sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Y niin kuin ylipääseminen

Katselin (tai oikeammin kuuntelin sujuvasti) Katsomosta Jenni Pääskysaaren luotsaamaa uutta keskusteluohjelmaa nimeltä 11 tapaa jättää nainen. Olettaisin, että luvassa on 11 erotarinaa, joissa ei luultavasti pohjimmiltaan ole kysymys siitä, kuka jätti ja kenet. Sitä paitsi uskon, että ei ole olemassa mitään tiettyjä tapoja, vaan tarinat on täsmälleen aina eroajiensa näköisiä. Joka tapauksessa keskustelusta nousi moniakin hyviä teemoja mietittäväksi.

Ohjelmassa keskusteltiin paljon siitä, kuinka nopeasti eron jälkeen voi aloittaa uuden suhteen ja millä intensiteetillä. Jos kuvaan kuuluu myös lapsia, niin missä vaiheessa lasten ja uuden mahdollisen kumppanin pitää tutustua toisiinsa? Kuinka nopeasti voidaan laittaa hynttyyt yhteen? Koska kysymys on kahden ihmisen välisestä suhteesta, niin mitään oikeaa vastausta ei tietenkään ole olemassa. Olen taipuvainen ajattelemaan, että vain sillä on merkitystä, että on käsitellyt eronsa eikä tuo vanhan suhteen painolastia uuteen suhteeseen. Siihen on hirveän vaikea mennä antamaan mitään tarkkoja aikarajoja, vaikka yleisen käsityksen mukaan eron jälkeen pitää kuulemma olla ainakin vuosi itsekseen. Toisaalta eroaminen ei aina tapahdu vasta silloin, kun ympäristö pystyy sen havaitsemaan siitä, ettei pari enää asu yhdessä. Ja toisaalta, joku ei vaan osaa päästää irti, vaikka hänelle on selvin sanoin sanottu, että paluuta entiseen ei ole.

Kuten osa tietääkin, mulla on sattumalta hyvin tuore erokokemus taustalla. Siis byrokraattisesti se on tuore, tunnetasolla sitä on käsitelty vuodesta 2009. Olen käynyt läpi vuosia kestäneen vuoristoradan, jossa on vuorotelleet syvä viha ja inho, syvä rakkaus ja välittäminen, syvä pettymys ja itsesyytökset, syvä sääli ja itsesääli. Toisin sanoen siinä vaiheessa, kun jätin erohakemuksen käräjäoikeudelle, mun ero oli tunnetasolla käsitelty. Ja nimenomaan mun ero, toisella osapuolella on oma eroprosessinsa ja aikataulunsa. En olisi jättänyt hakemusta lainkaan, jos vieläkin olisi ollut pieni toivon kipinä. Tai jos olisin hetkeäkään ajatellut, että ei ehkä sittenkään oltu kokeiltu kaikkia keinoja. Minä en eroa, ellen ole 114 prosenttisen varma, ettei tunteita enää ole.  Ei ollut enää mitään syytä uskotella itselleen, että asiat järjestyy. Ei ollut enää mitään tunteita, joiden voimalla olisin voinut uskoa itse haluavani nähdä vaivaa. Oltiin tultu pisteeseen, jossa ei ollut enää vihaa muttei rakkauttakaan. Oli ihan sama. Siinä hetkessä on turha kuvitella, että mikään puhuri saisi kipinää syttymään uudelleen.

Tältä pohjalta mun olisi kovin vaikea lähteä heristämään sormea kenellekään, joka alkaa uuteen suhteeseen nopeasti eronsa jälkeen. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, onko eroa käsitelty jo pidemmän aikaa. Joskus saattaa olla niin, että edes se entinen kumppani ei tiedä kuinka pitkään eroa on käsitelty. Tosin hän varmaan on vain tuudittautunut ajatukseen, että kaikkihan on ihan hyvin eikä mitään ongelmia ole. Mistä syystä se erokin siis on väistämätön. Kun ei ole haluttu nähdä ongelmien olemassaoloa, niin ei ole myöskään toimittu ennaltaehkäisevästi. Tai ei ole edes välitetty tehdä asioille mitään.

Mutta mistä sen sitten voi tietää, onko joku päässyt yli entisestään? Ja toisaalta pitääkö ulkopuolisen sitä edes tietää? Pitäisikö vain voida luottaa siihen, että toinen tietää itse, milloin on valmis ottamaan seuraavan askeleen?

Ehkä vasta eronneen olisi syytä tuntea itsensä ja olla rehellinen itselleen. Jos exä on mielessä öin ja päivin, niin ei varmaankaan ole päässyt yli toisesta. Jos tuntee tarvetta tuoda itseään esiin eksälleen tavalla tai toisella usein, ei varmastikaan ole päässyt yli toisesta. Jos tuntee tarvetta pitää kontaktia eksäänsä, niin ei liene reilua sille "kolmannelle" alkaa suhteeseen. Jos ei voi kertoa uudelle "rakkaudelleen" tapaavansa vielä eksäänsäkin, tapaamiset eivät ole viattomia. Jos aiheuttaa eksälleen ahdistusta sillä, että yrittää koko ajan pitää yllä jonkinlaista kontaktia, ei varmastikaan ole päässyt yli toisesta. Luulisin, että silloin on aika vaikea olla läsnä, jos sydän ja ajatukset on ihan muualla, menneessä. Tunneasioissa me vaan mennään kaikki ihan omaan tahtiin ja pitää antaa itselleen juuri niin paljon aikaa kuin sitä tarvitsee. Saattaa olla, että se entinen kumppani oli vahva turvaverkko, kun oltiin yhdessä, muttei se varmastikaan halua olla sitä enää eron jälkeen. Mutta uusi kumppani tuskin haluaa turvaverkoksi, jonka ensitehtävänä on käsitellä aikaisempi ero.






8 kommenttia:

  1. Mulla on lähipiirissä tapaus, kun 18 vuoden avioliitto päättyi, koska mies halusi niin. Paperit pistettiin heti vetämään, syksyllä kannettiin kamat eri osoitteisiin ja vuodenvaihteessa ero oli virallinen. Kesäkuussa juhlittiin ex-rouvan häitä. Vaikea on iloita, kun selvästi kaikki näkee, että asiaa ei ole vielä tunnetasolla käsitelty. Ja että tuore avioliitto on väärin perustein solmittu. Aika näyttää miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä laastarisuhteelta ja hurjan kiireellä on asioissa edetty. Olisihan sitä voinut ehkä siirtää edes häitä hiukan myöhemmäksi, mutta olisiko se ollut enemmän elämistä ympäristön asettamien normien mukaan eikä sen mukaan, että on rehellinen omille tunteilleen? Tarkoitan, että omakin arvioni perustuu täysin siihen, että musta tuntuu ettei 18 vuoden liittoa voi käsitellä noin lyhyessä ajassa etenkään, jos se tulee puun takaa toisen aloitteesta. Silti se on täysin mahdollista, että joku putoaa aina jaloilleen. Ajattelen toisaalta itse hiukan niinkin, että on ehkä jopa turhaa jarrutella ja jarrutella, jos itsestä tuntuu hyvältä. Loppujen lopuksi voi tietää kestääkö rakkaus vain elämällä sen ja antamalla sen viedä. Toivoisin vain, että itse osattaisiin tunnistaa se hetki, jolloin on valmis päästämään uuden ihmisen lähelleen.

      Poista
  2. Meit oli 10 pariskuntaa, siis kaveriporukka, ku alettii naimisiin meneen ja kakaroit väsäämää. Kaikkia yheksää muuta paria oon seurannu läheltä. Kaikki muut on eronneet, parhaat 3 kertaa.

    Itsekkyys ja se ettei asioista puhuta, siinä ne tärkeimmät syyt eroihin, tossa sakissa.

    Ollaa sovittu V:n kaa, et ei me voijja erota. Muuten se olis 100% täynnä. :)

    Raskas paikkahan se ero on, mut aina ei voi onnistuu. Sou wot, nenu kohti uusii seikkailuit. Ei vanhaa passaa jäähä sureen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin jo aikaisemmin kännykällä vastailla jotain, mutta eihän siitä mitään tullut. Kaikenmaailman älypuhelimet on vaan tehty ihmisten kiusaksi, että voisit kyllä jos kärsivällisyys riittäisi. ;D

      Sitä muistaakseni yritin silloin sanoa, että olisin sanonut ehkä välinpitämättömyys, mutta se kulkee kait kuitenkin aika pitkälti käsi kädessä itsekkyyden kanssa. Puhuminen on toki tärkeää, mutta vieläkin tärkeämpää on osata kuunnella ja ymmärtää kuulemansa.

      Toi 9/10 ei luo kauheasti uskoa avioliittoihin, mutta ainakin teille se tarjoilee syyn mennä eteenpäin vaikka hampaat irvessä. Tosin mulle on tullut sellainen käsitys, että ihan ilolla olette yhdessä edelleen.

      Erot on aina syvältä ja ne pitää käsitellä, mutta turha siihen menneeseen on sen ihmeemmin takertua. Ei silti saisi syyllistää ketään siitäkään, jos ei vaan pystykään käsittelemään asioita siihen tahtiin kuin muka kuuluisi tai sitten päinvastoin näyttää siltä, että käsittelyyn meni minuutti. Just sen verran, että ehti vetää syvään henkeä ja todeta ääneen, että se siitä sitten.

      Poista
    2. Totta turiset ja varmaan sellassilla sanoilla mitkä naiset ymmärtää paremmin kun mun möläytyksen. ;D

      Poista
  3. Luin tuon sinun postauksen ja mietin samalla omaa eroamista. Se tapahtui todellakin useampi vuosi aikaisemmin, päässäni. Otin puheeksi että "tarttis tehrä jotakin"... mut tosiasia on että niinkuin parisuhteeseen, niin myöskin sen korjaamiseen tarvitaan kaksi. Erosta toipumiseen minulla meni varmaankin (tilastollisesti) lyhyt aika. Kun ei ole kahta samanlaista ihmistä saati parisuhdetta, niin kait erotkin on erilaisia? Ja minusta toisen on huono mennä sanomaan, että erosit "väärin perustein" kun ei itse ole ollut siinä avioliitossa päivääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta erosta voin sanoa, että ulkopuolisesta voi näyttää siltä, että kävipä se helposti. Kukaanhan ei voinut nähdä niiden viimeisten vuosien karhunpainia, jolloin asioita käsiteltiin.

      Ja joo, vaikea sitä on kenenkään eroista tai suhteen solmimisistakaan mennä sanomaan, että perusteet on väärät. Jotenkin uskon, että vaikka myöhemmin tilanteet muuttuisivatkin, niin sillä tietyllä hetkellä, ne perusteet on olleet niille tietyille ihmisille juuri oikeat. Menikö monimutkaiseksi?

      Poista
    2. Ymmärsin oikein hyvin. "Live and let live!" :)

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...