tiistai 17. tammikuuta 2012

S niinku säästä satasia

Säästä satasia, värjää hiukset itse artikkelit jaksaa aina hymyilyttää. Se tietää kampaajille paljon rahaa. Korjaamiseen harvemmin riittää yksi kerta (eikä niitä todellakaan voida tehdä samana päivänä eikä edes viikkona eikä siten myöskään yhdellä maksulla), joten säästöjä kuluu pikemmin kuin säästyy.

Tottakai kotona värjääminen tulee edullisemmaksi, jos tietää mitä on tekemässä. Jopa mä suosittelen asiakkaille kotivärjäystä kampaajalla värjäysten välissä, jos hiukset on värjätty yhdellä värillä ja asiakas ostaa juuri sen värin, jota hänelle tarjoan. Mutta mihinkään tee-se-itse-kotona-muuttumisleikkiin en suosittele kenenkään alkavan.

Kotilieden (vai oliko se Kotivinkki - ota noista nyt selvää) uusin numero opastaa tällä kertaa siihen, kuinka niitä satasia säästetään. Varoitellaankin jopa aiheellisista asioista ja tukeudutaan Franck Provost'iin - päivittäistavarapuolen kampaamokuninkaaseen. Jotain kampaajan näkökulmasta olennaisia asioita on kuitenkin jäänyt artikkelin kirjoittajalta huomaamatta.

Opin tänään seuraavanlaisia asioita:

  • Värjää mieluummin vaaleammaksi kuin tummemmaksi.

    Ohje on oikeasti hyvä. Mutta edellyttää siis sitä, että hiuksia ei ole värjätty tummemmiksi aikaisemmin. Värillä ei vieläkään saa vaalennettua väriä, vaan se vaatii sen värinpoiston. Mitä ei ainakaan kannata tehdä kotona, koska lopputulos on lähes poikkeuksetta keltainen tai oranssi. Kampaajat tosin kiittää kauniisti kassaan sujahtavista seteleistä, joten ole hyvä ja säästä satasia

    Se on myös hyvä muistaa, että jos hiukset on 30 senttiä pitkät ja värjäsit hiukset vuosi sitten, 2/3 hiuksista on edelleen käsitellyt/värjätyt eikä väri vieläkään vaalenna väriä. Ne on käsitellyt, vaikka aiempi väri tai sävy olisikin kulunut melkein näkymättömiin. On aika lailla arpapeliä onnistuuko vaaleammaksi värjääminen vai ei. Siinähän sitten olet. Päässä on 10 senttiä vaaleampaa tyveä ja 20 senttiä tummaa latvaa. Muodikas liukuvärjäys siis.



  • Ole varovainen värjätessäsi
    vaalennettuja hiuksia tummemmiksi.

    Ihan ehdoton suosikki. Kun jostain syystä päätetään, että halutaan vaaleanruskea tuhkansävyinen hius, niin eikun markettiin ja ostamaan sellainen sopiva sävy. Kun lopputuloksena on kaunis khakinvihreä, kampaajat kiittävät jälleen kassaan sujahtavista seteleistä.

    Vinkki: Vaalennettua pohjaa tummennettaessa tehdään esipigmentointi, jotta vältetään se khaki. Kotivärjäyksiin ei tietääkseni ole olemassa esipigmentointiaineita. Jos on ihan pakko värjätä kotona vaalennettua vetyperoksidiblondia, niin lämpimät kullanruskeat on turvallisimpia eikä niidenkään lopputulos ole vaalennetussa pohjassa se samanlainen kuin värikartan tupsu antoi ymmärtää.
  • Värjää joka toinen kerta pelkkä tyvi.

    Tämä onkin tosi helppoa. Edes kampaajana en itse edes yritä värjätä pelkkää tyveä itseltäni. Aikamoinen akrobaatti saa olla. Tietty, jos kaveri auttaa, niin go for it. Siis oikeasti. Suosittelen lämpimästi, vaikka värjättäisiin kampaajallakin.
  • Valitse lähellä omaa väriäsi oleva sävy.

    Jep. Kaikki kampaajien asiakkaat istuu tuoliin ja tahtoo juurikin mahdollisimman lähellä omaa väriä olevan sävyn. Eipä ole ainakaan osunut kohdalle viiteen vuoteen sellaista. Paitsi se onneton, joka oli ensimmäistä kertaa värjännyt hiuksensa ja säästänyt satasia ja halusi sittenkin takaisin oman värinsä. Onneksi on remover, joka poistaa kemialliset pigmentit säilyttäen luonnonpigmentit. Mutta myös sillä on rajansa. Jos on useampaan kertaan värjännyt hiuksensa mustiksi, niin remover poistaa kuitenkin vain yhden kerroksen väriä - jolloin hiukset ovat edelleen tattadaa - mustat!
Kiitos kun kuuntelit! Mä tarvitsin tätä just nyt. :)


P.S. Tresemmé, Franck Provost ja Syoss on tosiaankin kaikki olleet omana aikanaan hyviä kampaamotuotteita. Sille on kuitenkin syynsä, miksi niitä ei enää myydä kampaamoissa. Teknologiat kehittyy ja tietämys lisääntyy. Mutta kaiken kaikkiaan, jos välttämättä haluaa marketin tuotteet, niin ostakaa edellä mainittuja. Ja valitkaa mielellään oman hiustyyppinne tai mahdollisen sen hetkisen "ongelman" perusteella. Joohan?

Edit 19.1.2012
Hurja esimerkki siitä kuinka voi käydä hiuksia värjätessä. Harmi silti, että se on vedetty tollaseen asiayhteyteen. Koska toi sama olisi voinut käydä myös kampaamossa. Koskaanhan ei tiedä, milloin se ensimmäinen reaktio tulee, jos on tullakseen. Vaikka kampaamoissa onkin tarkat inci-luettelot kaikista käytetyistä tuotteista - tai siis ainakin meillä on. Milläs sitä muuten tarkistaa sisältääkö tuote jotain niistä aineista, joille asiakas lääkärin mukaan on allerginen.

6 kommenttia:

  1. Mä olen varmasti kampaajan suurin vihollinen, koska toimin justiinsa niin kuin ei kehoteta:
    - Värjään tummemaksi
    - Olen tehnyt kotona värinpoiston
    - Olen laittanut sen värinpoiston jälkeen edellistä vaaleamman sävyn
    - En värjää pelkkää tyveä (tosin annan väriaineen vaikuttaa tyvessä pidempään ennen kuin levitän latvoihin)

    Oon siis koko ikäni (tai ainakin puolet siitä) värjännyt hiukseni itse enkä kertaakaan ole tarvinut kampaajan apua tilanteen korjaamiseen, koska lopputulos on aina ollut hyvä.
    Toki kauhean mielelläni antaisin kampaajan hoitaa nuo hommat, mutta ei vaan ole varaa. :( (Ja nyt sitä arvonlisäveroakin taas nostettiin, grrr!)

    Mulla on muuten nyt ensimmäistä kertaa Tresemmé-shampoota ja hoitoainetta. Tykkään kaikista eniten käyttää lasten shampoota (Erittäin hieno suomalainen), koska päänahkani ei oikein kestä aikuisten shampoita. Paitsi nyt tää Tresemmé on vaikuttaa olevan ihan ok.

    VastaaPoista
  2. Jos multa joskus kysyttäis jotain, niin ehdottomasti tummemmaksi värjäys on hyvä tehdä kotona - jos ei säiky liian tummaa. Naistenlehdet ei vaan taida haluta ottaa vastaan syytösten ryöppyä, jos joku meneekin pieleen, niin annetaan takuuvarmoja ohjeita.

    Mä teen itse omalle päälle ne jutut kotona, jotka kollegat kieltäytyy tekemästä - niinku älyttömät vaalennukset. Jos tukka jää typeryydestä huolimatta päähän, niin kyllä ne aina sävyvirheet korjaa.

    Sä oot ollut onnekas tai sitten realisti lopputuloksen suhteen. Se auttaa sietämään kummasti hiukan väärää sävyä.

    Mä olen äärettömän tyytyväinen, että olen opintovapaalla. Meinaan sen verran huimaa se 14% korotus, joka siis kapsahtaa valtion arkkuun eikä meidän yritykselle tai palkkoihin.

    Ainakin tiedät mitä valitset ja miksi. Hyvä Tiina! :)

    VastaaPoista
  3. Säästän satasia käymällä kampaajalla. Ikinä ei mitään kotivärjäyksiä tai muita virityksiä, ei marketshampoita tai muita pötiköitä, koska ei vaan ole hyviä. Hiukset on minulle tärkeimpiä ulkonäköön liittyvä asioita ja haluan että niitä tuunaa sellainen, joka tietää hiuksista kaiken. Lisäksi on maailman parasta, että joku tietää ja muistaa millainen hius mulla on ja ihminen niiden hiusten alla, niin tietää mitä haluan. Siitä maksan mieluusti rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on Lotta juurikin ne perusteet, joita suurin osa uskollisista asiakkaista käyttää. Ja siinä on myös se salaisuus, miksi siitä omasta kampaajasta (kun sellainen on löytynyt) ei hevillä luovuta. Siinä menee samalla niin paljon tietotaitoa juuri sun hiuksista. Ja juu, kyllä sitä ikäänkuin ystävystyy asiakkaiden kanssa, niin pitäähän niitä kuulumisia vaihtaa.

      Mitä useammin käy samalla kampaajalla, sen pienempi on myös epäonnistumisen riski, vaikka joskus haluttaisiinkin sitä isompaa muutosta. Kaikki aiemmat käsittelyt, kun on tarkkaan tiedossa.

      Mitä tohon market kamaan tulee, niin tosi harva vaihtaa takaisin niihin kokeiltuaan jotain kampaamon tuotetta. Kaiken lisäksi siinä loppupeleissä säästää. Kampausneste, joka maksaa marketissa 3-4 euroa on loppu viikossa parissa. Kampausneste kampaamosta, joka edullisimmillaan voi olla myös alle kympin luokkaa kestää pari kuukautta, koska sitä tarvitsee annostella vähemmän.

      Mä olen silti taipuvainen hyväksymään nämä "edesmenneet" kampaamotuotteet, jotka nyt on rantautuneet marketteihin, jos on ihan pakko "säästää" siinä.

      Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sulle. :)

      Poista
  4. Suurimman osan ajasta värjäänkin hiukseni mustiksi, joten siinä ei kauheasti vääriä sävyjä pääse syntymään. Punainen taas mun hiuksissani ei pysy ollenkaan, siihen ei pysty marketin väriaineet eikä kampaajien, joten olen jo automaattisesti tottunut pettymään.

    Olen myöskin ollut onnekas ja saanut syntymälahjaksi paksut ja vähästä hätkähtämättömät hiukset, joten sinällään en ota kauheitai paineita siitä miten niitä käsittelen. Ainut oli se värinpoisto, minkä johdosta latvat hiukan kärsi, mutta siitäkin kampaaja sanoi, että ei se ole vielä edes katastrofi ja pahempaakin on nähnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, musta on aika turvallinen sävyjen suhteen. :D
      Allergisten reaktioiden riski kuitenkin kasvaa, mitä tummempaan sävyyn mennään. Mutta eiköhän se värjääminen lopu lyhyeen sen ekan hurjan reaktion jälkeen muutenkin.

      Haha, latvat kärsi. Niitä on nähty sellaisiakin, jotka vaalentamisen jälkeen on tulleet kampaajalle kemiallisesti katkeilleen tukan kanssa. Siinä ei ole itku kaukana, kun pitkä hius onkin sieltä täältä parin sentin mittaista.

      Jokainen enemmän päätänsä värjäillyt oppii kyllä tuntemaan oman kuontalonsa rajat. :)

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...