keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Ä niin kuin ääni

Ääni, tässä tapauksessa ihmisen ääni, mielikuvan luomisessa toisesta henkilöstä on jännä juttu. Kun kuulee toisen äänen, sitä muodostaa väkisin jonkinlaisen mielikuvan ulkonäöstä sen perusteella. Samalla tavalla sitä luo ihmisistä ennakko-odotuksia ja käsityksiä ilman mitään järkiperustetta. Nämä on niitä hetkiä, jolloin ollaan vaarallisilla vesillä. Monesti luodut mielikuvat ja odotukset vastaavat vain vähän tai ei ollenkaan todellisuutta. Ennakkoon luodut odotukset, tai odotukset ylipäätään, johtaa helpolla pettymyksiin. Se on kuitenkin kokonaan eri tarina.

Katkeransuloiset mielikuvituksen tuotteet
Hunks, Matias
Nyt on kysymys radioäänistä, jotka on saaneet kasvot vasta myöhemmin. Omalla kohdalla mulle on käynyt tasan kaksi kertaa niin, että olen mieltänyt juontajan aivan eri näköiseksi kuin hän on todellisuussa. Se ei ole johtanut pettymykseen vaan pikemminkin suunnattomaan hämmennykseen. Kuinka on mahdollista, että makuukamari radioääni ei näytäkään yhtään niin jumalaiselta kuin millaiseksi olin hänet kuvitellut?

Mä luulen, että vastaus on yksinkertainen. Useimmat ihmiset on ihan tavallisen näköisiä, vaikka mun mielikuvitukseni haluaisikin heidän näyttävän vaikkapa Hunksien Matiakselta.



Naama sopii ääneen
Mielenkiintoista on se, että tätä tapahtuu vain ja ainoastaan silloin, kun ensin kuulee äänen ja sitten vasta näkee kyseisen ihmisen. En muista, että mulle olisi kertaakaan käynyt niin, että olisin tavannut jonkun tyypin ja hänen avattuaan suunsa, olisin miettinyt, ettei ääni kerta kaikkiaan sovi tohon naamaan.



Se voisi kyllä olla mahdollista, jos mainoksen mies tulisi oikeasti puhumaan mulle Kimmo Vehviläisen äänellä tai vaikka sillä "omallaan". :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...