maanantai 30. huhtikuuta 2012

R niin kuin ruutupaita

Mun suhtautuminen ruutupaitoihin on hiukan kompleksinen. Mä olen kokenut todella vaikeita aikoja, kun ne on tulleet uudelleen muotiin.

Meillä on ollut tapana viettää syksyisin ennalta pikkujoulut työporukan kanssa, koska eihän me joulun alla enää oikeasti mihinkään ehditä. Viime syksynä meille oli järjestetty yllätysohjelmaa, mikä ei välttämättä jälkeenpäin ajateltuna ollut suunniteltu ihan kaikkein järkevimpään järjestykseen. Kuvitelkaapa 10 tyttöä juhlahepenissä yksityissalsatunnilla (se on se tanssi) ja sen jälkeen syömässä, juomassa ja viettämässä iltaa yökerhossa. Koska liikunnallinen osuus tuli yllätyksenä, meillä ei ollut vaihtovaatteita tai mahdollisuuksia mennä suihkuun. Ei tasapuolisuuden vuoksi myöskään niillä tytöillä, jotka tiesivät ohjelman ennakolta. Yök.

Miten meidän epäpikkujoulut liittyy ruutupaitoihin? Ihan vaan siten, että arvatkaapa oliko siellä yökerhossa ainuttakaan miestä, jolla ei olisi ollut ruutupaitaa. Yritä siinä sitten käyttäytyä sivistyneesti, kun 10 vuotta sua itseäsi nuorempi ruutupaita yrittää tulla jutuille. Siinä kohtaa sitä alkaa jo olla äärettömän iloinen siitä, ettei salsatunnin jälkeen voinut käydä suihkussa. Melkein niinkuin opettelee lentämään siltä varalta, että kaveri ei vielä ole niin humalassa, että tuntisi nenässään olevan juuri sopivan hetken poistua. No ei, oikein kiva poika se oli.

Mä olen kuitenkin kasvanut hiukan ruutupaita-asian suhteen menneinä kuukausina. Uusilla silmillä katsottuna se ei välttämättä olekaan huono valinta. Tai nykyiset ruutupaidat ei sittenkään ole niin moukkamaisia kuin ne flanelliset esi-isänsä. Ne saattaa joillain näyttää jopa hyvältä.

Mistäkö tämä ruutupaitafiksaatio nyt pulpahti mieleen? Äitini unesta. Äitihän soittaa mulle joka sunnuntai ja tällä kertaa hänellä oli kerrottavanaan uni, jonka oli nähnyt musta. Olimme kuulemma jossain ravintolassa ja paikalla oli myös uusi mies mun seuralaisena. Oli kuulemma oikein hyvännäköinen ja mukava mies, mutta... Äitikin päätti kertomuksensa siihen, että eihän se oikeasti voinut olla mikään sun miesystäväkokelas, koska sillä oli ruutupaita. Mä jotenkin ymmärrän, että ystäville on tullut asiasta avauduttua, mutta että äidillekin. En paljastanut kuitenkaan, ettei ne kaikki ruutupaitaiset sittenkään ihan kamalia ole. Ja sitäpaitsi äitihän sanoi, että se oli hyvännäköinen ja mukava, joten suotta sitä takertumaan pieniin yksityiskohtiin. 


4 kommenttia:

  1. Kyllä ruutupaita voi olla aika seksikäskin.. Vaikka jos naisella on sellanen punainen, lehmi-tyttö-ruutupaita.. ;) Mut toi just.. kun kaikilla äijillä on ruutupaidat.. Mäkään en niin kiihotu ruutupaidoista miesten päällä.. Mutta kiitos taas muistutuksesta, tänään vapun rientoihin, en laitakkaan sitä yhtä ruutupaitaa, mikä mulla on.. vaikka jos ihan raidallinen, tai yksivärinen.. :) ..tai mitä vaikka jos ihan ilman paitaa.. :P
    -MJ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, ei tämä ole missään vaiheessa koskenut naisia. Jos ne haluaa pukeutua ruutukuvioiseen flanelliyöpaitaan, niin ei haittaa mua ollenkaan. :D

      Inho ruutupaitoja kohtaan on syntynyt jossain tiedostamattomassa vaiheessa, mutta satavarmasti se oli paljon ennen sitä kun kaikilla oli ruutupaidat. Se vaan palautti mieleen mun ongelmani sen suhteen.

      Mitä taas sun pukeutumiseen tänään tulee, niin... no valitset tietty itse tavoitteen mukaan, mutta ehkä se paita kannattaa riisua vasta sitten, kun on sen aika. Ellet välttämättä halua antaa itsestäsi ihan dorkaa kuvaa. Kukin valitkoon roolinsa itse. :)

      Poista
  2. Mitäs dorkaa mun lihaksissa on.. ;D ..flanelliyöpaita.. :O ..yök!
    kamalaa.. juu, poolopaita, ja pari paitaa vielä varmistukseksi päälle.. jos joku yrittää väkisin.. tai voihan se olla, että kun alkaa lähipubissa soimaan "font side ollie", niin hypin pöydällä..ilman paitaa.. :D -mj

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uff. Ei niin mitään lisättävää. :/

      Nyt pitää rientää leikkaamaan tukkaa niiltä ruutupaidoilta, jotka oli tarpeeksi imartelevia saadakseen vapuksi hiuksensa kuntoon. En mä mitenkään helppo ole.

      - Oleks sä tänään töissä?
      - En, mut sano aika niin olen.
      - Onks xx:xx paha?
      - Nähdään sillon!
      - Ihana nainen <3

      Et joo. Töihin vapun aattona.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...