lauantai 30. kesäkuuta 2012

R niin kuin rauhoittumisaika

Kolme yötä jouluun on tai ainakin siihen aiemmin mainittuun moraaliseen voittajuuteen. Uskallan jo henkäistä syvään. Näillä viimeisillä metreillä ei enää voi tulla niin suurta kiusausta, että tavoite jäisi saavuttamatta. Maaliviivahan näkyy jo.

Ajatuksella kaiken taustalla ei ole merkitystä oikeasti kenellekään muulle kuin itselleni. Ainakaan periaatteessa ei pitäisi olla. Kohta mä voin puhtain sydämin ja mielin sanoa, että mulla ei kertaakaan ollut rinnakkaissuhteita avioliittoni aikana. Ei kihlattuna olon aikana. Ei seurusteluaikana. Ei edes harkinta-ajan aikana. Eikä edes kostoksi. Mitä se olisi hyödyttänyt. Itseäni mä olisin sillä eniten satuttanut.

Käytännössä tällä ratkaisulla on ollut merkitystä yllättävän monellekin. Heidän mielestään olen ollut heittämässä koko elämääni hukkaan, kun en ole suostunut tapaamaan ketään harkinta-ajankaan aikana. Mun mielestä puoli vuotta ei ole koko elämä. Päin vastoin mä koen, että se on ollut rakkaudellinen teko mua itseäni kohtaan. Olen antanut itselleni aikaa olla ja hengittää. Niin ja vahvistaa uskoani siihen, että kaikki keinot tuli jo kokeiltua. Jäljellä on enää tämä vaihtoehto.

Toivoisin, että voisin tanssahdella riemusta, kun mun itselleni asettama rauhoittumisaika on päättymässä. Ja toisaalta, niinhän mä teenkin. Tiistaista alkaen mä olen täysin vapaa. Mutta ihan hiukan mieltä kaivertaa se, että siitähän nämä tietyt ihmiset vasta riemastuvatkin. Mun on ehkä keksittävä tilalle joku tekosyy, miksi ei nyt vieläkään huvita tapailla ketään vain siksi, että se on mahdollista.

Tosin mä tiedän, että matkalla on ollut mukana myös monia sellaisia, jotka ovat kannustaneet mua pitämään kiinni periaatteestani. Ehkä samat ihmiset jaksaa sittenkin vielä tukea mun ratkaisuja. Niistä muista en sitten jaksa edes välittää. Ainakaan kovin paljoa. Vaikka välillä tympiikin.

torstai 28. kesäkuuta 2012

T niin kuin takkutukka

Saako toivoa? Ei se mitään, toivon silti.

Hiusten ja hampaiden harjaamista ei pidä jättää väliin monen montaa kuukautta. En uskalla edes ajatella, kuinka suuren laskun hammaslääkäriltä saisi vastaavassa tilanteessa, mutta meillä tukanselvittämiseen, pesemiseen ja leikkaamiseen meni 2.5 tuntia ja työtä teki vuorotellen 5 kampaajaa. Tuntiveloituksella hintaa työlle tuli 135 euroa. Että repikää siitä ja miettikääpä vielä kerran kannattaako hiukset päästää rastoittumaan.

Niin, jos varataan tasausleikkaus tytölle puhelimitse, niin eihän me olla herranjestas osattu varautua siihen, että tytön hiuksia ei ole harjattu kertaakaan sitten viime vuoden toukokuun. Siitä seuraa se, että kampaaja vaihtuu muutaman kerran työn aikana, kun ainahan jollain on vaikutusaika menossa, jolloin voi jatkaa siitä mihin toinen jäi. Minä tosin ilmoitin tytölle, että jos hän olisi mun tenava, niin keritsisin hänet kuin lampaan sen sijaan, että tökin piikkikammalla takkuja auki. Onneksi tyttö ei ollut niin herkkää sorttia, että olisi alkanut itkemään lisää siitä syystä tai vaatinut äitiään pelastamaan itsensä pahalta kampaajatädiltä. Krokotiilin kyyneleitä toki vuodatettiin, koska se selvittäminen ihan varmasti sattui.

Jos tapahtuneesta haluaa keksiä jotain positiivista, niin meille tuli yllätyksenä, että luomurastat voidaan saada sittenkin pois muuta kuin leikkaamalla. Sitä en kuitenkaan vieläkään tajua, että kukaan ei ole oikeasti tarttunut harjaan yli vuoteen, ei edes tytön huoltajat. En oikein jaksa uskoa, että tarvitsee olla kampaaja hävetäkseen takkutukkaista jälkeläistään. Ihan oikeasti hei, opettakaa lapsenne a) harjaamaan hiuksensa vähintään kerran päivässä ja jos ne on pitkät niin mielellään ainakin kahdesti ja b) sama juttu hampaiden kanssa, vaikka olisi töpömmätkin hampaat.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

S niin kuin some-exät

Olen yllättynyt siitä, että jotkut oikeasti kysyvät googlelta myös sitä, saako exän poistaa facebook kavereista. Tietenkin saa. Miksi ei saisi?

Hakulause laittoi miettimään sitä, että olen ehkä jopa korostetusti tuonut esiin oikeuttani olla kaveri exän kanssa niin naamakirjassa kuin muutenkin. Siksi mun on ehdottomasti lisättävä, että aivan yhtä hyvin mulla on oikeus olla olematta kaveri exän kanssa stalkkauskirjassa tai muutenkaan. Mikään kaverisuhde ei ole niin yksiselitteinen tai mustavalkoinen, että google voisi siihen vastata. Ei siihen toki voi vastata Aakkostarinat-blogikaan, vaikka sen kirjoittajalla on monesti asioihin jotain sanottavaa. Saattaa jopa olla, että olen taas kokemusta rikkaampi, mikä auttaa ajattelemaan asioita myös aivan toisesta näkökulmasta. On myös niin, että mulla ei ole ollut aikaisempaa kokemusta exääntymisestä facebookin aikana.

Kavereista poistaminen ei ole tietenkään ainoa vaihtoehto saada exää pois silmistään naamakirjassa. Asetusten säätämisellä kadottaa kokonaan silmistään ne ihmiset, joiden kuulumisia ei oikeasti halua tietää ja estää samoja ihmisiä näkemästä omia päivityksiäsi. Teoriassahan näissä on kysymys samasta asiasta. Toinen vain mahdollistaa sen, ettei tarvitse "loukata" toista poistamalla kokonaan kavereista. Ja toisaalta se myös mahdollistaa sen, että pystyy heikkouden hetkenä vakoilemaan, mitä toiselle kuuluu. Sääteleminen on siis vain tapa pettää itseään. Tästä syystä siis suosittelen poistamaan loukkaantumisriskistä huolimatta exän fb-kavereista ainakin eroamisen ensimetreillä.  Mikään ei estä luomasta kontaktia myöhemmin uudelleen.

Mun mielestä se on jopa luonnollista, että jos erotaan, niin ei ole tarkoituskaan pitää yllä mitään kuvitelmia päivittäisestä yhteydenpidosta jatkossa. Ensimmäinen haaste on päästää irti ja se helpottuu kummasti, kun ei tarvitse päivästä toiseen katsella exänsä päivityksiä ja kommentointeja, vaikka olisivat ihan asiallisiakin. Olisi sitä paitsi aika sinisilmäistä kuvitella, että parisuhteesta jatketaan luontevasti ja kompastelematta kaverisuhteeseen. Elämässä ennen facebookiahan ne kaverisuhteet exiin kehittyivät vähitellen ja satunnaisten tapaamisten myötä, ei pakottamalla ja päivittäisellä yhteydenpidolla. Faktahan kuitenkin on, että kaverisuhde voidaan luoda vasta, kun kummallakaan ei ole mitään tunnejäämiä sotkemassa pakkaa.

Mun totuus on siis tästä eteenpäin se, että exät pitää poistaa fb-kavereista, jotta molemmilla on aikaa tervehtyä ja alkaa elää uutta omannäköistään elämää. Vasta ajan myötä selviää, onko exällä minkäänlaista roolia siinä uudessa elämässä.


maanantai 25. kesäkuuta 2012

H niin kuin hysteria

No jopas oli työpäivä. Huominen vapaapäivä on todellakin ansaittu ja samalla myös tulevan viikonlopun vapaat. Seitsemässä ja puolessa tunnissa ehtii tekemään 15 miesten leikkuuta. Sadepäivissä on puolensa. Mutta jos totta puhutaan, niin olisin voinut välillä vaikka värjätä tai vääntää permanenttiakin. Nyt mun ainoaksi huviksi jäi hiusten pesun yhteydessä hieroa herrojen hiuspohjaa niin kauan, että kuulin sen joka kerta yhtä palkitsevan ynähdyksen. Se on hyvä ynähdys siitäkin syystä, että sen jälkeen saakin leikata hiukset täsmälleen, kuten itse haluaa. (Meillähän pestään jokaisen asiakkaan hiukset, halusi hän sitä tai ei.)

Tämä oli oikeastaan kätevä aasinsilta helppoon orgasmiin, joka esitellään missäpä muualla kuin Naisen omassa kirjassa. Tai siis luvun aiheena on helppo orgasmi, mutta heti perään kerrotaan, että 10-40 prosenttia naisista ei saa koskaan tai tietyissä tilanteissa orgasmia. Mainittu tietty tilanne on kuulemma vieläpä usein seksi oman kumppanin kanssa. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Vieraisiin tuskin kannattaa lähteä, jos ei pysty rentoutumaan edes oman kumppanin kanssa. Tai mistä mä tiedän, mikä siihen on syynä, kun en ole omakohtaisesti koskaan kokenut.

Olin itse asiassa aika pettynyt tämän luvun antiin, koska ei siinä mitään oikeita ohjeistuksia annettu. Alettiin vaan jauhaa vibraattoreiden ja samalla naisen koko seksuaalisuuden historiasta. Meistä varmaan jokainen ymmärtää, että varsinaisia vibraattoreita on voinut olla olemassa vasta sähkön ja patterien keksimisestä lähtien, mutta olettaisin, että vibraattoreiden korvikkeita ja seksiä oli jo ennen tätä. Ihan siitä päättelin, että neitseellisesti ihmiskunta tuskin on lisääntynyt koko historiansa ajan. Mikä taas tarkoittaa, että jos me kaikki vaihdettaisiin miehet vibraattoreihin, väestön räjähdysmäinen kasvu saataisiin ehkä pysäytetyksi ja maailma pelastuisi.

Hiukan ehkä jäi harmittamaan, että 1700- ja 1800-luvuilla käytetty naisten hysterian (=fyysiset ja psyykkiset jännitystilat) hoitomuoto on nykynaisilta kokonaan jäänyt pois tai sekin pitää tehdä itse. Ja toisaalta jäin ihmettelemään, että miksi niiden naisten miehet eivät hoitaneet tehtävää, vaan sen suoritti lääkäri kerran viikossa. Tai no, olen jotenkin ymmärtänyt, että ei ne miehet välttämättä nykyäänkään vaimojaan hoitele. 

Uskon kuitenkin, että väestöräjähdyksen pysäyttäminen, vaikka eivät asiaa maininneetkaan itse, oli koko luvun tärkein päämäärä. Väittivät nimittäin, että lähes jokainen nainen voi saada orgasmin omin voimin ja vibraattorin avulla jopa kokea millaista olisi olla mies ja tulla nopeasti, mutkattomasti ja tuloskeskeisesti.

Niin, että tervetuloa blogiini kaikki kuukkeloivat pervot. Kesä saattaa näköjään siirtää ajatustoiminnot ihan vääriin asioihin muillakin kuin miesbloggareilla. Ja tervemenoa pervot paremmille apajille. (Pyydän jo ennakolta mitä nöyrimmin anteeksi häneltä, joka vastaanottaa pervot.)




lauantai 23. kesäkuuta 2012

S niin kuin sukunimi

Kymmenen päivää hoo-hetkeen ja juhannuksen kunniaksi pyörittelen mielessäni sukunimiasioita. Hoo-hetki on siis se hetki, jolloin saan käydä jättämässä toisen avioerohakemuksen käräjäoikeuteen. Se on myös se hetki, jolloin musta tulee moraalinen voittaja (selitän ehkä joskus tai sitten en) Johan se on korkea aika alkaakin miettiä, että millä nimellä tästä eteenpäin jatkaa.

Eilen kosin vävypoikakokelasta, mutta vastasi pirulainen kieltävästi. Ehdotti, että kokeilisin, josko hänen isänsä olisi suostuvaisempi, vaikka sillä onkin jo se avopuoliso. Ehkä luovun sittenkin tästä vaihtoehdosta, koska ei ne kuitenkaan ymmärrä, että nimen perässähän tässä vaan ollaan. Avioeron saisi laittaa vireille heti kohta pian häiden jälkeen. Ei noissa pojissa varmaan mitään vikaa ole, mutta tunneside heihin ei ole ihan sellainen kuin pitäisi. Hääyökin jäisi välistä. Vävypoikakokelas on enemmän kuin oma poika. Sehän on laitontakin naida poikansa.

Oma tyttönimi sisältää mun mielestä ihan liikaa ääkkösiä eikä maistu hyvälle muutenkaan. Ei maistu yhdessä etunimen kanssa eikä yksistään. Äidin tyttönimen maistelu sen sijaan tuottaa miellyttävän lopputuloksen. Lisäksi se on lyhyt eikä sisällä ääkkösen ääkköstä. Tässä tapauksessa neljästä peräkkäisestä kirjaimesta tulisi järjettömän kallista. Pelkästä hakemuksesta joutuisi pulittamaan 91 euroa riippumatta siitä, onko maistraatin päätös kielteinen vai myönteinen. Tosin jos mennään vain yhden polven verran taaksepäin, niin voisi olettaa päätöksen olevan myönteinen. Vaan kun eiväthän ne kulut siihen lopu: sitten on vielä ajokortti, passi, pankkikortit etc., joten ehkä se ei sittenkään ole niin haluttava vaihtoehto. 

Vaihtoehtoina siis taitaa olla tyttönimi tai avioliiton myötä omittu sukunimi. Ehkä mun pitää vaan pitää tämä, kunnes löydän paremman. Tai sitten voisin sijoittaa osan lomarahoista uuteen identiteettiin. Onneksi mun ei nyt kuitenkaan ole pakko päättää mitään tässä ja nyt. Saahan sen nimen vaihdettua sitten joskus hamassa tulevaisuudessakin. Siihen ei kuitenkaan kukaan edes vaadi ottamaan mitään kantaa.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

F niin kuin flirtti

Kuka muistaa vielä Naisen oman kirjan? Sen, jossa kerrottiin menestyksekkäistä yhden yön jutuista. Nyt, kun vihdoin saan selailla parin kuukauden ajan kevyttä viihdelukemista, lainasin sen kirjastosta. Vitsikirjoja en olekaan lukenut sitten Kilon poliisin ja Ujon piimän. Luultavasti siitä syystä, että leimauduin sukulaisten keskuudessa ne joululahjaksi saatuani toivottoman huumorintajuttomaksi ja alkoivat antaa mulle parempia lahjoja.

Mulla on pieni pelko, että tulette vielä kuulemaan selailustani enemmänkin. Tänään kuitenkin keskitytään flirttailun jaloon taitoon. Oikeastaan tämä luku sopisi paremmin miehille kirjoitettuun kirjaan, koska tiedetäänhän me, että on miehiä, jotka eivät erota flirttailua lääppimisestä. Ja sitten on tietenkin vielä ne liian ujot tai kohteliaat miehet, jotka uskaltavat avata suunsa vain sellaisille naisille, jotka on tuntenut jo vuosikausia. Tosin kirjoittajilla on hyvä syy opettaa naisia flirttailemaan. Jos jää odottelemaan miesten flirttailua ja vielä toivoo yhden flirttailijoista olevan Se Oikea, saattaa odottavan aika käydä todella pitkäksi.

***

Meillä on valittavana kaksi vaihtoehtoista tapaa: katsekontaktimenetelmä ja carmen-menetelmä.

Katsekontaktimenetelmä

Katsekontaktimenetelmä on varmasti kaikille jo niin tuttu, etten sitä sen enempää lähde avaamaan. Ensin katsotaan, sitten ei katsotakaan, taas katsotaan. Niin ymmärsittehän, että katsotaan miestä silmiin eikä esimerkiksi kiiltäviin kengänkärkiin. Tärkeintä on kuitenkin muistaa punastua tahallaan, jotta mies luulee sinun olevan tarpeeksi ujo uskaltaakseen lähestyä sinua. Sinä et siis lähesty miestä, katsot vain!

Carmen-menetelmä

Carmen-menetelmä kuulostaa jo tosi hienolta. Kampaajana Carmenista tuli ensi alkuun mieleen vain paljon puhutut Carmen-rullat, jotka jokainen itseään kunnioittava nainen omisti tietyssä elämänsä vaiheessa. Nyt siis puhuttiinkin Georges Bizet'n Carmen nimisestä oopperasta, jossa Carmen heittää tulevan rakastajansa päälle akasiankukan.

En tiedä, oletteko te muut huomanneet saman kuin minä, mutta Suomessa on hirmu vähän saatavilla akasiankukkia. Siksi meidän on varmasti kehitettävä jotain muuta sellaista, jonka voi ilman suuria vahinkoja heittää toisen päälle. Oikeastaan, jos valitset tämän menetelmän, niin pidä huoli, ettei heittämäsi esine putoa vain Hänen huomaamattaan herran jalkojen juureen. Kuvittele, kuinka typerältä näytät kontatessasi etsimässä heittämääsi tavaraa. Kannattaisiko ehkä sittenkin panostaa perinteisempiin menetelmiin?

Oppaan mukaan on tärkeää, että heittämäsi tavara on salaperäinen ja henkilökohtainen. Kirjoittajat kehottavat askartelemaan paperikukkasia, jotka toimitetaan suoraan miehen nenän alle ja poistutaan paikalta. Mikä tahansa muukin asia käy, mutta esimerkiksi tupakka-aski tai kotiavaimesi ovat ehdoton nou nou.

***
Mun täytyy nyt sanoa, että Carmen-menetelmä vaikuttaa niin riskialttiilta konttaamismahdollisuuksineen, että jatkossakin käytän vain silmiäni ja taitoani punastua tarvittaessa. Enhän mä nyt oikeasti ole ujo tai nolo.



tiistai 19. kesäkuuta 2012

L niin kuin lastensuojelu

Hohhoijaa. Perhesurmat ei jaksa enää edes kiinnostaa. Sen sijaan mua kiinnostaa kovastikin poikansa siepannut äiti, jolla ei omien sanojensa mukaan ollut mitään menetettävää. Tietenkin, jos tarkoitus olikin saada myös pienin huostaanotetuksi, niin kaikkihan meni aivan nappiin.

Kovin vaikeaa on mennä ottamaan kantaa, otetaanko lapsia huostaan epäoikeudenmukaisesti ja aivan perättömien väitteiden perusteella. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa siihen, että lapset otettaisiin pois biologisilta vanhemmiltaan täysin mielivaltaisesti. Lehdet tietenkin kirjoittaa huostaanoton taustoista äidin näkökulmasta ja kansa alkaa yhdessä potea tuskaa siitä, kuinka noin hyvältä äidiltä voitiin ottaa lapset pois. Todellisuudessa me ei koskaan saada tietää taustoista kuin kolikon toinen puoli eikä edes sitä, onko se toinen puoli sitä mitä sen sanotaan olevan. Ainakin äidin viimeisin ratkaisu osoittaa mun mielestä täydellistä arvostelukyvyn puutetta. Uskooko kukaan oikeasti, että lapsensa siepannut äiti on niin tasapainoinen, että voi turvata lapsilleen lain edellyttämän tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin? Uskoiko äiti itse oikeasti, että voisi valitsemallaan tavalla osoittaa koko kansalle olevansa kelpo äiti?

Mä en tietenkään pysty väittämään, etteikö meillä olisi myös perheitä, joissa asiat voivat olla jopa huonommin eikä lapsia silti oteta pois. Monesti voi olla niin, että viranomaiset eivät edes tiedä tilanteesta. Uskoisin, että tässäkin asenne ratkaisee. Jos perhe on yhteistyökykyinen ja pyrkii muuttamaan olosuhteitaan viranomaisten avustuksella, niin ei varmasti ole mitään painavaa syytä ratkaista asiaa päättämällä huostaanotosta. Suomessa on kuitenkin tosiasiassa niin monia erilaisia mahdollisuuksia tukea perhettä, että huostaanotto tuskin on ensisijainen vaihtoehto.

Mulla on itsellä aika vaahtokarkinpunainen kuva lastensuojelusta, koska ne lastensuojeluilmoitukset, joihin olen ollut vastaamassa olisivat todellakin olleet peruste lapsen huostaanotolle. Lapsen isähän kertoi mulle ennen sen rumban aloittamista nähneensä televisiosta ohjelman perheistä, joista lapsi oli otettu ihan ilman syytä huostaan. Se oli pohjustus seuraavalle lauseelle, jossa totesi, että ellei hän saa olla lapsensa kanssa päivittäin, niin sitten en saa minäkään. Sosiaaliviranomaiset sitten pettivät hänen uskonsa, kun eivät useammankaan tutkimuksen jälkeen löytäneet mitään syytä ottaa lapsi pois äidiltään ja lisäksi suosittivat valvottuja tapaamisia isän ja lapsen välille. Näiden kokemusten jälkeen voin kuitenkin aika lailla käsi sydämellä sanoa, että jos vielä korkein hallinto-oikeuskin on ollut huostaanoton kannalla, niin eiköhän siinä ole jo sen verran monta virkamiestä mukana kuvioissa, ettei niillä millään voi olla kollektiivista harhaa epätasapainoisesta kasvuympäristöstä. Sen on siis täytynyt olla totta.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

V niin kuin voodoo

"Ex poikaystäväni on käyttänyt voodoota jotakin tyyppiä kohden. Tunsin että joku kosketteli minu yöllä eromme jälkeen. Näin painajaisia hänestä. Tekikö hän voodoota minua kohtaan sinä yönä?" 
marsu243567823456

Köh, köh! Jäin mielenkiinnolla odottamaan josko joku näkisi, mitä sinä yönä oikeasti tapahtui. Ja jos näin olisi tapahtunut, niin mitä kysyjä aikoo sillä tiedolla tehdä. Mennä tekemään rikosilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä tai raiskauksesta poliisille? Mutta ei sinne ketään näkijää ilmestynyt. Vain sellaisia, jotka kehottivat pysymään erossa ihmisistä, jotka tällaisia juttuja käyttävät.

Itselleni tuli pikemminkin tunne, että nyt joku on katsonut liikaa elokuvia. Niissähän shamanistista rituaalia käytetään yleisesti toisten ihmisten kiduttamiseen, kun halutaan kostaa muka joku vääryys. Niissä uskonnoissa, joissa voodoota oikeasti käytetään osana rituaalia, pyrkimys on pääsääntöisesti hyvään, kuten sairauksien parantamiseen.

Olen siis oikeastaan samaa mieltä niiden kanssa, jotka kysymykseen vastasivat, vaikka rivien välistä nousikin vahva tunne siitä, että vastaajat olivat ehkä jonkun toisen uskonnon uhreja. Tosin tyttöhän puhui entisestä poikaystävästään, joten hiukan menee hukkaan neuvot pysyä erossa voodoota käyttävästä poikaystävästä. Täytyykin muistaa liittää haastattelupatteristoon kysymys siitä käyttääkö tai onko tyyppi koskaan käyttänyt voodoota keneenkään. Jos vastaus on kyllä, niin haluaisin myös tietää, kuinka tuloksellinen tämä sessio on ollut. Siis uskooko tämä kyseinen ihminen oikeasti pystyneensä vaikuttamaan toisen ihmisen elämään tai hyvinvointiin pistelemällä tai palottelemalla nukkea. Jos vastaus olisi jälleen myönteinen, alkaisin miettiä tosissani, mitä niin pahaa olen elämässäni tehnyt, että maailmankaikkeus on ohjannut minut treffeille kyseisen ihmisen kanssa.

Nyt täytyy silti lopuksi myöntää, että jos voodoo on koskettelua, niin välillä olisi oikein kiva, jos joku käyttäisi voodoota minua kohtaan. Ei haittaisi, vaikka sitä sattuisi keskellä kirkasta päivääkin.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

E niin kuin ensirakkaus

Okei, mä en tosiaankaan ole niin kova kuin olen kuvitellut olevani. Olen monesti ihmetellyt sitä, miksi muka ne ensirakkaudet olisi jotenkin erityisiä. Exä mikä exä. Nyt en ihmettele enää. Mä tapasin tänään ensirakkauteni ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. Puhelimessa ollaan vaihdettu kuulumisia viimeksi noin 9 vuotta sitten. Ja naamakirjassa on vaihdettu muutama sana silloin tällöin.

Tänään töissä tytöt tuli sitten silmät hehkuen kertomaan, että "joku mies kassalla ilmoitti tulleensa tapaamaan sua". Tiesin kyllä ketä odottaa, mutten tiennyt kuinka sen ihan ensimmäisen poikaystävän näkeminen voisi vaikuttaa. Siinä sitä räpsyteltiin silmiä, ettei kyyneleet pilaisi meikkiä ja pideltiin toisiamme kädestä. Hoidettiin keskenämme ne asiat, jotka pitikin hoitaa ja sitten ennen kuin hän lähti halasi pitkään. Uih! (Niin ja pyysi piipahtamaan kahvilla hänen ja vaimonsa omistamassa ravintolassa joskus, muttei puhuta siitä, koska se vähän pilaa tunnelmaa ;D)

Mä olen siis muuttanut mieltäni. Ensirakkaus on todellakin jotain erityistä. En mä nyt mitenkään jäänyt haikailemaan menneitä aikoja tai edes mitään uutta sutinaa hänen kanssaan. Kunhan nyt totesin, että siihen on olemassa syy, miksi hän on ollut ensirakkauteni. Siinä oli sama paketti reilu 20 vuotta vanhempana: sama ääni, samat ilmeet ja eleet, sama hymy ja sama syli. Vain hiuksia oli merkittävästi vähemmän tai ei niin yhtään.

Ja mä olen ihan itse hänet aikoinaan jättänyt, jonka jälkeen itkin vuorokauden putkeen. Kirjaimellisesti. Siitä ei vaan tullut loppua ennen kuin uni pelasti. Ja unen jälkeen jatkettiin aktiivista itkemistä viikko, kunnes  jossain vaiheessa ei enää itkettänytkään. Jättämisen syynä oli se, että mä olin liian nuori niihin asioihin, joita hän mua vanhempana luonnollisesti halusi. Ei mulle tullut edes mieleen silloin kysyä, voisiko hän ehkä odottaa pari vuotta. Näin sen siis pitikin mennä.

Silti, olipa vaikuttava kokemus tänään.


torstai 14. kesäkuuta 2012

V niin kuin vanhenemisaika

Halla-aho on kuulemma sitä mieltä, että yli 4 vuotta sitten kirjoitetut blogikirjoitukset ovat vanhentuneita eikä niille siksi pidä laittaa kovin suurta painoarvoa. Hän myös irtisanoutuu joistain 2 vuotta sitten kirjoittamistaan blogikirjoituksista.  (Milloin blogikirjoitus vanhenee? Linkki johtaa Laasasen blogiin, joten teitä jotka ette kestä sanaakaan, mitä hän on päästänyt näppäimistöltään, kehoitetaan jättämään linkki klikkaamatta ;p )

Ajattelen, että nämä oli Halla-ahon viimeisiä oljenkorsia. Mutta jos ihan tosissaan käy läpi omia vanhoja kirjoituksia blogissa ja muualla, niin jotkin ajatukset on varmasti muuttuneetkin, mutta ei aikuisiällä ihan hirvittävän radikaaleja ajatussuuntien muutoksia ehkä enää ole odotettavissa.

Koska mulla oli lystiä käydä vanhoja juttuja läpi, niin tässä teillekin pieniä katkelmia vuosien varrelta.

1. syyskuuta 2009
"Teini! Äiti ei suutu, jos sä välillä viet vaihtamasi vessapaperirullan hylsyn roskiin. Sä saat kyllä tehdä niin. Ei äiti ihan oikeesti suutu."
Maailma on muuttunut. Nykyään sen saisi huuhdella alas wc-pöntöstä. Mutta ei se oikein suju sittenkään.

20. lokakuuta 2009
"Mun naisen logiikka ei ihan pysty käsittämään kuinka ½-vuotias auto onkin yhtäkkiä vuoden ikäinen. Eihän mun teinikään ole kuustoista, vaikka se jollekin väittäs niin."
Voi Eugen, kuinka se vanhenee edelleen nopeammin kuin pitäisi.

24. marraskuuta 2009
"Viikon toiseksi suurin tapahtuma oli luultavasti se, kun havaitsin raparperien pukkaavan uutta lehteä maasta. Haloo, kohta on jo joulukuu!!!"
Oikeesti, mä niin muistan ne raparperit lopun ikääni.

10. joulukuuta 2009
"Huomenna on sitten se päivä, mitä olen jännityksellä odottanut. Teini lähtee kaverinsa kanssa illalla leffaan ja sen jälkeen kaverinsa luokse yökylään. Kohta se varmaan raahaa jonkun kollin meille yöksi. Ääääääääääääh!"
Onneksi äääääääääh-reaktioon meni vielä vuosi.

19. tammikuuta 2010
"Näyttääkää mulle tyytyväinen feministi, niin mä näytän teille Jari Sillanpään tyttöystävän."
Ellei Halme olisi ehtinyt sanoa tätä, niin mä olisin ihan varmasti keksinyt sen itse. :D 

2. maaliskuuta 2010
"Tänä aamuna kylppäristä kuului sen päiväistä kiroilua. Siellä oli mukana ainakin vitun tyhmä kynä."
Teinityttö opettelee piirtämään itselleen manga-kulmakarvoja.

7. huhtikuuta 2010
"-Sanotko sä nyt, että olit tulossa myöhässä kotiin, mutta sitten aloitkin seurustella matkalla?
- Tajuatko sä äiti yhtään, miten tyhmältä toi kuulostaa?
- Niinpä. Mietipä sitä."
Tämä kolli ei meillä vielä yöpynyt kertaakaan. Seuraava joulukuussa kuvioihin tullut lähes asuu meillä vieläkin.

23. helmikuuta 2011
"Tähän pisteeseen päästäkseen oli koettava pieni kuolema. Henkiin herääminen on vaan kestänyt mun mittapuussa hiukka liian kauan."
Väittäisin, jotta oli hiukan rankkoja aikoja henkilökohtaisessa elämässä takana. Mut hei, tänään jäljellä 19 ja life is good!

6. syyskuuta 2011
"Tämä on nyt seurausta siitä, että lapsemme katsoivat Teletappeja alle 3-vuotiaina."
Mun teoria siitä, miksi teinit menee keskenään naimisiin tai rekisteröityyn parisuhteeseen. Aittoniemen Suti oli huolissaan lastemme mielenterveydestä vuonna 1998 ja teki lakialoitteenkin Teletappien kieltämiseksi. Nyt teinit menevät naimisiin. Onhan siinä nyt suora yhteys. Ai niin, ne tekevät sen saadakseen täyden opintotuen. Riittää, että on naimisissa. Ei tarvitse edes asua yhdessä.

Kyllä se nyt vaan niin on, että ei ne tekstit mitään vanhentuneita ole. Tilanteen vaatiessa tulen irtisanoutumaan kirjoituksistani. Mitä "isot" edellä, sitä pienet perässä.

Vanheneeko teidän blogitekstit millä aikataululla?






keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

E niin kuin ensitreffit

Seuranhakupaikkojen kommenteissa älähdin kerran pari sanasta treffit. Mulla on henkilökohtainen ongelma kyseisen sanan suhteen, ja kieltäydyn käyttämästä sanaa treffit, jos vain voin tehdä sen ilman, että ymmärrettävyys kärsii. Olennaista on, että ihmiset tuntuu lataavan pelkkään treffi-sanaan jo niin suuria odotuksia, että tällainen herkempi tyttö luhistuu niiden alle. Kuitenkin käyttämällä sanaa treffit kenellekään ei jää epäselväksi, että on kysymys tietyntyyppisestä tapaamisesta.

Kun en itse harrasta treffejä, niin olen vain mielenkiinnolla seurannut vierestä toisten deittailua. Näyttää siltä, että treffejä sovitaan ihmisten kanssa, jotka tunnetaan jostain toisesta yhteydestä pintapuolisesti. Siksi musta on hurjaa, että pääsääntöisesti on vaikuttanut siltä kuin sovitut ja toteutuneet ensitreffit edustaisivat suurinpiirtein sitä, että se elinikäinen kumppani on nyt löytynyt. Apua!

Sen vielä pystyn ymmärtämään, että jotkut miettivät monta päivää etukäteen, mitä laittavat päälle ja mistä puhuu toisen kanssa. Ymmärrän, vaikka sellainen vaatisi ihan liikaa suunnitelmallisuutta mun kohdalla. Mun mielestä on positiivista, jos päälle laitetaan vaatteet ja keskustelut saa kulkea niitä ratoja, joita ne kulkee. Tarkoitushan on kuitenkin, että molemmat saisivat mahdollisimman todellisen kuvan toisesta. Itse olen niin tylsä, etten jaksa esittää mitään muuta kuin olen, koska en ole valmis esittämään myöskään lopun elämääni jotain mitä en ole vain siksi, että tuli joskus feikattua olevansa jotain ihan muuta. Aitoustakuun ensitreffeillä pitäisi olla laissa säädetty.

Olen kuullut monestikin ekojen treffien ja treffikumppanin maan alle katoamisen jälkeen tuskailua siitä, miksi kukaan ei koskaan ole liikkeellä tositarkoituksella. Olisikohan kuitenkin niin, että toinen oli liikkeellä tositarkoituksella, mutta ei viitsi tuhlata enempää aikaa ihmiseen, joka on totaalisen väärä? Saattaa myös olla, että ei halua luoda minkäänlaista toivoa ihmiselle, joka on selvästi osoittautunut heti kättelyssä takertujatyypiksi. Näistä tuskailuista mulle on syntynyt käsitys, että ihmiset lataa treffeihin ylisuuria odotuksia ja olen päättänyt välttää tilanteita, joissa odotukset voivat mahdollisesti kohdistua itseeni.

Mikään yllä sanottu ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö mielelläni tutustuisi uusiin ihmisiin. Pyrin vain siihen, että molemmat ymmärtää, ettei kysymys ole elinikäisestä sopimuksesta, josta kumpikaan ei millään keinoin pysty irtisanoutumaan tilanteen sitä vaatiessa. Pyrin myös siihen, että ensitreffeistä ei tehdä paikkavalinnoilla sellaisia, että tulisi riskiä kuvitella ne romanttisemmiksi kuin ne tosiasiassa ovatkaan. Romantiikka puolitutun ihmisen kanssa on jotenkin...ööö...teeskentelyä. Rauhantahtoisena ihmisenä haluaisin vain, että kaikilla on mahdollisuus olla rennosti sitä mitä ovat, hengittää vapaasti ja viettää kivoja hetkiä tutustumisen merkeissä. Kukaanhan ei oikeasti voi puolitutusta etukäteen tietää, että hän on juuri se, jota on koko elämänsä kaivannut.

Hei oikeesti! Ensitreffit eivät ole lupaus avioliitosta tai mistään muustakaan elinikäisestä sitoutumisesta. Ne ovat pelkästään mahdollisuus tutustua ihmisiin, joista joku saattaa jäädä osaksi elämää, muttei välttämättä siinä muodossa kuin itse on toivonut. Tarkoitan siis niitä ihmisiä, joilla on esimerkiksi aina paikka mun sydämessä, vaikka muuten toiveet eivät olisikaan täyttyneet. Tosin ei sitä sydänpaikkaa yksillä treffeillä lunasteta. 


maanantai 11. kesäkuuta 2012

S niin kuin seuranhakupaikka

Mä olin ihan saletti siitä, että jossain kommentissa joku pohti seuranhakupaikkojen kelpoisuutta parisuhteen muodostamisen kannalta. Ja löytyihän se kommentti lopulta tuolta.

Baarit taitaa olla aika vanhanaikaisia.. Nykyään kai ne kaikki suhteet löytyy netistä! No..mä laittaisin ne melkeen samaan baarien kaa.. Kaupasta tai kirkosta kannattaa etsiä.. 

Voisin tietenkin jättää takertumatta tiettyihin sanoihin ja ottaa kommentista vain olennaisen sisällön. Mutta mä olen jotenkin sellainen hiustenhalkoja, vaikka tiedän kommentin sisältäneen myös ihan pienen huumorinsiemenen. Miten niin baarit on vanhanaikaisia? Tai miten niin kaikki suhteet löytyy netistä?

Baari
Pohjimmiltanihan mä vastustan vain sitä ajatusta, että pitäisi koko ajan olla haku päällä meni sitten minne vaan. Mutta, jos olisin vailla kumppania, niin en mä sitä ihan oikeasti ainakaan baarista lähtisi etsimään. Ei siksi, että se olisi vanhanaikaista vaan siksi, että todennäköisyys kohdata sellainen helmi, jota jaksaa katsella vielä seuraavana päivänäkin tai viikon päästä (puhumattakaan vuosien päästä) on todella kehno. Kun ei itse ole mikään baari-ihminen, niin tuntuisi typerältä lähteä etsimään seuraa täysin vääränhenkisestä porukasta ja manata jo sillä tavalla ongelmia itselleen.
Niin ja tiedän, että baareistakin on moni hyvä tarina saanut alkunsa, joten jos se tuntuu omalta paikalta, niin siitä sitten vaan.

Netti
En millään usko, että kaikki suhteet löytyisi nykyään netistä. Se on vaan yksi paikka muiden joukossa, kun sellainen kerran on olemassa.
Olen joskus vahingossa löytänyt netistä hienoja ihmisiä ja parisuhteenkin. Vahingossa siksi, että en silloinkaan ollut etsimässä mitään liveseuraa. Pidän silti luonnollisena, että kun tarpeeksi kauan juttelee netissä saman ihmisen kanssa, alkaa hiljalleen syntyä tarve myös kuulla toisen ääni ja ehkä joskus jopa nähdä ihan oikeasti. Kun niihin puheluihin ja tapaamisiin ei ladata mitään ylisuuria odotuksia, niin ne saattavat jopa onnistua.
Mutta varsinaisiin deittipalveluihin mä en jaksa uskoa, koska kuten baareissa, myös siellä on vain ihmisiä, jotka on ottaneet pariutumisen elämäntehtäväkseen. Koska pariutumisesta on tullut heille elämäntehtävä eivätkä he ole siinä onnistuneet, he ovat myös monesti yllättävän katkeroituneita ja siten huonoa ja masentavaa seuraa ainakin mulle. Sellaiset suhteet on miinakenttiä, joille en halua astua.

Kauppa
Mikä ettei. Sattumalta kaupassa voi tutustua hienoihin ihmisiin. Mutta, jos taas ottaa elämäntehtäväkseen pariutua kaupassa, niin johan se henkilökuntakin alkaa ihmetellä sitä vaanijaa, joka käy siellä useita kertoja päivässä tai muuten notkuu kulmilla useita tunteja päivässä.

Kirkko
Jos sattuu olemaan uskonnollinen tai muuten tykkää käydä seurakunnan järjestämissä jutuissa, niin tämä voi olla hyväkin vaihtoehto. Uskon asiat vaan on monesti niin ristiriita-alttiita juttuja, että ei olisi mun paikkani. Mä jotenkin oletan, että nämä ihmiset uskoo niihin valmiina annettuihin uskonkappaleisiin. Minä en. Enkä aio teeskennellä, että uskoisin. Käännyttämisyrityksetkin ovat turhia mun kohdalla, joten ei kirkko ainakaan mun paikkani ole.

Jälleen kerran päädyin siihen lopputulokseen, että pariutumisen elämäntehtäväksi ottaminen on pelottavaa ja ahdistavaa ja sillä varmistaa vain sen, ettei sitä tervettä parisuhdetta koskaan löydäkään. En ole itsekään niin kylmän laskelmoiva, etteikö mun sydän koskaan tekisi muutamaa ylimääräistä sykäystä kenenkään suuntaan, mutta sen verran järki-ihminen kuitenkin olen, että sydän saa mun puolesta elää omaa elämäänsä ja sykähdellä kenelle huvittaa. Pariutumiseen se on ihan liian vähän, vaikka sykähtelyn seurauksena villiintyvät hyvän olon kemikaalit tuokin elämään sellaista ihanan onnellista auvoa. (katso kohta 4 Lemmenkipeys)


Ä niin kuin ärsyttävät tavat

Oho! Olen joko täydellinen nainen tai vaihtoehtoisesti mies, mikäli Helmen listaukseen naisten ärsyttävistä tavoista voi luottaa.

Ainainen keskustelu tunteista
Luulen, että olen mies. Ahdistun siitä, että on jatkuvasti puhuttava tunteista. Tai oikeastaan ahdistun siitä, että samoja kolmea sanaa olisi hoettava monta kertaa päivässä. Se lause kärsii jonkinlaisen inflaation, kun ollaan koko ajan toistelemassa samoja sanoja. Vähän kuin rikkinäinen gramofoni, joka on jäänyt jumittamaan paikoilleen. En tiedä ahdistuisinko niin paljon, jos sama ihminen osaisi joskus puhua myös jostain muusta. Teininä se taisi olla valtavan kivaa, mutta jotenkin näin aikuisempana sitä kaipaa ihan toisenlaisia keskusteluja ja tapoja osoittaa niitä sanoja todeksi.

Suuttuminen laiskuudesta puhelimen kanssa
Mä en edes ymmärtänyt, mitä tämä otsikko tarkoitti. Luulen siis, että olen mies. Kysymys on artikkelin mukaan siitä, että jätetään vastaamatta puheluun tai tekstiviestiin. Eihän kukaan tahallaan jätä vastaamatta. Kait. Silloin lankapuhelinten aikaanhan kukaan ei suuttunut, jos puhelimeen ei vastattu. Ei vaan satuttu olemaan kotona silloin. Nyt, kun kaikilla on kännykät, niin ei muka ole hyväksyttyä jättää vastaamatta. Ja kyllä, minä unohdan vastata saatuihin tekstiviesteihin tai puheluihin, ellen juuri sillä hetkellä ole niitä vastaanottamassa. Voin ehkä lukea viestin, mutta ellen siihen heti ehdi vastaamaan, niin... Yleensä sen lähettäjä (joka on usein ulkoisesti muistuttanut miestä) on jo ehtinyt haukkua mut pystyyn ennen kuin olen ehtinyt vastata siihen. Olisin luultavasti vastannut, jos mulle olisi annettu siihen tilaisuus. Ja niin, minä jätän myös tietoisesti vastaamatta viesteihin ja puheluihin. Viesteihin silloin, jos niihin ei oikein ole mitään vastattavaa eikä viesti ole sisältänyt edes retorista kysymystä. Puheluihin saatan jättää vastaamatta myös silloin, kun ei vaan sillä hetkellä huvita puhua. Sitä ei pitäisi kenenkään ottaa henkilökohtaisesti, koska en silloin vastaa kenellekään. Jos linja on uudella yrittämällä varattu, niin olen luultavasti alkanut soitella takaisin mulle soittaneille siinä järjestyksessä kuin puhelut on tulleetkin. Ettei taaskaan pitäisi ottaa henkilökohtaisesti, ellei olekaan se "ykkönen".

Ulkonäön muuttaminen
Jos lähdetään siitä, että nainen on huolinut miehen jonkin tietyn näköisenä, niin miksi ihmeessä sitä pitäisi alkaa muuttamaan. Mä kammoan esimerkiksi töissä niitä naisia, jotka on vieressä antamassa tarkkoja ohjeita, kuinka heidän miehensä hiukset on leikattava. Toisaalta olen iloinen niistä ohjeista silloin, kun se mies ei kerta kaikkiaan osaa kuvailla, millaista mallia on hakemassa eikä osaa edes sanoa, että sama malli, mutta lyhyempi.

Jatkuva tekemisen tarve
Suunnitelmallisuus ei ole suurin hyveeni, joten en täytä kalenteriani turhilla merkinnöillä. Työt ja luennot merkitään sinne tai luotetaan silloinkin muistiin, muuten ollaan kuin ellun kanat ja mennään fiiliksellä.

Odotetaan miehen korjaavan kaiken
Tähän mä olen joskus syyllistynyt. Ei paljon kannata odotella. Helpommalla pääsee, kun tekee itse. Tai ellei osaa, niin soittaa ammattilaisen tekemään korjaukset. Myös joku sukulaismies voi olla avuksi. Usein se myös auttaa siihen, että odotusajat lyhenevät muutamaan minuuttiin. Se, että nainen tekee itse tai maksaa ammattilaiselle ei käy yhtään niin paljon miehen ylpeydelle kuin se, että sukulaismies tulee tekemään "hänen" hommansa.

Päähänpinttymä omasta painosta
Ei mulla ole päähänpinttymiäkään. Eikä ainakaan sellaisia päähänpinttymiä painosta, joista pitäisi tehdä joku kumma numero. Ei ne läskit ennenkään ole puhumalla mihinkään kadonneet eikä toisen vakuutteluilla siitä, ettei se perä ole liian iso. Jatkuva laihduttaminen ja painonpudotus on muutenkin rasittavaa. Myös valehtelu siitä, että perä ei ole liian iso on rasittavaa. Eikö vain voisi pyrkiä siihen, että noudattaa terveellisiä elämäntapoja? Siihenkin olisi hyvä pyrkiä, ettei valehtele. Vaikka ymmärrän täysin, että joissain tilanteissa valehteluun kannustaa voimakas halu jäädä henkiin.

Mä jäin ihmettelemään, että voiko sellaista naista olla olemassa, jolla on kaikki yllä mainitut miehiä ja mua ärsyttävät tavat? Ainakin sellainen nainen on olemassa, jota ärsyttää kaikki yllä mainitut tavat.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

V niin kuin vihamielinen

Unohdetaan se klamuuri sitten ihan alkutekijöihinsä. Ihmisten kusettaminenkin on sen verran taitolaji, että voisivat edes sen tehdä huolella. Mitenkähän voi kertoa sivistyneesti tulleensa tituleeratuksi vittumaiseksi ja vihamieliseksi naiseksi?

Koekuvauksissa oltiin torstaina ja sovittiin, että sunnuntaina käytäisiin tekemässä se mallikansio. Kovasti sovittiin maksuista yms. ja luvattiin lähettää paperit sähköpostitse vielä tarkistettaviksi. Eilen laitoin toimistolle viksun ja vilmaattisen sähköpostin, että odotan yhä sovittuja asioita. Sain aamulla vastauksen, että sunnuntaina tavataan ja mukana pitää olla juhla- ja sporttihepenet. Eks kuse mua! Nyt puhutaan kuitenkin sen verran monesta satasesta, että mä haluan vittu mustaa valkoisella kaupan ehdoista ja muista sovituista asioista!

Ilmoitin siis ystävällisesti tekstiviestillä, että emme aio tehdä yhteistyötä heidän kanssaan, koska mistään puhutusta ei ole pidetty kiinni. Eikö se tätsy vastaa soittamalla mulle ja alkamalla puhumaan sunnuntain ohjelmasta. Tottakai se soittaa ja yritän nätisti sanoa väliin, että sait varmasti äskettäin viestin, ettei sunnuntaina ole meidän osalta mitään ohjelmaa. Alkaa sen päiväinen selittely, että he ovat kyllä lähettäneet sovitun sähköpostin sekä mun että tytön osoitteeseen, mutta ei yhtään tiedä miksi ei olla sitä saatu. Jatkaa vielä, että peruutukset on tehtävä kaksi päivää aikaisemmin tai siitä seuraa sakkoa. Mikä peruutus? Eihän mulla ole edes pienintäkään vahvistusta siitä, että jotain olisi sovittu. Eikä muuten ole heilläkään. Ilmoitin siis kylmän rauhallisesti, että jos me lähdetään taistelemaan jostain peruutusmaksuista, niin he tulevat niin häviämään sen taiston, koska heillä ei ole mitään näytettävää syntyneestä sopimuksesta. Tunkekoon sakkonsa sinne minne aurinko ei paista.

Seuraavaksi tätsy veti esiin "mutta kun tyttö on niin kaunis"-kortin ja kuvissa olisi sitten sitä klamuuriakin ja niiden avulla voisi saada tosi hyviä töitä. Mitähän tohon nyt sanoisi? Tytön äiti sattuu olemaan kampaaja-meikkaaja, joka tuntee sen verran monta ammattivalokuvaajaa ja stylistia, ettei kunnon kansion tekeminen ole edes pakollista tohon hintaan. Enemmänkin kysymys oli siitä, että tytsy saisi kerrankin nähdä jotain muuta. Ja niin, onhan noita toimistoja täällä kotikaupungissakin, jotka eivät muuten todellakaan ole veloittamassa mitään tytöltä, jonka oikeasti haluavat listoilleen. Mä en oikeasti maksa siitä mahdollisuudesta, että he mahdollisesti sitten suosittelevat tyttöä asiakkailleen. Tuskin ne sitäkään muistavat tehdä. Autoin siis tätsyä muistamaan, että puhuu nyt kauneudenhoitoalan ammattilaisen kanssa eikä jonkun muotialasta mitään tietämättömän pystymetsäläisen kanssa, joten voisi olla hyvä aika lopettaa toi vedätys. Sain siis kuulla olevani sen verran vihamielinen ja vittumainen, että on heidänkin kannaltaan parempi, kun ei edes aloiteta yhteistyötä. Vihdoinkin oltiin yhtä mieltä. Paitsi ehkä tosta vittumaisuudesta. Mä olen sellainen vain tarvittaessa.

Miten joillekin voi tehdä niin tiukkaa myöntää, etteivät voi millään selityksillä ja lässytyksillä enää pelastaa kasvojaan? Aargh. Saatan ehkä olla hiukan ärsyyntynyt.


PS. Siinä vaiheessa, kun se peruutusmaksu kuitenkin kolahtaa postiluukusta, olen valmis paljastamaan myös toimiston nimen. Siitähän löytyykin kuukkeloimalla muutenkin jo niin paljon hyvää. :/

torstai 7. kesäkuuta 2012

G niin kuin glamour

Hmph. Nyt on ilmassa hiukan ristiriitaisia fiiliksiä.

Musta tuntuu siltä kuin olisin tänään myynyt lapseni ja avannut sille pikatien aikuisuuteen. Ristiriitaisuutta on siinä, että minä olin myyjä, mutta silti joudun samaan aikaan maksajaksi. Eihän tässä ole mitään järkeä. Ei kukaan anna 16-vuotiaalle tyttärelleen lupaa teettää mallikansiota, kun joku kuvaaja ja joku mallitäti hiukan kehuu sen ulkonäköä. Ei, minä en ole niin helposti puhuttavissa ympäri. No enpä.

Köh, siis olisin helpolla tyrmännyt heidät verbaalisella lahjakkuudellani, mutta neitiä en. Mitä olisin sanonut? Kuulehan nyt, koska sä oot viimeksi katsonut peiliin? Lapsi rakas, olethan huomannut, että isovarpaasi eivät ole kuvauksellisia? Niin, en mä olisi siitä mitenkään voinut selvitä. Tietenkin olen samaa mieltä toimiston väen kanssa hänen mahdollisuuksistaan. Mutta kun...

On tässä nyt kuitenkin se onni, että tämä tapahtui nyt eikä puolentoista vuoden päästä, kun multa ei enää tarvitsisi kysyä suostumusta mihinkään. Saanpahan hääriä veemäisenä leijonaemona paikalla ja katsoa, ettei tyttöä ihan hirveästi höynäytetä.

Pitäähän elämässä olla bling blingiä, mutta just nyt en ole ihan vielä valmis hihkumaan riemusta. Jos edes yrittäisi ottaa ihan vaan hauskan kokemuksen kannalta, jossa mulla on ikävä velvollisuus olla myös se vastarannan kiiski.


Voisko joku olla niin kiltti, että vakuuttaisi mut siitä että tämä on hauska ja hyvä juttu? Että tällä oikeasti olisi edes vähän tekemistä glamourin kanssa.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Y niin kuin yksi yö

Naisille on kirjoitettu oma kirja. Se kertoo Helmen mukaan ainakin sen, miten miestä kannattaa kehua ja kuinka valmistautua henkisesti ja fyysisesti yhden yön juttuun. Kehuminen ei tuota mulle henkilökohtaisesti ongelmia, jos vain on aihetta kehua. Valitettavasti myöskään toisen lyttääminen ei tuota mulle henkilökohtaisesti mitään estoja, jos toinen käyttäytyy epäkohteliaasti tai huonosti.

Keskitytään siis jälkimmäisiin ohjeisiin: mä en nimittäin rehellisesti sanottuna tiennyt, että yhden yön juttuihin kuuluu tai voi valmistautua. Mä en tiennyt, että siihen liittyy samanlainen suunnitelmallisuus kuin vaikkapa murhaan. Viittaus rikokseen ei tarkoita, että pitäisin yhden yön juttuja harrastavia naisia tai miehiä jotenkin rikollisina. Paitsi siinä tapauksessa, että luodaan toiselle turhia toiveita tai odotuksia jatkosta.

Fyysinen valmistautuminen
  • sopivat alusvaatteet
  • kondomit
  • piilolinssineste (jos käytät piilolinssejä)
  • astmapiippu (jos olet astmaatikko)
  • rahaa taksiin

    Jos menette treffeille ennen suunniteltua aktia:
  • älä syö ilmavaivoja aiheuttavaa tai vatsaa löysentävää ruokaa
  • älä juo itseäsi känniin
Olen jotenkin tyttöjen puheista ymmärtänyt, että mitä vähemmän valmistautuu, sitä varmemmin käy flaksi. Se ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin yö sattuu kohdalle nimenomaan silloin, kun ylimääräinen karvoitus on poistamatta ja alusvaatteet on mallia mummo. Ja toisaalta, jos tavoitteena ihan oikeasti on yhden yön juttu, niin mitä väliä millään noilla on, jos vain saa sen mitä on lähtenyt hakemaan. Ainoastaan kondomit ja taksirahat olisi  pakollisia.

Henkinen valmistautuminen
  • Vältä syvällisiä keskusteluaiheita
  • Älä luo toivoa yhteisestä tulevaisuudesta tai parisuhteesta
  • Torju kaikki keskustelun aiheet, jotka eivät kiinnosta sinua tai kuulu sinulle (esim. exät, rahahuolet, muut kriisit)
  • Puhu mieltymyksistä makuuhuoneessa, millaisessa asunnossa hoito asuu, onko hän terve 
Mä näkisin, että syvällisiä aiheita pitää välttää kuin ruttoa, ettei vaan vahingossakaan kehity mitään henkistä yhteyttä. Makuuhuonemieltymykset ja terveyskysymykset puolestaan pyrkii varmistamaan, että selusta on kunnossa.
Näistä pakollinen on tiettyjen keskusteluaiheiden blokkaaminen. Oletus kai on, että tapaa tämän kyseisen tyypin ensimmäistä kertaa. Miksi silloin pitäisi oikeasti edes jutella kaikista vastoinkäymisistä elämässä? Mä voisin sanoa, että jos toinen yrittää ensi kohtaamisessa heti puhua vain murheistaan, niin kannattaa ehkä tosissaan miettiä, haluaako tällaiselta kriisipesäkkeeltä edes sitä yhden illan juttua.

Nyt vaan kaikki naiset suunnittelemaan yhden yön juttuja. Näillä ohjeillahan ei voi epäonnistua. Mun henkilökohtainen mielipide on, että yhden yön jutuistakin tuli nyt niin vaivalloisia ohjeiden myötä, että sellaisia voi sattua mulle jatkossakin vain vahingossa ja suunnittelematta. Tosin sellaista vahinkoa mulle ei ole päässyt sattumaan yli kymmeneen vuoteen, joten en pidä sitä erityisen todennäköisenä.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

K niin kuin kiire

Olen joskus kuullut, että kiireessä ei synny kuin kusipäisiä kakaroita. Luultavasti se pätee täysin myös blogiteksteihin. Kesän ja töihin paluun kunniaksi annan itselleni enemmän siimaa. Uskon jo, että musta sittenkin oli teksti per päivä tahtiin vielä. Nyt kun olen todistanut sen itselleni, voin hyvillä mielin ottaa "kesälomaa" blogista ja palata normaaliin rytmiin, kun opintovapaa jatkuu. Loman kunniaksi en tee mitään kiveen hakattuja lupauksia julkaisutahdista. Saattaa olla, että kirjoitan pari kolme kertaa viikossa. Saattaa olla, että saan aikaiseksi vain yhden tekstin per viikko. Se jää nähtäväksi.

PS. Nauttikaa kesästä. Ootte ihan parhaita lukijoita, kanssabloggareita ja kommentoijia kaikki! Koska muun muassa...

maanantai 4. kesäkuuta 2012

P niin kuin pettymyksen sietokyky


"Paska vanha setä, et sä mua määrää" (Ellit: Curling-vanhemmat - pelkkää porkkanaa, ei keppiä)

Joko curling-vanhemmuus käsitteen nimeäjä Bent Hougaard valehtelee, jutun kirjoittaja keksii omiaan tai sitten Bentillä on oikeasti raudanlujat hermot. Jutun mukaan Bent laski viiteen lauseen kuultuaan. Itse olisin joutunut laskemaan ehkä viiteenkymmeneen enkä ole varma, että sekään olisi riittänyt. Lauseen päästi kuitenkin suustaan noin 5-vuotias poika. Mitvit?

Mä olen itse ns. vapaan kasvatuksen uhri ja siitä huolimatta ajoittain jopa melko hyvä ihminen. Siihen saattaa olla parikin hyvää syytä. Vaikka sain tehdä itse omat valintani, kukaan ei koskaan tullut siloittelemaan mun tietä.  Sain valita, mutta sain myös oppia itse virhevalinnoistani. Maistelin pettymyksen karvasta maljaa kerran jos toisenkin. Ja toisaalta siihen aikaan vielä sedät ja tädit uskalsivat ojentaa kuritonta naapurin tenavaa tarpeen tullen. Niiden ei tarvinnut pelätä, että vanhemmat hyökkäävät raivokkaan sokeasti puolustamaan pientä kullannuppuaan, jossa ei tietenkään koskaan ollut mitään vikaa.

Nyt kun suurin kohu Hyvinkään tapahtumien ympärillä on alkanut laantua ja kaikki on jo painavan sanansa asiasta sanoneet, niin mä vasta aloin miettiä niitä tapahtumia. Ja nyt: mä en ole lukenut enkä kuullut yhtään uutista aiheesta enkä (valitettavasti) ole lukenut myöskään yhtään aiheesta kirjoitettua blogitekstiä vielä, vaan poistunut nopeasti vähin äänin. Olen ollut tietoinen, että jotain kurjaa on tapahtunut enkä sentään ole tunkenut sormia korviini ja alkanut lällättää, kun joku ottaa asian puheeksi, mutten ole itse aktiivisesti hakenut tietoa siitä. Sama kävi myös Breivikin kohdalla kuin myös Japanin katastrofin kohdalla. Mä kieltäydyn seuraamasta tapahtumia. Ehkä suojellakseni itseäni asioilta, joita en ole ollut valmis vielä käsittelemään. Ehkä saadakseni tietoa vasta, kun on jotain muutakin kerrottavaa kuin ensihetken spekuloinnit.

Curling-vanhemmuuden käsite on jo vanha juttu ja on varmaan hurjaa mennä väittämään, että kaiken maailman murhanhimoiset ja pahoinvoivat nuoret olisivat näitä curling-vanhempien lapsia. Siitäkin huolimatta, että alkavatkin olla juuri tiettyä ikäluokkaa. Muistelen curling-vanhemmuuteen liittyvän olennaisesti sen, että annettiin lasten pitkälti sanella elämisen ehdot ja samaan aikaan varmistettiin, ettei heille vaan pääse syntymään pettymyksiä. Vanhemmat ei kuitenkaan voi olla lapsensa elämässä läpi elämän 24/7. Mitä tapahtuu sitten, kun maailma ensimmäistä kertaa läväyttää tällaista lasta avarilla poskelle? Jotkut aikuistuneet lapset ehkä oppivat käsittelemään pettymyksen tunteita siinä vaiheessa, kun niitä alkaa tulla. Mutta mitä käy niille, joilla ei ole kykyä sopeutua siihen, ettei asiat aina juuri koskaan menekään täsmälleen, kuten he ovat halunneet? Ehkä he haluavat tappaa kaikki kerta siinä pelissäkin pystyi tekemään niin. Mene ja tiedä siitä sitten.

Sen kuitenkin tiedän, että kun itse olin nuori, kaipasin samanlaisia rajoja kuin kavereillani oli. Sellainenkin pieni yksityiskohta kuin kotiintuloaika olisi tehnyt olon kummasti turvallisemmaksi. Tai joku olisi voinut kertoa mulle, että kun kielen laittaa pakkasella kiinni metalliin, niin sen irroittaminen sattuu todella paljon ja pitkään. Ja ehkä vielä joissain muissakin jutuissa olisi voinut olla hyvä, jos jompi kumpi vanhemmista olisi edes kertonut, ettei niin kannata tehdä. Ei silti, ainakin mun kohdalla siitä seurasi se, että olen tehnyt paljon virheitä, mutta myös ottanut opikseni niistä. Helpommallakin olisi voinut päästä, mutta pitääkö kaiken aina olla niin helppoa?

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

S niin kuin sitoutumiskammo

Nella kyselee onko kaikilla miehillä sitoutumiskammo. Vaikka kaima olenkin, en usko sitoutumiskammon olevan miesten yksinoikeus. Itseäni jäi kaivelemaan paljon enemmän kommentit siitä, että aloittaja saattaisi olla yksinhuoltaja ja jäisi siksi rannalle ruikuttamaan. 

"Oletko ehkä YH tai onko sinulla joku sairaus tai vastaavaa?"
"YH:n suhteen seinä varmaankin tulisi vastaan jo ennen sukulaiskäyntiä"

Itse en ole tällaista ilmiötä vuosien varrella havainnut. Päinvastoin olen ennenkin tainnut sanoa, että Suomessa on yllättävän paljon miehiä, jotka haluaisivat isäksi toisen lapselle. Enemmänkin se on mennyt niin päin, että yksinhuoltajuus on tehnyt minusta sitoutumiskammoisen. Ei siksi, että olisin kärsinyt elämää suuremman vääryyden lapsen isän kanssa vaan siitä syystä, että äidille paras ei aina ole lapselle paras. Äitinähän, yh-alulla tai ilman, sitä helpolla ajattelee lapsen parasta ensin ja vasta sen jälkeen omaa parastaan.

Olen myös sitä mieltä, että lapset eivät voi vaikuttaa päätökseen siitä, aloittaako äiti suhteen uuden miehen kanssa vai ei. Tietenkin voidaan kysyä, että jos miesehdokas ei ole hyväksi lapselle, onko hän sitä silloin äidillekään. Tuskinpa vaan. Puun ja kuoren välissä oleminen on sitä paitsi kovin ikävää.

Vaikka en itse ole onnistunut törmäämään miehiin, jotka ajattelevat yksinhuoltajuuden olevan este suhteen etenemiselle, niin keskustelupalsta näyttäisi osoittavan heitäkin olevan. Sikäli mikäli kirjoittajat olivat miehiä. Toisille saattaa olla kova pala ajatella alkavansa suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on ollut elämää ennenkin ja lapsi on ikävä muistutus siitä. Toisille aikuisille on vaan liian kova pala jäädä ikuiseksi kakkoseksi olemassa olevalle lapselle. Toiset taas näyttäisivät ajattelevan, että koska tuolla on jo lapsi, niin joko a) hän on lisääntymiskykyinen ja mahdollisesti äiti minunkin lapsilleni tai b) hän ei ole heti haluamassa lapsia kanssani.

Kaimatyttö ei kertomuksensa mukaan ollut yh, joten se selitys kumoutui myös keskustelun edetessä. Hän kuitenkin mainitsi jossain kohtaa olevansa ujo, jolloin helposti antaa itsestään kylmän ja tunteettoman vaikutelman. Siinä saattaa olla ainakin osa totuutta, koska sanoo miehet mitä hyvänsä naisten tunteellisuudesta (yleensä ehkä enemmän hysteerisyydestä), niin kyllähän ne nyt kuitenkin tarvitsee myös joskus uskonvahvistusta ja osoituksen siitä, että nainen välittää. Koska minulla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua miesten sielunelämään ihan oikeasti, perustan väitteeni pelkästään mutu-tuntumaan.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

H niin kuin hinnoittelu

EU-tuomioistuin on viisaudessaan päättänyt, että vakuutusmaksujen hinnoittelu ei saa määräytyä sukupuoleen sidotulla tavalla, mistä syystä hallitus on jättänyt lakimuutosesityksen.

Paitsi ettei ne ole koskaan edes varsinaisesti perustuneet sukupuoleen vaan todennäköisyyteen siitä, kuinka helpolla vakuutusyhtiö joutuu maksajaksi. Joidenkin vakuutuksien ottajien kohdalla, kuten esimerkiksi tapaturmavakuutuksen kohdalla naiset ovat saaneet vakuutuksen edullisemmin, koska heillä sattuu vähemmän tapaturmia. Sairaskuluvakuutusmaksujen kohdalla miehet ovat olleet hintaedun saajia, koska heitähän ei ihan helpolla lääkäriin saa.

Samalla voitaisiin tietenkin miettiä, mitä tehdään lakisääteisille eläkevakuutuksille, koska niiden kohdalla eri ikäryhmät ovat eri arvoisessa asemassa. Yli 53-vuotiaathan olivatpa he yrittäjiä tai työntekijöitä, maksavat korkeamman prosentin mukaista maksua.

Entä autonomistajat? Eikö me voitaisi jollain hatusta temmatulla perusteella vaatia, että kaikkien autojen vakuutusmaksujen pitää määräytyä vain sillä perusteella, että on auto. Autonomistajat asetetaan eri arvoiseen asemaan, koska ovat valinneet esimerkiksi jonkun tietyn onnettomuusalttiimman automerkin, asuinalueen ja kuuluvat tiettyyn onnettomuusalttiimpaan ikäryhmään. Jos haluaa saivarrella, niin onhan se pahimmanlaatuista syrjintää, että ei voi valita vapaasti missä asuu tai millaisella autolla ajaa, koska vakuutusmaksut eivät ole tasa-arvoisia.

Hei oikeesti, eikö sitä tasa-arvoa voitaisi lakata väkisin tunkemasta myös hinnoitteluihin. Niin, pitäähän miesten ja naisten hiustenleikkuunkin maksaa saman verran, vaikka toiseen menee aikaa puoli tuntia ja toiseen kolme varttia.

Nostakaa nyt jo se katse sieltä housuistanne! Kaikki ei oikeasti perustu siihen, mitä siellä on. Moni asia voidaan tulkita syrjinnäksi, jos on tarpeeksi kiero mieli.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

A niin kuin avioliitto


Miksi jokaiseen otsikkoon on pakko tunkea jokin sellainen adjektiivi, joka ei pidä paikkaansa? Sana yllättävä, järkyttävä etc. tietenkin vetää puoleensa kuin kärpäspaperi kärpäsiä, mutta...

Siinä ei ole mitään yllättävää, että avioliitto ei takaa onnea eikä lisää sitoutumista. Se on yhteiskunnassa vallitseva ydinperheen ja parisuhteen malli, joka ei vain toimi. Mikään mikä alkaa muistuttaa pakkoa ei toimi, ei ainakaan enää 2000-luvulla. Tiedän kyllä, että on olemassa oikeasti onnellisia avioliittoja. On myös ihmisiä, jotka kokevat olonsa turvallisemmaksi, kun jokin ulkoinen asia on asettamassa heille rajoja. Ja ihmisiä, jotka mittaavat onneaan tietyllä statuksella. Ja loputtomasti muita poikkeuksia, jotka eivät ehkä uskalla myöntää edes itselleen, että voisivat olla onnellisempia ilman avioliittoa.

En silti suostu päästämään irti siitä, että vain vapaat onnelliset ihmiset voivat olla onnellisia toistensa kanssa. Vapaus ei ole yhtä kuin sitoutumattomuus. Vapauteen sisältyy tietenkin myös ajatus toisen huomioon ottamisesta, toisen rajojen tuntemisesta sekä aidosta välittämisestä. Vapaus ei ole vapautta loukata toista.

Sitähän se Santapukkikin artikkelissa sanoo:
Santapukki muistelee Iso-Britanniassa tehtyä tutkimusta, jonka mukaan parit, jotka eivät ole sitoutuneet toisiinsa avioliiton kautta, ovat yllättäen avioituneita onnellisempia suhteessaan. Aviottomilla pareilla oli jopa enemmän aikaa mahdollisille yhteisille lapsilleen.
– Kun ei olla sidoksissa pakolla, sitoutuminen on vapaaehtoista. He olivat sitoutuneempia kuin avioituneet, Santapukki perustelee. 
Nyt joku tietenkin on valmis väittämään, että ajattelen näin, koska mulla itselläni kävi niin huono tuuri avioliitossani ja siksi haluan tehdä kaiken päinvastoin kuin aikaisemmin - jopa ajatella. Mutta mun täytyy tuottaa pettymys. Mun avioliittoni oli hyvä tietyn aikaa. Sitten se ei enää ollutkaan sitä. Annettiin sille myös vuosien mahdollisuus kehittyä, mutta päädyttiin siihen pisteeseen, että toisessa roikkuminen avioliiton vuoksi ei olisi tehnyt kummastakaan onnellista. Tosin ilman laillista toisiimme kytkemistä, me oltaisiin varmasti nähty vähemmän vaivaa. Eikä mulla käynyt huono tuuri. En myöskään tehnyt virhearviointeja, koska tein päätöksen niillä tiedoilla, jotka mulla silloin oli saatavissa. En usko, että mikään mitä tapahtui olisi avioliiton syytä tai ansiota. Asioita tapahtuu riippumatta siitä, mikä siviilisääty on kyseessä.

Arvatkaas mitä? En aio väittää, etten koskaan enää mene naimisiin. Saattaahan sellainen ihme vieläkin tapahtua, että välitän toisesta ihmisestä niin paljon, että haluan antaa hänelle tärkeitä asioita. Oletan tietenkin, että tämä toinen ei kuitenkaan kuvittele, että "sitku me ollaan naimisissa, niin sit voidaan olla onnellisia" vaan avioliiton tärkeys perustellaan jollain järkevällä perustelulla.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...