torstai 15. marraskuuta 2012

S niin kuin superäiti

Aritmetfis paljastaa keskustelupalstalla, ettei äitiys ole hänen juttunsa ja yllättäen siellä ollaan kertomassa, että vasta, kun on täysin valmis luopumaan omasta elämästään ja omasta hyvästään, on kypsä äidiksi. Sitä ennen on pelkästään huono, norsunkorkuisin kirjaimin. 

On se kiva, että meitä huonoja omaa etuaan ajattelevia äitejä on enemmänkin. Tosin en ole koskaan pitänyt itseäni huonona äitinä, koska eturistiriidoissa lapsi on ajanut omien tarpeideni ohi. Se, että olen tuntenut siitä ohi ajamisesta ärsyyntymistä ja suuttumusta, ei tee minusta eikä kenestäkään huonoa äitiä. Eri asia sitten on, kuinka sen turhautumisensa käsittelee. Jos sitä ei pura lapseen, niin äidilläkin lienee oikeus tunteisiinsa. Keskustelupalstalle avautuminen on aika harmiton tapa ja samalla se avaa tabua aina uhrautuvasta äidistä muillekin ristiriidan kanssa painiville. Kaikki ei ihan oikeasti nauti siitä, että omat harrastukset ja pyrkimykset elämässä pitää haudata johonkin kaapin perukoille odottamaan parempia aikoja. Eikä ne omat harrastukset ja pyrkimykset ole mitenkään sidottuja ikään, koska terveellä aikuisellakin tulee aina uudenlaisia toiveita ja pyrkimyksiä.

Useimmiten äidin etu on myös lapsen etu. Esimerkiksi äidin liikunnallisten harrastusten voidaan olettaa pitävän äidin terveenä ja kunnossa, jolloin jaksaa paremmin lapsenkin kanssa. Koulutukseen ja uraan liittyvät pyrkimykset puolestaan lisäävät elintasoa, jolloin lapsenkin elintaso nousee. Tietenkin voidaan kysyä, että missä kohtaa menee rahan ja taloudellisen hyvinvoinnin raja? Kuinka hyvin täytyy taloudellisesti mennä, jotta kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä? Raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se aina vähän auttaa, jos ei esimerkiksi ruokakaupassa tarvitse miettiä onko tänään varaa ostaa oikeasti ravitsevaa ruokaa. Se lapsikin kun sattuu tarvitsemaan sellaista kasvaakseen ja voidakseen hyvin. Lapsi on myös hyvä saada puettua vaatteisiin, koska meidän yhteiskunnassamme on tapana pukeutua. Nekään eivät ole ilmaisia. Kahden vanhemman taloudessa nämä asiat varmaan hoituvat hiukan helpommin kuin yksinhuoltajalla.

Lapsissa on myös se hyvä puoli, että he kasvavat ja lentävät pesästä aikanaan. Jos äidillä ei ole ollut muuta elämää kuin lapsensa siihen asti, niin aika tyhjän päälle tulee jäämään. Vaikka puoliso olisi pysynyt samana kaikki ne vuodet, niin voi myös käydä esimerkiksi niin, että hän kuolee. Jos on uhrannut koko elämänsä lapselle/lapsille, jättänyt koulut kesken tai tutkinnosta on aikaa jotain sata vuotta, tehnyt pätkätöitä matalapalkkaisilla aloilla tai ei hankkinut ollenkaan työkokemusta jne., niin millä nämä superäidit puolison menetettyään luulevat elävänsä? Pyhällä hengellä ja rakkaudella lapseensa?

Kyllä se nyt vaan on niin, että se itsekkyydeksi kutsuttu on rakkautta omaan itseen ja lapseen.

10 kommenttia:

  1. Naulan kantaan Neo!
    Todella hyvin sanottu ja kirjoitettu. :)
    Suomi24:n keskustelupalstoilta löytyy kyllä kaikenlaista, aina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä palsta käydä keräämässä "kiukkua".

      Poista
  2. Komppaan -S-:ssää, tosi hyvä teksti. Niin, miksei äidillä saisi olla harrastuksia,iltakoulua, kavereiden kanssa hengailua ym. menoja niinkuin muillakin perheenjäsenillä, erityisesti isällä. Eihän se kersa tai kersat yksin äidin ole? Uskonpa että tämä kahlehdituksi tuleminen on aika monen avioeron syy ja lasta käytetään välikappaleena - ei tietysti aina -tässä prosessissa. Annettakoon äidille mahdollisuus mennä, uskon että se heijastuu kaikkiin perheenjäseniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varma uskonko yhdenkään lapsen saaneen alkuaan neitseellisesti, joten syylliset vastatkoon hänestä/heistä yhdessä. Ja saa sen kakaran sysätä välillä jollekin ihan muullekin, jotta isi ja äiti saa viettää laatuaikaa keskenäänkin. Lämpimät tunteet karkaa aika haipakkaa kakkavaipparumban ja yösyöttöjen keskellä, jos niitä unohdetaan ylläpitää myös. Tietenkin äidin pitää päästä myös purkamaan höyryjään välillä ihan yksinkin. Jos ei muuta niin karkaa Seura -lehden kanssa takapihalle, kuten siinä mainoksessa. Ei ole yhdellekään osapuolelle hyväksi, jos joku heistä keksii heittäytyä pyhimykseksi. Ei siitä loppujen lopuksi tule kuin katkera ämmä, jolta jäi parhaat vuodet elämättä, jos isäkin keksii karata naapurin Birgitan matkaan.

      Poista
  3. Täsmälleen samaa mieltä kanssasi, Neo.

    En ole pitänyt itseäni huonona äitinä sen vuoksi, että toisinaan olen väsynyt ja turhautunut lapsiini. Toisinaan olen kaivannut myös omaa rauhaa. Niinä kertoina, kun olen erehtynyt purkamaan turhautumistani (lähinnä kiukuttelemalla ja nalkuttamalla) olen kuitenkin tuntenut itseni huonoksi. Silloin tiedän, että olen ollut liian tiiviisti lasteni kanssa. Pinnani on pidennyt kummasti joka kerta, kun olen voinut irtautua kodin rutiineista.

    On myös käsittämätöntä, miten näillä nettipalstoilla ilmaantuu aina korppikotk- ei kun pyhimysäitien lauma, joka raakk- ei kun kertoo, kuinka huono äiti on, kun toisinaan kaipaa jotakin muutakin elämää lastenhoidon lisäksi. Joka kerta ihmettelenkin, mistä tuo kaikki syyllistämisen tarve oikein kumpuaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on hirmuisen vaikeaa uskoa, että yksikään superhypermaksiuhrautuvainen äiti ei koskaan edes pienen pientä hetkeä olisi väsynyt ja turhautunut lapsiinsa. Voihan sen tietenkin kieltää jos haluaa, mutta kun pelkästään sen myöntäminen ääneen helpottaa jo omaa oloa kummasti, niin miksi sitä pitäisi pantata? Kirottu äitimyytti.

      Nettipalstoilla valitettavasti on aina omat syyllistäjänsä oli aihe mikä hyvänsä. Ehkä he ovat kateellisia siitä, että toiset uskaltavat tehdä toisin ja pyrkivät jollain tavalla edes laittamaan kapuloita rattaisiin? Toisaalta monesti heillä, joilla ei ole kokemusta mistään muusta kuin niistä omista neljästä seinästään, on suurin tarve tuomita. Monet nostavat itse itseään jalustalla halveksumalla ja väheksymällä toisia, kun eivät muuten keneltäkään kehuja saa. Mene ja tiedä, mikä on ongelma. Vian ei tarvitse olla suuri kun se on päässä. Köh.

      Mietin itse sitä, että onko uhrautuminen joku äidiltä tyttärelle periytyvä ominaisuus? Oma äitini palasi töihin, kun olin 3 kuukauden ikäinen enkä silti koe tulleeni mitenkään hylätyksi tai äitiäni huonoksi äidiksi. Meillä oli tyttären kanssa aikoja, jolloin vein hänet aamulla päiväkotiin koulun ajaksi, hain päiväkodista ja vein perhepäivähoitajalle ehtiäkseni illaksi töihin. Viikonloput vietettiin yhdessä ilman mitään järjestettyä tappoaikataulua. Silti hänkään ei myönnä tulleensa laiminlyödyksi ja ollaan hyvinkin läheisiä. Vaikka aikaa oli vähän yhdessä vietettäväksi, se oli varmasti laadukasta. Aika näyttää kuinka seuraava polvi toimii.

      Poista
  4. Olen saanut poikkeuksellisen paljon tuntemattomien skeidakommentteja blogiini työhön palattuani vähän kaikesta vauvaani liittyen ja miten hänestä huolehdin tai kun en huolehdi;) Mulla on mm. liian pitkät kynnet, kun käyn töissä, kun käyn uimassa ypöyksin eli siitä miten en ole vauvani kanssa 24/7. Vaikka lapsi on parasta ikinä, tahdon silti pitää huolta itsestäni yksin. Olen silti superäiti. =D
    Tasan varmasti tulen myös kyllästymään ja olen valmis myymään eurolla lapseni tulevaisuudessa muutaman kerran. Aion siltikin olla superäiti, joka mun näkemyksessä on kuka tahansa äiti, joka uskoo niin, lasketaanhan ruostuneetkin superäidit mukaan jameihin... Idealismia yöllä kello 1.12 90 desibelin hammasitkumyrskyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole voinut olla huomaamatta skeidakommentteja blogissasi, mutta hei, kaikki tarvii jonkun jota sopii paheksua. Se on vaan kääntynyt jotenkin kummasti niin, että paheksunnan kohde ei enää ole heikompi tai mutakuonompi, kun netissä voi turvallisesti leikkiä isompaa ja vahvempaa. Muistan myös, että ruokit lastasi väärällä välineellä, väärillä ruoka-aineilla ja teille tulee toinen vauvakin ihan liian pian. Mutta mun mielestä sä olet just superäiti. :)

      Lapset on ihania, kun ne pitää äitiään superäitinä riippumatta siitä, mitä toiset ajattelee ja millaisia sammakoita toiset näppäimistöltään laskee.

      Voi pientä. Hampaidentekeminen on kovaa ja harmittavaista hommaa. Onneksi niitä ei tehdä hirvittävän pitkää aikaa.

      Poista
  5. Minun hermoilla ei edes voi mennä mihkää palstoille. Koskaan en ole voinut kestää äitien kiistelyä paremmuudesta. Olipa sitten vaikkapa kaksi äitiä hiekkalaatikolla...
    Juuri eilen puhuttiin siitä, kuinka on äitejä, jotka eivät välitä ja sitten niitä superäitejä, jotka suojelevat liikaa! Ihan yhtä kamalia! Minusta sellainen ihan perusäiti, joka ei juurikaan huutele, on ihan paras, joka pitää äitiyttään ihan normaalina eikä nosta itseään siitä jalustalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella, että lapset käyvät hiekkalaatikolla samanlaista keskustelua kuin heidän äitinsäkin hiekkalaatikon reunalla. Vrt. Meidän isi on vahvempi kuin teidän isi ja minä olen parempi äiti kuin te kaikki yhteensä. ;D

      Äitejä, isiä, siskoja, kummeja ja kumminkaimoja löytyy tosiaan joka lähtöön - ja parasta ja oikeista oikeinta on vaikea kenenkään toiselle osoittaa. Näemme toisten elämästä vain pieniä hetkiä, jolloin se pieni hetki voi olla juurikin se, jonka tapahtumien perusteella tulkitsee sellaiseksi, että tietty äiti ei välitä lainkaan tai tietty äiti on ylisuojeleva. Onneksi kaikkien äitien lapsista kuitenkin isona kasvaa pääasiassa hyviä aikuisia. :)

      Naisille äitiys vaikuttaisi olevan pyhää ja keino päteä. Toisaalta ollaanhan me ylpeitä esimerkiksi urasaavutuksistammekin, niin miksi me ei hiukan saataisi kehua sitäkin, kuinka hyvin kasvatettiin just oma lapsemme. ;D

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...