maanantai 20. elokuuta 2012

K niin kuin kengät, kärsivällisyys & kampaus

Olen tänään oppinut monen monta juttua, jotka minun olisi toisaalta jo pitänyt tietää. Tänään luomani tulevaisuuden säännöt ovat seuraavanlaiset:


  1. Kun tiedät, että päivä sisältää paljon seisomista ja kävelemistä, älä laita uusimpia asuun sopivia kenkiä jalkaasi. Älä tee sitä, vaikka ne näyttäisivät kuinka kivoilta. Olen varma, että myös ne paljon mukavammat pistokkaat olisi näyttäneet hyviltä.
  2. Älä ikinä lupaa teinitytölle, että on okei, jos hän ei olekaan tasan sovittuna aikana treffipaikalla. Olen varma, että kaikilla teinitytöillä virtaa hitunen espanjalaisverta suonissaan eivätkä he siksi kykene ymmärtämään määrettä "vähän myöhässä". Kun hän on jo kolme varttia myöhässä ja soitat hänelle, niin matka kestää vähintään vielä toiset kolme varttia. Olisit voinut sinä aikana käydä, vaikka ravintolassa syömässä, ellet olisi äiti-ihminen. Äiti ihmiset odottaa vatsa kurnien arvon tyttärensä saapumista. Ja sitten ne odottaa myös, että tyttärestä saadaan valokuva, jossa suu on kiinni ja silmät auki.
  3. Mitä tutumpi kampaaja, sitä enemmän teillä on erimielisyyksiä siitä, millainen kampaus sopii tulevaan passikuvaasi. Etenkin jos olet myös itse kampaaja. Toisen on ymmärrettävä, että kyseinen kuva tulee myös ajokorttiin, jonka kanssa joutuu elämään pahimmassa tapauksessa vuoteen 2047 saakka.  Toisen on puolestaan ymmärrettävä, että kampaaja ei voi päästää kampaamosta ulos sellaista kampausta, jota ei kehtaa tunnustaa tehneensä. Toinen ei halua tehdä liian kasarimaista otsaa ja toinen ei halua liian 2010-lukua. Onneksi lopulta löydettiin se välimuoto, joka ei ollut tekijän mielestä liian kasaria eikä kammattavan mielestä mikään aurinkolippa.
  4. Varaudu jonottamaan poliisin lupapalveluissa seisten epämukavilla kengilläsi lähes tunnin, koska kaikki istumapaikat on varattu ja koska et pysty enää liikkumaan tarpeeksi nopeasti varataksesi vapautuvaa paikkaa. Valitse oikeasti seuraavalla kerralla viisaammin, koska kenkäongelman vuoksi jäi asioita vielä hoitamattakin. Ei olisi enää voinut vähempää kiinnostaa, vaikka meidän oveen ei ikinä vaihdettaisikaan virallista sukunimeä.
Jännitysellä odotan, mitä rakkoni tuumivat huomisesta työpäivästä.

Jotkut kengät on oikeasti tarkoitettu vain makuuhuonekäyttöön. Missä se sukupuolipihtailija silloin on, kun sitä oikeasti tarvittaisiin?



7 kommenttia:

  1. Vähälläpä selvisit jos vaan tunnin jouduit ootteleen. Olikohan sulla päivällä tullu sun kuvas vahingossa tänne. Syötteenlukijassa se oli, mut ei enää täällä, ku oisin tullu kommentoimaa.

    Mukavaa päiväjjatkoo sulle sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki olisin odotellut, vaikka koko päivän, jos vaan jalat olisi kestäneet. Kamalaa tällainen jalkavaivaisuus jo tässä iässä.

      Köh, köh. Rajala Kamera lupaa ottaa passikuvat, joilla pääsee mihin tahansa maahan, mutta syötteenlukijaa pitää seurata silmä tarkkana ja kärppänä, että ehtii näkemään katumusta aiheuttavan materiaalinkin. Siis noi kengäthän siinäkin kuvassa oli. Oli oli. Usko nyt vaan. ;D

      Poista
  2. Kengät pitää sisäänajaa. Pidän uusia kenkiä kotona päiväkausia, mieluiten puuvillasukkien kera, ennen kuin uskaltaudun niillä liikenteeseen ja siltikin saan palkakseni kamalat rakot. Rakkolaastareita on hyvä pitää käsilaukussa mukana. Niitä sitten voi liimailla tarpeen tullen jalkoihinsa. Ennaltaehkäisykään ei muuten auta. Kaikki uudet kengät ovat hanganneet omalla persoonallisella tavallaan eri kohdista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Celia, mä niin tiesin tuon, mutku... Alunperin ajatuksena oli ottaa mukaan vaihtokengät hätätilannetta varten. En muistanut. Aamulla olin itsekin 10 minuuttia myöhässä suunnitellusta aikataulusta.

      Ennaltaehkäisykin kuulemma auttaa, jos sisäänajovaiheessa kiinnittää huomiota niihin kohtiin, joista nämä kyseiset kengät saattavat alkaa hiertää. Rakkolaastari niihin kohtiin ja sitten vain toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Se vaatii kuitenkin kokemusta, että osaa kuunnella jalkojaan jo ennen kuin vahinko on tapahtunut, jotta ehkäisyn sijoittelu on oikea.

      Poista
  3. Noissa vahinkopostaustapauksissa kannattaa aina AINA ylikirjoittaa ensin sen vahinkolaukauksen päälle ennen kuin poistaa postauksen. Silloin se epätoivottu sisältö poistuu noista syötteenlukijoista myöskin näkyvistä. Nythän tuo poistettu vahinkolaukaus on tuolla lukijassani nähtävissä yhä. Ei sillä, että se minua haittaisi, nätti kuva. :)

    Mulla on myöskin jokuset tuollaiset makuuhuonekengät. Ei niillä hitto vie voi muuta tehdä kuin maata tai korkeintaan istua. Se katumus, kun suurin piirtein bussipysäkillä jo aamulla tajuaa, että kenkävalinta on ollut VIRHE...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin saman, kun vahinko oli jo tapahtunut ts. olin jo vahingossa suoraan käskenyt poistaa postauksen. Sitä paitsi nyt ne, jotka eivät vielä käytä syötteenlukijaa blogien seuraamisessa ihan varmasti jatkossa tekevät niin. ;D Saattaa tietenkin olla, että kuva ilmaantuu takaisin jonain päivänä tekstien kera...

      Se on muuten kumma, että aina silloin tällöin hairahtuu ostamaan kenkiä, joista jo etukäteen tietää, ettei niistä seuraa mitään hyvää. Ellei siis ostanut niitä istumiseen ja sängyssä makoiluun. Mutta kun ne oli niin kauniit.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...