Kaupan kassajono osaa joskus olla piinallinen paikka. Sitä yrittää kaikessa rauhassa silmäillä tarjolla olevien lehtien kansia ja sitten jokainen niistä huutaa kilpaa äitiyden tai yksinhuoltajuuden rankkuudesta. Paras vihanhallintakeino on kääntää katse pois ja jättää lehdet sinne kirkumaan jollekin muulle typeryyksiä.
Seiskan kannessa Tarja Smura tilittää, miten shokkieron myötä jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Varmaan onkin ainut nainen, joka on jäänyt lasten kanssa yksin. Mikä muuten on shokkiero? Vahinko ei tule kello kaulassa, mutta eron merkit on monesti ilmassa jo pitkän aikaa. Koska pari on pysytellyt poissa julkisuudesta, niin se voi olla meille muille "shokki", mutta tuskin se heille itselleen sitä on. Enkä mä nyt ihan usko, että se mies haki eroa lapsistaan. Se ei niinku teknisesti ottaen edes ole mahdollista.
Me Naiset -lehden kannessa Emma Salokoski kertoo äitiyden olevan elämänsä rankin kokemus. En mä sitä itse helpoimmaksikaan luonnehtisi, mutten myöskään rankimmaksi. Tietenkin joku toinen saattaa kokea äitiyden eri tavalla ja jollekin se voi olla jopa rankkaa. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että se on loppujen lopuksi aika palkitsevaa myös. Vähän samalla tapaa kuin synnytystuskat unohtuu aika pian itse tapahtuman jälkeen, niin ne rankatkin ajat unohtuu, kun se pieni (tai vähemmän pieni) kömpii viereen silitettäväksi.
MindBodyGreen
"Ennen vauvan syntymää Emma oli vielä odottanut äitiyslomaa. Hän oli haaveillut kiireettömistä teehetkistä keittiön pöydän ääressä ja pianon soittamisesta vauvan päiväunien aikana. Hän oli ollut innoissaan ekologisista kestovaipoista ja imettämisestä." Me naiset
Ei muuten ole mikään ihme, jos on palanut loppuun tollasilla realistisilla odotuksilla tulevasta . :D
Niin asiaa taas Neo! Rankka elämä, just joo. Äitiydestä tulikin mieleeni: Jokos kuulit uutisen, että Briteissä on abortista tullut vallan muoti-ilmiö (on kuulemma naisia, jotka ovat tehneet abortin yhdeksänkin kertaa). No, onneksi en ole koskaan pitänytkään brittejä kovin älykkäinä...
VastaaPoistaKiitos Muuttolintu!
VastaaPoistaToisaalta tässä olisi helppo langeta kuvittelemaan, että meidän iskä on vahvempi kuin teidän iskä tai mun sairaus on pahempi kuin sun sairaus. Uskallan silti väittää lainauksen perusteella, että jos sitä kiireetöntä teehetkeä ei sitten tullutkaan, niin mulla on ehkä ollut siinä rinnalla joitain muitakin haasteita. ;)
YHDEKSÄN ABORTTIA!!!!! Nyt on yksi niistä hetkistä, kun on pakko laskea kymmeneen tai sataan tai ehkä jopa vähän vielä pidemmälle ennen kuin ottaa kantaa. Niin, en ollut kuullut vielä. Puistatus!
Äitiydestä ja etenkin yksinhuoltajuudesta on tehty rankkaa. Minua on aina pänninyt se!!! Minulla oli shokkiero, eli se, että mieheni jätti minut ja lapset, tuli aivan puun takaa. Minun elämästäni yritettiin tehdä niin rankkaa ja kamalaa, kun jäin yksin, että jouduin oikein taistelemaan, että kyllä minä pärjään ja elämäähän tämä vain on!!! Ei ole ollut valittamista, päinvastoin!
VastaaPoistaOho! Että ero voi sittenkin tulla puun takaa? Ja mä olen ollut siinä uskossa, että merkit olisi takuulla nähtävissä.
VastaaPoistaMulle on aika tuttua se, että monet ihmiset on vuosien varrella suhtautuneet säälivästi: yksinhuoltajallahan pitää olla rankkaa ja yksinhuoltaja joutuu uhrautumaan niin paljon kaikesta. Ihan täyttä soopaa. En koe uhranneeni mitään eikä musta koskaan tule sellaista, joka vaatii neidiltä asioita vedoten omilla uhrauksillani syyllistäen (sen kaltainen kiristäminen ei vaan yleisestikään kuulu mun luonteeseen). Mitä siihen rankkuuteen tulee, niin me ollaan varmaan ennenkin puhuttu tästä, että ne on niitä kausia elämässä, jotka antaa vaan lisää potkua ja kirkastaa valoisat päivät vielä valoisimmiksi.