T niin kuin taksonomia

Olen viime aikoina huomannut luokittelevani ihmisiä erilaisiin ryhmiin. Aion ehkä tehdä saman ihmisille kuin Linné teki kasveille. Ja sitten musta tulee rikas ja kuuluisa. (Linkki johtaa wikiin: Kasvien luokitus Linnén teennäisjärjestelmän mukaan)

Linnén luokittelu perustui kaksineuvoisuuteen, yksineuvoisuuteen tai neuvottomuuteen, joten se ei nyt ihan helpolla käänny ihmisiin. Koska neuvokkuuteen tai neuvottomuuteen perustuva luokittelu on vielä pahasti kesken, yritän sillä välin pärjätä jaolla kolmeen: nyt puhutaan siis sillonku, tässä ja nyt ja sitku-ihmisistä. Jako liittyy oikeastaan vain ja ainoastaan siihen, miten ihmiset näyttää mun silmissä kokevan onnen ja onnellisuuden.

Sillonku

Olen joskus epäillyt, että sillonku ihminen ei edes osaa hymyillä. Olen kuitenkin ollut väärässä, koska heidän muistaessaan tapahtuman jostain menneisyydestä heidän katseeseensa syttyy polte, joka ei jätä mitään arvailun varaan. Huuletkin vetävät hiukan hymyntapaiseen. Ainoa epäkohta on se, että he eivät välttämättä osaa johdattaa sinua sinne onnen hetkeen, koska eivät jotenkin vaan osaa kuvailla tilannetta tai sitten sortuvat siihen uskomukseen, että molemmat on kokeneet tapahtuneen täsmälleen samoin tuntein. Ja se hei oli niin upeaa. Kunpa vaan voisi palata siihen hetkeen ja jäädä sinne. Sitten voisi olla onnellinen.

Mä olisin mielelläni linnanneito jossain keskiajalla, vaikka tiedän, etten kestäisi siellä päivääkään. Eihän sillon ollut edes internettiä. Kuinka ne on voineet pärjätä ilman sitä?

Tässä ja nyt

Tämä on mun lemppariryhmä, vaikka jotkut pitäisi näitä lapsellisen sinisilmäisinä, naiiveina, ja vastuuntunnottomina hunsvotteina. Nämä tyypit tunnustaa eläneensä myös silloin ennen vanhaan sekä kertoilevat hauskoja tarinoita entisestä elämästään. Näillä tyypeillä on aavistus siitä, että on  olemassa mahdollisuus, etteivät huomenna ehkä heräisikään ja siksi ottavat elämästään ilon irti tässä ja nyt. Tänään.

Lapset ja teinit on tästä hyviä esimerkkejä, vaikka joiltain yksilöiltä puuttuukin myös sellainen tietty vastuuntunto, jota mä sit kuitenkin myös arvostan. Pieni lämmön aalto silti häilähti mielessä, kun oma teini oli aivan murheen murtama maya-kalenterin mentyä uusiksi. "Mä olen elänyt ihan turhaan täysillä, kun nyt mulla onkin 7000 vuotta aikaa." Voi toista!

Sitku

Sitku ihmisiä tuntuu olevan enemmän kuin mikään luonnonlaki määrää. Luonnonvalinta on jättänyt puuttumatta asiaan, koska se on toisaalta myös ominaisuus, mikä saa jotkut ihmiset kuitenkin tarttumaan haaveisiinsa ja tekemään asioille jotain. Vain ne sitku ihmiset nostaa ihon kananlihalle, jotka jäävät odottelemaan paikoilleen jotain hyvää tapahtuvaksi, että voisi olla onnellinen.

Sitku ihmiset on ihan kivoja, kun niiden kanssa ei tarvitse elää arkea 24/7/365. Silloin niillä on taipumus muuttua perherauhan säilyttämisen nimissä jämähtäneiksi jarruiksi. Siellä sitä pyöritetään arkea ja istutaan lauantaisin television ääressä, josko se lottovoitto nyt tulisi ja muuttaisi kaiken hyväksi. Elämää ja onnea ei jotenkin kannata laskea loton todennäköisyyden varaan. Todennäköisyys saada 7 oikein 39 numerostahan on... 15 380 937 (mahdollisesta laskuvirheestä voitte syyttää vain kirjoittajaa). Voi mennä muutama elämä ennen kuin onni osuu kohdalle.

Näillä puheilla olen sitä mieltä, että lähes täydellinen onnen kaava löytyy yhdistämällä kaikkia piirteitä sopivassa suhteessa. Olennaisinta on silti, että lakkaa tavoittelemasta sitä onnea. Sitä varten ei tarvitse kuin avata silmänsä ja oivaltaa se.