K niin kuin kuoliaaksi kiusattu

*syvä huokaus*

Blogiin on tultu niin moneen kertaa hakulauseella Onko Enkeli-Elisa totta, ennen tämän päiväistä Hesarin artikkelia, että jotenkin koen aiheelliseksi sanoa pari sanaa. Ei, en ole lukenut kyseistä artikkelia, joten en tiedä kaikkia skeptisen mielen tuottamia kysymyksiäkään. Mun ei edes tarvitse tietää, koska Enkeli-Elisa on totta tuhansille kiusatuille lapsille ja heidän vanhemmilleen, jotka ovat saaneet voimaa ja elämänhalua siitä, että tarina on tuotu julkisuuteen. Näin ollen mulle on aivan sama onko tarina faktaa vai fiktiota.

Ymmärsin Enkeli-Elisan naamakirjasivulta, että suurin epäilys olisi herännyt siitä, että Elisan vanhemmat eivät suostu tulemaan julkisuuteen. Ei edes nimettömänä tai siten, että kaikki tunnisteet on poistettu. Se saattaa olla todiste tarinan kuvitteellisuudesta, mutta toisaalta jos mun lapseni olisi riistänyt itseltään hengen sen vuoksi, että häntä on kiusattu koulussa, pysyisin itsekin visusti poissa kuvioista myös nimettömänä. Ei mun tarvitsisi todistella koko maailmalle, että lapseni kuoli koulukiusaamisen seurauksena oman käden kautta. Siinä todellisuudessa olisi jo ihan tarpeeksi. En mä ainakaan luottaisi toimittajien lupauksiin anonymiteetista pätkän vertaa. Toimittajat ei ole se ammattiryhmä, joka muutenkaan nauttii suurinta luottamustani.

Toimittajan tehtävänä on tietenkin tuoda esiin epäkohtia, joten hän on tehnyt vain työtään. Toisaalta joissakin asioissa totuuden julki tuominen on tärkeämpää kuin toisten. Minttu Vettenterän kirjoittama tarina on surullisen monelle arkipäivää. Koulukiusaaminen vahingoittaa hyvin monia nuoria tavalla tai toisella. Kaikki eivät päädy Elisan ratkaisuun, mutta ellei asiaan oikeasti puututa, niitäkin tulee lisää. Vaikka kiusattu jäisikin henkiin, niitä kiusaamisen aiheuttamia traumoja ei pitäisi kenenkään aliarvioida.

Luin hetkisen epäilijöiden kirjoituksia ja kommentteja naamakirjassa. Välillä tuli samanlainen olo kuin jonkin keskustelupalstan aiheita lukiessa. Aina joukossa on niitä, jotka uskovat maailman olevan kaikin puolin hyvä ja aloituksen olevan pelkkä provo. Vaikka maailmaa katsoisi vaaleanpunaisten lasien läpi, niin pahoja asioita tapahtuu, vaikka niitä kuinka väittäisi provoksi. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin voi myös olla kirjoittamatta mitään ja työntää päänsä pensaaseen. Mutta eihän he voi, kun Minttu sillä tavalla käärii hurjat rahat (ei muuten kääri) kirjastaan ja on mahdollista, että he ovat surreet aivan turhaan Enkeli-Elisan puolesta. Mun mielestä yksikään asian puolesta vuodatettu kyynel ei ole ollut turha. Enkeli-Elisan tarina on herättänyt niin paljon keskustelua, että tällä tavoin tärkeä asia on saanut sen ansaitseman huomion.

Olen ollut vaistoavani puolustuskannalle joutumista. Ehkä jopa syystäkin. Itsekin voisin loukkaantua siitä, että itselleni tärkeää asiaa epäiltäisiin feikiksi. Toisaalta on aivan sama, vaikka osa saadusta huomiosta olisi  negatiivistakin. Pääasia on, että pysytään otsikoissa. Vain siten aihe saa ansaitsemansa huomion eikä herätä vain yksisilmäistä keskustelua.

Toivotan silti voimia Mintulle, joka on joutunut ikävään tilanteeseen. Alkujaan pienestä lumipallosta kasvoi lumivyöry, joka on ehkä kovin paljon yhden ihmisen kannettavaksi. Toivottavasti yksi lehtijuttu ei onnistu pilaamaan hänen ansaitsemaansa lomaa perheensä ja lastensa kanssa.

Kuva