Voi kyynel!
Mikä lie vaivaa, kun pillahtaa itkuun, eikä edes sellaiseen epätoivoiseen kaikki on syvältä itkuun, vähän väliä. Siihen ei tarvita paljoakaan. Elokuva, kirja, kauniita sanoja joltakin mulle tai joltakin ihan kenelle tahansa, puhelu ex-vävypoikakokelaalta, erinomainen arvosana kurssista, joka oli kaikkea muuta kuin hyvä (siksi se olikin varmaan erinomainen - välttyy opettaja sillä tavoin suuremmalta arvostelulta) tai pelkästään onnistuminen järjettömissä koronkorkolaskuissa. Ne on mun mielestä järjettömiä siinä kohtaa, kun ei muka ole tiedossa, mikä alkuperäinen pääoma oli. Ei taida ihan äkkiä tulla sellaista tilannetta kohdalle.
Taitaa olla se aika kuukaudesta tai joku muu naisia vaivaava hormonihäiriö. Milloin maailmasta tuli näin itkettävän iloinen paikka?
Tosin uutiskatsaus osoitti, että kyllä ne kyyneleet on herkässä myös huonompien uutisten kohdalla. Esimerkiksi juuri uutinen siitä, että 1-vuotiaan synttärikemut päättyivät siihen, että perheen koira puri häntä kohtalokkaasti päähän. Hiukan vielä varmuuden vuoksi ravisteli. Rakkauskin on taas ollut aiheuttamassa viattomien kuolemaa. Mä en vaan ymmärrä vieläkään, että täysin ulkopuolisten perheenisien henki pitää viedä omien rakkausdraamojen seurauksena.
Turvallisinta lienee lukea vain turhia uutisia jänisten kimppakivasta. Jos se ylittää uutiskynnyksen, niin täytyy sanoa, että ei maailmassa sittenkään tapahdu kovin paljoa. Eikä siten myöskään itketä. Ei kyllä kauheesti naurattanutkaan.
Josko mäkin vaan panostaisin tänään enemmän valokuvahaasteeseen kuin varsinaisen tekstin tuottamiseen. Lähden metsästämään täydellistä taivaanrantaa.
Ihana kuva! ♥
VastaaPoistaHän on niin sulonen. Ja niin vakuuttunut siitä, että saa kiinni punaisen pisteen. :) <3
VastaaPoista