tiistai 27. marraskuuta 2012

P niin kuin poks

Urheilija ei kuulemma tervettä päivää näe. Mutta miten ihmeessä voi selittää edes itselleen, että on käynyt treenaamassa viimeksi perjantaina ja maanantaina poksahtaa selkä? Ihan tavallisissa askareissa. Kumarruin altaan päälle huuhtoakseni unet pois silmistä ja sieltä ei sitten ihan kivuttomasti noustukaan. Haaveilin kuitenkin koko eilisen päivän, että johan se illaksi paranee ja pääsen pumppiin. Tai ainakin, että se on henkistä laatua ja helpottaa viimeistään, kun olen auttamattoman myöhässä tunnilta. Ei tapahtunut kumpaakaan: en mennyt pumppiin, mutta eipä se tuska kyllä yhtään helpottanutkaan.

Suunnittelin huijaavani selän kuntoon ja otin lääkekaapin perukoille unohdetun Celebran ja lääpin lisäksi kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin kipugeelit yöksi. Niistä ei ollut muuta hyötyä kuin että Celebralle tottumaton nuppini tuntui menevän kevyesti sekaisin ja nukuin yön kivuitta. Ei tarvinnut kuin nousta ylös sängystä ja jo totuus paljastui. Aamulla olin kuitenkin sitä mieltä, että Celebrat on mun osalta nautittu. En tykkää, kun pää on sekaisin. Ei siis tänäänkään pumppia. Lisäksi alkoi jo hiukan pelottaa, että huomisesta rainerireenistä ei tule yhtään mitään.

Mutta pakkohan siitä on tulla, kun en kerta viitsinyt soittaa ja peruakaan/siirtääkään niitä. Sen sijaan päädyin salille irvistäen joka askeleella ja onnistuin kiipeämään juoksumatolle. Ei, ei ollut tarkoitus juosta, ihan vaan kävellä ja korkeintaan kevyttä ylämäkeä. Mutta sitten tuli sellainen olo, että tunnin ohjelma menee nopeammin, kun juoksee. Ihan varmasti muiden aika meni nopeammin juoksemalla. Varmaan joku naisen logiikka, koska tunti kesti 60 minuuttia myös juoksemalla. Joka tapauksessa kotiin lähtiessä ei enää sattunutkaan. Mutta arvatkaapa sattuuko nyt? Ei ehkä ollut ihan paras hoitomuoto tuokaan.

Alan uskoa siihen, että hulluja on monenlaisia, minä yhdensortin sellaisena. Asennot, joissa olisi edes suhteellisen mukavaa on nyt aika vähissä. Oliskos kenelläkään mitään ideaa, mitä sitten kokeilisin? Ei ne treenitkään niin harmita, mutta kun... viikon sisällä on aika monta deadlinea opinnoissa ja istuminen ei todellakaan ole nyt vaihtoehto. Kyykyssä selkä seinää vasten nojaten on kohtuullisen hyvä, mutta eihän sitä jalat montaa hetkeä kestä.

En ehkä koskaan enää huuhdo kasvojani altaan päällä. Vähemmällä tuskalla voisi mennä suoraan suihkuun.





18 kommenttia:

  1. Paras asento kipeälle selälle on selällään maaten ja polvet koukussa, niin paljon tyynyjä että ne muodostavat yhdeksänkymmenen asteen kulman vartaloon nähden. Näin paino lepää pohkeiden eikä selän päällä, helpottaa melkein aina. Tosin en tiedä mitä sulta on paukahtanut, se on vaarallista tuo aikaa nopeammin juokseminen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Asento on hyväksi havaittu selän lepuuttamiseen, mutta lisää henkistä stressiä, koska kaikki tekemättömät jutut. Voisiko joku vaan tulla asentamaan sängyn yläpuolelle näytön ja ojentaa näppäimistön, niin ei mene ihan hukkaan kaikki aika? ;D

      Virheistä oppii ja nyt tiedämme siis, että tunti on tunti, vaikka sitä yrittäisi nopeuttaa juoksemalla. Silti, ei se ihan huono ratkaisu ollut, koska pari tuntia sen jälkeen oli kuitenkin kivutonta. ;D

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle.

    Jos vasta oli "Miehet on perseestä" -päivä, niin tänään taitaa olla joku - suo anteeksi - persepäivä. Näitä paljaita nimittäin näkee nyt vähän joka puolella ;-) Eikä siinä mitään, mutta kun mulla on just alkanu hormoonit hyrrätä. Ei saa kiusata onnetonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että miehet on perseestä enteili juurikin alaston totuus päivää. Vuosi (kuukausia siihen päälle ei lasketa, koska sekin olisi itsensä kiusaamista) tekee todellakin tehtävänsä. ;D

      Poista
  3. Jos vaikka kävisit lääkärillä. Todennäköisesti jokin lihas juilii selässäsi. Kipu pitää hoitaa pois ennen kuin rupeat arkailemaan liikkeitäsi niin, että viereisetkin lihakset jumittavat. Nimimerkillä kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokun äh, lääkärille. En nyt ihan vielä, koska olen varma siitä, että ongelma on lihaksessa. Mietin lääkäri vaihtoehtoa kyllä aikaisemmin, mutta tulin siihen tulokseen, että kokeilen ensin, kuten fysioterapeutti ohjeistaisi. Eli mobilatia ja kylmägeeliä monia kertoja päivässä ja ellei viikon päästä ole yhtään helpottanut, niin sitten lääkäriin. Mutta se on totta, että jos alan arkailemaan olen kohta kahta kipeämpi.

      Poista
  4. Hmm jaa. Jos kyseessä on lihasjumi, niin voipi yrittää rullailla sellasen pilates-pötkylän päällä. Kai teidän salilta sellanen löytyy? Itse rullailen sen päällä lähes joka treenin jälkeen ja se nikamien rutina on jotenkin kovin vapauttavaa.
    Paitsi jos tekee kovin kipeää, niin älä sitten rullaile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän sen olla lihasjumi, vaikka en käsitä miten kotona kumartumisesta seuraa sellaista. Asiaa ei myöskään auttanut yhtään se, että laitoin sitkeästi korkokengät jalkaan ja seisoin muutaman tunnin niillä värikoulutuksessa.

      Olet tainnut ennenkin mainita pötkylän, mutten koskaan muista sitä, kun olisi tarvis. Yritän muistaa seuraavalla kerralla, koska nyt se on sittenkin poissa. Ei se juoksu sittenkään tainnut paha olla.

      Poista
    2. No hyvä niin.
      Mä en tiedä oliko se pilates-pötkylä, powerplate (sellanen tärisevä) vai asennon parantaminen spinningissä, vai nuo kaikki kolme yhteensä, mutta omasta pahasta selkäjumistani olen päässyt eroon. Kyllä tuo yläselkä yhä välillä ämpyilee, mutta ei ollenkaan niin pahasti kuin aiemmin syksyllä.

      Poista
    3. Mainitsin rainerille selkäjumista ja jouduin pötkylälle. Määräsi pötkylää alkulämmittelyn jälkeiseksi toiminnaksi aina ennen treenejä, joten mun treenien pituus sen kuin venyy. Siis kun minähän en alkuverryttelyistä maksa. Jos tästä jotain hyvää haluaa hakea, niin vältyin cross fitiltä tänään ja pääsin ehkä edes vähän helpommalla. Mutta ainakin viimeisetkin vihlaisut on poissa, joten kai se poju sittenkin tietää, miten Neoa liikutetaan.

      Poista
  5. Oletko jo kokeillut maata sikiöasennossa selälläsi lattialla? se venyttää selkälihaksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen. Kaikki selkää venyttävät jutut on kokeiltu ja joku niistä tai kaikki yhdessä auttoi. Varmuuden vuoksi lonkankoukistajiakin tuli venyteltyä, kun joku joskus väitti, että selkä voi kipeytyä siitäkin syystä.

      Poista
    2. Hyvä, että on nyt kunnossa :)

      Poista
    3. On hyvä. Nyt voi lähteä hankkimaan uusia kipeitä paikkoja. :)

      Poista
  6. Urheilija ei oikeesti tervettä päivää nää. Toi kuullostaa siltä, et on jäänny venyttelyt tekemättä ja sit on selkälihas krampannu ja sit se sanoo poks. Lämmittävää linimenttii selkälihaksee, kipulääkettä ja relaksanttia, noin mä aina tein ennevvanahaa.

    Liikkeelle vaan heti kun kärsii, eikä mitää raskasta liikuntaa, kävelyy tms.

    Lääkärin pakeille ei kannata mennä, sehän vois vaikka auttaa!! ;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti venyttelin perjantaina. Muussa tapauksessa lojuisin ryhävalaana salilla vieläkin. Mutta ehkä sen jälkeen olen istunut sohvalla jossain epämääräisessä asennossa läppäri sylissä ja naputellut kaikkea tärkeää, joka yhä tekemättä. Nyt kun olen tehnyt jo kaiken, niin en tiedä yhtään mikä auttoi, mutta auttoipa kuitenkin.

      En mä malta paikoillani olla, vaikka sattuis miten. Eilenkin kävelin, tai no juoksin, kun liike tuntuu olevan parempi kuin makoilu.

      Ei, ei todellakaan kannata mennä lääkärille. Sittenhän siellä sais juosta alvariinsa aina uuden krempan kera. Soitan sitten ambulanssin, jos en vaan kerta kaikkiaan enää omin voimin pysty liikkumaan. :D

      Poista
    2. Mä olen kanssa käsittänyt, että jos ei ole aivan akuutti selkäkipu, niin kevyt liikkuminen on aina parempi vaihtoehto kuin makaaminen.

      Poista
    3. On se ainakin hyväksi havaittu tapa pitää kipu hallinnassa. Jos vaan itsekuri riittäisi pelkkään kävelyyn. Ehkä sitä oppii virheistään.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...