Tänään on ollut kova päivä. Asiat pitäisi saada järjestykseen omassa päässä, mutta ensijärkytykseltä on vaikeaa löytää sanoja. Tunteet ovat kovin ristiriitaiset. Ehkä kirjoittaminen auttaa, jos vain oikeat sanat löytyvät.
Ihminen, jonka elämäntehtävänä tuntui olevan minun elämäni vaikeuttaminen, on kuollut. Yksi elämänvaihe on lopullisesti päättynyt. Jouduin toteamaan viestintuojalle, että olen yllättynyt siitä, kuinka koville tieto ottaa, vaikka käytännössä meillä ei ollut enää mitään tekemistä keskenämme. Meillä oli kuitenkin yksi yhdistävä asia, jonka vuoksi suruviesti tuotiin. Samalla jouduin ehkä elämäni tähän mennessä rankimpaan tilanteeseen. Jouduin kertomaan lapselleni hänen isänsä kuolleen. Osasin jo omasta reaktiostani arvata, että se ei olisi helposti nieltävä tieto tyttärellekään, vaikka yhteydenpitoa myöskään heidän välillään ei ollut. Sana isä herättää tunteet, vaikka ei olisi ihmistä edes tuntenut. Lauseen jälkimmäinen osa kertoo, mikä on päivän suurin suru. Nyt on liian myöhäistä enää tutustua.
En aio alkaa hurskastelemaan. En edes pystyisi. Anteeksi olen antanut. En hänen vuokseen tai siksi, että hän olisi koskaan edes anteeksiantoa pyytänyt. Pelkästään itseni vuoksi olen sen tehnyt, pyytämättä. Katkeruus ja menneiden märehtiminen vie aivan liikaa energiaa ja pitää elämän pysähtyneessä, masentavassa ja mitäänsanomattomassa tilassa. Toisaalta menneet kokemukset ovat se syy, miksi pystyin ottamaan tiedon vastaan ja kertomaan sen eteenpäin syyllistämättä itseäni. Minä olin pakottanut tyttären tapaamaan isänsä noin nelisen vuotta sitten muutamia kertoja valvotusti. Tarkoituksena oli saada potkaistua heidän välisensä tutustuminen käyntiin. Loppu jäi sosiaaliviranomaisten ja perhepsykologin suosituksen mukaisesti isän vastuulle. Isältä ei löytynyt tarpeeksi voimia viedä asiaa määrätietoisen johdonmukaisesti eteenpäin. Nyt olen iloinen, että pakotin, vaikka silloin olinkin lapsen mielestä tyhmin äiti ikinä, kun en antanut periksi hänen vastarinnalleen. Tänään ne tapaamiset ovat tuoneet lohtua ja antaneet kasvot isälle.
Toisaalta kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu uusia. Olen ainakin varovaisen toiveikas sen suhteen. Isän puoleinen suku on nyt havahtunut siihen, että pojalta/veljeltä jäi tytär, johon he ainakin suruviestin tuojan mukaan haluaisivat nyt tutustua. Vaikka se ei johtaisikaan mihinkään säännölliseen yhteydenpitoon, niin ainakin se tarjoaa mahdollisuuden tytölle tutustua juuriinsa.
Toisaalta, tuntematta tapausta sen paremmin kuin kertomasi perusteella, saattaa myös olla parempi, että sen syvempää suhdetta ei ole syntynyt. Ehkä lapsi on säästynyt suuremmalta säryltä ja surulta. Ei ainakaan kuulosta ihan tolkun mieheltä.
VastaaPoistaToivotaan, että tästä seuraa jotain hyvää.
Kiitos Tiina.
PoistaSaattaa olla, että on säästynyt suuremmilta suruilta ja saattaa olla, että ei ole säästynyt. Tuskin sekään on koskaan helppoa ollut, että toisilla on isä, josta voi ylpeänä puhua ja toisilla isä, jonka mieluummin vaikenee kuoliaaksi. Hirmu vaikea laittaa tuollaisia suruja suuruusjärjestykseen. Pienelle lapselle tämäkin vaihtoehto oli kovin kivulias, isompi osasi jo elää sen tiedon kanssa. Mun mielestä ei silti koskaan ollut perusteltua ajatella, että isään ei pitäisi koskaan edes tutustua. Oli hän millainen tahansa, niin isä on kuitenkin isä. Ajattelin ja ajattelen yhä, että lapsen kehitystaso ratkaisee. Lain mukaan 12-vuotiashan saisi normaalisti itse päättää, mutta jos ei ole koskaan tutustunut isäänsä, niin se päätös ei olisi perustunut todellisuuteen. Nyt hän tapasi isänsä ja teki siitä huolimatta päätöksen, että ei halua jatkaa tutustumista. Oli kuitenkin ajatellut, että joskus vielä tulisi se päivä, jolloin ottaisi isään yhteyttä. Nythän sitä päivää ei voi enää tulla.
Onpa kova paikka, on sitten menneisyydessä ollut- tapahtunut, ihan mitä tahansa.
VastaaPoistaToivon,että tuon puolen sukulaiset haluaisivat luoda jonkinlaisen suhteen tyttäreesi. Että olisi juuret toisellakin puolen,eikä vain sinun sukusi puolella.
Anteeksianto on hieno taito, ja kannattava.
Uskon, että oikeasti haluavat eivätkä vain ole sanoneet poliisille näin. Surullisilla tapahtumilla on taipumus yhdistää ihmisiä. Eikä meillä ole koskaan ollut mitään toisiamme vastaan. Tilanne vaan oli mikä oli. Vaikea.
PoistaEllei muuta, niin hautajaisissa varmasti tavataan. Sinnehän tyttö haluaa mennä.
Anteeksiantaminen on vaikeaa, mutta huonoista kokemuksista kiinnipitäminen vielä vaikeampaa. Silti anteeksianto ei ollut täydellistä. Kiukku nousi poikkeuksetta joka kerta kun näin hänet. Onneksi tapaamisoikeus on lapsen oikeus, jolloin hän voi tavata vanhempiaan niin, että molemmat eivät ole paikalla samaan aikaan.
En tiedä mitä sanoa mutta jotain haluan kuitenkin kommentoida. Otan osaa, vaikka jostain juuri luin ettei niinkään saisi sanoa... Kovia juttuja nuo kaikki. Rankka elämänvaihe, lapsi, anteeksianto ja nyt tämä. Varmasti ristiriitaisia ja kaikenlaisia tunteita. Ja mitä olen blogiasi lukenut olet varmasti paljon käynyt asioita läpi.
VastaaPoistaIsä on aina isä, oli se sitten millainen tahansa. Tai ainakin isän kaipuu säilyy, ehkä läpi elämän. Varmasti hyvä, että he tapasivat silloin edes muutaman kerran. Voimia sinulle ja tyttärellesi.
Jotain on ihan hyvä. Otan osaa kelpaa myös. Nykymaailmassahan ei saa syödä mitään, juoda mitään, sanoa mitään eikä oikeastaan mitään muutakaan, koska aina tekee jotenkin väärin.
PoistaOlen tänään vaihtanut paljon ajatuksia tytön isän siskon kanssa. Se on ollut hyvin valaisevaa, rauhoittavaa ja tasapainoistavaa. Sitä kautta on terapoitu ainakin kolmea ihmistä.
Kiitämme virtuaalivoimista. :)
Osanottoni.
VastaaPoistaEi ole niin pahaa ihmistä, että hänen kuolemaansa haluaisi toivoa. Sellainen ajatus tuli mieleeni, kun luin kirjoituksesi. Yksi ovi sulkeutui ja samalla avautui uusia.
Aikoinaan murrosikäisenä päätin, etten halua olla missään tekemisissä oman isäni kanssa. En ole koskaan katunut päätöstäni. Olen varmaankin säästynyt monelta murheelta ja pahalta mieleltä tämän päätöksen myötä. Tietenkin minussa asuu pienoinen isän ikävä, mutta sitä miestä, joka on minun isäni, en kaipaa. Minun tapauksessani ikävä kohdistuukin enemmän jonkinlaiseen ideaalitilanteeseen kuin konkreettiseen ihmiseen, jonka tiedän elävän tuolla jossain.
Kiitos Celia.
PoistaOlet oikeassa. Ei sellaista ihmistä ole, jonka kuolemaa toivoisi. Ja tiedänhän minä, että ei hänenkään elämänsä mitään herkkua koskaan ollut. Silti olen sitä mieltä, että jos vaikka lapsena ei kauheasti oloihinsa ja valintoihinsa voi vaikuttaa, niin aikuisena on aina mahdollisuus valita toisin. Ymmärrän, mutta en hyväksy sitä, mitä hän teki ja jätti tekemättä.
Oma isäsuhteeni ei myöskään ole ollut mikään malliesimerkki. En sentään ole tehnyt niin radikaalia päätöstä, että en olisi hänen kanssaan missään tekemisissä.
Luin aikanaan aika moneen kertaan Ben Furmanin teoksen Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. (http://wsoy.fi/yk/products/show/92371) Olen valmis allekirjoittamaan hänen sanomansa täysin. Pääajatus oli, että on olemassa korvaavia ihmissuhteita (voi olla vaikka naapuri tms.), jotka paikkaavat puuttuvaa isää tai äitiä. Muun muassa tästä syystä en ole koskaan sulkenut ainuttakaan sellaista aikuista tytön elämästä pois, joka on osoittanut olevansa aidosti kiinnostunut hänestä. Se on tarkoittanut sitä, että hän on saanut paljon enemmän kuin mitä itse olisin koskaan pystynyt yksinhuoltajana antamaan. Ja toisaalta koen, että itsellänikin on lapsuudessa ja nuoruudessa ollut moniakin sellaisia ihmisiä, jotka ovat korvanneet isäsuhteen vajeet.
Elämänkirjo on tosiaankin moninainen, me ihmiset päädymme hyvin erilaisiin ratkaisuihin, koska tilanteetkin ovat ainutlaatuisia.
PoistaTiedän Ben Furmanin kirjan, vaikka en ole lukenutkaan sitä. Kirjaa kantava ajatus on kuitenkin hyvä. :) Hyvänä isähahmona voi tosiaankin toimia joku muukin kuin biologinen isä. Näin kävi myös minulle. Eikä pidä unohtaa äitien merkitystä. Olet hyvä äiti omalle lapsellesi.
Sehän se. Vaikka itseltä löytyisi taito myötäelää, joustaa, tulla puoli tiehen vastaan ja kaikki muut kymmenen hyvää, jotta suhteet toimivat, niin se ei vaan aina riitä. Joissain tilanteissa on parempi ottaa etäisyyttä ja katkoa välejä oman itsen takia.
PoistaÄidit ja isät tai oikeastaan turvalliset suhteet aikuisiin ovat lapselle tärkeitä. Aina turvalliset suhteet eivät tarkoita omia vanhempia. Kiitos, olen yrittänyt olla vähintääkin riittävän hyvä äiti lapselleni.
Oli miten oli, niin kaikesta huolimatta saa olla helpottunut.
VastaaPoistaJokaisesta isästä ei ole isäksi, kuten ei jokaisesta äidistä ole äidiksi.
Onneksi tyttärelläni on ihana äiti !
Nolottaa myöntää, mutta helpotuksen puolelle alkaa omatkin ajatuskuviot viemään. Ainoastaan talous pitää suunnitella uudelleen, koska elatustuki jää pois ja tilalle tulee merkittävästi pienempi lapsen eläke. Henkisestä rauhasta se ei kuitenkaan ole suuri hinta. Sitä paitsi uskon, että huomioonottaen isän elämäntilanteen ja -laadun viime vuosina, niin hänkin sai vihdoin rauhan.
Poista