torstai 19. heinäkuuta 2012

T niin kuin tavis

Vihdoinkin miniloma. Neljä peräkkäistä päivää vapaata ja olen huvittanut itseäni aluksi Lenita Airiston eilisellä toteamuksella, joka kaikkien lehtien mukaan sai jälleen kansan tyrmistymään ja raivoihinsa. 

Jos joku ei vielä tiedä, niin Airisto avasi SuomiAreenan keskustelutilaisuuden aiheesta Onko Suomella pallo hallussa - globaali näkökulma menestykseen, työhön ja talouteen ytimekkäällä lausahduksella:
Tavis on nyt luuseri.
Suurin osahan meistä on taviksia, joten kai tässä pitäisi nauramisen sijasta alkaa itkeä ja kiukutella. Heittäytyä lattialle kiljumaan, kuinka en ole luuseri vaikka olenkin tavis. Enemmän mua jälleen huvittaa tämä ns. kansan reaktio. Takerrutaan yhteen lauseeseen miettimättä yhtään, mikä isompi ajatus sanojen takana on. Lenita on saattanut jopa selittää lauseen tarkoitusta tarkemmin, mutta kukaan ei ole enää pystynyt sitä kiukultaan kuulemaan.

Tarkoitus kai oli sanoa, että tarvitaan enemmän tekoja kuin tyhjää puhetta ja toisten paheksuntaa ja mollaamista. Oikeastaan siis sanoi juuri sen, mitä olen hiljaa mielessäni ajatellut, kun tuttavien työpaikat tuntuvat katoavan milloin mihinkin maailman kolkkaan.

En missään nimessä tarkoita, että olisin iloinen siitä, että kukaan menettää työnsä. Mutta koska se lähtee joka tapauksessa merten taa, niin siitä rutiseminen ei juurikaan muuta tilannetta. Rutiseminen aiheuttaa vain rutisijalle itselleen lisää pahaa mieltä. Tavis ruikuttaa ja antitavis alkaa miettiä ratkaisuja ongelmaan. Ratkaisua, jolla voisi oikeasti tehdä asioille jotain.

Mietitäänpä vaikka Nokiaa. Jotkut joutuu lähtemään sieltä pakon edessä, toiset on olleet ehkä jopa kaukaa viisaita ja lähteneet kehittämään jotain omaa (Nordic Id) tai lainattua (Jolla). Ellei keksi jotain ihan omaa, niin maailma ja Suomikin on täynnä patentteja, jotka odottavat ostajaansa ja kehittäjäänsä. Miksi, oi miksi, tavikset ei voisi alkaa käyttää osaamispääomaansa omaksi ja yhteiseksi edukseen?

Muistinko jo sanoa, että arvostan Lenitan kommenttia? Tarvittiin vain neljä sanaa ja melkein koko Suomi puhuu niistä. Pahimpien tyrskyjen laannuttua joku ehkä myös katsoo peiliin ja alkaa valittamisen ja moittimisen sijasta toimia.

Strippi on likinäköistenkin luettavissa klikkaamalla isommaksi. :)

14 kommenttia:

  1. Joo, kansa taas raivostui, hohhoijaa.

    Täytyyhän tuon Meegonkin muuten olla Jollan oma. Jos Nokia omistaisi sen, niin en usko, että sitä kehitettäisiin pätkääkään. Ainakaan ilman valtavaa oikeustaistelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa Nokian uutisoitiin lahjoittaneen Jollalle patenttiportfolion, mutta luultavasti kuitenkin kysymys on ollut lisenssin ostamisesta patenttiin. Joten Nokia sen luultavasti edelleenkin omistaa ja valvookin siten jollain tasolla, mitä sille tehdään.

      Kansan raivostuminen jaksaa aina huvittaa. Pienestä osasta tehdään aina koko kansa. :D

      Poista
    2. Ai jaa, mä en ole seurannut tuota niin tarkasti. Arvelin, että koodaajilla olisi tässä tapauksessa ollut omistusoikeus tuottamaansa koodiin. Toisaalta, tuskin Nokia jättäisi niin paljon siimaa työntekijöilleen.

      Poista
    3. Niin, mä en kyllä usko, että yksikään yritys antaa työntekijöilleen niin paljon siimaa. Ainakaan itse en koskaan ole saanut sellaista sopparia allekirjoitettavaksi, jossa olisin hyötynyt työsuhdekeksinnöistä kuin tietyn rahallisen korvauksen muodossa. Siksi en kai ole mitään pankkia räjäyttävää ikinä keksinytkään. :D

      Samasta syystä en usko, että patenttia olisi lahjoitettu yhtään kenellekään. Sillähän on vielä mahdollisuus tehdä rahaa jossain muodossa, vaikka itse laittoivatkin MeeGon jäihin.

      Poista
  2. Siis niin ku mikä v***n Tavis???
    Minä ainakin olen Minä :D

    VastaaPoista
  3. Mua huvittaa kaikki raivostumiset. Milloin salkkareiden(tv-ohjelma, oh please...) juonikäänteistä, alkoholin hintakirotuksista, säästä... Ja nyt L. Airiston kommentista, jota itse en miltään suunnasta osaa ajatella dissauksena ketään kohtaan. Kesä ja jutut vähissä näemmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdit jääkiekon mm-kisojen lippujen hinnat ja...
      On kyllä hiukan liioittelua puhua "kansasta". Luultavasti myös sanan "raivostuminen" käyttö on liioittelua. Mutta joo, saadaanhan me sentään huvia näistä herkkähipiäisistä heimolaisistamme.

      Poista
  4. Kuten aiemmat kommentoijat jo mainitsivat, taas näitä "kansan raivoamisia" à la iltapäivälehdet -.-

    Kaikki pisteet Airistolle että jaksaa vielä ravistella porukkaa tällä tavoin. Oikeassahan hän on: brändi on nykyään tärkeää.
    Olisin oikeasti huolissani Applella Nokian alamäestä; kohta on hipsterikäämpää (=trendikkäästi ironista) omistaa joku hassu Lumia joka löytyy ehkä viideltä ihmiseltä kuin iPhone, joka on viidellä miljoonalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipsterikäs :D Saatoit juuri tarjoilla mulle uuden lempisanani. Kiitos.

      Mä ainakin kuulun mieluummin viiteen kuin viiteen miljoonaan ihmiseen. Oikeasti mulla on vielä sen verran isänmaallisuutta jäljellä, että Nokiasta en luovu ennen kuin se luopuu minusta. Toivottavasti niin ei nyt kuitenkaan käy. Sitä paitsi vastahan me saatiin lukea, osakkeen kääntyneen nousuun. Se johtuu ihan varmasti mun hipsterikkäästä uskollisuudestani.

      Poista
    2. Neo, sinä hipsteri! Itse en koe Nokiaa enää kovinkaan kotimaiseksi, muuta kuin teoriassa, kaikkien näiden tuotannon siirtämisten halvempiin maihin ja varsinkaan Windowsiin siirtymisen jälkeen. Voisin kyllä kuvitella ostavani tuon Jollan puhelimen, mikäli iPhoneni prakaa jossain vaiheessa.

      Poista
    3. No niin, hipsteri mikä hipsteri. Ja ylpeä siitä. :)

      Mulle riittää ihan hyvin teoriassa suomalainen. Se on joka tapauksessa enemmän kotimainen kuin omppu on.

      Poista
  5. Noh, Nokian pääkonttori on vielä Suomessa, eli kyllä siitä joitain roposia vielä pohjolan perukoille riittää.
    Ja minähän en Applen vehjettä mistään hinnasta ottaisi eli toivottavasti nokialaiseni kestää ainakin Jollan saapumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Nokian juuret tiukasti Suomessa, vaikka tuotanto ja suuri osa omistuksesta on jossain huitsin nevadassa. Olisi diplomaattisempaa jättää sanomatta, mutta olen oikeastaan iloinen, ettei kenenkään enää kohta tarvitse tehdä sitä kokoamistyötä, jota katsellessakin mua alkoi väsyttämään ihan hirvittävästi. Enkä edes katsellut sitä vierailustani kuin noin puolen tunnin ajan. Kaikki kunnia ihmisille, jotka pystyvät tekemään rutiinityötä väsymättä.

      Toivon Jollan saapuvan ennen nokialaistemme hajoamista. Oli sitä paitsi melkoisen haastavaa onnistua uuden nokialaisen ostossa, koska myyjät olisivat halunneet esitellä vain iPhonea.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...