Mikä ihmeen saikuttelubuumi? Voi hyvänen aika sentään, kun isot pomotkin jo ovat alkaneet arvostaa terveyttään enemmän kuin sairaana töihin menoa. Sehän nyt on vallan kamalaa. Antaa nyt sellaista esimerkkiä alemman tason työntekijöille, että sairaana saisi jäädä kotiin lepäämään. Varsinkin silloin se on tosi epäilyttävää, jos sitä sairautta ei voida mitata tai se ei muuten ole ulospäin selkeästi näkyvää. Kyllä kai sitä vähemmästäkin menee konsultin pasmat sekaisin.
Avautumisen sai aikaiseksi Sarasvuon jyrähdys, josta Päivikin eilen hyvin ansiokkaasti kirjoitti. Eilen vielä osasin suhtautua asiaan suhteellisen tasapainoisesti, tänään jo hiukan ärsyttää. Olen huomannut, että Facebookilla on monesti osuutta ärsytyskäyrän nousuun. Kun joka toinen tai kolmas kaveri suosittelee samaa uutista, niin johan alkaa asiat nyppiä ihan tosissaan. Musta tää nyt vaan alkaa mennä överiksi. Enkä mä edes ole vaivautunut lukemaan Sarasvuon kolumnia Hesarissa.
Jos totta puhutaan, niin mä olen niitä tunnollisia työntekijöitä, jotka menee melkeinpä pää kainalossa töihin. Useimmiten se on esimies, joka ilmoittaa, että "sulla muuten alko saikku just nyt". Siis silloin, kun tämä tällainen moraaliton ja epäoikeudenmukainen sairastuminen jostain kumman syystä pääsee tapahtumaan muulloin kuin vapaapäivinä tai loma-aikoina. Eiku, olenhan mä lähtenyt kesken päivän omasta aloitteesta migreenin vuoksi. Soitin aamulla kiltisti töihin ja kysyin mikä tilanne on - ja sovittiin, että mun saikku alkaa puolilta päivin.
Mun kokemus siis on, että suurin osa ainakin mun tuntemista ihmisistä menee töihin kipeänäkin. Jos Valviran pääpomo tai Nokian kaupunginjohtaja jää sairaslomalle juuri jonkin kriisin aikoihin, niin tietenkin se kriisi siihen on syynä. Ei voi olla mitenkään mahdollista, että kysymys oli vain viimeisestä iskusta, joka katkaisi kamelin selän. Tai jos joku on niin vahva, että kokee työn ja ihmisten pariin menemisen olevan juuri oikea tapa käsitellä asiaa, se ei välttämättä ole sitä kaikille.
Kyllä, mä allekirjoitan sen, että polvivamman saanut istumatyöläinen ei välttämättä tarvitse sairaslomaa työstään. Mutta jos mielellä on flunssa, niin se on ihan samanlainen peruste saikutella (voi kilinv... mikä sanakin) kuin vaikkapa syöpä. Mä en usko, että lääkärit kirjoittaa niitä sairaslomia ihan turhaan. Mä luulen, että lääkärit on vihdoin alkaneet ymmärtää, että on muitakin syitä olla työkyvytön kuin mitattavissa oleva kuume. Ja mä todella soisin, että yhteiskunnan asenteetkin alkaisi pikkuhiljaa muuttua. Aika harvassa on ne työntekijät, jotka kärsivät lorvikatarrista. Ei muutaman mädän omenan pitäisi pilata koko säkillistä.
Tänään Hesarissa hieman hyviteltiin saikkuasiaa jutussa "Talven flunssa-aalto on nyt huipussaan". Siinä EK:n ylilääkäri Jan Schug sanoo "... suomalaisten työmoraali on pääosin erinomainen." Työterveyslaitoksen Kaj Husman puolestaan neuvoo unohtamaan työn sankaruuden tautiaallon keskellä, sillä siitä ei saa mitalia.
VastaaPoistaEi saakaan. Silti työpaikallani minä ja moni muu katsomme työvuorolistaa pohtiessamme, koska olisi aikaa sairastaa. Henkilökuntaa on vähennetty niin raskaasti, että sairastaakin voi vain silloin, kun ei ole päivystysvuoroa. Ketään kun ei olisi tekemässä vuoroa asianomaisen sairastaessa kotona. Näin julkisella sektorilla, josta tämän päivän uutisten mukaan pitää säästää 5 mrd euroa.
Sitähän minäkin. Suurimman osan työmoraali ei anna myöden jäädä saikuttelemaan ihan vaan lämpimikseen tai kun ei hotsita. Tietysti täytyy muistaa, että ei se ollut Hesarin kanta asiaan eikä varsinaisesti lääkäreidenkään - vaan ihan itse Sarasvuo oli sen keksinyt. Ja toisaalta, kärjistämällä saa paljon maukkaamman kolumnin ja heräteltyä enemmän keskustelua. Siinä mielessä Sarasvuo onnistui täydellisesti. Ei mustakaan Ankkarock ole sairaus.
PoistaNiin ja kyllä mun täytyy sanoa, että se tulee jostain selkäytimestä, että kerran ajanvarauskirja on täynna omia asiakkaita, niin ei sitä sillon vaan olla poissa. Toisaalta kyllä asiakkaat varmasti ymmärtäisivät kampaajan sairastuneen, mutta silti se vaan on jotenkin mahdoton ajatus. Sitä ollaan kipeenä sitten kun on hiljasempaa. Ja ellei se sairaus satu kohdalle silloin, niin eihän sille sitten mitään voi.
Mutta jotenkin mua silti hiertää ajatus, että ei ole sijaista. Kyllä sijainen on vaan jostain saatava. Kyllä me ollaankin sitten toinen ääripää. Aivan liian tunnolliset säästötalkoisiin osallistujat.
Taidetaan olla kaikki samoilla linjoilla tästä asiasta. Itse olin viimeksi vuoden alussa töissä aivan karmeassa olotilassa (dää däynnä dägää ja ääni oli pihinää).
VastaaPoistaMutta ei ollut kuumetta, oli yksi vuoden kiireisimmistä ajoista ja kaikki muut paitsi me maaorjat olivat ottaneet lomaa, ommoo lommoo tai "mä tein silloin kerran tuntei sisään, nii mä ny sit oon poissa".
En odottanut saavani työn sankarin diplomia (eikä sitä koskaan kuulunutkaan, ainoa kommentti esimies-portaalta oli "teillä taisi olla kiirettä täällä? :)"), enkä minä sitä tehnytkään työnantajan vuoksi. Mutta työkavereita ei jätetä.
Jos olisi ollut kuume, olisin tietenkin jäänyt potemaan mutta p*skamainen olo ei ole tarttuva tauti, ja ei kukaan täällä siihen sairastunutkaan.
Joten tällaisten tempausten jälkeen tuntuvat omituiselta nämä "poistetaan ensimmäisen sairaspäivän palkallisuus, koska kuitenkin kaikki vaan sluibaavat"-jutut :-/
Harvinaisen hyvä pointti. Ei sitä työnantajalle olla lojaaleja, mutta työkavereille. Niille työkavereille, jotka ei ole vedonneet vasemman isovarpaan kouristuksiin tai niihin sisälle tehtyihin tunteihin.
PoistaMä olen kuitenkin eri mieltä siitä, etteikö paskamainen olo tarttuisi. Sulla oli vaan hyvin vastustuskykyiset työkaverit. Meillä akkaporukassa se ei ole kuin sen seitsemän sekuntia ja kaikilla on paskamainen olo. :D
Puistatus. Mä en ole kykenevä ajattelemaan vielä tähän aikaan tota ekan sairaspäivän palkallisuutta. Aamupalahetki soffalla menee muuten ihan pieleen.