perjantai 16. maaliskuuta 2012

V niin kuin väsynyt


Juup! Kuten perjantaisin aina toukokuun loppuun asti, mä tulen näyttämään tältä. Joudun omasta valinnasta aloittamaan päiväni luennolla kello 8:30 alkaen. 

Sitä mä kuitenkin tulin sanomaan, että sain viestini perille ihan ilman tutkimustuloksia. Tapaaminen johti siihen, että neito sai ihan uuden psykologin ja seuraavat treffitkin on vasta toukokuussa. Mä siis luulen, että tämä uusi ymmärsi täsmälleen, mitä sanoin. Aikaisempi univaje on johtanut kaikkiin kuviteltavissa oleviin seurannaisiin. Se on kuitenkin mun tulkintani siitä, mikä on muuttunut ja mikä on tehnyt neitokaisesta itse päivänsäteen. Joten myös mä olen sitä mieltä, että hoitosuhdetta ei katkaista sen perusteella, että pari kuukautta on mennyt paremmin. Saattaa olla, että olin oikeassa. Saattaa myös olla, etten ollut. Mä kuitenkin puhun vain omasta kokemuksestani ja siitä, miten huonoksi ihmiseksi sitä itsensä tuntee ja kuinka merkityksetöntä elämästä tulee, kun tarpeeksi kauan keräilee univajetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...