E niin kuin ensitreffit

Seuranhakupaikkojen kommenteissa älähdin kerran pari sanasta treffit. Mulla on henkilökohtainen ongelma kyseisen sanan suhteen, ja kieltäydyn käyttämästä sanaa treffit, jos vain voin tehdä sen ilman, että ymmärrettävyys kärsii. Olennaista on, että ihmiset tuntuu lataavan pelkkään treffi-sanaan jo niin suuria odotuksia, että tällainen herkempi tyttö luhistuu niiden alle. Kuitenkin käyttämällä sanaa treffit kenellekään ei jää epäselväksi, että on kysymys tietyntyyppisestä tapaamisesta.

Kun en itse harrasta treffejä, niin olen vain mielenkiinnolla seurannut vierestä toisten deittailua. Näyttää siltä, että treffejä sovitaan ihmisten kanssa, jotka tunnetaan jostain toisesta yhteydestä pintapuolisesti. Siksi musta on hurjaa, että pääsääntöisesti on vaikuttanut siltä kuin sovitut ja toteutuneet ensitreffit edustaisivat suurinpiirtein sitä, että se elinikäinen kumppani on nyt löytynyt. Apua!

Sen vielä pystyn ymmärtämään, että jotkut miettivät monta päivää etukäteen, mitä laittavat päälle ja mistä puhuu toisen kanssa. Ymmärrän, vaikka sellainen vaatisi ihan liikaa suunnitelmallisuutta mun kohdalla. Mun mielestä on positiivista, jos päälle laitetaan vaatteet ja keskustelut saa kulkea niitä ratoja, joita ne kulkee. Tarkoitushan on kuitenkin, että molemmat saisivat mahdollisimman todellisen kuvan toisesta. Itse olen niin tylsä, etten jaksa esittää mitään muuta kuin olen, koska en ole valmis esittämään myöskään lopun elämääni jotain mitä en ole vain siksi, että tuli joskus feikattua olevansa jotain ihan muuta. Aitoustakuun ensitreffeillä pitäisi olla laissa säädetty.

Olen kuullut monestikin ekojen treffien ja treffikumppanin maan alle katoamisen jälkeen tuskailua siitä, miksi kukaan ei koskaan ole liikkeellä tositarkoituksella. Olisikohan kuitenkin niin, että toinen oli liikkeellä tositarkoituksella, mutta ei viitsi tuhlata enempää aikaa ihmiseen, joka on totaalisen väärä? Saattaa myös olla, että ei halua luoda minkäänlaista toivoa ihmiselle, joka on selvästi osoittautunut heti kättelyssä takertujatyypiksi. Näistä tuskailuista mulle on syntynyt käsitys, että ihmiset lataa treffeihin ylisuuria odotuksia ja olen päättänyt välttää tilanteita, joissa odotukset voivat mahdollisesti kohdistua itseeni.

Mikään yllä sanottu ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö mielelläni tutustuisi uusiin ihmisiin. Pyrin vain siihen, että molemmat ymmärtää, ettei kysymys ole elinikäisestä sopimuksesta, josta kumpikaan ei millään keinoin pysty irtisanoutumaan tilanteen sitä vaatiessa. Pyrin myös siihen, että ensitreffeistä ei tehdä paikkavalinnoilla sellaisia, että tulisi riskiä kuvitella ne romanttisemmiksi kuin ne tosiasiassa ovatkaan. Romantiikka puolitutun ihmisen kanssa on jotenkin...ööö...teeskentelyä. Rauhantahtoisena ihmisenä haluaisin vain, että kaikilla on mahdollisuus olla rennosti sitä mitä ovat, hengittää vapaasti ja viettää kivoja hetkiä tutustumisen merkeissä. Kukaanhan ei oikeasti voi puolitutusta etukäteen tietää, että hän on juuri se, jota on koko elämänsä kaivannut.

Hei oikeesti! Ensitreffit eivät ole lupaus avioliitosta tai mistään muustakaan elinikäisestä sitoutumisesta. Ne ovat pelkästään mahdollisuus tutustua ihmisiin, joista joku saattaa jäädä osaksi elämää, muttei välttämättä siinä muodossa kuin itse on toivonut. Tarkoitan siis niitä ihmisiä, joilla on esimerkiksi aina paikka mun sydämessä, vaikka muuten toiveet eivät olisikaan täyttyneet. Tosin ei sitä sydänpaikkaa yksillä treffeillä lunasteta.