Okei, mä en tosiaankaan ole niin kova kuin olen kuvitellut olevani. Olen monesti ihmetellyt sitä, miksi muka ne ensirakkaudet olisi jotenkin erityisiä. Exä mikä exä. Nyt en ihmettele enää. Mä tapasin tänään ensirakkauteni ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. Puhelimessa ollaan vaihdettu kuulumisia viimeksi noin 9 vuotta sitten. Ja naamakirjassa on vaihdettu muutama sana silloin tällöin.
Tänään töissä tytöt tuli sitten silmät hehkuen kertomaan, että "joku mies kassalla ilmoitti tulleensa tapaamaan sua". Tiesin kyllä ketä odottaa, mutten tiennyt kuinka sen ihan ensimmäisen poikaystävän näkeminen voisi vaikuttaa. Siinä sitä räpsyteltiin silmiä, ettei kyyneleet pilaisi meikkiä ja pideltiin toisiamme kädestä. Hoidettiin keskenämme ne asiat, jotka pitikin hoitaa ja sitten ennen kuin hän lähti halasi pitkään. Uih! (Niin ja pyysi piipahtamaan kahvilla hänen ja vaimonsa omistamassa ravintolassa joskus, muttei puhuta siitä, koska se vähän pilaa tunnelmaa ;D)
Mä olen siis muuttanut mieltäni. Ensirakkaus on todellakin jotain erityistä. En mä nyt mitenkään jäänyt haikailemaan menneitä aikoja tai edes mitään uutta sutinaa hänen kanssaan. Kunhan nyt totesin, että siihen on olemassa syy, miksi hän on ollut ensirakkauteni. Siinä oli sama paketti reilu 20 vuotta vanhempana: sama ääni, samat ilmeet ja eleet, sama hymy ja sama syli. Vain hiuksia oli merkittävästi vähemmän tai ei niin yhtään.
Ja mä olen ihan itse hänet aikoinaan jättänyt, jonka jälkeen itkin vuorokauden putkeen. Kirjaimellisesti. Siitä ei vaan tullut loppua ennen kuin uni pelasti. Ja unen jälkeen jatkettiin aktiivista itkemistä viikko, kunnes jossain vaiheessa ei enää itkettänytkään. Jättämisen syynä oli se, että mä olin liian nuori niihin asioihin, joita hän mua vanhempana luonnollisesti halusi. Ei mulle tullut edes mieleen silloin kysyä, voisiko hän ehkä odottaa pari vuotta. Näin sen siis pitikin mennä.
Silti, olipa vaikuttava kokemus tänään.
Vaikuttava tarina, itselleni ei vastaavaa ole tapahtunutkaan. En edes oikeastaan osaa sanoa, kuka virallisesti ensirakkauteni on ollut, sillä en ole koskaan tuntenut yhtä suurta yhteenkuuluvuutta kehenkään kuin nykyiseen kihlattuuni. Olen kuitenkin seurustellut ennen häntä, joten ota tässä nyt sitten selvää. :D
VastaaPoistaSinulle on muuten haaste blogissani: http://villakoiriavinttikomerossa.blogspot.fi/2012/06/haasteellista-elamaa-osa-1.html
Voisi ehkä sanoa, että mulle selvisi vasta eilen, kuka se ensirakkaus on oikeasti ollut. Siksi en varmasti ole oikein ymmärtänytkään, miksi niistä sillä tavalla tehdään jotain "pyhimyksiä". :D
PoistaYhteenkuuluvuudentunteesta ei kuitenkaan ole/ollut kysymys. Enemmänkin siitä, että luonteeltaan kyseinen ihminen on aika lailla sellainen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen.
Kiitos haasteesta. Kävin kurkkimassa, mutta koska siinä oli niin valtavasti hommaa, jätän sen odottamaan joksikin aikaa suurempaa vastailufiilistä. :)
Minusta Willie Nelson on todennut asiasta viksuiten: "Ain't nobody with their first love. That's why people listen to the jukebox".
VastaaPoistaKäytän tätä mietelausetta selittämään mm. Eppu Normaalin suosiota.
Jatkot hiuksissani estää ymmärtämästä, miten jukeboksi, Turmiolan Tommi tai Einari Epätoivo liittyy ensirakkauteen?
PoistaMiksi kenenkään edes pitäisi olla ensirakkautensa kanssa? Uskon, että se pyhimyksen sädekehä katoaisi jäljettömiin viikossa tai viimeistään kahdessa viikossa, jos pari yrittäisi lämmitellä suhdetta uudelleen. Mä olen sittenkin sitä mieltä, että aika on tehnyt tehtävänsä ja patinoinut pahimmat virheet piiloon. ;D
Kaikki muistavat aina sen yhden joka pääsi karkuun.
PoistaAjan myötä tämäkin muisto kultautuu ja ennen kuin huomaatkaan, yhdyt Eppu Normaalin "tahroja paperilla"-kappaleen baarikuorolauluun.
Miten niin pääsi karkuun?
PoistaMuiston kultautumisesta olet oikeassa, mutta taivas varjelkoon mua baarikuorolaululta.
Ja siltä varalta, että satut joskus todistamaan tällaista alennustilaani, saat luvata tulla kuiskaamaan mulle turvasanan. Se olkoon vankikarkuri. Se on kuitenkin vain kaiken varalta. Mä käyn niin harvoin baareissa ja vielä harvemmin laulan niissä, etten hirveän huolissani ole tästä ennustuksesta.
Mä lasken ensirakkaudekseni tyypin, joka "pääsi karkuun". Hän saa yhä jalkani tutisemaan, mutta koskaan en saanut selville olisiko minulla ollut mitään tsänssejä (tuskin kai), koska en uskaltanut edes puhua tyypille. Silti hän on se ensirakkaus eikä se ensimmäinen oikea poikaystävä.
VastaaPoistaOih, mähän olen ollut onnekas, kun ensirakkaus ja eka poikaystävä on olleet yksi ja sama ihminen. :)
PoistaHellyttävä tarina: jos et edes uskaltanut puhua tyypille, niin sen täytyi olla ensirakkautta.
Ja pahus, stalkkauskirja kertoo sen olevan taas sinkku.
PoistaTyypin elämäntavoissa on vaan sellaisia ikäviä piirteitä, että pitäisi pitää ne mitäjossittelut poissa sekoittamasta omaa päätä.
Stalkkauskirja on joissain asioissa ihan peeceestä. ;D
PoistaJossittelut ei onneksi vielä sekoita kuin pään. Ikävät elämäntavat sen sijaan siirtyessään edes jollain tavalla lähemmäs omaa elämääsi saattaa sekoittaa koko elämän. Joten aika turvallisilla vesillä vielä kuljetaan. Harvassa on ne naiset, jotka ei koskaan jossittele.