tiistai 7. elokuuta 2012

L niin kuin lomalla

En muista olenko koskaan maininnut, että anellessani opintovapaata viime lokakuussa menin samalla sanomaan, että en haluaisi tänä kesänä pitää ollenkaan lomaa vaan olisin käytettävissä koko kesän. Jotenkin kuvittelin, että kun sanaan opinto liitetään sana vapaa, niin mähän olen käytännössä lomalla koko ajan. Nyt noin 100 opintopistettä rikkaampana (yhdessä lukuvuodessa) olen huomannut, että se ei lisännyt vapaa-aikaa vaan sen lisäksi, että koko ajan oli jotain tekemistä oli myös koko ajan huono omatunto siitä, että jokin raportti tai essee ei edennyt tarpeeksi nopeasti.

En ole ollut tällaisen kesän aikana kovinkaan harmissani tekemästäni ratkaisusta. En varsinkaan ollut harmissani nähdessäni tilinauhan, jolla lomat kuitattiin pidetyiksi lähes nollaveroilla. Eilen kuitenkin selailin töissä ajanvarauskirjaa ja mietin olevani kohta niin loman tarpeessa, että sairaslomakin kelpaisi. Huomasin myös, että tällä viikolla listoissa ei vielä ollut sellaisia omia asiakkaita, jotka eivät suostu muiden penkkiin istumaan eikä mulla ole yhtään vastuuvuoroakaan, joten mun poissaolosta ei oikeasti aiheutuisi kenellekään mitään harmia. Suomalaisethan eivät sairasta, koska haluavat olla lojaaleja työkavereilleen. Niin myös minä. Puhuin asiasta myöhemmin varomattomasti ääneen ystävän kanssa.

Tänä aamuna heräsin kurkkukipuun, mutta ajattelin sen menevän ohi parissa tunnissa. Ei mennyt. Neljä tuntia jaksoin leikkiä reipasta ennen kuin totesin, että maailmankaikkeus meni sitten kuulemaan ajatukseni ja päätti hoitaa asian. Joskus tuntuu, että se voisi käyttää myös tervettä järkeä. Sairasloma ei ole loma, joten en nyt oikeasti sellaista toivonut. Se "olen niin loman tarpeessa, että sairaslomakin käy" oli vaan vitsi. Mutta tässä sitä nyt ollaan: keuhkot-kipeenä-lomalla.


4 kommenttia:

  1. Kylläpä kohtalo on ollut leikkisä, kun päätti toteutta juuri tämän ääneen lausumasi. Keuhkot-kipeenä ei kuulosta kovin kivalta tavalta viettää lomaa.

    Pikaista paranemista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Ensi kerralla pitää muistaa sanoa ääneen myös se, että toivon esimerkiksi kevyttä pientä vammaa käteen. Kivun saisi haltuun särkylääkkeillä, mutta silti käsityöläinen olisi työkyvytön. Keuhkot huutaa hoosiannaa ei ole kiva tapa lomailla. :D

      Poista
  2. Kesäflunssa ei ole koskaan kiva, saati kurkkukipu. Toivottavasti on nopeasti ohimenevää laatua... eli paranevan voinnin toivotuksia täältä sinulle lähettelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Kyllä tämä tästä. Muuten tulisi sitä paitsi juotua paljon vähemmän kuumaa mustaherukkamehua, joten on tässä puolensakin. :D

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...