Mitä tekisit, jos tietäisit varmuudella kuolevasi kuukauden päästä?
Olen miettinyt kysymystä sunnuntaista lähtien. Tapasin silloin tuntemattoman, joka kertoi tositarinan läheisestään. Nuoresta naisesta, joka oli töiden ohella opiskellut itselleen uuden tutkinnon ja kuukausi valmistumisensa jälkeen pudonnut kerrostalon ikkunasta sitä pestessään. Hän ei selvinnyt.
Ensireaktiona oli kylmät väreet, seuraavana epäusko ja vasta viimeisenä tarinan opetus. Olen miettinyt sitä, kuinka ihmiset monesti tuhlaavat elämänsä ylisuorittamiseen. Elämässä voisi olla muutakin kuin vaikkapa uupumukseen asti raataminen töissä. Nyt kun ihmiset on kesälomalla, moni tuntuu murehtivan vain kuinka ehtii tehdä kaiken ennen loman loppumista. Kalenterit on täynnä kaikenlaista toimintaa ja menemistä ja vain harvalla on aikaa pysähtyä edes pieneksi hetkeksi kuuntelemaan linnunlaulua, katselemaan tähtiä ja kuuta, nuuhkimaan kesäsateen raikastamaa ilmaa, halaamaan puuta tai silittämään kiveä. Vain harva on oikeasti läsnä myös niille, joita kutsuu rakkaimmikseen. Eihän sellaisessa elämässä ole mitään järkeä.
En suostu uskomaan, että elämäntarkoitus on ehtiä tekemään mahdollisimman paljon ja olla koko ajan kiireinen. Vaikka kuolema ei kolkuttelisikaan kuukauden päässä, sen mahdollisuus on silti aina läsnä. Eikä kukaan tietääkseni ole jäänyt lopulta henkiin. Jos muistaisit tämän, tekisitkö jotain toisin?
Itse olen esimerkiksi asettanut itselleni aika kovat tavoitteet valmistumiseni suhteen. Olkoonkin, että olen myös opintovapaalla. Tavoitteenahan on oli valmistua 2,5 vuodessa. Paino sanalla oli, koska se on loppu nyt. Tarkoitus on käyttää opintovapaa hyödyksi siten, että valmistumisella on mahdollisuus nopeutua ja jos jotain jää suoritettavaksi työn ohella, niin sitten vain kohtuudella. Mihinkä tässä on kiire valmiissa maailmassa? Haluan sittenkin käyttää aikaani myös lorvailuun, itseni hemmotteluun ja läheisteni huomioimiseen. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tunnin päästä tapahtuu.
Onneksi maailmankaikkeudella on tapana heitellä mun polulle ihmisiä, jotka puhuvat mulle järkeä. Ehkä jopa tietämättään.
Minä olen aina elänyt kuin "viimeistä päivää". Kertonut lapsillenikin sen, että kun minun hautajaisia joskus vietetään, ei tarvitse surra, sillä olen elänyt juuri sellaisen elämän, ettei ole tarvinut mitään katua :)
VastaaPoistaHieno asenne. Pidä toi. :)
PoistaMä taidan olla enempi sellainen puunhalaaja kuin suorittaja. Ei se tosin silti tarkoita, että olisin elänyt täysillä tai niin kuin Kimmeli tuossa yllä, mutta varsinaista kiirettäkään ei ollut ehtiä mitään.
VastaaPoistaNimim. 10. vuosikurssin opiskelija yliopistolta :D
Mikä sitten on ainoa oikea tapa elää täysillä? Ei taida olla olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa, joka kävisi kaikille. Mun mielestä jokaisen vaan pitäisi tehdä sellaisia asioita, joista saa hyvän mielen. Jos se on puunhalaamista tai yliopiston ajan kanssa suorittamista, niin mitä se kenellekään kuuluu. Pääasia on, että itse tykkää. :D
PoistaJoo, no mutta jos nyt kuolisin, niin en ehkä voisi sanoa, että olen elänyt juuri semmoisen elämän kuin olen halunnut eikä mitään tarvitse katua. :D
PoistaSitten en suosittele kuolemaan ihan vielä. :D
Poista