maanantai 5. marraskuuta 2012

O niin kuin onko se syntymävika?

Sehän nyt on selvää, että koskaan ei voi olla tyytyväinen siihen mitä jo on. Erittäin hyvin sen huomaa kampaajan työssä. Jos on kiharat hiukset, inhoaa niitä. Jos on suorat hiukset, nekään eivät ole hyvät. Jos on ruskeat hiukset, niin ne on vähintään vääränsävyiset ruskeat jne. Tämä sama näyttää pätevän myös miehiin. Jos on sohvaperuna, haluisi sen joskus liikkuvan pidemmälle kuin jääkaapille ja takaisin, ja jos on liikunnallinen, haluaisi sen lopettavan sellaisen epäterveen toiminnan. Valitus hiuksista kampaajalle tuottaa usein toivotun tuloksen ainakin siihen asti, että asiakas alkaa itse hoitaa ja laittaa hiuksiaan. Valitus miehestä ystävälle tai vaikkapa keskustelupalstalle ei yleensä tuota mitään tulosta, koska mies on autuaan tietämätön käsillä olevasta räjähdysalttiista ongelmasta.

Olen törmännyt viimeisimpään valitukseen viime aikoina yhä useammin. Naiset ovat eron partaalla, koska heidän miehellään on harrastus. Jotenkin minun on vaikea nähdä ongelmaa - paitsi ehkä naisen korvien välissä. Toki onhan se suuren luokan pettymys, jos otti sohvaperunan ja nyt se on alkanut poistua kotoaan. Siinähän sitä onkin syytä kerrakseen laittaa lusikat jakoon. Esimerkiksi juoksijan puoliso odottaa miehensä kyllästyvän juoksemiseen eikä ymmärrä, mitä kiksejä kohta jo (halleluujaa) viisikymppinen mies voi siitä edes saada. Toisaalta tietämättömällä on myös ongelma, koska ei löydä parisuhdetta kuntoilunsa vuoksi. Omien sanojensa mukaan häntä pidetään pelimiehenä, koska käy salilla ja huolehtii ulkonäöstään. Anteeksi vaan naiset, mutta mikä teitä oikein vaivaa? Onko se syntymävika vai sattuiko joku muu onnettomuus? Mikä ihmeen ajatusmalli se sellainen esimerkiksi on, että miehen terveys menee, koska juoksee? Ihan vaan sillä kyselen, kun olen jotenkin elänyt siinä uskossa, että liikunnalla (jota juokseminenkin käsittääkseni on) on positiivisia vaikutuksia terveyteen eikä päinvastoin.

Oikeastaan luulen, että juoksijan puolison ongelma ei ole miehen harrastus, vaan ajankäyttö. Luulisin, että hampaankoloon saattaa jäädä jotakin, jos miehen elämässä ei ole enää mitään muuta kuin treeni. Ennen se sentään tyhjensi tiskikoneen joskus. Parisuhteen ongelmat harvoin selviää sillä, että ei itsekään tiedetä, mikä se todellinen ongelma on. Osoitetaan syyttävästi naapurin aitaa, kun vika on oman talon perustuksissa.

Tietämättömällä ei taida olla sen suurempaa ongelmaa kuin muillakaan sinkuilla, jotka ovat sinkkuja vastoin omaa tahtoaan ja tekevät parisuhteettomuudesta itse itselleen ongelman. Jossain on varmasti hänellekin se nainen, joka pystyy hyväksymään sen tosiasian, että mies viihtyy yhtä paljon tai jopa enemmän peilin edessä kuin kumppaninsa. Tai voi hänellä olla ongelma. Jos parisuhteettomuudesta tekee itselleen ongelman, niin se epätoivo haisee todella pahalle ja kauas eikä siihen auta suihku eivätkä hajusteet.




12 kommenttia:

  1. No hittolainen! Kerroit asia juuri niin kuin se on, ennen kuin aloittaa syyttelyn, kannatta tehdä se itsetutkiskelu. Vankkaa asiaa ja komppaan tosissaan, varsinkin mitä tulee liikunnan vaikutuksista teveyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ole itekään varma, että tulkitsinko tahallaan väärin liikunnan vaikutukset vai elikö nainen vain toivossa, että mies sairastuu ja lopettaa juoksemisen. Molempi pahempi joka tapauksessa.

      Poista
  2. Minä en myöskään ymmärrä, miksi miehellä ei saisi olla harrastuksia. Olen myös kuullut, että kuoroihin ei saada miesjäseniä tai he lopettavat piankin, koska vaimo ei tykkää miehen harrastuksesta. Vaimot vissiin luulevat, että kuorossa miehet ja naiset keskittyvät johonkin ihan muuhun kuin laulamiseen.

    Minua aina ihmetyttää, miksi naiset sitten saavat harrastaa ja myös vaativat kovaänisesti oikeutta harrastaa jos eivät ole valmiita antamaan samaa oikeutta myös sille puoliskolle? Todellista feminismiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut joskus ennenkin sanoa, että mun mielestä vaimot on maailman ärsyttävimpiä naisolioita, mitä maa päällään kantaa. Vaikka tiedän myös miehiä, joilla vaikuttaisi olevan samanlaisia harhoja harrastuksista, joiden parissa saattaa olla vastakkaisen sukupuolen edustajia. Sellaisia miehiäkin kutsun vaimoiksi. ;p

      Omat harrastukset lakisääteisiksi oikeuksiksi sanon mä. Ainakin niin kauan kuin harrastukset ei riko lakia tai ole itsetuhoisia.



      Poista
  3. No, jos ne ukon harrastukset aiheuttaa oikosulkuja pääkopassa, ni ei muuta ku urheiluryysyt niskaan ja mukaan. Sillee mä sanoin aikoinani V:lle, kun mun urheilusta valitti. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se osut aina asian ytimeen. :D

      Poista
  4. Urheiluhullu, työnarkomaani, kyläluuta, alkoholisti - on ihan sama, mistä addiktiosta on kysymys, se koukuttaa samalla mekanismilla. Kun puoliso pistää kaiken muun parisuhteen ja perheen edelle, se varmasti tuntuu ikävältä.

    Työteliäs ja harrastava puoliso on hyvä asia, mutta kohtuus pitää muistaa, samoin pitäisi löytää halua jakaa harrastuksiaan puolison ja perheen kanssa. Tarjouduin toisinaan mukaan entisen mieheni liikunnallisiin harrastuksiin ja suunnittelin perheen yhteisiä menoja. Suunnitelmiksi jäivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se totta, että liika on liikaa. Mutta missä menee raja ja millä valtuuksilla niitä vedellään? Tällä kertaa minulla ei riittänyt intoa lukea kuin aloittajan ensimmäinen teksti enkä tiedä avasiko hän jossain myöhemmässä vaiheessa tilannetta yhtään enempää. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että huutelemalla nettiin tilanne ei tule muuttumaan miksikään.

      Keskusteltiin tänään luennolla NVC-viestinnästä ja jotenkin päädyttiin siihen, että jos nainen sanoo miehelle, että toivoisi tämän tekevän illallista useammin, niin mies tekee sen tänä vuonna kaksi kertaa, koska viime vuonna teki kerran ja on näin täyttänyt vaimon toiveen. Yllättäen vaimo ei ole vieläkään tyytyväinen, vaikka ei itse osannut täsmällisesti kertoa, mitä tarkoittaa sanomalla "useammin". Jos on pakko löytää syyllisiä, niin kummassa silloin on vika?

      En kiistä, etteikö harrastaa pitäisi myös perheen kesken edes joskus ja jouluna, mutta minun on ainakin välillä päästävä päästämään höyryjä ulos ihan yksin enkä pidä liikuntaa ollenkaan huonona vaihtoehtona tehdä niin. Ei silloinkaan, jos kysymys on joukkuelajista, koska välillä vaan on päästävä toisiin ympyröihin.

      Poista
  5. Hieno postaus taas, Neo! Itse asuin ennen autoista kiinnostuneen sohvaperunan kanssa. Kodin ulkopuolisia harrastuksia ja ystäviä ei hänellä juuri ollut. Tunsin itseni yksinäiseksi, vaikka olimme yhdessä 24/7.

    Vähän lyhyemmän aikaa olen nyt asunut miehen kanssa, jolla on sekä ystäviä, että harrastus kodin ulkopuolella. En koe itseäni ollenkaan yksinäiseksi! Nautin yhteisistä hetkistämme (joita silti on runsaasti) ja myös yksinolosta, silloin kun siihen on tilaisuus.

    Kukin tyylillään, sanoisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin tyylillään, tietenkin. Ongelmat tulevat vasta siinä vaiheessa, kun kumppanit eivät ole yksimielisiä tyylistään. Tyylit myös muuttuvat ja niistä pitäisi pystyä puhumaan ja sopimaan mielellään niin, ettei kumpikaan tunne uhraavansa enempää kuin on valmis uhraamaan.

      Muistan vanhan blogisi, jossa käsiteltiin myös entistä avioliittoasi ja kokemaasi yksinäisyyttä. Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt rinnallesi ihmisen, joka tuo iloa elämääsi olemalla läsnä ja poissa sopivassa suhteessa eikä molempia samaan aikaan. :)

      Poista
    2. Kiitos Neo. Ja olen samaa mieltä yllä olevasta. :)

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...