tiistai 1. toukokuuta 2012

R niin kuin roikottaminen

Neon automaattinen orastavan parisuhteen opas vastaa:
"Voitko sä naisena selittää, miksi tarvii toista roikottaa paremman puutteessa?"
Virallinen vastaus

Roikottajia ja niiden riippakiviä on ollut maailmansivu ja tulee olemaan vastakin.

Roikottaja voi olla nainen tai mies. Yleensä kyseessä ei ole edes mikään peluri vaan ihminen, jonka sosiaalinen omatunto kolkuttaa tavallista kovempaa. Se sanoo jotain sen suuntaista, että koska toi toinen sanoo tykkäävänsä musta, niin enhän mä voi olla tykkäämättä siitä. Monesti liiallinen kiltteys on enemmän naisten kuin miesten ongelma. Roikottajan ongelma on, että hän ei halua missään tilanteessa loukata toisia ihmisiä ja tarjoilee siksi heissä roikkuville riippakiville edes jotain rippeitä. Kun roikottajalta kysyy suoran kysymyksen, siihen saa vastaukseksi jotain ympäripyöreää. Omalle kohdalle muistan osuneen sellaisen lauseen, että olen 93 prosenttisen varma, että meistä ei tule mitään.

Riippakivi on usein oikeasti tosi ihastunut roikottajaansa tai kuuluu siihen ihmisryhmään, jolla on pakko olla joku. Tämä on se pointti, miksi moni riippakivi jää roikkumaan. Myös riippakivi saattaa olla keskivertoa kiltimpi ihminen. Lisäksi hänen ristinään on kyvyttömyys tehdä päätöksiä, ellei varmaa lopputulosta ole tiedossa. Riippakivi on valmis nielemään kaiken sonnan, jota taivaalta tarjoillaan, koska siellä on olemassa se 7 prosentin mahdollisuus siitä, että roikottaja muuttaa mielensä. Silloin prinsessa ja prinssi saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Nyt ei kuitenkaan puhuttu saduista vaan ihan oikeasta elämästä. Roikottajalta ei tietenkään ole reilua sälyttää vastuuta päätöksestä edesvastuuttomassa tilassa olevalle riippakivelleen, mutta se on silti paras vastaus, jonka se on ikinä onnistunut antamaan. Siksi riippakiven kuuluu pysähtyä miettimään riittääkö se, mitä roikottaja on hänelle juuri siinä hetkessä valmis antamaan. Ei mitään itselle annettuja sitku-vastauksia, vaan onko tyytyväinen tilanteeseen juuri sillä hetkellä. Jos kuitenkin puhutaan parisuhteesta, joka on ihan alkutekijöissään, niin ei ole mitään mieltä alkaa hakkaamaan päätään betoniseinään, vaikka olisi miten ihastunut. Toisaalta kannattaa ehkä myös suhteuttaa niitä omia toiveita menossa olevaan suhteen vaiheeseen. Monikaan ei muutamassa viikossa ole valmis tekemään koko elämän kestäviä ratkaisuja.



Oma henkilökohtainen mielipiteeni oli, että 7 prosentin mahdollisuus oli aivan liian pieni suhteutettuna omaan ihastukseni määrään. Ja arvatkaapa mitä? Elämässä yleensäkin toimii se tosiasia, että pitää vaan tehdä päätös. Kun on tehnyt päätöksen, ei tarvitse enää vatvoa vaan voi jatkaa eteenpäin helpottunein mielin.

Pähkinänkuoressa

Koska annat sen roikottaa ja tyydyt olemaan paremman puute.


Et voi tietää miehen millast olla nainen
Mut pyri olee rakkauden ammattilainen
kiitos Juice niist viisaist sanoist
Mitä moni ettii tääl vielä baarihanoist
Auttaa voi janoist mut ei rakastunutta
Ei mikään mutta ku suhteet on skutta
Niihin eksyy ja kuulee takas huudot
Ne satuttaa, tappaa ja luo ennakkoluulot
Tulevii mitä ikinä ne onkaa
Mun mielest turha mennä ketään takas vonkaa
Mitä löytyy takaa siihen on joku syy
Vaik tääl nyt myrskyy ni viel tulee tyyntyy



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...