K niin kuin kaikenlaista

Elämänrytmin muutos
Mulle tuottaa vaikeuksia sopeutua tähän tietynlaiseen joutilaisuuteen, kun opintovapaa alkoi. Olen täysin valmis allekirjoittamaan ehkä Julien de La Mettrien väitteen siitä, että ihmisen aivot tuottavat ajatuksia kuin munuaiset virtsaa. Onhan se kiva, että on paljon ajattelemisen aihetta, mutta jostain olisi kiva saada myös kunnolla kiinni. Ihan senkin takia, että blogiin on vaikea saada täytettä, kun ajatukset menee jotenkin tähän rataan:
- ulkona on harmaata ja sateista
- auton määräaikaishuolto pitäisi varata
- tuleeko sähkö töpselistä?
- hän oli muuten tosi kiva ihminen
- miksi Elop haluaa aina ampua kaikki Nokian uudet tuotteet alas jo ennen kuin ne on kunnolla syntyneetkään?
- mitenkähän teinin opinnot edistyy?
- koulun pihalla kasvoi omenapuita
- tuleeko vesi hanasta?
- maksoinkohan jo kaikki laskut?
- mitähän sillekin kaverille kuuluu
Saitteko jo kuvan. Ne on irrallisia eikä liity mitenkään toisiinsa.

Otsikointikateus

Joskus mulla iskee otsikointikateus. Tuolla sivupalkissa oleva lista muista hyvistä huomioista sen kuin kasvaa ja samalla siellä vilisee toinen toistaan kekseliäämpiä otsikoita. Näin törmään itse siihen, että oma otsikointini menee samaan malliin ja alkuperäisen suunnitelman mukaisesti aina: A niin kuin..., B niin kuin..., C niin kuin... etc. Luulen, että ymmärrät pointin, jos vertaat tätä otsikointityyliä esimerkiksi Oharin partsin Kaloria, kaloria ovat helmeni minun tai Kasbachin Taistelevat passiot -otsikointeihin. Väliotsikointi ei ole ollenkaan sama juttu, vaikka joskus olen sitäkin harrastanut saadakseni tekstin helpommin luettavaksi kokonaisuudeksi ja pilkottua asioita pienempiin osiin. Mutta ehkä yritän tyytyä siihen, mitä mulla on. Varsinkin, kun tällä tyylillä otsikointi ei ole suuremmin tuottanut päänvaivaa. Aina voi kirjoittaa ensin ja katsoa sitten, minkä sanan valitsee otsikoksi.

Miksi kukaan ei tunne mua enää?
Käväisin eilen ensikertaa kesän jälkeen koulun ruokalassa syömässä. Ruokalan kassatäti, jonka kanssa olen aina jäänyt suustani kiinni kaikenlaisista asioista vain katsoi pitkään ja sanoi kaksseitkyt. Ruoan hinta on siis noussut kesän aikana 30 senttiä. Sillä sai 3 kalapyörykkää enemmän kuin viime lukuvuonna. (Huomaatteko, eksyin aiheesta - taas). Kun myöhemmin palasi kahville ravintolaan, hän näytti kokevan jälleennäkemisen riemun ja juteltiin ihan kuten keväälläkin.
Opiskelijakaverit, joiden kanssa tein viime keväänä moniakin yhteisiä ryhmätöitä ei tunnistaneet mua ja mutisivat lopulta jotain vaaleasta pitkästä ja kiharasta tukasta, joka hämää. Niin mulla on menossa jo toinen pidennys. Olen koukussa. Mutta miten muka joku hiusten pituus voi muuttaa niin paljon, varsinkin kun ne oli eilenkin kiinni.
Treenit rainerin kanssa eivät myöskään meinanneet alkaa, kun raineri kuljeskeli eksyneen näköisenä lämmittelylaitealueella. Hänet piti erikseen kutsua luo. Ehkä myöhemmin treenien aikana tullut lausahdus kertoo jotain hänen hämmennyksestään: olet laihtunut, vaihtanut sukunimeä ja avioeronnut, alkanut leppoistamisen, sun tukka on kasvanut vaikkei se ammatin huomioonottaen ole sun oma ja mitä muuta? Niin, mitä muuta vielä pitäisi olla. Kyllä tässä on mun mielestä muutoksia ihan tarpeeksi itsellekin yhdellä kertaa.

Yritän koota ajatukseni ja saada edes jonkun ajatuksen reunasta kiinni. No, ainakin ensi viikolla. Nyt elän hetkessä tai syön keksin.