lauantai 25. helmikuuta 2012

Z niin kuin zodiac

Eikös tosta zodiacista (täht. eläinrata) saa jollain tavalla väkisin väännettyä horoskoopit tähän kohtaan?

Päivän horoskooppi lupailee ilmeisen hyvää. Tai ehkä. Riippuu mun ajatuksista. Ja siitä onko ne sitä, mitä todella haluan.

"Ota tänään muutama minuutti aikaa itsellesi ja selvitä, mitä sinä todella tahdot tehdä tulevan vuoden aikana omalla elämälläsi. Tulet tosiaan tekemään juuri sen, mitä ajattelet. Kannattaa siis olla tarkka ajatuksissaan. Ne kun toteutuvat aina ja todella tarkasti."

Sinänsä tossa ei ole mitään, mikä ei pätisi ihan jokaiseen päivään. Kun tosissaan miettii, mitä tahtoo tehdä omalla elämällään ja on siitä varma, niin ne on tähän asti aina muutenkin toteutuneet melkoisella tarkkuudella. Mutta jotenkin se nyt horoskooppina osuu juurikin paikalleen. Mä en ole koskaan ollut niin väsynyt kuin tällä viikolla ja se tietää sitä, että on aika pysähtyä miettimään, että mitä sillä elämällään tekisi.

Mikään ei ole niin voimia vievää kuin ihmissuhde, joka ei toimi. Parisuhteista puhumattakaan.

Puhutaan siis yleisesti ihmissuhteista. Tiedättekö ihmistyypin, joka tuntuu imevän kaiken energian? Hänen seurassaan vietetyn ajan jälkeen olet kuin imetty kuiviin. Väsyttää ja vituttaa eikä mistään tule mitään.

Terve järki käskee juosta pakoon, minkä jaloistaan pääsee. Mut sit joku ihme humaaniuden vimma väittää, että jokaisella on oikeus olla sellaisia kuin ne on ja että jos mä kerran vaadin täyttä hyväksyntää itselleni sellaisena kuin olen, niin pitäähän mun nyt siinä tapauksessa hyväksyä tämä kyseinen henkilökin sellaisena kuin hän on. Mutta täytyyhän sillä hyväksymiselläkin olla jokin raja. Voihan sitä hyväksyä toisen ihmisen, mutta silti viettää hänen kanssaan mahdollisimman vähän aikaa. Niin, että joskus jäisi sitä energiaa itsellekin käytettäväksi.

Päivän ajatuspulma tulee siis olemaan seuraavan vuoden toiveet mun elämälle. Ehkä väännän ne huomisiltana blogikirjoitukseksi vaikkapa Jaanan ehdottoman onni otsikon alle.

2 kommenttia:

  1. Zodiac on sana, mistä tulee aina mieleen eräs puolalainen bändi, jonka kanssa tein töitä joskus aikoinaan.
    Mitä tulee niihin energiaa vieviin suhteisiin, niin miksi sitä aina ajatteleekin heti sillai syyllisesti, että jos vaikka minäkin olen sellainen, niin jospa minäkin vaan jaksan... En kyllä jaksa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Siitä syyllisyydestä olisi syytä päästä eroon, koska ei ole mitään järkeä kiduttaa itseään.

      Ai, sen niminen bändikin on olemassa. :)

      Mulle tulee sanasta zodiac mieleen lapsuus ja la-puhelimet. Isän kanssa kierrettiin la-suunnistuksissa ja oltiin ihan kultamitalin arvoisia moneen kertaan. Jotta kyllä mä vaan oon hyvä kartturi ollu jo alle kymmenvuotiaana.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...