tiistai 10. tammikuuta 2012

K niin kuin kissanainen


"Koiraihmisenä kerroin eilen, että naisentapailu loppuu heti siihen, kun selviää, että tämä on kissanainen, kissanomistaja. Kokemusta on. Mielestäni kissanaiset ovat hunsvotteja ja vastuuttomia. Koiran kanssa voi touhulla ja koira on tunteellinen. Kissa taas kuin olohuoneessa nököttävä jukkapalmu. Vähän kun annat vettä sillon tällön se riittää. Kissanomistajat ovat tietysti ihan toista mieltä. Vakuuta minulle, että olen väärässä. Perustele, argumentoi, kerro. - Taavi", Facebook

Kissanainen ja koiramies
Kissanainen on itsenäinen ja omanarvontuntoinen. Hän rakastaa ja antaa rakkautta omilla ehdoillaan. Kissanainen ei ole taipuvainen alistumaan toisten tahtoon ilman päteviä perusteluja.

Kissanaiset kaipaavat hellyyttä siinä missä koiramiehetkin. He eivät vain ole valmiita tekemään mitä tahansa tullakseen huomioiduiksi ja saadakseen kaipaamaansa hellyyttä. Ihmisillä tätä ominaisuutta kutsutaan terveeksi itsetunnoksi, ei tunteettomuudeksi tai vastuuttomuudeksi. Miesten kannattaa ehdottomasti välttää tällaista naistyyppiä, mikäli heillä on veressään vahva taipumus koirasuuntautuneisuuteen. Kissanainen ja koiramies on yhtälö, joka voi vain harvoissa tapauksissa olla muuta kuin mahdoton.

Koiramiehet haluavat rinnalleen lemmikin, joka on kaltoin kohdeltunakin uskollinen ja myötäilevä. Tämä perustuu luonnon luomaan tosiasiaan: kissat pitävät itseään jumalina, koirat palvovat omistajiaan. Toisin sanoen koiramiehet tarvitsevat ehdotonta palvontaa ja kritiikittömyyttä heidän suhteensa, kissanaiset tuntevat oman arvonsa ilman ulkopuolisten vakuutteluakin.

Elämänohje koiramiehelle
Pidä kantasi, se on kaikille osapuolille paras vaihtoehto. Kissanainen ei menetä mitään, kun joku kieltäytyy tapailemasta häntä enää - päinvastoin hän on kiitollinen säästämästään ajasta. Koiramieskin on paljon onnellisempi omassa elämässään, kun saa osakseen varauksetonta palvontaa.

Huomio!
Kaikki kirjoitettu ei todellisuudessa ole sukupuoliriippuvaista ja pätee samalla tavalla yhtälöön kissamies ja koiranainen.

4 kommenttia:

  1. Ihan totta. Kyllä tämä asia on paras selvittää heti alkumetreillä. Olishan se kauheata huomata, että on joutunut koiramiehen pauloihin ihan tietämättään. Siinä sitä sitten olisi vuosia myöhemmin; kouluttamassa koiraa sen miehen lisäksi.

    VastaaPoista
  2. Tiina, samalla tapaa se on järkytys koiramiehelle, kun tajuaa saaneensa kissanaisen ja samalla useamman olennon, joita ei pystynyt vuosien saatossa kouluttamaan. :D

    Mutta oikeassa olet. Tämä on ehdottomasti prioriteetti numero 1, kun kumppania etsitään. Täytyy myös miettiä tarkkaan, onko tuollaiset eläinihmiset ylipäätään soveliaita edes ystäviksi.

    VastaaPoista
  3. Wau! Täähän oli ihan sanaa!!!!
    Tää täti on nii kissanainen ku olla voi! Pakko tunnustaa, että minulla on rinssinä koiramies, joka tietää erittäin hyvin kaiken kissamaisuuteni ja koska olemme jo vanhoja eikä meillä ole aikeita parisuhteeseen sillä tasolla kuin sen useimmat ymmärtävät, niin tämä toimii. Minä kehrään ja hän heiluttaa häntää :)

    VastaaPoista
  4. Kimmeli, te oottekin se säännön vahvistava poikkeus. :)

    VastaaPoista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...