sunnuntai 19. helmikuuta 2012

W as What if

Katsoin Yle Areenalta Aamusydämellä (esitysaikaa jäljellä 28.2.2012 klo 9:05 asti) ohjelman, jossa Milla Louhi ja Jessica Love kertoivat transsukupuolisuudestaan. Molemmat menisivät myös oikeassa elämässä aivan täysillä läpi, jos olisin heidät jossain kohdannut. Milla eli miehenä noin neljäkymmentä vuotta. Aivan täydellistä, että vihdoin saa olla oma itsensä. Niin ja Jessica myös.

Ja sitten katse kääntyikin omaan napaan. Mitä jos mun kuuluisikin olla mies?

Mä olin lapsena aivan varma siitä, että jonain päivänä musta vielä tulisi poika. Ei tullut. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa mihinkään, että mä en juurikaan viihdy naisten seurassa. Mä en vaan jaksa niitä sosiaalisia pelejä, joita naisten kanssa tarvitsee hallita. Kyllä mä ne tarvittaessa osaan, mutta en vaan oikein jaksa panostaa niihin.

Yksi muisto lapsuudesta on piirtynyt hyvinkin tarkkaan mieleen. Vietin tosi paljon aikaa isäni kanssa. Kerran oltiin jossakin hänen kaverinsa mökillä ja miehet oli lähdössä kalastamaan. Mun odotettiin jäävän naisten kanssa sinne mökille. Kun sitkeästi yritin väittää, että mun pitää päästä mukaan, niin isä heitti ääliömäiseen tapaansa, että "otapa sitten housut pois ja todista, että sulla on munat". Itkuhan siinä tuli. Mutta pääsin mukaan miesten reissulle. Voitto taisi silloin tuntua aika laimealta, koska 30 vuoden takainen muisto on edelleen enemmän negatiivisesti sävyttynyt.

Jos aletaan miettiä kouluaikoja, niin mä olin taas se, joka pelasi mieluummin poikien kanssa jääkiekkoa kuin harjoitteli jotain älyttömiä temppuja tyttöjen kanssa. Osallistuin innokkaasti koulun tarjoamiin harrastuskerhoihin, kuten puutyökerhoon. Lisäksi mä harrastin jalkapalloa ja lentopalloa monia vuosia paikallisessa seurassa.

Myöhemmin mä menin töihin vartiointialalle ja hankin jopa ammattitutkinnon. Musta ei ollut mitenkään kummallista, että mä ajelin muiden äijien kanssa yöt piiriä. Eikä yksikään työkavereista tasan tarkkaan pitänyt mua hetkeäkään naisena. Kun vedin vartijan vermeet niskaan, mussa ei ollut mitään muuta naisellista kuin tissit.


Parisuhteet ei ole koskaan olleet mulle mitenkään helppoja. Suurin syy siihen on varmasti se, että mä en vastaa  monessakaan asiassa rooliodotuksia. En käyttäydy kovinkaan usein naisellisesti. Eikä se varmaan ole mikään ihme, että siitä syntyy riitoja.

Okei, mua ei ole vuosikausiin saanut lähtemään kotiovesta ilman meikkiä. Tiukkaa tekee nykyäänkin, mutta jos edes hiukset on laitettu, niin pystyn tekemään jonkin lyhyen piipahduksen ulkomaailmaan ilman meikkiä. Mutta harvassa on esimerkiksi ne vuodet tai kuukaudet jolloin mulla on ollut naisellinen hiusmalli.

Musta tuli myös äiti, 18-vuotiaana. Neiti on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut, mutta mun on lähes mahdotonta ajatella, että musta tulisi äiti uudelleen. Musta ei vaan kerta kaikkiaan löydy tarpeeksi naista.

Kaikesta huolimatta, mä olen ennen kaikkea nainen. Ehkä en sittenkään olisi halunnut sitä miehistä sukuelintä. Mä saatan olla luonteeltani aika äijä, mutta fyysisesti mä haluan olla nainen. Mitä jos mä olenkin molempia.

***
Jäljellä olisi todella herkullisia aakkosia: C, D, O, Q, Z, Å ja Ö. Nyt olis aihe-ehdotukset todellakin paikallaan.

10 kommenttia:

  1. Mun onkin pitänyt kysyä että mitäs aiot blogin kanssa tehdä kun nää meidän aakkoset on kertaalleen käytetty?

    VastaaPoista
  2. Aloitan alusta hurjalla määrällä helppoja kirjaimia ja löysemmillä säännöillä. Miten niin muka samaa aakkosta ei vois käyttää, vaikka joka päivä. Sehän on vaan ekologistakin tuo loppuun asti kuluttaminen. :)

    VastaaPoista
  3. Joo kannattaa kierrättää :D Ja omassa blogissa omat säännöt, että antaa palaa vaan. Tai vaikka tehdä tuplat, niinkuin AA ja silleen.

    Å niinkuin Åbo eli pakkoruåtsi?
    Q niinkuin Quinoa (tai kvinoa se taitaa suomeksi olla) eli kaikenmaailman dieetit ja niihin liittyvät pakkomielteet?

    Muuta ei oikein tälleen klo 1 yöllä irronnut (tai no tuli mulle kaikkia sanoja mieleen kuten daisarit ja ziisus ja örinä mutta mutten parhaalla tahdollakaan keksinyt niistä edes neljännesosa järkevää ideaa..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mulla on lupa käyttää vaikka diftongeja omassa blogissani. :)

      Noista kahdesta ensimmäisestä saattaisi saada aikaiseksi jotain. Mutta täytyy myöntää, että nämä jälkimmäiset on samaa luokkaa kuin mitä itse olen saanut mietittyä. Ziisus, ku on vaikeita. :D

      Poista
  4. Voi Neo, kirjoitit niin minun päällä/suulla!! Jos en olisi niin nainen, olisin mies :) Viihdyn miesten kanssa, koska se on mutkatonta ja reilumpaa. Akkojen koukerot menee niin yli, etten vaan kykene siihen "rumbaan".
    Muistan nuorena kun olin isäni firmassa duunissa ja työkavereina oli vaan miehiä. He pitivät minua "hyvänä jätkänä", mutta isäni sanoi minun olevan vaan "seuraneiti". :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isät on kyllä niin syvältä. Ja isä on varmaan myös se syy, miksi mä en oikeasti edes halua olla mies. Sä mikään seuraneiti ollut, ja mussa on ihan yhtä paljon kalastajan vikaa, vaikkei oikeita vehkeitä housuista löytynytkään. Tyttömäinen itku kuitenkin auttoi ;D

      Itse asiassa tossa ohjelmassakin molemmat tytöt puhuivat myös siitä, miten ällöttävää kohtelua he miehiltä saavat.

      Poista
  5. Ö kuten öljy > ympäristöjuttua tai autoista
    C kuten c-kasetti > menneet hyvät asiat
    D kuten demokratia > itsenäisyys tms.
    Z kuten Zorro > naamioituneet miehet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti Lotta! Mä en ollut tajunnutkaan, miten paljon sisältöä noihin kirjaimiin voi upottaa. :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. O niin kuin onni. Niin simppeli, ettei sitä olisi välttämättä itse edes huomannut.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...