Tiinan eilinen kommentti aiheutti sydämen tykytystä, hikoilua ja ties mitä muuta kamalaa. Oikeasti koulun halipäivä olisi pakottanut mut lintsaamaan sieltä kyseisenä päivänä, koska mä en kerta kaikkiaan halua päästää moniakaan ihmisiä fyysisesti niin lähelle. Oma lapsi on mulle ainoa, joka pääsee sille alueelle täysin varauksetta. Ja niin, toimivassa parisuhteessa se kumppani pääsee lähelle. Mutta muut pysykööt turvallisen välimatkan päässä.
Mietin ennen nukahtamista, että olenko mä jotenkin poikkeava, kun sellainen ylenmääräinen toisten ihmisten haliminen on musta jotenkin vastenmielistä? Halaan kyllä hampaat irvessä takaisin, jos vaikka työkaveri välttämättä tarvitsee sen halinsa ennen lomalle lähtöään, mutta itse en koskaan ole se aloitteen tekevä osapuoli. Töissä nippa nappa pystyn ryhmähaliin ilman irvistelyä. Se on huomattavasti vähemmän intiimiä, kun kymmenen tyyppiä "halaa" samanaikaisesti.
Tiedostan, että kosketuskammo juontaa juurensa jo sinne lapsuuteen. Mä muistan elävästi, kuinka joskus tosi iloisena menin halaamaan äitiä, kun hän tuli töistä. Äiti halasi kyllä takaisin, mutta kysyi sitten silmiään pyöritellen, että "mikä nyt oikein on?". Taisin tulkita sen niin, että halaileminen ei ole missään määrin sopivaa. Myöhemmin katselin virnuillen, kun meidän neiti halaili mummua aina tilaisuuden tullen. Huomasin myös, että mitä epämiellyttävämmäksi mummu halailun koki, sitä enemmän tyttö häntä halaili. Mummu ei ole vielä nytkään sinut sen kanssa, vaikka häntä on siedätyshoidettu jo 16 vuotta. Nykyään neiti käskee lähettää puhelimitsekin haleja ja pusuja mummulle, johon vastaukseksi saan yleensä, että "jaaha". Tosta voinee päätellä, että omaa lasta olen kyllä voinut halailla ihan helpolla. Mutta mummun reviiri on hankalampi juttu kaikesta peräänantamattomasta siedätyshoidosta huolimatta. Eläköön erilaisuus.
Minusta on kiva halata, mutta vain ihmisiä, joista todella pidän. Kun huomaan, että joku ei tykkää, niin en halaa! Äitiäni en ole kyennyt halaamaan aikoihin, mutta lapseni kyllä halaavat.
VastaaPoistaRepesin tolle kuvalle ihan totaalisesti! :D
VastaaPoistaMeilläkään ei kotona halailtu, mutta olen sitten isompana itsenäisesti oppinut halaamaan ja jopa tykkäämään siitä. Paitsi perheen kesken ei kyllä vieläkään halailla. Eikä sen niin väliäkään.
Kimmeli: Halailu on oikeasti varmaan ihan luonnollista. Joillekin. Mä taas uskon, että siihen on olemassa syy, miksi mä olen syntynyt nimenomaan Suomeen. Ja nyt suomalaisetkin pettää mut tolla halailuinnollaan ;D
VastaaPoistaTiina: Oho, sitäkö voi oppia oikeesti halailemaan ihan itsenäisesti? Paitsi että nykyään ongelmana on myös mun fibroni. Kukaan ei osaa koskea niin kevyesti, ettei se sattuisi ja harvassa on ne tyypit, joiden vuoksi olen valmis sietämään kipua. ;)
Toi kuva sai myös mut naurujoogamaan, joten se oli pakko kaapata just tähän tekstiin. :)