perjantai 30. marraskuuta 2012

S niin kuin se on ite, joka haukkuu

Menin sitten chicanen provoon, mutta ei voi mitään.
Suomalainen mies on mielestäni maailman rumin niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Aika harva mies nykyään osaa käyttäytyä herrasmiesmäisesti ja kohdella naista naisena ja kunnioittavasti. Suomalainen mies on myös tosiaan todella ruma ja junttimainen, ei mitään hajua miehekkyydestä. Suomalaisen miehen rumuudessa on mielestäni kuitenkin yksi hyvä puoli, sinkkunainen pystyy rauhassa keskittymään töihin ja opiskeluun.
Ekaksi: jos oma ajatusmaailma on tota luokkaa, niin ei voi odottaakaan, että kukaan kohtelisi herrasmiesmäisesti, naisena tai edes kunnioittavasti. En oikein tajua, miksi ratakiskokaan ei riitä. Ei voi odottaa toiselta hyvää käytöstä, huomioonottamista ja kunnioitusta, jos ei itse niihin kykene.

Toiseksi: Miten kohdellaan naista naisena?

Kolmanneksi: Onko tämä matkitaan Anu Saagimia tyyppinen juttu? Ihan kuin olisin kuullut samankaltaisia lausahduksia kohdistettuna suomalaisiin naisiin aikaisemmin? Jos sekä Anu että chicane ovat oikeassa, niin suomalaiset naiset ja miehet ovat kuin luotuja toisilleen.

Neljänneksi: Nuoruudessani tunsin pojan, jota kaikki tytöt kuolasivat. Meistä tuli pojan kanssa kämppikset jossain vaiheessa, mikä oli totaalinen ja viimeinen kuolinisku omalle kuolaamiselleni. Se jos joku kohteli tyttöystäväänsä huonosti, ja mä jouduin peittelemään sen tekosia. Iyh. Pidän siis omana faktanani, että sisäisen kauneuden puute voi pilata täysin fyysisen ulkonäön luomat illuusiot. Uskon, että se toimii myös toiseen suuntaan: kaunis mieli, komea katsoa.

Viidenneksi: Sanoinko jo, että suomalainen mies ei ole ruma? Yleistyksiä pystyy kuka tahansa tekemään ihan mistä tahansa.

Kuudenneksi: Missä ihmeen metsässä kirjoittaja asuu, jos näkee italiaanoja ym. gigoloita vain heidän kotimaassaan? Minä näen niitä lähes päivittäin. Kokemukseni mukaan osaavat punastua söpösti.

Seitsemänneksi: Ei hormonitoiminnan herääminen katso sitä missä maassa ollaan tai mitä kansallisuutta miehet edustavat. Eli ei v..tu välttämättä pysty keskittymään, vaikka pitäisi!

***
Sitten kun Movember on ohi eli ehkä jo huomenna kerron mitä mieltä siitä oikeasti olen.



17 kommenttia:

  1. Anu Saagim tuntuu ottaneen täysin omavaltaisesti kriitikon roolin suomalaisen naisen suhteen. Kysynpä vaan, että millä oikeutuksella??? Joskus ärsyttää Anun kommentit, mutta ehkä ne pitää osata sivuuttaa mediapelinä. Vai voiko joku oikeasti olla sellainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoin pelkään, että joku voi oikeasti olla sellainen. Toisaalta mulle on yhdentekevää, mitä omavaltainen kriitikko on mieltä. Mitä lie patoutunutta aggressiota purkaa omalla oikeudellaan? Niin ja ehkä hiukan median avustuksella.

      Poista
  2. Minäkin olisi provosoitunut tuosta.
    Olen kanssasi samaa mieltä, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
    Suomalaisia miehiä on joka lähtöön, ihan niinkuin muunmaalaisiakin.

    Ja Anu Saagim... Joo-o, kampaajalla viimeksi luin jonkun sen haastattelun, jossa se kertoi, että heillä on vuoronperään Ristomatin kanssa joku sivusuhde menossa ja sitten pelaavat lepyttelypeliä.
    Luulen, että se eukko on ihan aidosti tuollainen, noin ilkeä siis. Sillä ilkeyttähän tuollainen jatkuva tölviminen on. Seassa taitaa olla ripaus narsismiakin. En arvosta häntä pätkän vertaa enkä lue juttuja (enää), joissa hän kertoo kuinka rumia ja mauttomia me suomalaiset naiset olemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleistäminen on niin helppoa. Ehkä kirjoitus olikin metsän vastaus huutoon, muttei vaan tiedetä kumpi oli ensin, muna vai kana.

      Minä en lue Saagimin haastatteluja. Valitettavasti hänen lausuntonsa päätyvät kuitenkin muodossa tai toisessa tärykalvoilleni. Muistaisin kuulleeni näistä miehensä Ristomatin haastattelussa. Nostan kuvitteellista hattua Ristomatille, joka ei puolustanut vaimoaan, mutta antoi diplomaattisen vastauksen, joka säilytti ehkä perhesovun, mutta antoi ymmärtää, ettei hyväksy. Samaisessa ohjelmassa muuten Ristomatin piti arvailla yleisön joukossa olevien neljän naisen kansallisuutta omien stereotypioidensa perusteella. Arvaukset menivät aivan väärinpäin. Hän kuvitteli suomalaiset virolaisiksi ja päinvastoin. Että se niistä vaimonsa lausunnoista. :D

      Ehkäpä joitain ei vaan kiinnosta millä keinoin pysyvät julkisuudessa, kunhan pysyvät.

      Poista
  3. Mä olisin varmaan jättänyt tuon ihan omaan arvoonsa, sehän kuvastaa tasan kirjoittaa. Miksi kukaan kiinnostuisi ihmisestä, joka suhtautuu noin muihin ihmisiin?

    Joo, mielelläni kuulen Movemberista. Kaikkia ilmiöitä ei pieni blondi tajua edelleenkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se lienee kirjoittajankin ongelma. Kukaan ei kiinnostu ja sehän katkeroittaa... ;)

      Movember. Ärrrh!

      Poista
  4. Oi movember, movember!

    Todettakoon nyt vaikka sen verran, että en ole ollenkaan pahoillani, kun joulukuu koittaa. Vaikka kuinka hyvä olisi asia... mutta viikset? Ehkä pitkien black horsejen jälkeen pahin turn off.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen antanut itseni ymmärtää, ettei monikaan nainen ole pahoillaan. Mutta siitä lisää myöhemmin. Kuten myös siitä, miten tämä ongelma tullaan ratkaisemaan. ;)

      Poista
    2. Odotan innokkaasti ongelmanratkaisua!!!

      Poista
    3. Oi ei, en ehtinyt eilen yhtään mitään, kun työ- ja vapaa-aika häiritsi kirjoittamista. Päivä töissä, ilta Tampereella ja yötä myöden kotiin. Viimeistelen ongelmanratkaisun iltaan mennessä tänään, mutta muistakaahan, että se vaatii meiltä naisilta solidaarisuutta ja joudutaan hiukan odottelemaan... :)

      Poista
  5. Moi!
    Tulin katsastamaan mitä aakkostarinat pitää sisällään- ihan mukavaa luettavaa. Päätän liittyä joukkoon.

    ps. Tuosta provosta en jaksa olla mitään mieltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa. Kiva kun liityt joukkoon. :)

      PS. Ei tarvitse edes. Provo, mikä provo.

      Poista
  6. Mulla toi movember on jo kestänny 35 vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se silloin ole movember vaan thirtyfivers tai jotain... ;D

      Poista
  7. Olet oikeassa tuon siäisen kauneuden suhteen. Tunnen parikin naista jotka ovat ulkonäöltään en sano hyvännäköisiä vaan täyttävät kaikki ne kriteerit mitä tänä päivänä naiskauneudelta vaaditaan. Siis yleinen mielipide jonka markkinavoimat ovat muokanneet. Pään sisällä ei sitten muuta olekaan kuin pelkkää paskaa ja narsismia, hyi helvetti sentään ja se korreloi myös älykkyden kanssa. Käyn naulareppunikin kanssa syvällisempiä keskusteluja kuin kummankaan edellä mainituista "kaunottarista". Naaras voi olla vaikka kuin Esa Pakarinen (tai ainakin sinnepäin) jos sillä on korvien välissä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä karu hetki, kun tajuaa, että toisen ulkonäkö on muuttunut kaikkea muuta kuin ihailtavaksi. Tai sitten minun näkökyvyssäni tapahtui korjaava muutos.

      Loistavan vertauksen heitit. En pysty parempaan vastakkaisen sukupuolen kohdalla. Jokainen kääntäköön sen vapaasti oman tarpeensa mukaiseen muotoon.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...