maanantai 4. kesäkuuta 2012

P niin kuin pettymyksen sietokyky


"Paska vanha setä, et sä mua määrää" (Ellit: Curling-vanhemmat - pelkkää porkkanaa, ei keppiä)

Joko curling-vanhemmuus käsitteen nimeäjä Bent Hougaard valehtelee, jutun kirjoittaja keksii omiaan tai sitten Bentillä on oikeasti raudanlujat hermot. Jutun mukaan Bent laski viiteen lauseen kuultuaan. Itse olisin joutunut laskemaan ehkä viiteenkymmeneen enkä ole varma, että sekään olisi riittänyt. Lauseen päästi kuitenkin suustaan noin 5-vuotias poika. Mitvit?

Mä olen itse ns. vapaan kasvatuksen uhri ja siitä huolimatta ajoittain jopa melko hyvä ihminen. Siihen saattaa olla parikin hyvää syytä. Vaikka sain tehdä itse omat valintani, kukaan ei koskaan tullut siloittelemaan mun tietä.  Sain valita, mutta sain myös oppia itse virhevalinnoistani. Maistelin pettymyksen karvasta maljaa kerran jos toisenkin. Ja toisaalta siihen aikaan vielä sedät ja tädit uskalsivat ojentaa kuritonta naapurin tenavaa tarpeen tullen. Niiden ei tarvinnut pelätä, että vanhemmat hyökkäävät raivokkaan sokeasti puolustamaan pientä kullannuppuaan, jossa ei tietenkään koskaan ollut mitään vikaa.

Nyt kun suurin kohu Hyvinkään tapahtumien ympärillä on alkanut laantua ja kaikki on jo painavan sanansa asiasta sanoneet, niin mä vasta aloin miettiä niitä tapahtumia. Ja nyt: mä en ole lukenut enkä kuullut yhtään uutista aiheesta enkä (valitettavasti) ole lukenut myöskään yhtään aiheesta kirjoitettua blogitekstiä vielä, vaan poistunut nopeasti vähin äänin. Olen ollut tietoinen, että jotain kurjaa on tapahtunut enkä sentään ole tunkenut sormia korviini ja alkanut lällättää, kun joku ottaa asian puheeksi, mutten ole itse aktiivisesti hakenut tietoa siitä. Sama kävi myös Breivikin kohdalla kuin myös Japanin katastrofin kohdalla. Mä kieltäydyn seuraamasta tapahtumia. Ehkä suojellakseni itseäni asioilta, joita en ole ollut valmis vielä käsittelemään. Ehkä saadakseni tietoa vasta, kun on jotain muutakin kerrottavaa kuin ensihetken spekuloinnit.

Curling-vanhemmuuden käsite on jo vanha juttu ja on varmaan hurjaa mennä väittämään, että kaiken maailman murhanhimoiset ja pahoinvoivat nuoret olisivat näitä curling-vanhempien lapsia. Siitäkin huolimatta, että alkavatkin olla juuri tiettyä ikäluokkaa. Muistelen curling-vanhemmuuteen liittyvän olennaisesti sen, että annettiin lasten pitkälti sanella elämisen ehdot ja samaan aikaan varmistettiin, ettei heille vaan pääse syntymään pettymyksiä. Vanhemmat ei kuitenkaan voi olla lapsensa elämässä läpi elämän 24/7. Mitä tapahtuu sitten, kun maailma ensimmäistä kertaa läväyttää tällaista lasta avarilla poskelle? Jotkut aikuistuneet lapset ehkä oppivat käsittelemään pettymyksen tunteita siinä vaiheessa, kun niitä alkaa tulla. Mutta mitä käy niille, joilla ei ole kykyä sopeutua siihen, ettei asiat aina juuri koskaan menekään täsmälleen, kuten he ovat halunneet? Ehkä he haluavat tappaa kaikki kerta siinä pelissäkin pystyi tekemään niin. Mene ja tiedä siitä sitten.

Sen kuitenkin tiedän, että kun itse olin nuori, kaipasin samanlaisia rajoja kuin kavereillani oli. Sellainenkin pieni yksityiskohta kuin kotiintuloaika olisi tehnyt olon kummasti turvallisemmaksi. Tai joku olisi voinut kertoa mulle, että kun kielen laittaa pakkasella kiinni metalliin, niin sen irroittaminen sattuu todella paljon ja pitkään. Ja ehkä vielä joissain muissakin jutuissa olisi voinut olla hyvä, jos jompi kumpi vanhemmista olisi edes kertonut, ettei niin kannata tehdä. Ei silti, ainakin mun kohdalla siitä seurasi se, että olen tehnyt paljon virheitä, mutta myös ottanut opikseni niistä. Helpommallakin olisi voinut päästä, mutta pitääkö kaiken aina olla niin helppoa?

8 kommenttia:

  1. "Ei saa lapsen mieltä pahoittaa" saa minut ihan rageemaan! Minusta lapsen on saatava tietää elämän reaaliteetteja eikä siloittaa tietä pumpulissa, sillä se on valheellista!
    Voisin paasata loputtomiin, sitä kuinka vanhemmat tekevät lapsilleen kaiken valmiiksi, niiden ei tarvitse tehdä mitään, rahaa tulee pyytämällä jne. Niin, että ihan loistavat eväät :(
    Kun itse olen pyrkinyt siihen, että lapset joutuvat tekemään itse ja ei kun kohti uusia pettymyksiä :) Silti he minusta ovat ihan kelpo mukuloita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, sä käytit sanaa rageemaan! :D

      Ei siinä tietenkään muuten mitään, mutta kun mä saan kuulla aika usein omalta teiniltä, että "mitä sä taas rageet". Ja kun en ees osaa. Meillä rageeminen siis tarkoittaa sitä, että sanon muutakin kuin joo tai ei. ;D

      Muuten olet ihan oikeassa. Sitähän mä tällä ajoin takaa, ettei se nyt vaan voi mennä niinkään, ettei koskaan itse joudu ottamaan vastuuta mistään.

      Poista
    2. Sorry, ku meillä teinit käyttää rageeta aina kun minä menetän malttini! Äiti ragee tai Äiti, älä ragee, kun hypin ympäri tupaa savu korvista tupruten. - Seura tekee kaltaisekseen :)

      Poista
    3. Sitä voi ehkä jo kutsua rageemiseksi. :D

      Meillä on oikeasti aika harvassa sellaiset tilanteet, että tosissani menettäisin malttini ja alkaisin rageemaan. Olen huomannut jo kauan sitten, että se harvoin auttaa asioita eteenpäin. Maltillisempi suhtautuminen toimii meillä paljon paremmin. Tosin, jos käy niin, että oikeasti pitää suuttua, niin se on hyvin tehokasta, koska sitä tapahtuu niin harvoin. ;)

      Poista
  2. En ikinä pysty tajuamaan vanhempia, jotka joko ovat lastensa palvelijoita ja siihen yleisesti liittyvänä lisänä tuo curlingius. Lapsistaan välittäminen ja rakastaminen ei saa tarkoittaa että kaikki pettymystä aiheuttavat ikävät asiat pyyhitään tieltä. Yakh. Sama koskee pilttien välisten erimielisyyksien selvittämistä. Yleensä ne selviävät lasten kesken ilman vanhempien sähläämistä, mutta tiedän tapauksia jossa pieniinkin asioihin isukki tai äiskä puuttuvat olemaan tenavansa puolustajia. Jaiks. Jos elämän realiteetteja ei opita kotona lapsuudessa, on vaikea pärjätä aikuisena.

    Itse olen saanut kasvatuksen, jossa olen oppinut melko pienestä tekemään asioita itse mitä kykenee, siten myös pettymäänkin. Mua ei olla palveltu ja passattu. Nykyisin tuntuu jopa vaivaannuttavalta jos isä tahtoo laittaa heillä käyttämäni lautasen pois tai korjata pöydän kehoituksella mennä lojumaan sohvalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Karhunpalveluksenhan ne lapsilleen tekevät, mutta minkäs teet.

      Olen töissä kauppakeskuksessa. Yllättäen niissä käy tosi paljon lapsiperheitä. Aina silloin tällöin meinaa tulla itselle kiukku, kun lapsien annetaan tehdä ihan mitä vaan. Saatetaan yrittää kieltää tekemästä jotain epäsopivaa, mutta kun se ei tottele, niin annetaan olla. Joillain vanhemmilla on melkoisia auktoriteettiongelmia, jotka ovat ihan itse synnyttäneet palvelemalla ja silottamalla tietä.

      Isä varmaan passaa sua nykyään aika harvoin, joten mitäpä jos antaisit sen passata. Ei se halua sua vaivaannuttaa :)

      Poista
    2. Samaa mieltä kuin Lotta. Minulla on ollut tapana, etten puutu lasten erimielisyyksiin, jollei tule verta :) He vaan opettelevat elämää varten ja siihen kuuluu ne erimielisyydet ja niistä selviäminen.

      Minä työskentelen myös alalla, missä törmää lapsiperheisiin, missä lapset saa mellastaa mielin määrin ja joutuu välillä tarkistamaan, onko vanhemmat kooomassa????

      Poista
    3. "joutuu välillä tarkistamaan, onko vanhemmat kooomassa????"

      Voisko tota enää paljon paremmin sanoa :D

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...