Lojuimme tytön kanssa äitini sängyllä, katselimme kattoon ja höpöttelimme juttujamme. Hetkiseksi vaiettiin molemmat. Tunsin kuinka tyttö käänsi katseensa minua kohti ja käännyin katsomaan häntä. Samaan aikaan radiosta kuului laulun sanat: minä katson sinua silmiin ja sinä katsot takaisin. Seurasi hillitön naurukohtaus, jossa kyyneleiltäkään ei vältytty. On se helmi tuo tyttö.
Tapahtuma pisti miettimään eilistä keskustelua erään äiti-ihmisen kanssa, jolla on samanikäinen lapsi kuin minulla. En ole toipunut keskustelusta vieläkään. Hän kertoi synnyttäneensä ensimmäisen ja viimeisen lapsensa 24-vuotiaana, kun oli aivan liian nuori. Se oli hänen mukaansa ratkaisu, joka on tehnyt hänen elämästään helvettiä, jolle ei näy loppua. Ensinnäkin lapsi pakotti hänet viettämään aikaansa kotona 24/7 ja päivän ainoa kohokohta oli käynti lähikioskissa kahvilla ja pullalla. Kaikki hänen ystävänsä ja sukulaisensa kävivät töissä ja luulenko minä, että ne töiden jälkeen olisivat jaksaneet kyläillä tai ottaa vastaan vieraita. Nyt hän ei omien sanojensa mukaan mitään muuta odota niin paljon kuin sitä, että helvetti päättyy ja lapsi muuttaa pois kotoa. Kertoi nauraen kuinka hän on asian tehnyt selväksi myös lapselleen.
Olen oikeasti järkyttynyt. Olen kuvitellut, etten omaa äidillisiä ominaisuuksia, mutta kyllä niitä sittenkin on. Minähän olin 18-vuotias, mutta ei kotini seinät minua mitenkään vanginneet. Meillä kävi vieraita ja me käytiin vastavierailuilla. Aloitin myös lukion, kun tyttö oli noin 2-vuotias ja tapasin todella paljon ihmisiä. En kokenut jääneeni yksin. Aina oli vähintään joku, jolle soittaa. Jos päivän kohokohtani olisi ollut kahvi ja pulla lähikioskilla, olisin nauttinut niistä, koska joskus vaan on vaiheita, jolloin onni pitää ottaa pienistä asioista. En tietenkään päässyt bilettämään samalla tavalla kuin ikätoverini ja joskus muistan olleeni jopa turhautunut, kun lapsenvahtia jollekin illalle ei löytynytkään, mutta en koskaan pitänyt tytärtäni syyllisenä siihen. Näinhän kävi kuitenkin vain niinä kertoina, kun se lapsenvahti olisi pitänyt saada nyt heti justiinsa. Tunnen itseni kyllä petetyksi, koska ajattelin aina, että minulle jää kyllä aikaa bilettämiseen, kunhan lapsi kasvaa. Tyttö kasvoi, minä myös. Bilettäminen ei enää kiinnosta.
Yritin suhteuttaa hänen koko elämäni on pilalla näkemystään, mutta en ihan onnistunut. Pyysin häntä miettimään sitä, että naisen odotettavissa oleva elinikä on noin 80 vuotta. Hänellä on yksi lapsi, josta hän on velvollinen pitämään huolta 18 vuotta. Minun matikkapääni mukaan se tarkoittaa, että hänelle jää noin 60 vuotta aikaa elää vain itselleen, jolloin hän sai viettää lapsensa kanssa vain neljäsosan elämästään. Olin niin väärässä, koska hänen elämänsä on ollut niin helvettiä, että kuolee varmasti nuorena eikä ehdi nauttimaan mistään.
Olen onnellinen lapsen puolesta, koska kohta hän on siinä iässä, että oikeasti pääsee pois kotoaan. On mahtanut olla järkyttävää kasvaa äidin kanssa, joka on jokaisessa käänteessä muistanut mainita, että lapsi on pelkästään riesa ja pilannut äidin elämän. Sen on täytynyt jättää lapseen melkoisia arpia.
Olen myös onnellinen siitä, että laiskana sunnuntaina me löydetään tyttäremme kanssa toisistamme vieläkin vain iloa. Ollaanhan mekin joskus riidelty jostain, mutta ainakaan hänen ei ole koskaan tarvinnut miettiä hetkeäkään sitä, onko tervetullut kotiin ja häiritseekö mahdollisesti äitiään. Sinne meni minun vaaleanpunaiset lasini siitä, että kaikki äidit rakastavat lapsiaan ehdoitta. Nekin, jotka omaavat äidillisiä vaistoja vain vähän. Ahdistaa.
Minäkin synnytin ensimmmäisen tyttäreni 24 vuotiaana, otin kyllä uusiksi vielä kaksi kertaa.
VastaaPoistaMuutamalla kanssasisarella oli hirmuinen kiire opettaa lapsi tuttipulloon ja tärkein asia elämässä tuntui olevan se, minä iltana vauvaa hoitaa joku muu, että äiti itse pääsee baariin.
En ymmärätnyt, minä ahdasmielinen.
Ajattelin silloin, että vauva on vauva vain vuoden, se on tissistä täysin riippuvainen vain puolivuotta. Ensimmmäisen vuoden aikana se sanoo ekat sanat, hymyilee ekan kerran, ottaa ehkä ekat askeleet ja oppii niin paljon asioita joita haluan olla näkemässä. Kyllä minun elämästa yksi vuosi joutaa pienelle tärkeälle olennolle, no noita vuosia on kertyt loppujenlopuksi vähän enemmän. Tosin baareihin ei ole tullut kiire vieläkään, vaikka toki pääsisin jos tahtoisin, ehkä kulutin niitä riittävästi ennen lapsia.
Luulenpa, että tuo äiti-ihminen jonka kanssa keskustelit on erehtynyt. Elämästä helvettiä ei tee se lapsi, syyllinen löytynee peiliin katsomalla.
Se baariin pääseminen on kyllä käsittämätön juttu. En ymmärrä, miten se voi olla niin tärkeää, vaikka hämärästi muistan sinne itsekin halunneeni joskus ja jouluna. Pääsinkin kyllä, mutta...köh, köh... minä imetin tytärtäni 1,5 vuotta. Lopetin vasta, kun sai ensimmäisen hampaansa ja nautti silmin nähden äidin puremisesta. Tutin tai tuttipullon tyrkyttämisestä neiti loukkaantui syvästi, joten koin helpommaksi siirtyä rintaruokinnasta mukiin.
PoistaLuulenpa, että olet oikeassa äiti-ihmisestä. Ihmiset ovat erehtyväisiä, mutta harmittaa, kun siihen sotketaan lapsia. Äiti-ihmisen elämä olisi saattanut olla oikein kivaa ilman asenneongelmaa. Toki hän oli yksinhuoltaja, mutta niin minäkin, joten sekin on huono tekosyy vihata lastaan.
Järkyttävää! Minä olin jo vanha kääkkä, kun aloin lapsia pykäämään, mutta ikinä, ei koskaan, nämä kolme lastani, eivät ole olleet minulle riesana! Minulle ne ovat olleet lahja ja heidän kauttaa elämäni on avartunut ihan toisella lailla. Siis, vaikka en olekkaan superäiti, niin ihan joka päivä olen ILOINNUT lapsistani! En uskalla edes ajatella, missä olisin, jos minulla ei olisi lapsiani.
VastaaPoistaSanopa muuta. Jos ei tykkää lapsista, niin onko niitä pakko tehdä. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät halua lapsia, mutta en sitä, että lapsi synnytetään siitä huolimatta ja hänestä tulee syntipukki kaikelle "pahalle", jota äidin elämässä tapahtuu.
PoistaSitäpaitsi olethan sinä superäiti. Se käsite vaatii hiukan täsmennystä, koska äitiys ei ole mitään kilpavarustelua, kuten nykyisin voisi helpolla kuvitella.
Jestas. Aikoinaan minulla oli ns. vakipano (hurja nuoruus..) ja se kundi kertoi, että kun hän täytti 18v niin vanhemmat sanoivat, että muutapa omaan kotiin. Nämä olivat opettajia molemmat. minusta sekin oli jo aika paha.
VastaaPoistaSyntymäpäivälahjaksi tuollainen ilmoitus on aika karu, vaikka olisikin jo täysi-ikäistynyt. Tuliko se täysin puun takaa vai oliko sielläkin samankaltainen tilanne, että vanhemmat eivät vaan tykänneetkään lapsesta?
PoistaOlen itse lähtenyt kotoa 16-vuotiaana ovet paukkuen. Ylpeys ei antanut periksi mennä takaisin. Nyt jos tilannetta ajattelen, niin ei minulla olisi ollut mitään syytä lähteä. Minulla oli vain tavallista kapinallisempi luonne tai vaihe elämässä.
Vaikka se karulta kuulostaakin, niin linnutkin potkivat poikaset pesästään, kun ne tulevat "aikuisiksi". Minäkin toimin näin, mutta olen kuitenkin valmiina ottamaan kopin, jos poikanen ei osaakaan vielä lentää.
Ei, käsittääkseni asiasta oli puhuttu jo pitempään ja ihan kai tykkäsivätkin, mutta heidän mielestään lapsi oli aikuinen täysi-ikäisenä (mikä minusta on aivan tuulesta temmattu väite).
PoistaJuurikin niin, minusta lapsella täytyy olla turvallinen paikka, minne palata jos kaikki ei sujukaan kuten pitäisi. Ja ehtiihän sitä myöhemminkin omaan kotiin.
Poikaa oli sentään valmisteltu tulevaan. Minusta aikuisuutta pitäisi arvioida enemmän yksilön tasolla kuin lakiin rustatuin numeroin. Tosin joku takaraja silläkin pitää olla, koska kaikista ei vaan ikinä tule aikuisia.
PoistaEhtiihän sitä. Toisilla on kiireempi kuin toisilla. ;)
Oi, suloinen kuva sinusta. Näytät niin herttaiselta :)
PoistaKiitos. :)
PoistaKuvittelen jopa olevani kiva ja herttainen. Ainakin niille, jotka ovat kivoja ja herttaisia minulle. :)
Sinäpä sen sanoit ;)
PoistaKummallisen monet vanhemmat - omani mukaanlukien - eivät tajua, että lapsen syntyminen ei suinkaan ole lapsen vika, vaan yksiselitteisesti niiden kahden älyvammaisen jotka meniät panemaan paljaalla.
VastaaPoistaHarvinaisen osuvasti kiteytetty.
PoistaMä tunnen kolme tollast samanlaist äitii. KUSIPÄITÄ ovat he kaikki, ikähaitariltaan 18-79-vuotta.
VastaaPoistaMä en voi käsittää tollasta, et lapselle mainitaan ees kerran, et hän ois muka tuhonnu äitisä elämän. Ihan itte se äiti pilas oman elämänsä, pillua antaessaa, välittämättä mahollisesta ehkäsystä.
Voihan vitalis, ei tollassee voi muuta sanoa. (toi voihan vitalis on pehmennetty versio sanonnasta voi vittu, mut ku koitan vähentää kiroiluu, ni kirjotin ny tollee...) Pöyristyttävä tyyppi!
Eiköhän tässä ole nyt kyseessä ihmistyyppi, jossa ei koskaan ole mitään vikaa itsessään. Ensin hänen vanhempansa pilasivat hänen elämänsä, sitten hänen lapsensa tai lapsen isä (en muista järjestystä) ja nyt...no niin...tuleva lapsenlapsensa.
PoistaPuistattaa vieläkin eikä loppua ole luvassa.
Oho... Mä olen aidosti mykistynyt. Olen aina kuvitellut, että jokainen äiti edes jossain määrin välittää lapsestaan, vaikka ei ns. äitityyppiä olisikaan. En voi ymmärtää, että joku voi sanoa lapselleen tämän olevan vain haittana elämässään.
VastaaPoistaJos se on kerran noin ankeaa, niin olisi tehnyt päätöksen synnytettyään, että antaa lapsen adoptoitavaksi kotiin, jossa joku rakastaa eikä pidä lasta "baarijarruna".
Siis uskomatonta, kerta kaikkiaan. Olen järkyttynyt.
Niinpä. Viimeiset orastavan kunnioituksen rippeet menivät siinä kohtaa, kun kuulin hänen kertoneen asian myös lapselleen. Myöhemmin kuulin, että lähes päivittäin. Ei ihme, että lapsi ei ole edes käynyt kotona moneen päivään. Viikkorahoilla uhkailukaan tuskin toimii enää tossa kohtaa. Luulisin lapsen ajattelevan, että pitäköön hikiset roposensa, koska raha merkitsee tuossa tilanteessa aika vähän.
PoistaTämä äiti-ihminen kuului ryhmään, joka vastusti aborttia ja lapsen pois antaminen vasta kamalaa olisi ollutkin. Enää hän ei vastusta aborttia. Nykyään hänen mielestään on parempi tappaa kuin antaa lapselle hyvä elämä kodissa, jossa rakastetaan.
Järkyttävää todella. Sitä katkeruutta olisi voinut leikata veitsellä ja se olisi silti kasvanut umpeen välittömästi. Peiliin katsominen tietenkin auttaisi, mutta hiukan käy jo sääliksi äitiäkin, kun on myrkyttänyt mielensä noin.
Lapsiparka :(
PoistaMeitä on moneen junaan tuo helvetissä elävä nainen tuntuu olevan niitä asemalle jääneitä. Ehkäpä kortsua parempi olisi joku jo hyvin nuorella iällä asennettava siveysvyö joka aukeaa vasta kun on suorittanut älykkyystestissä vaaditun pistemäärän. En tee pilkkaa vammaisista, vaan tarkoitan meidän "terveiden" ihmisten keskuudessa taapertavia vajakkeja - minä itseni mukaan lukien. Tosin mulla ei ole räpsää ja se B-rapun karismakin taisi mennä siellä linnassa, on ne vanhat maahanmuuttajat vaan kovia ukkoja rytyyttämään tälläistä neitseellisen valkoista kääpiötä. Älkööt siis vajakit levittäkö haarojaan ja älköön myös jakako arseaan - siitä ei hyvä seuraa.
VastaaPoistaSiveysvyö on kehittelemisen arvoinen juttu. Siitä ei itse asiassa ole ihan hirvittävän kauan, kun pakkosterilisaatio oli käytössä niille, joita pidettiin henkisiltä ominaisuuksiltaan vajakkeina. Moni heistäkin olisi varmasti ollut rakastavampi vanhempi kuin eräät helvetissä elävät. Nykyään meillä kaikilla on ihmisoikeutemme, paitsi näköjään niillä lapsilla, jotka syntyvät jonkun riesaksi. *syvä huokaus*
PoistaNykypäivänä transsukupuolisilla on pakkosterilisaatio edessä, mikäli haluavat fiksata sukupuolensa.
PoistaEi liity tähän tai tuohon, mutta tuntuu sekin hurjalta.
Pakkosterilisaatio kaikissa tilanteissa on mielestäni sen verran hurja ja lopullinen ratkaisu, että se on ihmisoikeuksien polkemista.
PoistaTosin voisi luulla, että jos kokee olevansa vastakkaista sukupuolta, niin ei ehkä edes halua lisääntyä synnyinsukupuolensa mukaisella tavalla. Sukupuolenmuutoksen jälkeen taas on käsittääkseni mahdotonta lisääntyä uuden sukupuolen mukaisella tavalla. Joten ehkä (paino sanalla ehkä) tämä on jotenkin hyväksyttävän rajoissa.
Hyrh, kuulostaa kamalalta ihmiseltä, liekö äärimmäisen katkera, vai mikä mättää, mutta kamalaa. Lapsiparka. Olisihan keskustelukumppanisi voinut antaa lapsen adoptoitavaksi...eikun tuossa yllä kirjoitatkin, ettei se ollut vaihtoehto. No, eipä ole millään tavalla lapsen syy, jos äiti kehittää elämästään helvettiä lapsen takia.
VastaaPoistaMinulla ja äidilläni on 16 vuotta ikäeroa, ä "joutui" muuttamaan kotimaastaan Suomeen osittain ilmestymiseni tähden, mutta en ole koskaan kuullut tai kokenut olleeni virhe, vaikka tajuan selvästi olleeni vähemmän suunniteltu. En ollut myöskään este opiskeluille yms. elämälle.
Harmillista on, että lapsi joutuu kärsimään siitä, että äidiltä puuttuu kyky rakentaa toimivia tukiverkkoja tai mikä todennäköisempää, niin se, että äidille mikään ei riitä. Ajatella, että sosiaalitoimikin järjesti hänelle lapsen vahdin vain 2 kertaa kuukaudessa kahden tunnin ajaksi, jotta pääsi hoitamaan asioita. Eihän siinä ajassa ehdi edes baariin saati vetää kunnon kännejä. No, eipä hän sitä sanonut, mutta otin tulkinnanvapauden. Yksinhuoltajana hänellä on tietenkin ollut vähemmän mahdollisuuksia saada aikaa itselleen, mutta veikkaanpa, että lapsenvahteja kyllä olisi löytynyt, jos tarkoitus olisi ollut joku muu kuin mennä bilettämään. Kaiken kaikkiaan kuitenkin järjestelykysymyksiä. Itse ainakin olen jo nyt tehnyt tyttärelle selväksi, että baarilapsenlikaksi en varmasti kovinkaan usein suostu, mutta siitä ei tarvitse olla huolissaan, etteikö pystyisi opiskelemaan ja harrastamaan myös ilman lastaan.
PoistaOn mahdollista, että 16-vuotiaan raskaus ei ole suunniteltu, mutta kun päätös pitää lapsi on tehty, niin minusta se vaikuttaa jo suunnitelmalta. Siksipä en ymmärrä, että katkeroituu omien päätöstensä seurauksena.
Lapsiparka, ei ole hänen vikansa, että äidillä ehkäisy petti.
VastaaPoistaTietenkin rupesin miettimään, josko paha saisi palkkansa. Lapseen kohdistuvasta tukkapöllystä saa sakkoja, entä kuinka kalliiksi tulisi alaikäiseen huollettavaan kohdistunut henkinen väkivalta, todistajien läsnäollessa tehty, ilman katumuksen häivääkään...?
Lapselle luontaisempi keino lienee kuitenkin poistua itse paikalta heti, kun kynnelle kykenee. Eikä häntä voi siitä moittia. Hyvä vain, jos pelastaa itsensä mahdollisimman kauaksi julmuriäidistään.
Voisihan siinä olla mahdollisuus, että paha saisi palkkansa. Mutta kuten aina, henkistä väkivaltaa on vain niin kovin vaikeaa todistaa. Tämä ei nyt liity tähän, mutta kuinka moni koulukiusaaja esimerkiksi oikeasti joutuu vastuuseen teoistaan ellei mustelmia ole.
PoistaLapselle luontaisempi ja minun mielestäni monesti parempi ratkaisu kuin hakea kostoa on itsensä pelastaminen. Vaikka saisikin oikeutta jossain vaiheessa, sitä ennen on kuluttanut hirvittävät määrät energiaa oikeuden hakemiseen ja toisaalta samalla joutunut pitämään itsensä tietyssä kiukkutilassa väkisin. Minä ajattelen, että sellainen saattaa johtaa paljon nopeammin katkeroitumiseen kuin se, että pitää huolen itsestään ja lakkaa välittämästä painajaisestaan.
Kunpa sukulaisensakin saisi valita.