lauantai 19. tammikuuta 2013

A niin kuin ai mää vai?

Tarina päivässä: Varjo

Varjo on persoonallisuuden arkkityyppi, jota pidetään minän vastakohtana. Se sisältää asioita, joita ei tunnista itseensä kuuluviksi, vaikka todellisuudessa ne ovatkin osa persoonaa. (Wikipedia)

Se on se osa minua, joka haroo vastaan, kun joku sanoo jotain, mitä en pysty pitämään totena. Useimmiten torjunta liittyy sellaisiin lausuntoihin, jotka sotivat kovalla kädellä omaa ihannetta omasta itsestä vastaan. Jos joku väittää toista pahaksi suustaan, niin sen joko kieltää kokonaan tai kääntää mielessään hyväksi ominaisuudeksi ja suorapuheisuudeksi. Suoraan voi puhua kuitenkin myös toista loukkaamatta. Omana henkilökohtaisena (ja ehkä jopa suomalaisena erikoispiirteenä) pitäisin sitä, että palautteen ollessa positiivista tai jopa kehuvaa, joudun todella työstämään sitä saadakseni sen sopimaan käsitykseen itsestäni enkä silti välttämättä onnistu siinä. Ei puhettakaan, että osaisin luontevasti kiittää saadusta huomiosta. Siis mitä? Miksi se niin sanoi? Haluaako se minulta jotain? Vai voiko sanottu sittenkin olla totta?

Viimeisin joka kerta korvaan särähtävä sana on liikuntaan liitettynä 'huippu'. Minut syksyllä hylännyt personal trainer toivotti viimeisinä sanoinaan hyvää jatkoa huippu-urheilijalle. Katselin hämmentyneenä ympärilleni, jos vaikka näkisin sen, jolle se oikeasti puhui. Ei selkäni takana ketään ollut. Sama väite toistui tämän viikon treeneissä nykyisen piiskurini kanssa. Olen ehkä kyllästymiseen asti jaksanut jauhaa blogissa siitä, että hän on natsi. Nyt meidän suhde on kehittynyt sille tasolle, että pystyin kertomaan asian hänellekin kasvotusten. Keskustelu johti siihen, että hän myönsi tiedostavansa, että salilla kävijät ja mahdolliset uudet asiakkaat näkevät hänestä vain sen kohtuuttomia vaativan kiduttajarääkkääjän, mutta piti sitä ainoastaan hyvänä asiana. Omien sanojensa mukaan hän haluaa ohjata vain huippuja. Sellaisia, joiden kanssa ei tarvitse käydä joka kerta vääntöä perusasioista, kuten tekniikoista, motivaatiosta ja ohjeiden noudattamisesta. Hänestä heräävä mielikuva siis oikeastaan suojaa häntä asiakkailta, joita ei edes halua olla valmentamassa. Meillä molemmilla on varjomme - minä vierastan huippu-sanaa liitettynä itseeni ja hän ei edes haluaisi lisää asiakkaita, jos he eivät ole huippuja. Ei sillä, että haluaisin muuttaa hänessä yhtään mitään, koska osaa vedellä täsmälleen oikeita naruja saadakseen musta kaiken irti.

Näitä tällaisia juttuja löytyisi enemmänkin. Kielteisimmät olen varmasti kuitannut kateellisten panetteluksi ja unohtanut. Tai vaihtoehtoisesti ottanut palautteen vastaan ja pyrkinyt muuttamaan toimintaani paremmaksi. Minulle on yhä edelleen vaikeinta, kun saan mielestäni aiheettoman kehun. Toki mahdollisesti siitä syystä, että kammoan ajatusta siitä, että tuudittautuisin ajatukseen, jossa minussa ei olisikaan mitään, mitä voisin tehdä paremmin. Se olisi tila, jossa varjosta tulisi entistä suurempi ja sokeutuisi täysin omille puutteilleen ja kehittämiskohteilleen. Itsekriittisyydelläkin voisi silti olla rajansa.

Osaatko sinä ottaa palautetta vastaan? Onko sinulle helpompaa ottaa vastaan vaikka ämpäreittäin sontaa kuin kiittää kauniisti siitä, että on saanut positiivista palautetta? Vaatiiko annetun palautteen liittäminen omaan identiteettiin ponnisteluja? Epäiletkö kehujan motiiveja vai nieletkö pähkinän pureskelematta? Totta, no sellainenhan minä juuri olenkin.

Kysymykset yksinkertaistettuna: miten otat vastaan palautetta?

***
Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

16 kommenttia:

  1. Palautetta otan vastaan tosi huonosti. Paras tilanne on aina se, kun ei tule paskaa, mutta ei suitsutustakaan.
    Joskus tosin tulee sellaista paskaa, mikä on ihan ok ja koittaa parantaa tapansa. Välillä tippuu kehuja, jotka saavat minut ajattelemaan, mikä on kehujen antajan tarkoitusperä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun tapa kuulostaa just siltä, mitä tosi moni on aikaisemminkin mulle sanonut. Tahtoisi vaan tehdä esimerkiksi työnsä ilman että siitä tehdään sen suuremmin numeroa suuntaan tai toiseen. Sitä jaksan ihmetellä, että mikä meitä oikein vaivaa, kun ei haluta palautetta ja jos sitä on pakko saada niin mieluummin sitten edes sellaista huonoa tai paremminkin rakentavaa palautetta, josta on jotain hyötyä ehkä jatkossa.

      Poista
  2. Riippuu palautteesta. Jos palaute on paskaa (ei siis negatiivista palautetta, vaan ihan silkkaa paskaa), pyrin heittämään paskat takaisin sinne, mistä ne ovat tulleetkin. En välttämättä saman tien, mutta jossain vaiheessa. Ei minunkaan tarvitse kaikkea niellä. Asiallinen ja asiallisesti annettu palaute on eri juttu. Vaikka olisi jotain parannuskohteita joku havainnut, niin kyllä ainakin pyrin tarkastelemaan myös itse, olisiko tässä tosiaan kehittymistarpeita. Joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Positiivisen palautteen vastaanottamisessa ei yleensä ole ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytetty.

      Minä näen 'silkan paskan' just sellaisena palautteena, jota ei pysty millään muotoa näkemään osaksi itseään olipa se negatiivista tai positiivista eikä ole valmis edes yrittämään. Se olis just se varjoalue omassa identiteetissä. Sinä taisit kuitenkin viitata sillä enemmän siihen, kuinka palaute on annettu? Palautteen antaminenkin kun on taitolaji.

      Vaikka itseään pyrkii kehittämään ilman palautettakin, niin joskus täysin ulkopuoliselta voi saada sellaista arvokasta tietoa itsestään, jota ei itse osaa huomioida, kun on liian lähellä itseään. Siksi ehkä kannattaisi aina edes hetkeksi pysähtyä arvioimaan kuultuja sanoja.

      Kiva, kun osaat ottaa positiivisen palautteen luontevasti vastaan. :)

      Poista
    2. Nimenomaan tapa, jolla palautetta annetaan, on olennaista. Silkka paska voi tosin olla myös sisällöltään täyttä puppua, ei vain antotavaltaan, jos sen antaja esim. pyrkii suuntaamaan huomion pois jostakin, johon oikeasti pitäisi kiinnittää huomiota (hänessä itsessään).

      Positiivinen taas... "Well, I'm just doing my work." ;)

      Poista
    3. Silkan paskan suhteen puhut täyttä asiaa. Toki se pitää arvioida ennen kuin sen voi hylätä, mutta tapahtuuhan tuota todella paljon myös.

      Joskus tuntuu vaan kovin kliseiseltä tuo lause, mutta ehkä sitä pitää vaan käyttää kerta parempaakaan ei ole tarjolla. ;)

      Poista
  3. Oi, tämä aihe on lempilapseni, transaktioanalyysi... ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Transaktioanalyysi ) johon liittyy neljä erilaista tapaa hahmottaa itseään suhteessa ympäröiviin ihmisiin ( http://www.etra-liitto.fi/terveys/te4.html )

    Ja palautteen saamiseen tämä liittyy sillä tavalla, että jos ajattelemme, ettemme ole ok, emme myöskään osaa ottaa sellaista palautetta luontevasti vastaan.

    Minä olen ihan hirveän hanakka antamaan muille positiivista palautetta aina kun se vaan on mahdollista, koska se nyt vaan pitää maailmaa pystyssä ja parempana paikkana elää. Itsekin sitä mielelläni otan vastaan, jopa siinä (epäsuomalaisessa) määrin, että olen joskus huomannut antajan häkeltyneen kun en rupeakaan kiistämään vaan annan kehujen tulla ja otan ne tyynesti vastaan. Jostain syystä meidän kansanluonteeseen tuntuu kuuluvan sellainen vaatimattomuuden vaatimus!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja asioitahan sieltä linkkien takaa löytyi. :)

      Se, ettei itse osaa arvostaa itseään jossain asiassa, niin on varmasti myös yksi syy, miksi palautteen vastaanottaminen on niin vaikeaa. Mä luulen, että tossa edellä mainitsemassani vaikeudessa mieltää itseni urheilijaksi puhumattakaan huippu-urheilijasta on kysymys pitkälti siitä, että mieli ja identiteetti matelee perästä, kun keho ja kuntotaso muuttuu ja kehittyy niin nopeasti. Ja sitten on sekin kysymys, että jos on huippu, niin miksi tarvitsee ulkopuolista apua treeneissä? Vai onko siinä vaan sittenkin jonkinlainen kiintymyssuhde, kun meillä on kuitenkin molemmilla yhteinen kiinnostuksen kohde: minä ja minun hyvinvointini. ;)

      Palautteen antaminen ei mullekaan ole mikään ongelma enkä hukkaa tilaisuutta, jos on mahdollista kehua toista jostakin. Se vastaanottaminen on vaan kovin vaikeaa enkä missään nimessä tarkoittanut, että pitäisi alkaa itseään vähättelemään ja kiistämään saatuja kehuja. Se vaan on meille suomalaisille kovin luontevaa se kiistäminen. En kuitenkaan ihmettele sitä yhtään, koska muistan lapsuudestani ja nuoruudestani yhden äitini lempilauseista, kun jotkut kehuivat hänen tytärtään. "Älkää liikaa kehuko, ettei ylpisty." Eli äidin vika se, etten vaan osaa, kun pelkään ylpistymistä. :/

      Poista
  4. Osaan ottaa vastaan paremmin huonoa palautetta, kuin hyvää. Erään kerran, kun olin vaihdossa toisessa kirjastossa, esimieheni siellä pyysi minut työhuoneeseensa ja kehui maasta taivaaseen. Se oli tuskallista, minähän vain tein työtäni. Oli kyllä ollut hankala aamu, mutta hänen mukaansa minä olin se joka sai homman toimimaan kitkatta. Auh, vieläkin punastelen nolouttani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että ottaa huonoa palautetta vastaan paremmin, on jotenkin tosi tyypillistä. Kun saa huonoa palautetta, niin yleensä jo itsekin tietää, että on töppäillyt jossain. Se on siis muka jotenkin ansaitumpaa. Siksi on hassua, että vaikka tietäisi tehneensä työnsä hyvin (ja tekee sen aina niin), niin saattaa nolostua kehuista.

      "Auh, vieläkin punastelen nolouttani." Tosta tuli mieleen kirja Muita hyviä ominaisuuksia (Petri Tamminen), jossa hän poistui eräästä tilaisuudesta ennen kuin se edes alkoi. Mutta koska pöydillä oli ollut nimilaput paikoista, hän alkoi alaovella ujostella nimilappunsa puolesta ja lähti hakemaan sitä pois. Sekään ei mennyt ihan putkeen vaan aiheutti lisää nolostumista, kun tarjoilijat näkivät hänen tekonsa... Olin kuolla nauruun lukiessani kuvausta, mutta samaan aikaan mietin, että just tollasia moni meistä suomalaisista on. Toimii jotenkin epäloogisesti ja yrittämällä tehdä itsestään näkymätöntä löytää itsensä yhä koomisemmista tilanteista. ;)

      Sinun saamasi kehut oli varmasti ansaittuja, joten punastele vaan, mutta ole myös tyytyväinen niistä. :)

      Poista
  5. Otan vastaan mieluummin palautetta jota usein kutsutaan negatiiviseksi mutta jota itse kutsuisin rakentavaksi. Työmaalla joudun usein toistamaan asiakkaalle ettei meikäläistä tarvitse pelätä vaan voi ihan reilusti sanoa että jos työn jälki / käytetty tekniikka tai lopputulos ei vastaa sitä mitä asiakkaalla on mielessään. Korostan aina sen palautteen välitöntä merkitystä koska moni kohta on varsin vittumainen korjata jäkeenpäin kun taas alkuvaiheessa se olisi käynyt sangen kivuttomasti. Kehotan muutenkin avoimuuteen, ilmoittamaan jos on huono päivä tai on jotain muuta ongelmaa jotka eivät oikein sopisi sovitun aikataulun kanssa. Sanon että tämä on elämää eikä tämä mihinkään karkaa joten turha stressi pois.

    Positiivista palautetta karsastan, tottakai olen tyytyväinen jos asiakas kehuu tai on iloinen työn lopputuloksesta mutta mielestäni ihmisen tulisi aina pyrkiä parempaan,oli se lopputulos sitten kuinka hyvä tahansa. Virheetönä työtä ei ole eikä täydellistä suoritusta tule, näin se vaan on ja se täytyy pitää mielessä kunnioittaakseen ammattiaan ja kehtittääkseen itseään. Piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Negatiivisella ja rakentavalla palautteellakin voi ja usein onkin eronsa. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että rakentavan palautteen saaminen on monessa asiassa hyvin tärkeää ja mielellään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska jos laiva on jo karilla sitä on enää mahdotonta ohjata pois sieltä. Ennaltaehkäisy tulee monessa tapauksessa jopa edullisemmaksi.

      Olen kyllä sitä mieltä, että täydellisiä suorituksiakin voi tulla, mutta se että onnistui kerran, ei tarkoita, etteikö seuraavallakin kerralla tarvitsisi antaa 110 prosentin panosta. Onnistuminen on vain harvoin sattumaa, joten ei pidä tuudittautua siihen, että kaikki menee hyvin omalla painollaan. Eli ollaan samaa mieltä siitä, että ihmisen tulisi pyrkiä aina parempaan. :)

      Poista
  6. Palautetta tulee antaa niin hyvää kuin huonooki. Mä olin töissä se, kuka anto palautetta. Aina aiheesta. Olin pidetty siitä, että annoin enemmän hyvää ku huonoo palautetta. Sanoin aina uuelle työntekijälle, et ku hoidat hommas niin hyvin ku osaat, ni en sun perääs kattele. Eikä tarttennu kattella.

    Tärkeetä on kans kertoo se, miks ihminen saa hyvää tai huonoo palautetta. Ei se siitä mitää opi, jos sille vaa vittuilee ja sanoo et vittu ku sä oot tollo. Pitää selittää miks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pappis otit esiin ehdottomasti tärkeän pointin. Palaute vaatii myös selitysosan, josta toinen voi ymmärtää, miksi jonkin teki hyvin tai huonosti. :)

      Sekin on hyvä pointti, että palaute menettää merkityksensä, jos se kärsii inflaation. Turha paukuttaa jatkuvasti suutaan. Aiheellinen palaute on aina paljon arvokkaampaa ja arvostetumpaa.

      Poista
  7. Työhöni liittyvän hyvän palautteen otan kyllä vastaan ihan pokkana, koska kyllä minulla jo sen verran kokemusta (alun toista tuosikymmentä) on, että uskallan uskoa osaavani hommani.

    Toki saan työstäni aika ajoin myös huonoa palautetta. Olen pannut merkille, että sen negatiivisen palautteen ottaa paljon mieluummin vastaan sellaiselta asiakkaalta, jolta tietää saavansa tarpeen tullen myös kiitosta; silloin on helppo uskoa, että palaute on perusteltua. Mutta sitten on niitäkin asiakkaita, joilla ei ole ikinä mitään hyvää sanottavaa, ja sellainen alituinen rutkuttaminen kyllä väkisinkin johtaa inflaatioon; vaikka siellä varmasti on asiallista ja rakentavaakin palautetta seassa, niin ennen pitkää alkaa kaikki kyseisestä tuutista suollettava palaute mennä saman tien toisesta korvasta ulos.

    Itseeni kohdistuva palaute onkin sitten hankalampi juttu... jos joku joskus sanoo jotain myönteistä vaikkapa ulkonäöstäni, en kyllä ihan vilpittömäksi sitä pysty uskomaan (koska sattumoisin itse kyllä tiedän miltä näytän :-P).

    Ja kun eräs erikoislääkäri minut perusteellisesti haastateltuaan ja tutkittuaan kirjoitti tietoihini merkinnän "aktiiviurheilija", en edes pyytänyt vaan _käskin_ häntä muuttamaan sen. Minä mikään urheilija ole, hitto vie, kunhan omaksi ilokseni kuntoilen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin oikein miettimään työhön liittyvää palautetta. Sen vastaanottaminen ei tosiaan ole yhtään niin vaikeaa, koska tiedän osaavani. Ongelma on juurikin niissä asioissa, joiden suhteen on epävarma.

      Tuokin on ihan totta, että negatiivisen palautteen ottaa vastaan helpommin henkilöltä, joka osaa myös kiittää, kun siihen on aihetta. Sellainen sanominen ihan vaan sanomisen vuoksi syö uskottavuutta kummasti. Se on toisaalta harmi, että ikuiset valittajat tulee lopulta ohitettua silloinkin, kun heillä olisi oikeasti jotain kehittämisen arvoista sanottavaa.

      Luulisin, että kenenkään ulkonäköä kehutaan syyttä suotta. Siksi olen aika vakuuttunut siitä, että peilit, joista itseämme tarkastelemme ovat viallisia. Nykyään, kun on niin kovin vaikea löytää kunnollisia peilejä, jotka imartelevat käsitystä omasta itsestämme. :p

      Tämän urheilujutun ymmärrän jotenkin äärettömän hyvin. Minäkään en antaisi lääkärin kirjoittaa tietoihini moista roskaa. Vastahan minä myönsin itselleni, että saatan ehkä sittenkin vähän myös laihduttaa enkä siten liiku pelkästään liikkumisen ilosta...

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...