perjantai 20. heinäkuuta 2012

K niin kuin konkari

Olen päättänyt kirjoittaa elämäni ensimmäisen treffi-ilmoituksen. Tosin vain ennaltaehkäisevässä mielessä, koska kaikkialla vaikuttaa olevan trendinä, että treffi-ilmoitukset eivät tuota tulosta. Naisilla kuulemma on suuremmat mahdollisuudet saada vastauksia kuin miehillä. No wonder why? (Katso kuva)


Ajattelin siis ottaa oppia konkareilta, mutta kuinka kävikään. En edes päässyt katsomaan naisten vastaavia ilmoituksia, koska katseeni nauliutui otsikon kiimaista naista vailla kuvaan. Seuraavaksi huomio kiinnittyi siihen tosiasiaan, ettei yhdelläkään näistä miehistä ole oikeinkirjoituksesta tietoakaan. Puhumattakaan siitä, että ovat joko yksinäisiä (annakkona säälistä etes seuraa) tai varattuja ja seksinkipeitä. Nimenomaan siis sekä varattuja että seksinnälkäisiä.

Jään sittenkin miettimään, että josko en kuitenkaan kirjoittaisi sitä treffi-ilmoitusta blogiini.

14 kommenttia:

  1. Täh?

    Avasin tuon linkin, sitten muistan lukeneeni pari ensimmäistä ilmoitusta, kelanneeni alaspäin...ja seuraavaksi muistan kirjoittavani tätä kommenttia.

    Aivan kuin aivoni olisivat nähneet jotain sellaista, minkä ne sulkivat muististani pois oman mielenterveyteni vuoksi.

    Mikä tuo sivusto oikein oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä. En aio mennä sinne enää uudelleen. Mutta yksi asia on varma. Tuon pikaisen vierailun jälkeen it-nörtit vaikuttavat sittenkin hyvin varteenotettavilta vaihtoehdoilta, vaikka uni tuleekin ennen it-nörttiä.

      Poista
  2. Ainakaan Suomi24.fi ei tunne oloaan uhatuksi tuon jälkeen.

    Löysin muuten linkkiarkistoistani tämän: http://www.relationshit.com/

    Onhan se vähän amerikkalainen, mutta hitsin hauska silti (siellä on parisuhdeoppaat miehille ja naisille. Kyynistä, mutta niin totta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oliko linkin takana olevien juttujen tarkoitus itkettää vai naurattaa, mutta nyt teen molempia. :´D Taidan olla koukussa tohon paikkaan. Aina kun tulee mieleen, että nyt olisi se hetki treffi-ilmoituksen kirjoittamiseen, menen sinne.

      Suomi24:n treffit palsta on todellakin vahvoilla.

      Poista
  3. Nauratti ehkä toi alin ilmoituksen tynkä tuossa, jossa tyyppi etsii salaseuraa. Kyllähän niistä salaseuroista aina supistaan, mutta ei kai niitä tuolleen netissä hakemalla löydä. Illuminati ja mitä näitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salarakkaat on muotia. Pakkohan niitäkin on netistä löytyä. :D Ja etenkin tolta sivustolta.

      Poista
    2. Mun mielestä salaseura siis tarkoittaa ensisijaisesti jotain ihan muuta kuin salarakasta. Mutta ymmärrän kyllä, salaista seuraa.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Salaseura

      Poista
    3. No se on kyllä totta, vaikkei ihan ensimmäisenä tullut mieleen noita ilmoituksia silmäillessä ainakaan mulle. :)

      Poista
  4. Siis Herra Varjele! Taidan oksentaa! Miten joku voi löytää jonkun kumppanin tommoselta sivustolta????
    Joskus aikoinaan kävin jossaa(ettei vaa ollu suomi24?) ja tuntui, että se oli niin epätoivoisia heeboja täynnä, että äkkiä karkuun. Kun vuosia jälkeenpäin kävin samalla sivustolla, niin niitä samoja(siis ihan SAMAT) epätoivoja oli siellä edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että ne löytääkään. Sitä paitsi seksiseuraahan siellä pääasiassa näytettiin hakevan kuvan kera. ;D Seksi ei edusta mulle samaa asiaa kuin kumppani.

      Poista
  5. Hyvänen aika. Sanattomuus :D epätoivoista meininkiä. Mikähän pätkis jossain tuolla oli, ei ole silmälaseja niin en nähnyt. Jessus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suosittele laittamaan silmälaseja. Siellä ei ole mitään nähtävää. :D

      Poista
    2. Laitoin, mutta en nähnyt silti mitään merkittävää :D K a m a l a sivusto! Tuossa olisi äidinkielenopettajille näytettävää mitä tapahtuu laiskoille oppilaille, jotka eivät opettele kielioppia!

      Poista
    3. Minähän sanoin, ettei siellä ole mitään nähtävää.

      Äidinkielenopettajana pitäisin itselleni vakavan puhuttelun oppilaideni kehnosta äidinkielen taidosta. :D

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...