Yhdellä lempistalkattavistani on ongelma. Me emme voi auttaa häntä, koska tiedän, ettei monikaan teistä tunnusta stalkkaavansa häntä myös (ja joo, moni ei oikeastikaan stalkkaa). Se on toisaalta ymmärrettävää, koska se on joissain määrin verrattavissa sosiaaliseen itsemurhaan. Tai stalkkailu vielä menettelee, mutta että olisi vielä samaa mieltäkin asioista. Eri mieltä oleminenkin on riskaabelia hommaa, koska joukosta löytyy aina joku, joka on päättänyt pystyvänsä muuttamaan koko kansakunnan ja ehkä jopa maapallon ihmisten mielipiteet yhteneväisiksi kanssaan käyttämällä toisia halveksuvaa ja lyttäävää kieltä. Valitettavan usein nämä kaikkein innokkaimmat puolestapuhujat ovat niitä, jotka tekevät alkuperäiselle puhujalle eniten hallaa. Ja innokkaimmat vastustajat puolestaan antavat vaan lisää buustia sekä vakuuttavat alkuperäisen mielipiteen olevan sittenkin parempi. Näin päädytäänkin siihen ongelmaan. Tuija Saresma on naistutkimuspäivien esitelmän tiivistelmässään kirjoittanut, että "Laasasen blogien keskustelulle on leimallista...pinnan alla vellova väkivallan uhka."
Mikä on pinnan alla vellovaa väkivallan uhkaa? Luin muutamia Henryn aikaisempia postauksia kiinnittäen erityisesti huomioni keskusteluun. Valtaosa kommentoijista on miehiä, joten mutu-tuntuma sanoo, että heidän sormenpäistään saattaa joskus tihkua sen verran testosteronia näppäimistölle, että löytyvät ne sanat, jotka joku voi tulkita väkivallan uhaksi. Kun Uuden Suomen palvelut eivät vaatineet rekisteröitymistä ja kommentoimista jollakin tunnistettavalla tavalla, kommenteista huokui ehkä vieläkin enemmän sellainen äijämentaliteetti kuin nykyään. Toki siellä myös on joukossa naisia, jotka pyrkivät vaikuttamaan toisiin vihjailemalla, milloin epäilyksistään Laasasen mielenterveyttä kohtaan ja milloin hänen kyvykkyydestään miehenä. Mutta väitän, että vaikka Laasanen itse ei oikeasti mielestäni käy mainitunlaista keskustelua, niin joukkoon mahtuu niitä, jotka luovat väkivaltaiseksi tulkittavan ilmapiirin. Me naiset varsinkin ollaan joskus kovin herkkiä aistimaan tunnelmaa ja ilmapiiriä.
Jos oikeasti haluaisi ymmärtää mistä on kysymys, pitäisi varmasti määritellä ensin väkivalta. Monillehan väkivaltaa on vain se, että otetaan pesäpallomaila ja mennään nuijimaan oikeasti eri mieltä oleva. Väkivalta käsittää kuitenkin aika paljon enemmän kuin pelkät fyysiset toisen koskemattomuutta loukkaavat teot. Sekin, että jotkut päättävät mennä henkilökohtaisuuksiin (viittaus esimerkiksi narsismiin kohdistettuna Laasaseen) voidaan tulkita väkivallaksi. Joten kyllä, jotkut kommentoijat sukupuolesta riippumatta luovat keskusteluun väkivallan uhan ilmapiiriä. Henkinen väkivaltakin on väkivaltaa. Toisaalta käyttämällä esimerkiksi sanoja tai sanontoja 'v*tunmoinen, kiero huora, juokse siis vaikka suohon jne' luodaan aggressiivista, uhkaavaa ilmapiiriä olipa sanojana kuka hyvänsä ja kohdistuipa se keneen tahansa - ja vaikkei valtaosa keskustelijoista vajoaisikaan samalle tasolle.
Uhka sana viittaa pelkoon. Pelkohan on oikeasti tunne, jolla ei ole välttämättä mitään kosketuspintaa todellisuuteen. Se on tunne, jota vain harvoin pystyy selittämään järjellä. Eräs ystäväni pelkää perhosia. En ole koskaan ymmärtänyt miksi. Minä sentään pelkään ampiaisia, jotka oikeasti voisivat väärässä paikassa hyökätessään jopa tappaa. Näin se menee kaikessa pelkäämisessä: toisen pelolle on olemassa peruste, jonka ainakin joku voi ymmärtää ja toisen pelko on jotenkin vain täysin irrationaalista. Molempien pelot ovat silti olemassa siitä riippumatta kiistääkö joku ne vai ei.
Mä välillä odotan oikein kovasti sitä, että sekä feministit että maskulistit keskittyisivät omien asioidensa edistämiseen eikä toistensa mollaamiseen. Uskon, että silloin niille tärkeille asioille saattaisi oikeasti tapahtua jotain. Isien asema huoltajuuskiistoissa paranisi ja naiset saisivat enemmän palkkaa tai mikä heidän huolensa nyt milloinkin sattuu olemaan. Feministeillä tuskin on valtaa vaikuttaa niiihin asioihin, joita maskulistit haluavat muuttaa ja päinvastoin. Päädyin kuitenkin taas siihen, että yksi mätä omena voi pilata koko sadon asiassa kuin asiassa. Sanonnan keksijä ansaitsisi ehdottomasti jonkun kunniamerkin.
Mä olen lukenut Laasasen blogista sen legendaarisen tatuointikirjoituksen ja -keskustelun, en muistaakseni muuta. Jotenkin väsyn pelkästä ajatuksesta, että lukisin niitä (tai mitä tahansa) nais-mies-vastakkainasetteluja, että ihan mielenterveyteni vuoksi katselen internetissä vaan söpöjä kissanpentujen kuvia ja luen tietty sun blogia. ;)
VastaaPoistaNiin no tuota, luenhan mä muiden ohella Suomi24:n keskustelupalstaakin. Laasaselta löytyy sentään useimmiten se joku perusteltu pointti väittää jonkun asian näyttävän olevan tietyllä tavalla. Keskustelupalstoilta sitä on monesti vaikea löytää. Musta on kiva, kun ihmisillä on mielipide, mutta arvostan, jos sen osaa perustellakin.
PoistaMä luin legendaarisen tatuointikirjoituksen, mutta en sen herättämää keskustelua. Jotenkin arvelin, että siellä mulla tulisi vaan pää kipeäksi. Kissanpennut on ihania ja hellyttäviä, mutta jos päästän ne liian lähelle, tulee keuhkot kipeäksi. Keskityn siis tänään enemmän blogeihin ja Maltilliseen hutuun. Jos aion saada sen pohjalta esseen aikaiseksi ensi perjantaihin mennessä, niin tänään olisi varmasti hyvä hetki aloittaa edes sen lukeminen. Kuuntelen kuitenkin ensin tämän: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/olli_loytty_maltillinen_hutu_36686.html#media=36692