tiistai 3. huhtikuuta 2012

M niin kuin mustavalkoinen

Mustavalkoinen ajattelu on jälleen yksi asioista, jotka saa mut ärsyyntymään. Ei tietenkään pitäisi tehdä muuta kuin kohauttaa olkiaan, vetää hymy uudelleen korviin ja tanssahdella eteenpäin. Eihän se ole multa pois. Joskus kuitenkin pakosta pysähtyy miettimään, miksi ihmisille on olemassa vain ne ääripään ajatukset, muttei mitään siltä väliltä.

Palataan nyt esimerkiksi ystävyys-teemaan. Tottakai silläkin on merkitystä, mitä sana ystävyys kenellekin tarkoittaa. Pitää olla huolellisempi ystävyyden määrittelyssä ennen kuin tekee kenenkään kanssa mitään sopimuksia. Ystävyyden tasojakin on niin monia. Ystävä on enemmän kuin kaveri tai tuttava, muttei se silti tarkoita sitä, että toinen on velvollinen viettämään aikaansa toisen seurassa, vastaamaan jokaiseen puheluun/viestiin/sähköpostiin alta sekunnin murto-osan tai ylipäätään olla tekemisissä toisen kanssa kuin kerran vuodessa tai sattumalta. Niitäkin ihmisiä tosiaan on, joista kuulee tosi harvoin yhtään mitään, mutta silti tuntuu kuin mitään taukoa ei koskaan olisi ollutkaan. Eikä he silti tunnu yhtään vähemmän ystäviltä kuin aikaisemmin.

Wikipedia määrittelee ystävyydessä olevan seuraavia käyttäytymistapoja:
  • altruismi, epäitsekäs toiminta toisen auttamiseksi
  • sympatia ja empatia
  • rehellisyys
  • keskinäinen ymmärrys ja myötätunto
  • toisen seurasta nauttiminen
  • luottamus
  • myönteinen vastavuoroisuus
  • mahdollisuus olla oma itsensä, ilmaista tunteitaan ja tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa
Pitääkö erikseen mainita, että tämä lista ei ole samanlainen kuin esimerkiksi jonkin sairauden määrittelemiseksi tehdyt listat? Jos sinulla on viimeisen kahden viikon aikana esiintynyt vähintään 2 yllä mainituista oireista, olet... Eikä se myöskään tarkoita, että jos jokin kohdista tilapäisesti puuttuu, muutut vihamieheksi tai ainakin olet ihan takuuvarmasti suuttunut kyseiselle ihmiselle. Se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että ollaan liitetty ystävyyteen ihan erilaisia ominaisuuksia ja odotuksia tietyssä kehitysvaiheessa. 


2 kommenttia:

  1. Jotkut ihmiset on sellaisia energiasyöppöjä, että heidän seurassaan enemmänkin uupuu kuin saa voimaa. Jotkut sellaiset voivat aluksi olla ystäviä, mutta yhtäkkiä alkaa tulla vaatimusta toisen perään ja aina pitäisi jaksaa kuunnella ja kuunnella, mutta se vastavuoroisuus puuttuu. Valitettavasti nämä ystävät aika nopeasti putoavat pois, tai ainakin oman itsen kannalta varmaan kannattaisi vähentää heidän kanssaan vietettyä "laatuaikaa".

    VastaaPoista
  2. Oikeassapa olet jälleen. Paitsi etten mä käyttäisi ilmaisua "valitettavasti" vaan "onneksi". Koska edes wikipedian loistavan määritelmän jälkeen kysymys ei ole ystävyydestä.

    Harmi vaan, että siinä tippumisvaiheessa yleensä vedetään esiin toi viimeinen kortti "mahdollisuus olla oma itsensä etc.". Siinä sitten ihmettelet, että miksi se oikeus on vain toisella. Jos tuntuu, ettei homma toimi, niin onhan siihen nyt oikeus. Ei se ole toisen tuomitsemista vaan tosiasioiden toteamista.

    VastaaPoista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...