maanantai 9. huhtikuuta 2012

U niin kuin ulkonäkö

"Ulkonäköä vaille täydellisesti sopiva"

Pelkkä otsikko nosti karvat pystyyn ja ihan varovasti hiivin lukemaan, mitä muuta henkilöllä oli asiasta sanottavanaan. Ja ei, häntä ei ällöttänyt läheisyys henkilön kanssa, mutta häntä hävetti liikkua julkisilla paikoilla yhdessä. Kieltämättä hankala tilanne, mutta toisaalta kaikkeahan ei voi koskaan saada. Ehkä kuitenkin voisi olla olennaisesti kamalampaa, jos kuori olis kunnossa, mutta sisältö pelkkää paskaa.

Kirjoittajan puolustukseksi pitää sanoa, että hän ymmärsi olla pettynyt itseensä, koska pohjimmiltaan on ollut sitä mieltä, ettei ulkonäöllä ole väliä. Se on pointti, joka hiukan jarruttelee sitä, mitä aioin sanoa. Ulkonäkö ei ole koskaan ollut mulle tärkein kriteeri, mutten toisaalta ole myöskään joutunut tilanteeseen, että olisin joutunut ketään häpeämään.

Häpeämättömyyteen voi olla monta syytä. Ensinnäkään mä en osaa hävetä toisia ihmisiä. Jos he ovat sinut itsensä kanssa, niin se on mulle aivan fine. Tietty itsensä hyväksyminen ja itseluottamus ikäänkuin kaunistaa. Toisaalta voi olla, etten koskaan ole kohdannut ulkoisesti niin vastenmielistä ihmistä, että olisi tullut tilaisuus hävetä. Tai sitten mun maailmaan ei vaan mahdu lainkaan ns. rumia ihmisiä. Eiku, mahtuuhan. Niin päin on käynyt, että joku kaikkien upeana ilmestyksenä pitämä tyyppi on osoittanut todelliset karvansa puheillaan ja teoillaan, ja yhtäkkiä mä olen huomannut myös hänen ulkonäkönsä muuttuneen vastenmieliseksi.

Tietenkin meillä jokaisella on omat mieltymykset siitä, mikä miellyttää silmää. Toinen tykkää tummasta, toinen vaaleasta ja kolmas punapäästä. Yhdelle ehdoton edellytys on, että silmien pitää olla ruskeat, toisen mielestä vihreät ja kolmannelle sillä ei niin ole väliä. Mutta koska noi on kaikki ominaisuuksia, joita pystyy helposti nykyaikana muuttamaan, niin voiko niillä sittenkään olla niin väliä? Mikä sitten olisi niin vastenmielistä, että toista pitäisi hävetä? Onko teillä jotain ehdottomia edellytyksiä sille, miltä mahdollisen kumppanin on näytettävä? 


12 kommenttia:

  1. Ulkonäöllä on väliä! Minun silmissäni ihan kuka tahansa on komea, jos hänessä on sitä jotain! Sydämen sivistys tekee ihmisestä tosi komean. Jos taas on ihan himmeli, mikään ulkoinen kuori ei sitä korvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä valitettavasti voi itsekään väittää käsi sydämellä, ettenkö tietyllä tapaa olisi myös ulkonäön perään. Tai siis niin, että se on plussaa.

      Kokemus kertoo kuitenkin, että mieli näkee sydämeltään kauniin/komean ihmisen myös ulkoisesti kauniina/komeana. Ja kuten jo tuolla kirjoituksessakin sanoin, niin mielikuva ulkonäöstä alkaa oikenemaan tai vääristymään ihan sen mukaan, mitä toinen paljastaa sisältään.

      Monesti väitetään, että ensivaikutelmaa on vaikea muuttaa, mutta mä olen aika lailla eri mieltä siitä näissä asioissa.

      Poista
  2. Upea kirjoitus. Kiitos! "Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Pikku Prinssi oli niin viisas ja niin oikeassa. Tai ainakin prinssin kirjoittanut kirjailija :)

      Poista
  3. Mahtava kirjoitus, ulkonäkö on paljon kiistelty aihe.

    Itse olen huomannut, ettei ulkonäöllä ole kaverisuhteissa mitään väliä: sisäinen kauneus on se tärkein asia. Mutta parisuhteessa asia mutkistuu: itse ainakin ihastun ensimmäisenä ulkonäköön, mutta rakastun persoonaan. Ei se ulkonäkö ole maailman tärkein asia, ei todellakaan!

    Itse olen sitä mieltä, että kauneus/komeus on suurimmilta osin sitä, kuinka omaa kehoaan kantaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos I-M.

      Ulkonäöstä kiisteleminen on oikeastaan vähän sama kuin kiistelisi maistuiko ruoka hyvältä vai ei. Makuasioista ei vaan voi kiistellä. Tosin olen täsmälleen samaa mieltä viimeisen lauseesi kanssa.

      Kuten tuolla pari päivää sitten kirjoitin, niin ihastuminen on hormonaalinen häiriö, joka oikeasti käynnistyy aistien varassa viidessä sekunnissa. Silloin on ehkä aivan turha yrittää väittää, ettei ulkonäöllä olisi asian kanssa mitään tekemistä. Viidessä sekunnissa ei persoonaan pysty ihastumaan/rakastumaan. Ei niin munasarjoja sykähdyttävään kaveriin taas voi oikeasti ihastua ja rakastua huomaamattaan vähitellen, jolloin se ulkonäkö on jo menettänyt merkityksensä.

      Poista
  4. Luulisin, että se on omaa heikkoa itsetuntoa (tai uskomatonta pinnallisuutta, mutta eiköhän sekin ole heikkoa itsetuntoa), jos häpeää toista. Jos on sinut itsensä kanssa, niin ei tarvitse muitakaan hävetä. Siis ainakaan ulkoisesti, tietty jos toinen törttöilee, niin sitten...

    Nimim. Yksi, joka teinivuosina häpesi poikaystäväänsä eikä tänä päivänä tajua ollenkaan, että miksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vedetään vaan mutkat suoriksi ja niputetaan pinnallisuus ja huono itsetunto samaan pakettiin. Ei kaikki pinnallisuus välttämättä johdu heikosta itsetunnosta, voi olla myös joku muu valuvika, mutta häpeämiseen se taatusi vaikuttaa. Tosta törttöilyn häpeämisestä mä en edes ala...

      Voi teinivuodet. Taisi mullakin silloin jotain annoskateuden tyyppistä "häpeää" olla ilmassa. Mutta koska oltiin täyttä ymmärrystä vailla, niin mä annan meille anteeksi ;D

      Poista
    2. No, kyllä mä näkisin, että jos ihmiselle oma tai varsinkin jonkun lähellä olevan ihmisen ulkokuori on jotenkin dramaattisen tärkeä asia, niin kyllä se jostain syvältä sisimmästä kumpuaa.

      Poista
    3. Taisin ilmaista itseäni huonosti. Tarkoitin, että todellakin huono itsetunto johtaa pinnallisuuteen ja siihen, että antaa liian suuren painoarvon mun näkökulmasta väärille asioille.

      Mietin kuitenkin myös sitä, että pinnalliset elämänarvot voi olla ehkä mahdollisia ilman huonoa itsetuntoakin, esimerkiksi liian helpon (mitä se sit ikinä onkaan) elämän seurauksena. Vähän niinku perittyjä ominaisuuksia. Ehkä. En mä tiedä :)

      Poista
  5. Uhhuhhuh, mun täytyy myöntää, että olen hävennyt yhtä entistä poikaystävääni ja rankasti, tosin en ulkonäön puolesta, vaan siksi, että hän oli niin julkisen siirappisesti rakastunut minuun ja minähän en voi sietää liiallista söpöilyä. Yritin selittää hänelle, että käsi kädessä on ihan jees julkisella paikalla, mutta en pidä julkisista rakkaudenosoituksista olivat ne sitten kosketuksia tai verbaalista suitsutusta... Ei mennyt perille ja lopulta se homma kaatui, koska mua rupesi ällöttämään koko jätkä. Mitä enemmän hän todisteli mulle rakkauttaan, sitä enemmän mua vitutti! Lopulta mä viskasin sen pihalle, mikä oli ehkä elämäni toiseksi paras teko, sillä paras oli se, että lähdin samana iltana baariin tuulettamaan ja eksyin tän nykyisen miehen kainaloon. :D Jotain positiivista... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iyh, mä niin ymmärrän sua. Pystyn sietämään julkisia rakkauden osoituksia joskus, mutta kun siitä tulee jatkuvaa sarjatulitusta, siitä tulee pelkästään ällöttävää. Olkoon vaan kuinka rakastunut hyvänsä, niin mä näen sen enemmän niin, että epävarmuuttaan haluaa vaan näyttää muka omistavansa toisen.

      Onneksi sulla kävi peikkomainen flaksi ja elämän parhaat teot sattuivat samalle illalle. ;D

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...