtikuuta 2012

R niin kuin rakkaus

Älkää nyt vaan luulko, että mulla olisi rakkaudesta jotain fiksua sanottavaa. Kun joku ottaa puheeksi rakkauden, mä jään yleensä tuijottamaan johonkin kaukaisuuteen ja yritän tekeytyä näkymättömäksi. Mitä enemmän mulle tulee ikää, sitä vähemmän mä haluan puhua aiheesta, josta mä en taida sittenkään tietää kovinkaan paljoa.

Siitä huolimatta mulla on selkeä käsitys siitä, että ihastuminen, rakastuminen ja rakastaminen eivät ole synonyymejä. Mulla on myös selkeä käsitys siitä, että ihmiset sekottaa monesti ihastumisen rakkauteen. Miten ne voisi ikinä olla sama asia, kun toinen tapahtuu hormonitoiminnan seurauksena alle viidessä sekunnissa ja toinen tunne syntyy, kehittyy ja jalostuu vuosien kuluessa?

Tarvitseeko sanoa, että mä en usko rakkauteen ensisilmäyksellä? Ensisilmäyksellä voi ihastua, muttei rakastua eikä ainakaan rakastaa. Korkeintaan voi rakastaa sitä tunnetta, jonka toinen saa aikaiseksi, mutta tuskin se kertoo paljoakaan tunteista sitä ihmistä kohtaan. Voihan sitä tietenkin uskotella itselleen, että ensisilmäyksellä tuntee toisen niin läpikotaisin, että tietää täsmälleen toisesta ihan kaiken ja pystyy näkemään tulevaisuudenkin. Tietää kuinka vuosien päästä olisi valmis repimään korvansa irti, ettei tarvitsisi kuunnella sitä maailman ihaninta ihmistä ja silti rakastaa. Tietää kuinka ne vitsit, jotka alussa tuntuu olevan tosi hauskoja lakkaa olemasta niitä, ellei repertuaari kehity ihmisen mukana ja silti haluaa kuunnella niitä jatkossakin. Mun näkökulmasta rakkaus on oikeastaan aika arkista.

Jos joku laittaa mut selkä seinää vasten ja vaatii vastauksia mun tunteista, niin yleensä korvaan r-sanan välittämisellä, kiintymyksellä, arvostamisella tai jollain vastaavalla (jos mulla nyt jotain sellaisia tunteita olisi). Joku vois väittää, että ne on sanoja, jotka liittyy läheisesti r-sanaan, mutta yhtä moni ei osaa niitä yhdistää siihen lainkaan. Se ei tietenkään ole mun ongelmani vaan useimmiten sen ongelma, joka mut on ajanut nurkkaan. Valehtelemaan mä en ala. Höh!


8 kommenttia:

  1. Minusta koko rakkaus on sellaista yliarvostettua ja sanan helinää. Minusta sellainen aito ja tosi rakkaus näkyy siinä, kun vuosikymmeniä yhdessä ollut pariskunta kävelee edelleen käsikädessä. Ihastuminen on kivaa, mutta rakastuminen ihan kamalaa, koska se niin kahlitsee ja uuvuttaa, sotkee koko elämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mä haluan silti säilyttää lapsenuskoni rakkauden suhteen. Ei se varmaan ole yliarvostettua ja sanahelinää, sitten kun oikeasti kohtaa ihmisen, jonka kanssa elämänsä haluaa jakaa. Enkä mä ainakaan puhuisi rakkaudesta silloin, jos se kahlitsee, uuvuttaa ja sotkee koko elämän. Sillon mennään mun mielestä taas omistamisen, miellyttämisenhalun ja sellaisen muun pa**an puolelle.

      Poista
  2. Mua vaivaa toi ihastumisen määritelmä. Mä olen itse joskus ihastunut toiseen ihmiseen pikkuhiljaa, kuukausien tuntemisen aikana. En väitä, etteikö hormonitoiminnalla olisi sen kanssa tekemistä, mutta mistään alle viidestä sekunnista ei millään pysty puhumaan. Tuollainen alle viiden sekunnin hormonimyrsky kuulostaa siltä, että se perustuu puhtaasti ulkoisiin seikkoihin, koska mitä muuta sitä viidessä sekunnissa ehtii nähdä toisesta?

    Nää tunnepuolen jutut on kyllä niin henkilökohtaisia ja yksilöllisiä, että mielestäni jokainen kokee ja saa kokea asiat omalla tavallaan. Tuntuisi jotenkin valjulta ajatella, että ei voisi olla rakastunut ilman, että ensin on tuntenut vuosia. Ja toisaalta, ne jotka puhuu rakkaudesta ensisilmäyksellä, yleensä sanovat, että tuntui niin kuin oltaisiin tunnettu jo vuosia.
    En siis oikeasti usko, että ihmisten tunteita pystyy lokeroimaan kovinkaan tarkasti ja tutkijat saa yrittää tutkia, mutta mitään kovin kovaa faktaa tuskin pystyvät tarjoamaan (muuta kuin aivosähkökäyristä yms. minkä voi konkreettisesti todistaa, mutta ei sitä, mitä ihminen tuntee).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hormonimyrsky kestää tutkimusten mukaan vuoden pari. Empiirisen tutkimukseni mukaan se pitää jossain määrin paikkansa. Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että sen kaltainen ihastuminen perustuu ulkoisiin seikkoihin. Sun mainitsema toinen tapa ihastua on (miten sen nyt sanoisi), parisuhdetta välttelevän kannalta paljon vaarallisempi. Se kun tapahtuu hiljaa hiipimällä, kunnes ei ole enää mitään tehtävissä.

      Mä en tainnut kovin selkeästi tuoda esiin sitä, että pidän rakastUmista ja rakastAmista erillisinä asioina. Tottakai rakastua voi lyhyemmässäkin ajassa enkä vähättele kenenkään tunteita siinä suhteessa. Mitä taas rakastamiseen tulee, niin sen mä "mittaan" pidemmällä aika välillä. Sitten kun oikeasti alkaa tietää ja tuntea toisen ja jos yhä on valmis sitoutumaan samaan ihmiseen, niin voisin alkaa tavailemaan myös r-sanaa.

      Luonnollisesti puhun vain omista lokerikoistani ja ajatuksistani. :)

      Poista
    2. Ymmärsin kyllä, että rakastuminen ja rakastaminen on eri asia. Olen samaa mieltä.
      Mutta ok, nyt kun ymmärsin, että ihastumista voi olla muutakin kuin viiden sekunnin hormonimyrskyä, niin asia on ihan bueno. Olen toki ihastunut molemmilla tavoilla. :)

      Poista
    3. Mä suosin enemmän tota pidemmän kaavan mukaan ihastumista, vaikka harvoinpa sitä pääsee valitsemaan ihastumisen tapaa. Se pikkuhiljaa ihastuminen on jotenkin kestävämmällä pohjalla kuin se, ettei saa silmiään irti jostakin täysin tuntemattomasta. :)

      Poista
  3. Sen verran on kommentoida, että se alle viiden sekunnin ihastuminen johtuu joskus myös feromoneista: toinen tuoksuu sopivalle, vaikka sitä ei itse tiedostakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja jos käyttää hormonaalista ehkäisyä, niin voi villiintyä ihan vääränlaisesta tuoksusta väittävät uusimmat tutkimukset. Pikaihastumiset on kovin vaarallisia.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)