C niin kuin C-kasetti

C-kasetti. Mikä kumma se sellainen on?

Silloin, kun minä olin pieni, minulla oli satukasetteja, lastenlaulukasetteja ja äänittelinkin omia kasetteja. Ikimuistoinen tallenne ja todiste siitä on eräällä c-kasetilla, jonka kohtaloa en tiedä. Harmi, koska senhän voisi tänä päivänä digitoida. Siinä alussa on keskustelu äitini kanssa, kun olen ehkä viiden vanha.

- ÄITIIIII, MÄ OSAAN ÄÄNITTÄÄ!
- Joo, mut älä äänitä.
- En, en.

(Kolinaa ja särinää, ja musiikki jatkuu.)

Lähde: A Modest Proposal

Ihmismieli on kuitenkin kummallinen. En aina ymmärrä itsekään omia ajatuskulkujani. Kuinka saan c-kasetin käännettyä aiheeseen, joka käsittelee suomalaisten luottamusta eri tietolähteisiin. Kaikki on mahdollista ja jokainen tsäänssi on mahdollisuus, niin kuin Matti Nykänen sanoisi.

Viestintätoimisto Pohjoisrannan tekemän tutkimuksen mukaan likettäminen on yhtä tyhjän kanssa, kun ihmiset hakevat perusteita ostopäätökselleen. Edelleenkin valtavirtamedialla on vankkumattoman vahva jalansija luotettavimpana tietolähteenä. Facebook ja muut tykkäilemispaikat ovat vasta sijalla 9 ja blogit vasta sijalla 10.

Henkilökohtaisesti mä olen erittäin ilahtunut tutkimustuloksesta. Se kertoo mulle siitä, että suurelta osalta suomalaisista löytyy medialukutaitoa ja tarvittavaa mediakriittisyyttä. Ainakin suomalaiset elävät vielä joltain osin c-kasettien aikaa. Osataan olla kriittisiä ja objektiivisia. Toki mutu-tuntumalta sanoisin, että suomalaiset eivät ole erittäin taitavia antamaan hyvää palautetta, joten itse henkilökohtaisesti luotan kaverin laittamaan hyvään suositukseen aika helpolla. Mutta jos joku puhuu negatiivisesti jostakin yrityksestä, yritän pitää mielessä, että ihmisiähän me vain ollaan. Tarkoitan, että tunteet vaikuttaa lausuntoihin niin paljon, että puolet siitä voi huoletta päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. (Voiko sanoa sosiaalisen median tapauksessa, että toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos?)

Facebookissa on viime viikon aikana näkynyt "Jaa ja tykkää"-arvontoja muun muassa kampaamojen toimesta. Eräs kampaamo oli toissapäivänä lähtenyt mukaan tähän laittamalla arvontaan hiustuotepaketin. Tykkääjiä ja jakajia kuvalla oli vuorokaudessa tullut noin 8000. Jos ajatellaan, että jokaisella kuvan jakajalla olisi vaikka 100 kaveria ja kavereilla taas 100 kaveria, jotka todella lähtevät villitykseen mukaan, niin voidaan sanoa, että se leviää nopeammin kuin kulovalkea miljoonille ja taas miljoonille käyttäjille.

Mutta jos ajatellaan, että kampaamo sijaitsee vaikkapa Helsingissä, niin pääkaupunkiseudulla on vain tietty määrä potentiaalisia asiakkaita. Voisin ajatella, että lähtisin kampaajalle pidemmänkin matkan takaa, jos tietystä kampaajasta olisi juttua vaikkapa Helsingin Sanomissa, mutta tuotepaketin arvonta ei kuitenkaan vakuuttaisi minua kampaamon kampaajien pätevyydestä ja kyvykkyydestä. Tai voisin kuvitella meneväni Haaviston puolison Antonion tuoliin, vaikkei mulla olekaan pienintäkään käsitystä hänen taidoistaan. Menisin, koska hän on saanut Pekan puolisona paljon huomiota ja olisi vielä ilo silmällekin.

Ei ajatus silti kokonaan läpimätä ole: kampaamon nimi voi hyvinkin piirtyä alueen ihmisten alitajuntaan. Ja mikäli joku heistä on vailla hovikampaajaansa, niin tokihan sitä kannattaa käydä kokeilemassa, löytyisikö hän juuri kyseisestä kampaamosta.