Otsikointi johti mut inhoamilleni keskustelupalstoille. Ei keskustelupalstoissa sinänsä mitään halveksittavaa ole, mutta niihin sukeltaessaan on pakko virittää apinasuodatin, ettei turhaan provosoituisi ja ärsyyntyisi vastauksista asioihin, joita kukaan ei edes kysynyt.
Hevosenkello oli avannut keskustelun pohtimalla voiko intohimo syttyä myöhemmin, jos sitä ei aluksi ole. Hän oli kertomuksensa mukaan tapaillut miestä joitakin viikkoja, mutta vällyjen välissä peuhaaminen ei ollut tuottanut toivottua tulosta. Samaan aikaan häntä pelotti, että mies on valmis lemppaamaan hänet, koska toinenkaan ei ehkä suuremmin nauti.
Mun sisäinen pieni kukkahattutäti kieltäytyy vastaamasta kysymykseen ja kiljuu, että tarinassa on kummallinen ristiriita. Miten voi päätyä ton kaltaiseen päivänkakkarasuhteeseen joissakin viikoissa: tykkään, en haluu, tykkään, en haluu. Toihan on enemmän kuin kauemmin kestänyt huonosti hoidettu avioliitto. Siksi sisäinen kukkahattutäti ei suostu ymmärtämään, miten nämä kaksi koskaan päätyivät samaan sänkyyn, keittiön pöydälle, saunan lauteille tai missä ikinä nämä himottomat aktit suoritetaan. Ai niin, pimeässä, peiton alla, äkkiä ja silmät kiinni kerta se on niin vastenmielistäkin. Miksi siis edes vaivautua? Jos ei sytytä, niin ei sytytä.
Toisaalta mä olen sitä mieltä, että intohimon palvonta parisuhteissa on teinien hommaa, mutta tarviihan siellä nyt herran tähden joku kipinä olla, että ylipäätään päästään tolle yllämainitulle tasolle. Aluksi sitä intohimoa tarvitaan, että mielenkiinto riittää tarpeeksi kauan, jotta kestävämmillä tunteilla on tilaisuus kasvaa ja kehittyä. Mutta se myös hiipuu aivan yhtä varmasti kuin yötä seuraa aamu. Ei sen varaan paljon kannata laskea.
Mä olen ihan liian pitkään elänyt uskoakseni, että mun kokemukset tai ajatukset toimisi kaikilla. Mä tiedän omalla kohdallani, että jos sitä kipinää ei ole alussa, ei sitä tulekaan. Mutta se luultavasti johtuu siitä, etten anna sille edes mahdollisuutta. Jos pidemmässä suhteessa tulee tilanne, että kipinä katoaa, sen uudelleen löytämiseksi voisin käyttää hiukan enemmän aikaa. Kysymys onkin oikeastaan siitä, että mitä siltä suhteeltaan haluaa: intohimoa sekä räiskyviä tunteita hyvässä ja pahassa vai sittenkin jotain kestävämpää.
Masentavaa... Vaan enemmän ihmisillä on sitä parisuhderiippuvuutta, että on pakko olla joku(OMG!!!) vaikka sen kanssa ei sit oiskaa intohimoa. Kuolisin mieluummin, kun olisin sellaisen lampaan kanssa....
VastaaPoistaHih, mä arvasin, että joku toisi just ton näkökulman esiin. :)
VastaaPoistaJätin itse sanomatta, vaikka kuinka kovasti teki mieli alkaa kirjoittamaan siitä, miten ihmisillä on oltava joku vaan olemisen pakosta.
Mutta ei se toinen mikään lammas välttämättä ole. Kemiat saattaa hyvin pelata jonkun toisen kanssa. Ymmärsin kuitenkin pointin :D