S niin kuin satuolento

Kimmeli julisti eilen olevansa ronkeli miesten suhteen. Koska mut on lainvoimaisesti määrätty harkitsemaan, niin olen leikitellyt ajatuksella siitä, millainen ihannekumppanin tulisi olla, jos oletetaan, että haluaisin sellaisen. Eihän siihen nyt mitään ihmeitä vaadita. Keksin vain pari ihan ehdotonta kriteeriä.

Ei mikään Peter Pan
Jo äiti opetti mulle, että pojat eivät koskaan kasva aikuisiksi. Mitä vanhemmaksi itse tulen, sitä vastahakoisemmin mun on ollut alettava myöntämään, että kyllä äidit sittenkin joskus tietää mistä ne puhuu. Aikuisuus on siitä huolimatta ehdoton edellytys. Siitä ei tingitä, vaikka mun pitäisi elellä onnellisesti yksin koko lopun elämäni.

Mitä se aikuisuus sitten on?
Ainakaan sitä ei mitata iällä, mutta siitä voi olla apua. Se tuo sen verran katu-uskottavuutta, ettei tyrmäys ole välitön. Aikuisuus ei myöskään tarkoita ryppyotsaisuutta ja jatkuvaa huolissaan olemista. Päinvastoin hyväntuulisuus, tietty leikkimielisyys ja rentous ovat erittäin toivottuja ominaisuuksia. En mä tarkoita, etteikö hyvästä syystäkään saa mennä kulmat kurtulle vaan pelkästään sitä, ettei se saa olla perusilme. Vain teinit angstaa.
Aikuisuus on ennen kaikkea sitä, että ottaa vastuun omasta elämästään, hyvinvoinnistaan, teoistaan, sanoistaan tai niiden tekemättä jättämisestä. Siihen liittyy läheisesti itsetuntemus. Kun tuntee itsensä, halunsa ja rajansa osaten lisäksi viestiä niitä ympäristölle hyvässä hengessä, niin ollaan aika lähellä. Aikuinen mies ei voi saada selittämättömiä itkupotkukiukkuraivareita tai vetäytyä mököttämään.

Ei mikään jojo
(Jos et tiedä mikä jojo on, kurkkaa wikipediasta)
Toinen ehdoton edellytys on se, ettei aikuinen mies heittäydy jojoksi. Mikään ei saa mua enempää raivoihini kuin se, että joudun mahdollisesti katsomaan vierestä kun läheinen henkilö muuttaa käytöstään ja ajatuksiaan salamannopeasti aina seurasta riippuen. Ehkä vielä hiukan raivostuttavampaa on se, että jojoilee omassa parisuhteessa. Inhoan sitä, että näen miten höyry nousee toisen korvista, mutta silti sitä vaan kyllä-kullitellaan. Kaveri pyysi lähtemään lätkämatsiin ja liputkin oli jo ostettuna, mutta käskyn käytyä sankarimme päätyykin tyranninsa mukaan vaateostoksille makutuomariksi ja kasseja kantamaan.

Iltalomat anottu
Aikuinen mies ei anele iltalomia. Aikuinen mies ilmoittaa suorasanaisesti omat menonsa. Miksi yhdenkään aikuisen ihmisen pitäisi anoa toiselta aikuiselta lupaa elää omaa elämäänsä. En väitä etteikö toista pitäisi ottaa huomioon ja etteikö olisi kohteliasta ilmoittaa, jos menee myöhään. Eikä niitä aiemmin sovittuja yhteisiä menoja tietenkään ohiteta yksipuolisella ilmoituksella, mutta johan nyt on markkinat, jos aikuinen mies anelee ja selittelee omaa elämäänsä.

Mä haluan aikuisen miehen, en mitään satuolentoa. Vai onko ne muka yksi ja sama asia?