S niin kuin sairaskertomus

Pidän itseäni onnekkaana, koska vartaloni on päättänyt olla tyyppiä tiimalasi. Toisaalta se antaa ajoittain ihan liikaa siimaa ja päädyn huijaamaan itseäni. Se antaa lihomisen ja laiskottelun hyvin pitkään anteeksi. Koska minua ei ole lisäksi siunattu aineenvaihdunnalla, joka sallii minkä tahansa milloin tahansa syömisen, niin se on myös pirullinen ansa. En minä kuitenkaan pelkästään syömällä aikanaan lihonut, vaan kaikki lähti sairastumisesta ja lääkitsemisestä.

Vaikka minulla on itselläni taipumusta unohtaa, niin joku vanhimmista lukijoistani ehkä muistaa joka paikka kipeä tautini, josta lääkärit käyttävät nykyään myös nimeä fibromyalgia. Me ollaan taivallettu yhdessä kohta jo noin 10 vuotta. Välillä se menee johonkin nurkan taakse piiloon ja uskottelee, että aikanaan on tehty virhediagnoosi. Kun uskon tarpeeksi virhediagnoosiin, se hyökkää uudelleen kimppuun. Olen siis pyrkinyt olemaan uskomatta siihen, jotta se pysyisikin poissa.

Ei sentään. Olen oppinut siltä jotain olennaista. Nimittäin, koska en ole masentuvaa tyyppiä, se toimii erittäin pätevänä sijaisena masennukselle. Tilanteissa, joissa toiset vetävät peittoa korville masennuksen vuoksi, minun on tehnyt mieli tehdä samoin periksiantamattomien kipujen vuoksi. Olen myös oppinut sen yrittävän viestittää minulle siitä, että liiallinen kiltteys ja välittäminen enemmän toisista kuin itsestä, ei ole hyväksi kenellekään. Jos aion jatkaa samalla tavalla, niin saan pitää kivut ja ei edes niin toimivat, mutta nestettä keräävät ja lihottavat lääkkeet. Jos alan huomioimaan itseäni enemmän, saan olla terve ja lääkkeetön. Valinta ei ole niin helppo ja yksinkertainen kuin päälle päin näyttää, koska minut on rakennettu jollain kierolla tavalla huomioimaan ensin toisia ja sitten vasta itseäni. Kyllähän minä jaksan mitä vaan (jaksanhan ne  24/7/365 kivutkin), mutta jaksaako toiset. Olen siis oppinut asettamaan itseni ja hyvinvointini etusijalle. Kun itse voin hyvin, minulla on varaa ja voimia auttaa tärkeitäkin. Sekin on osa saatuja oppeja: en voi auttaa kaikkia maailman ihmisiä, mutta voin auttaa itselleni tärkeitä ihmisiä.

Joitain vuosia sitten tapasin miehen, jonka kanssa kaikki ei mennyt kuten saduissa. Yksityiskohtiin sen tarkemmin menemättä, opin suhteesta sen, että ei pidä päästää lähelleen ihmisiä, jotka arvostavat jotakin juomaa ja sen mukanaan tuomaa rentoutumista paljon enemmän kuin itseään. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kun toinen halusi rentoutua (ja sitä tapahtui usein, joinain aikoina päivittäin) kyseisen juoman avustuksella, sain korvaukseksi rentoutumisesta sipsejä. Muistan kuitenkin, että olen ne sipsit sieltä pussista ihan itse yksi kerrallaan suuhuni poiminut, joinain aikoina päivittäin. Joten tältä osin ei edes yritetä asettaa syyllisyyttä omista valinnoistani jonkun toisen niskaan.

Entäs nyt sitten? Noin puolitoista vuotta sitten sain tarpeekseni ja päätin muuttaa elämäni enemmän sen näköiseksi kuin sen oli tarkoituskin olla. Ensimmäiseksi hankin salijäsenyyden ja sen jälkeen hyvin pian personal trainer kuului viikottaiseen ohjelmaani. Monet ehkä ajattelevat, että hänen ainoa tehtävänsä on tehdä saliohjelma ja huutaa vierellä jaksaa jaksaa. Ei se niin ole. Siitä en todellakaan olisi valmis toistuvasti maksamaan. Kysymys ei pohjimmiltaan ole myöskään siitä, että höpötellään mukavia. Me ollaan höpötelty oikeasti myös vakavia ja sen seurauksena mun elämä alkaa näyttää juurikin sellaiselta kuin olen sen halunnutkin näyttävän. Lääkärin määräämä lääkitys lensi roskiin ja vaihdettiin magnesium+sinkki-yhdistelmään, joka toimii ihan riittävän hyvin. Joskus jopa paremmin kuin se kivunhoitoon käytetty trisyklinen masennuslääkitys, joka ehkä antoi paremman unen, mutta vaati koko ajan kasvavaa annostusta. Tai oikeastaan se toimii niin hyvin, että olen taas ja uskallan olla sitä mieltä, että diagnoosi oli väärä. Raineri on myös se henkilö, joka ongelmitta herättää todellisuuteen silloin kun alkaa näyttää siltä, että olen asettanut toiset etusijalle. Hän on myös se henkilö, joka vaatimalla vaatii antamaan armoa itselle.Ja toisaalta hän on myös se, joka estoitta kehuu, kun on sen aika. Olen koukussa, henkisesti mielettömän paljon vahvempi, kivuton, noin 30 kiloa kevyempi, paljolti kiinteämpi ja tyytyväinen peilikuvaani. Sanoisin hänen olleen ehdottoman kannattava sijoitus ja sitä paitsi maksettu ystävä.