T niin kuin tilannepotpuri

Tehdäänpä pieni tilannepotpuri huomisen vapaapäiväni kunniaksi.

Koko maailma on päättänyt vääntää veistä haavassa. Tiedän kyllä, että huomenna on elokuu. Ei siitä nyt tarvi mitään numeroa tehdä. Se tarkoittaa sitä, että mulla on jäljellä noin 21 työpäivää ennen pulpettiin paluuta, mikä on toisaalta kivaa. Myönnän, että kesän aikana on ollut päiviä, jolloin olen kironnut viime lokakuista päätöstäni olla pitämättä kesälomaa tänä kesänä. Myönnän senkin, että töissä ei aina ole ollut niin kivaa. Mutta nyt on tultu niihin hetkiin, kun omille asiakkailleen ei voikaan enää varata jo valmiiksi seuraavaa kertaa. Mikä taas tietää sitä, että kaikki eivät millään jatkossa mahdu kuukausittaiseen 10 tunnin työ harrastusrupeamaani. Näen heidät ehkä sitten ensi kesänä. Sitä paitsi vaikka kuinka yritin välttää  kesän aikana vastaanottamasta täysin uusia asiakkaita, niin en onnistunut siinäkään. Äh, olen paha petturikampaaja.

Toisaalta kohta on syyskuu. Olen odottanut sitä melko innokkaasti. Tiedossa on - tattadadaa - lomailua. Ensimmäisenä viikkona tietenkin pitää käydä selvittämässä, mitä aikoo syyslukukauden aikana oppia, mutta sitten on tiedossa  myös kivaa. Halpalentoyhtiöiden sivuilla on tullut viime päivinä vierailtua tavallistakin ahkerammin, mutta eipä ole vielä tullut tehtyä hätäisiä matkasuunnitelmia. Johonkin päin olisi kuitenkin polttava halu lähteä, meillä molemmilla tytöillä. Pieni irtiotto arjesta tulee tarpeeseen. Tunnustan ehkä jopa hiukan nolona, että syyskuulle on suunniteltuna myös avioerobileet parhaiden tyttöjen kanssa. Piti siirtää nämä bileet syksylle, koska on hiukan haastavaa kesäaikaan löytää viikonloppua, jolloin irtiotto sopii kaikille tai edes suurimmalle osalle. Joten ei se syksyn tulo sittenkään taida ihan kauhean paha olla, kun kivuuksiakin on tiedossa.

***

Se on muuten alkanut nyt. Se painostus, jota jo kauhusta jähmettyneenä odotin.

- Ootko sä Neo jo ollut treffeillä?
- Mulla ei ole mitään kerrottavaa.
- Eiku sä et kerro. Sä oot ihan tylsä.
- Eiku ei ole mitään kerrottavaa.
- Mut sun pitää käydä treffeillä.
- Miks?

- Ihan varmasti oot jo käynyt. Kerro nyt.

- Ei ole mitään kerrottavaa.

Tämä vuoropuhelu voi jatkua jopa vartin. Miten mulla aina tulee noista keskusteluista sellainen olo, että toistan itseäni? Jotenkin myös tulee sellainen olo, että ne ei usko sitä, etten käy treffeillä. Tosin kukin vänkääjä on aivan oikeassa. Miksi mä edes kertoisin niille? Enhän itsekään kysele heidän treffeistään tai av(i)oelämästään.

***

Opintojen jatkuminen muuten tarkoittaa myös sitä, etten joudu enää kuvan tilanteeseen vähään aikaan. Mun mielestä kuluttajien pitäisi oppia, että kun luvataan helposti avattavaa se tarkoittaa oikeasti sitä, ettei sitä saa auki millään ilveelläkään.

Toinen ongelmaksi muodostunut asia on puhelimen kosketusnäyttö. Se on ollut sitä jo pitkään, mutta ahdistus on kasvanut hiljalleen. Pyrin välttämään esimerkiksi naamakirjaan menemistä puhelimella, koska jos joku kertoo siellä koiransa kuolleen tai jonkun parisuhdetilan muuttuneen leskeksi, niin eikö mun sormi päätä osoittaa tykkäävänsä päivityksestä. Siinäpähän sitten yrität selittää ruman kauniiksi. Miksi vahinkotykkäykset osuu aina niihin päivityksiin, joista ei oikeasti voi tykätä? Sanokaa nyt edes, että teillekin käy joskus näin.