keskiviikko 7. marraskuuta 2012

A niin kuin avioerojen uhri

Satuin epäonnekseni kääntämään radiokanavan Suomipopille eilen juuri sillä hetkellä, kun koko kansan pelimiestä Tauskia haastateltiin tuoreimman avioeronsa tiimoilta. Tauski lanseerasi haastattelussa minulle täysin uuden käsitteen kertoessaan olevansa avioerojen uhri. Anteeksi mitä? Mikä kumma se on? Voiko uhriutumalla irtisanoutua täysin kaikesta omasta vastuustaan? Kyllähän hän olisi halunnut jatkaa avioliitossa, mutta kun vaimot eivät tajunneet, että avioliitossa on vain yksi iso peitto, jonka alta lähdetään töihin ja töistä tullaan suoraan takaisin kotiin ison peiton alle. Hei kaverit, tämä oli siis hänen suustaan päästetty avioliiton määritelmä - ei minun. Minä haluan elämääni kuuluvan muutakin kuin työn ja ison peiton.

Se mua tässä ehkä eniten kaivelee, että siitä ei ole kovinkaan pitkä aika, kun hän kerskui kaataneensa yli 10000 naista? Hän itse muistutti olevansa 50-vuotias, jolloin lukumäärä voi olla varsin passeli. Mutta jos ajatellaan, että hän on ollut naimisissa yhteensä 22 vuotta eikä luultavasti ole kaatanut naisia ennen kuin on tullut miehen ikään, niin hänellä olisi ollut noin 10 vuotta aikaa kaataa nämä naiset. Siis olettaen, että on pysytty vain avioliiton ison peiton alla, koska hänhän on avioerojen uhri. Se tarkoittaisi tuhatta naista per vuosi ja yli 80 naista kuukaudessa. Ja kun kuukaudessa on 30 päivää niin...  Miten nyt yhtäkkiä tulikin sellainen hytinä, että hän ei ehkä olekaan se uhri? Vai eikö sitä sitten lasketa, jos ei mene ison peiton alle?

Hyvä on. Nämä kaksi kohtuullisen lyhyellä aikavälillä julkaistua haastattelua väkisin herättävät ristiriidan. Ajatus isosta peitosta on kaunis. Tauski puhui myös siitä, että nykyään ihmiset luovuttavat niin helpolla ja silloin kun niitä vastamäkiä tulee, pitäisi pitää entistä tiukemmin kiinni. Periaatteessa olen täsmälleen samaa mieltä. Ihmiset eroavat nyky-yhteiskunnassa kovin helpolla, kun kenenkään ei ole enää taloudellisista syistä otettava sontaa yli omien rajojensa niskaansa. Luultavasti jokaisen henkilökohtaiset rajatkin ovat madaltuneet samalla, mutta parisuhteen tai avioliiton ei myöskään pidä olla jatkuvaa taistelua ja lujaa kiinni pitämistä. Läheisimmältä ihmissuhteeltaan sitä kuitenkin on jokaisella oikeus odottaa voimia ja voimaantumista eikä jatkuvaa taistelua jostain. Ja jos taistellaan, niin ei ainakaan keskenään.

Loppujen lopuksi on niin, että avioliittoon ja parisuhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä, jolloin samat ihmiset myös eroavat. Kumpikaan tuskin voi koskaan olla täysin vain uhri. Vai voiko?

17 kommenttia:

  1. Niin no, näkisin, että toinen voi olla vain uhri silloin, jos toinen osapuoli pahoinpitelee tai on narsisti. Siis sellainen ihan oikea eikä mikään keittiöpsykologidiagnoosi, joita saa joka toinen nykyisin.

    Jokunen vuosi sitten blogissani käytiin pitkä ja synkkä vääntö siitä provosoiko nainen miehen lyömään tai henkiseen väkivaltaan, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että aina ei ole vika molemmissa. Ainoa vika siinä toisessa voi olla se, että on erehtynyt suhteeseen, mutta monestihan näistä tyypeistä ei tiedä ennen kuin on liian myöhäistä.

    (Ja huom, sukupuoliroolit voivat olla myös toisinpäin, vaikka tässä uhriutinkin naisen, koska siitä oli silloin blogissani kyse).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, minkä uhri silloin on, jos toinen pahoinpitelee tai on narsisti. Luultavasti ei ainakaan avioeron uhri, koska tavallisen masokisti saa olla, jos vieläkin vaan olisi halunnut ottaa lunta tupaan. Olen taipuvainen ajattelemaan näissä tapauksissa, että onneksi pääsi irti avioliitostaan, jossa oli väkivallan ja epäoikeudenmukaisen kohtelun uhri.

      Jos puhutaan nyt ensin vain fyysisestä väkivallasta, niin kun katson elämääni vuosia taaksepäin ja omaa käytöstäni tilanteissa, joissa se nyrkki saattoi heilahtaa ja heilahtikin, niin kyllä, ihan varmasti provosoin. Fyysisessä väkivallassa on yksi hyvä puoli. Siitä jää jälkiä, jotka toisetkin voivat havaita, jolloin niiden avulla tekijän saa vastuuseen teoistaan. Se oli ainoa syy, miksi provosoin.

      Henkinen väkivalta taas... kaikki eivät edes tajua käyttävänsä henkistä väkivaltaa, koska ovat esimerkiksi kasvaneet kodissa tai ympäristössä, jossa on aivan tavallista lytätä, nimitellä, jättää huomiotta jne. Harvassa on ne ihmiset (toki heitäkin on), jotka aivan tietoisesti valitsevat käyttävänsä henkistä väkivaltaa toista kohtaan. Näistä epämiellyttävistä tavoista on mahdollista oppia pois, kun itse alkaa niitä tiedostaa, mutta ei se sormia napsauttamalla käy. Edellyttäen tietenkin, että pitää niitä itsekin ei-toivottavina ominaisuuksian.

      Kummassakin väkivallan muodossa voi tietenkin kysyä myös, että jos vaikka toinen provosoikin, niin olisiko ollut viisaampaa lähteä pois vai antaa "isän" kädestä?

      Uhri voi olla monessakin asiassa, mutta erojen kohdalla en vain millään saa sitä mahtumaan kehykseen.

      Poista
    2. Niin no, mitä edes tarkoittaa "avioeron uhri"? Ei aavistustakaan.

      Tarkennettakoon vielä, että en vihjannut pitäväni Tauskia henkisen tai fyysisen väkivallan uhrina. :D

      Poista
    3. Juu ei, en tajua itsekään merkitystä. Avioerot on jotain, mitkä hyökkää vaan Tauskin kimppuun ilman, että se pystyy vaikuttamaan niihin mitenkään. Tai jotain?

      Poista
  2. Varmasti jokaisella ihmisellä on omanlaisensa näkemys avioliitosta ja moni pitää kiinni näistä omista periaatteistaan niin lujaa kiinni, että avioliitto kaatuu jo pelkästään siihen joustamattomuuteen. Olen samaa mieltä Neon kanssa siitä, ettei kumpikaan voi olla pelkästään uhri, ei niissäkään tapauksissa joissa toinen aviopuolisoista hakkaa tai käyttäytyy muuten dominoivasti. Oletuksenani tässä asiassa on se, ettei avioliittoon sukelleta tapaamista seuraavana päivänä. Jos ihminen on täydellinen kusipää - oli ilmenemismuoto mikä tahansa - se kyllä näkyy tai ainakin antaa viitteitä jo seurusteluaikana, siis ennen avioliittoa. Tämä nyt oli vain minun mielipiteeni ja useinhan on todettu että totuus ja varsinkin itse elämä, on tarua ihmeellisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanteiden joustamattomuudessa on vinha perä. Tietenkin niistä periaatteista pitäisi olla puhuttu jo ennen avioliiton solmimista, jotta kumpikin voi rehellisesti arvioida pystyykö edes vähän sinne päin toteuttamaan niitä ja pystyykö kumpikin vastaanottamaan myös pettymyksiä periaatteidensa suhteen. Ihmisiä tässä kuitenkin ollaan eikä kukaan meistä varmasti pysty elämään kaikkien ihanteiden mukaisesti. Äiti Teresaa ei lasketa, mutta hänhän olikin riittävän fiksu pysyäkseen erossa kaikenlaisesta parisuhdetoiminnasta.

      Vähän tekisi mieli potkia vastaan tuossa, että kusipäisyyden merkit olisivat ilmassa jo ennen avioliittoon sukeltamista. Mutta yleensä silloin, kun tekee mieli potkia vastaan raivokkaasti, väitteessä piilee jotain mitä ei halua itselleenkään myöntää. Taidat siis olla oikeassa. On vain tilanteita, joissa niitä ei halua nähdä tai selittää mustan valkoiseksi itselleen ennen kuin sitten on jo liian myöhäistä avata silmät.

      Onneksi on niin, että harva virhe on sellainen, jota ei myöhemmin pystyisi korjaamaan.

      Poista
  3. Ah-hah, vai on Tauski avioeron uhri. Näkökulma se on tämäkin. Varmaan olisi niin kiva naisk-, ei kun lauleskella pitkin maakuntia ja tulla sitten vaimokullan kanssa saman ison peiton alle passattavaksi. Kuka nyt tuollaisista luontaiseduista vapaaehtoisesti haluaisi luopua.

    Suuret ovat muuten ukon puheet. Linkittämässäsi haastattelussa hän väittää aloittaneensa seksielämän neljäkymmentä vuotta sitten, siis kymmenvuotiaana. :O

    Mitä sitten taas tulee täällä käytyyn yleisempään uhrikeskusteluun, mielestäni ei pitäisi kovin paljon yleistää. Ihmiset ovat yksilöitä ja toisten on helpompi lähteä hankalaksi osoittautuneesta parisuhteesta kuin toisten. Olen hyvin läheltä seurannut parisuhdetta, jossa mies hakkasi vaimon ja lapset sopivin väliajoin. Tietysti myös henkinen väkivalta kuului asiaan. Silti - tai ehkäpä juuri sen henkisen väkivallan vuoksi - vaimolla oli vaikeaa kerätä lapsensa ja lähteä pois. Kun itsetunto on lytätty niin pahoin, ettei näe puolison nyrkkiä kauemmaksi, on vaikea uskoa, että kaikkialla muualla on parempi olla.

    Kun tuollaisen mankenlin läpi on käynyt lapsuudessaan, voi aikuisena olla kovin vaikea erottaa normaali parisuhde epänormaalista. Tarvitaan melkoista opiskelua, että oppii tuntemaan itsensä ja ihmiselämän lainalaisuudet, kuten erottamaan oikean ja väärän, terveen ja vahingollisen toisistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, Tauski ei ole vain avioeron vaan monikossa avioerojen uhri. Senpä vuoksi haluaisinkin hänen(kin) jo näkevän, että vikaa ei ole aina pelkästään vaimoissa, jotka eivät sitä sirkusta (Hennan määritelmä avioliitosta Tauskin kanssa) kestäkään. Ai niin, jos vika ei ole heissä kummassakaan, niin sitten mediassa.

      Olet tietenkin oikeassa siinä, että tuttu ja turvaton on monen mielestä parempi kuin tuntematon ja turvaton. Muistelin kirjoittaneeni joskus aikaisemminkin perheväkivallasta ja tuoltahan se löytyi: http://aakkosblogi.blogspot.fi/2012/01/p-niin-kuin-perhevakivalta.html
      Pointti on juurikin se, että kun on lytätty, niin lähteminen vaikeutuu ylitsepääsemättömän vaikeaksi, koska ei enää luota omaan arvostelukykyynsä vähääkään.

      Mitä lapsuuden kokemusten vaikutukseen tulee, niin on mielenkiintoista, kuinka osa oppii juurikin vaikeissa oloissa toimimaan päinvastoin sekä erottamaan oikean väärästä ja sitten on niitä toisia, jotka joutuvat opettelemalla opettelemaan näitä asioita.

      Itse olen alkoholiin menevän ja ajoittain väkivaltaiseksi heittäytyneen isän lapsi. Väkivalta kohdistui tosin lähinnä äitiin, mutta pienelle lapselle äidin menettämisen pelkokin on valtava taakka. Suurempaa helpotusta kuin äidin ja isän avioero en olisi voinut kymmenvuotiaana kokea. Siitä huolimatta minunkin oli testattava rakkauteni voimaa toisen käytöksen muuttamiseksi. Ei ollut riittävän voimakas se rakkaus.

      Poista
    2. Voi olla vaikeaa saada Tauski näkemään omat virheet ja ymmärtämään vastuunsa avioliittojensa kariutumisesta näin blogisi kautta, kun ei hän ole ymmärtänyt sitä aikaisemminkaan ;D mutta omapa on häpeänsä.

      Luin sen aikaisemmankin blogikirjoituksesi, eikä minulla ole siihen oikeastaan mitään muuta lisättävää, kuin että kovin samankaltaisia ajatuksia on minullakin perheväkivallasta. Väkivallan kokeminen jättää jäljet, joista toipuminen voi kestää kauankin. Oikean ja väärän erottaminen teoriassa on helppo juttu, vaikeampaa on kuitenkin olla luiskahtamatta samankaltaisiin väkivaltaisiin toimintamalleihin, josta on riuhtaissut itsensä irti.

      Yleensä väkivallan kohteeksi joutunut ajattelee, että "ei koskaan enää". Silti voikin käydä niin, että löytää itsensä uudelleen väkivaltaisesta parisuhteesta. Samoin voi käydä niin, että väkivaltaisen lapsuuden kokeneet saattavat kasvaa väkivaltaiseksi vanhemmaksi. Olisi kovin helppoa luiskahtaa sinne, mitä on aikaisemmassa elämässään inhonnut, ellei tiedosta tilannettaan.

      Ongelman tiedostaminen auttaa

      Poista
    3. Mission impossible, tiedän. Jos jotain menisi joskus perille, niin edistystä olisi jo tapahtunut. :D

      Mulla on ehkä hiukan naivistinen näkemys siitä, että me ihmiset löydetään itsemme samankaltaisista tilanteista niin kauan, että läksy on todella opittu. Ja toisaalta, jos ei tiedosta ongelmaa, niin sitä helpolla ajautuu aina samaan tilanteeseen, koska siinä kierolla tavalla on kuitenkin jotain tuttua ja turvallista.

      Poista
  4. Jos tauski-pojalla on tollanen käsitys avioliitosta, ni ei ihme ettei kukaa häntä kestä. Ja siitä naistenkaatamisesta: Varmaan on kaatannu sen määrän naisia. Ne on meinaan lähtenny takaperin karkuu ja kompastuneet perssiillee. ;D Oikeesti luvussa taitaa olla kaks tai 3 nollaa liikaa. Mäkää entinny ku 198 ennen ku toi V nappas mut ittellee... ;DDD

    Mun mielestä se on ollu täys pelle, aina. Mokoma taukki-tauski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kunnen mää nyt totakaan tajunnut, että ne oli ihan ite kompastuneet ja kaatuneet persiilleen. Tauski puhui niin totta kuin osasi. Kyllä teidän tarttis hiukan edes yrittää olla pelottelematta naisparkoja. Aattele nyt miten pahasti voi sattua, jos silleen kompastelee. ;D

      ÖÖ, oon ollut melkein sukua julkkikselle teininä. Samoissa sukujuhlissa toikkaroitiin silloin. :/

      Poista
    2. Mä oon melkein presidentti, kun oon ollu Niinistön Saulin kaa samas satees... ;D

      Poista
    3. Toivottavasti olet yhtä iloinen kuin minä siitä, että lauseeseen voi lisätä melkein sanan. ;D

      Poista
  5. No toi presidenttijuttu on jo hiukan kauempaa. Kun multa 5-6-vuotiaana kysyttii, et mikäs sust tulee isona, vastasin että Kekkonen. ;D Eihän sen ikäin tienny et Kekkonen on oikeesti se pressa.

    VastaaPoista
  6. Vaatimattomal miehel on vaatimattomat haaveet. ;D

    VastaaPoista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...