maanantai 11. kesäkuuta 2012

Ä niin kuin ärsyttävät tavat

Oho! Olen joko täydellinen nainen tai vaihtoehtoisesti mies, mikäli Helmen listaukseen naisten ärsyttävistä tavoista voi luottaa.

Ainainen keskustelu tunteista
Luulen, että olen mies. Ahdistun siitä, että on jatkuvasti puhuttava tunteista. Tai oikeastaan ahdistun siitä, että samoja kolmea sanaa olisi hoettava monta kertaa päivässä. Se lause kärsii jonkinlaisen inflaation, kun ollaan koko ajan toistelemassa samoja sanoja. Vähän kuin rikkinäinen gramofoni, joka on jäänyt jumittamaan paikoilleen. En tiedä ahdistuisinko niin paljon, jos sama ihminen osaisi joskus puhua myös jostain muusta. Teininä se taisi olla valtavan kivaa, mutta jotenkin näin aikuisempana sitä kaipaa ihan toisenlaisia keskusteluja ja tapoja osoittaa niitä sanoja todeksi.

Suuttuminen laiskuudesta puhelimen kanssa
Mä en edes ymmärtänyt, mitä tämä otsikko tarkoitti. Luulen siis, että olen mies. Kysymys on artikkelin mukaan siitä, että jätetään vastaamatta puheluun tai tekstiviestiin. Eihän kukaan tahallaan jätä vastaamatta. Kait. Silloin lankapuhelinten aikaanhan kukaan ei suuttunut, jos puhelimeen ei vastattu. Ei vaan satuttu olemaan kotona silloin. Nyt, kun kaikilla on kännykät, niin ei muka ole hyväksyttyä jättää vastaamatta. Ja kyllä, minä unohdan vastata saatuihin tekstiviesteihin tai puheluihin, ellen juuri sillä hetkellä ole niitä vastaanottamassa. Voin ehkä lukea viestin, mutta ellen siihen heti ehdi vastaamaan, niin... Yleensä sen lähettäjä (joka on usein ulkoisesti muistuttanut miestä) on jo ehtinyt haukkua mut pystyyn ennen kuin olen ehtinyt vastata siihen. Olisin luultavasti vastannut, jos mulle olisi annettu siihen tilaisuus. Ja niin, minä jätän myös tietoisesti vastaamatta viesteihin ja puheluihin. Viesteihin silloin, jos niihin ei oikein ole mitään vastattavaa eikä viesti ole sisältänyt edes retorista kysymystä. Puheluihin saatan jättää vastaamatta myös silloin, kun ei vaan sillä hetkellä huvita puhua. Sitä ei pitäisi kenenkään ottaa henkilökohtaisesti, koska en silloin vastaa kenellekään. Jos linja on uudella yrittämällä varattu, niin olen luultavasti alkanut soitella takaisin mulle soittaneille siinä järjestyksessä kuin puhelut on tulleetkin. Ettei taaskaan pitäisi ottaa henkilökohtaisesti, ellei olekaan se "ykkönen".

Ulkonäön muuttaminen
Jos lähdetään siitä, että nainen on huolinut miehen jonkin tietyn näköisenä, niin miksi ihmeessä sitä pitäisi alkaa muuttamaan. Mä kammoan esimerkiksi töissä niitä naisia, jotka on vieressä antamassa tarkkoja ohjeita, kuinka heidän miehensä hiukset on leikattava. Toisaalta olen iloinen niistä ohjeista silloin, kun se mies ei kerta kaikkiaan osaa kuvailla, millaista mallia on hakemassa eikä osaa edes sanoa, että sama malli, mutta lyhyempi.

Jatkuva tekemisen tarve
Suunnitelmallisuus ei ole suurin hyveeni, joten en täytä kalenteriani turhilla merkinnöillä. Työt ja luennot merkitään sinne tai luotetaan silloinkin muistiin, muuten ollaan kuin ellun kanat ja mennään fiiliksellä.

Odotetaan miehen korjaavan kaiken
Tähän mä olen joskus syyllistynyt. Ei paljon kannata odotella. Helpommalla pääsee, kun tekee itse. Tai ellei osaa, niin soittaa ammattilaisen tekemään korjaukset. Myös joku sukulaismies voi olla avuksi. Usein se myös auttaa siihen, että odotusajat lyhenevät muutamaan minuuttiin. Se, että nainen tekee itse tai maksaa ammattilaiselle ei käy yhtään niin paljon miehen ylpeydelle kuin se, että sukulaismies tulee tekemään "hänen" hommansa.

Päähänpinttymä omasta painosta
Ei mulla ole päähänpinttymiäkään. Eikä ainakaan sellaisia päähänpinttymiä painosta, joista pitäisi tehdä joku kumma numero. Ei ne läskit ennenkään ole puhumalla mihinkään kadonneet eikä toisen vakuutteluilla siitä, ettei se perä ole liian iso. Jatkuva laihduttaminen ja painonpudotus on muutenkin rasittavaa. Myös valehtelu siitä, että perä ei ole liian iso on rasittavaa. Eikö vain voisi pyrkiä siihen, että noudattaa terveellisiä elämäntapoja? Siihenkin olisi hyvä pyrkiä, ettei valehtele. Vaikka ymmärrän täysin, että joissain tilanteissa valehteluun kannustaa voimakas halu jäädä henkiin.

Mä jäin ihmettelemään, että voiko sellaista naista olla olemassa, jolla on kaikki yllä mainitut miehiä ja mua ärsyttävät tavat? Ainakin sellainen nainen on olemassa, jota ärsyttää kaikki yllä mainitut tavat.

2 kommenttia:

  1. Toi piirros pitää kyllä NIIN paikkansa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Nykyään on niin vaikea löytää kunnollisia peilejä. ;D

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...