O niin kuin orgasmi

Huomaan hankkineeni itselleni ongelman. Tai sitten se ei olekaan ongelma, koska tietystä näkökulmasta katsottuna kysymys onkin vain siitä, että olen kasvanut ihmisenä. Ja kasvaminenhan on aina hyvä juttu. Eikö? On se, ehkä, vaikkei nyt tällä hetkellä siltä tunnukaan. Pakko olla.

Se liittyy siihen kirjeeseen. Kirjeeseen, joka vapautti minut ajattelemaan niitäkin asioita, joille en ole juurikaan antanut tilaa tulla edes ajatuksiin. Nyt ne myllää mielessä yötä päivää. Joku aika sitten Iltalehden lukijat saivat kertoa uniorgasmien ihanuudesta. Ei siinä mitään, olen ehdottomasti samaa mieltä. Paljon täydellisempiä orgasmeja saa hakea. Se lakkaa olemasta kivaa silloin, kun herää hengästyneenä kesken unen. Se on vähän sama kuin veisi lapselta tikkarin. Kiukku on ainakin yhtä aitoa.

Ei se kiukkukaan ole se ongelma. Ongelma on se, että tänään herättyäni aloin miettiä, että kerta olen nyt käytännöllisesti katsottuna vapaa tekemään ihan mitä huvittaa ja kenen kanssa huvittaa, niin miksi ihmeessä mä annan itseni herätä tuollaiseen tilanteeseen. Vastaus, jonka sain itseltäni liittyi siihen kasvun paikkaan. Olen kasvanut ulos siitä, että seksuaalista nautintoa ja tunteita ei pidä sekoittaa keskenään. En mä taida sittenkään haluta yhtään mitään ihan vaan jonkun kanssa. Aivan yhtä paljon saan irti siitä, että hoidan homman itse. Tänään kasvaminen ei tunnu ollenkaan hyvältä. Olen vain ja ainoastaan hyvin hyvin turhautunut.

Mä haluan mun tikkarin! Nyt heti!