maanantai 21. tammikuuta 2013

R niin kuin rakastaa, ei rakasta

Tarina päivässä: Mitä teet?

Mietin keskustelupalstalla kuumaksi perunaksi noussutta aihetta. Mies on rakastanut vaimonsa pitkiä hiuksia eikä niitä enää ole. Vaimo on käynyt kampaajalla ja lupaa kysymättä leikkauttanut puoliselkään ylttäneet hiuksensa olkapääpituiseksi. Nyt hän ei tiedä mitä tehdä, koska kotona asuukin nyt joku tuiki tuntematon ja vieraalta näyttävä kummajainen. Ei ollenkaan se sama ihminen, jota lupasi rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Oikeasti mua ei kiinnosta vähääkään miehen ongelma. Virnistelin sarkastiselle vastaukselle, jonka mukaan mies on kohdannut nyt yhden elämän pahimmista tragedioista ja ehdottaa hakemaan kriisiapua. Olen ehkä jotenkin outo, kun hyväksyn sarkastisuudet, mutta en sitä, että suurin osa käy vain ilmoittamassa kysyjälle, että se on täysi dille ja sitä paitsi sen äitikin on ruma.

Kampaajana mua sen sijaan hiukan kiinnostaa aiheen problematiikka. Yleisesti ottaenhan olen sitä mieltä, että se, jonka päästä hiukset kasvavat saa päättää mitä niille tehdään. Tämä koskee myös lapsia, mikäli heillä on mielipide. Mielipide ei tarkoita kuitenkaan sitä, että aina pystyttäisiin toteuttamaan täysin toivotunlainen lopputulos. Asiakkaan toiveita otetaan huomioon ja pyritään toteuttamaan, mutta olipa asiakas lapsi tai aikuinen, hänelle kerrotaan myös, jos hänen toiveensa on mahdoton toteuttaa. Aina silloin tällöinhän saan esimerkiksi katseltavaksi kuvan, jossa on piikkisuorat, kiiltävät ja paksut hiukset. Kuvan tuo tietenkin henkilö, jolla on luonnonkihara, pörröinen ja ohut lähtökohta. Ei, en kaikissa tapauksissa ole ihmeidentekijä vaan ihan vain ihminen ja tavallisesta kampaajakoulusta valmistunut kampaaja. On myös tilanteita, joissa suosittelen välttämään suuria, radikaaleja muutoksia. Jos hiuksia laitetaan esimerkiksi lyhyen ajan sisällä olevia omia häitä varten, en kampaajana suosittele tekemään suuria muutoksia. On nimittäin varmasti hämmentävää, jos alttarilla kohtaakin blondin sijasta punapään. Ihan yhtä hämmentävää on kohdata siilitukka, jos aiemmin on ollut jopa tukistusvaraa. Siinä saattaa pahimmassa tapauksessa pilata oikeasti häänsä.

Koska siis on tilanteita, joissa kampaajana ajattelen asiakkaan vanhempien tai kumppanin toiveita tai ainakin mielenrauhaa, niin miksi siis minustakin on suorastaan naurettavaa älähtää vaimon lyhentyneistä hiuksista? Tietenkin ne hiukset ovat vaimon ja vaimo niistä päättää, mutta... tiedän myös, että suurin osa asiakkaista keskustelee kumppaninsa kanssa mahdollisista muutoksista jo ennen kuin tulee kampaajalle. Kumppani on huomioitu, häntä on varoitettu ja sen jälkeen voi melko turvallisesti pyytää päälleen sellaista muutosta kuin itseä sattuu huvittamaan. Niin tämänkin vaimon olisi voinut olla fiksua tehdä, jos muutos pituudessa kuitenkin oli useita kymmeniä senttejä. Siinä vaiheessa ei voi enää tosissaan uskoa, että ei se mies kuitenkaan mitään huomaa. Kyllä se vaan huomaa. Ja jos vahingossa unohti asiasta mainita, niin aina voi siipalle kertoa, että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, joten nyt lyhyt ei ole aina välttämättä lyhyt.

Ei minunkaan puolittain kiukku, puolittain huvitus ihan tyhjästä syntynyt. Minua riepoi ajatus siitä, että jonkun rakkaus on muka hiuskarvan varassa. Entä jos vaimo olisi menettänyt hiuksensa vaikkapa sairauden seurauksena? Olisiko rakkaus vaimoon ollut sitten siinä?

Mutta jos ajatellaan tilannetta, jossa ei ole sairauksia tms., niin saako parisuhteessa eläessään ulkonäköään muuttaa keskustelematta asiasta kumppaninsa kanssa? Mitä mieltä sinä olet?
***
Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.


43 kommenttia:

  1. Tuolla toisessa blogissa mainitsinkin aiheesta, kun itse leikkasin lapaluu-pituiset hiukseni korvannipukka-pituisiksi ilman etukäteisvaroitusta. Siis n. 5-6 vuotta sitten. Mies katsoi, kun tuli kotiin ja kysyi: "Mikä toi on ?" Eikä siitä sen enempää mainittu, vaikka ihaileekin pitkiä hiuksia. Olisin leikannut joka tapauksessa, vaikka kuinka olisi estellyt. Minun ovat karvani ja minä niitä joudun huoltamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin enemmän yllättynyt, jos olisit varoitellut teeämmää etukäteen. Olisin myös yllättynyt, jos TM olis tehnyt siitä elämää suuremman numeron.

      Pitkien hiusten huoltaminen vie ihan käsittämättömän paljon aikaa, joten tosta näkökulmasta se ei kuulu miehelle pätkääkään. Varsinkaan silloin, kun sillä on taipumusta valittaa, että aina naisia saa odottaa.

      Luulen muuten, että hiuksien lyheneminen ei muuttanut sinua ihmisenä mitenkään. Sitten sulla vaan oli lyhyemmät hiukset. ;)

      Poista
  2. Voi kääk, pahan laitoit ;-)

    Tuon linkin takaa pystyin lukemaan ehkä kuusitoista kommenttia ja sitten tuli stoppi. Että tatuointi kasvoihin vaan kostoksi vaimolle, kysymättä, sehän on ihan sama asia.

    Tuota, asiaan. Vaikeaa siksi, että minusta naisen ei tarvitse missään tilanteessa ikinä kysyä miehen mielipidettä kampaajalle taikka vaatekauppaan mennessä. Tai leivoskahville - ei edes, vaikka niitä kiloja rupeaisi tällä konstin kertymään?

    Miksi sitten ajattelen, että se mies voisi kuitenkin kysäistä ennen kun tatuoi hämähäkinverkkoa nassunsa täyteen? Koska se on ikuista? Peruuttamatonta? Vai kun kyseessä on se mitä mies tekee, ei nainen...

    Grrr, telaketjufeministi minussa heräsi. En varmaan saa unta ensi yönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti selviät tästä järkytyksestä ja nukkumatti uskaltaa tulla tainnuttamaan telaketjufeministin ajoissa.

      Kyllä, kosto on monesti hyvä ratkaisu kaikkeen epäoikeudenmukaiseen hiusten katkomiseen. Hyvä kosto on nimenomaan hämähäkinseitin tatuoiminen nassuun tai pitempihiuksisten naisten deittailu. Not! Ne ei oikeasti ole yhtään sama asia.

      Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että omat hiukset oma päätäntävalta. Mutta sitten tälleen uusioneitinä tulee mietittyä, että miksei sitä ihan yhtä hyvin voisi vaikka toisen mielipidettä kysyäkin? Eikö se kuitenkin olisi ihan kohteliasta? Aikakirjoihin merkittäköön kuitenkin, että pitää löytää sellainen MIK, joka rakastaa mua eikä mun tukkaa.

      Eli ei. Tässä ei todellakaan ole kysymys mistään sukupuolten välisestä eriarvoisuudesta. Silmä silmästä ei tarkoita, että nainen leikkasi tukan, mies ottaa tatuoinnin vaan jos kostoa hakee, niin sen tukan kanssa se pitäisi kostaa. ;)

      Poista
    2. Noista kiloista muuten vielä. Empiirisen tutkimukseni ja mutu-tuntuman pohjalta näyttää siltä, että kilojen kerryttäminen ei ole ongelma suhteessa. Monesti se ongelma tulee vasta siinä vaiheessa, kun nainen alkaa karistamaan niitä kertyneitä kiloja. Miehelle iskee paniikki, että se saattaa kohta kelvata jollekin toisellekin... ja lähtee kapakkaan hakemaan uutta ja tuoreempaa. ;)

      No siis hiukan tuli ehkä kärjistettyä, mutta oikeasti näin on käynyt tosi monelle, jonka tunnen. Mies ei olekaan kestänyt sitä, että vaimo/tyttöystävä alkaa pitää huolta itsestään. Eikä toisaalta se vaimo/tyttöystävä kestä sitä, että mies jatkaa sohvaperunana.

      Poista
    3. Sain minä nukuttua, onneksi ;-)

      Nyt tulin toivottamaan sulle oikein hyvää 25-vuotissyntymäpäivää! Olet ihana!

      Poista
    4. Kiitos Marjaana! Aloitan kautta aikojen ensimmäisen 25-vuotissynttärini hetken kuluttua maksetun mieheni seurassa. Tuokohan se minulle kakkua vai pitääkö sittenkin vaan huolen, ettei tarvitse tänään murehtia, mitä suuhunsa pistää.

      Poista
    5. Sä voit vaan haaveilla kakusta sen orjapiiskurin käsittelyssä. Sorry!

      Mutta kun me ollaan itsenäisiä ja itsepäisiä ja itsellisiä naisia, me voidaan ottaa vapauksia ja mennä treenien jälkeen kakkukahville. Tai hemmottele itseäsi sitten illalla kotona - ihan miten vaan, olet sen ansainnut!

      Poista
    6. Joo, en mä mitään kakkua saanut. Mutta tukkakeskusteluun liittyen täytyy todeta, että kyllä ne miehet vaan huomaa. Maksetut sellaisetkin. Leikkasin eilen otsatukkani (kun en enää jaksanut odottaa, että jollain olisi aikaa) ja ensimmäiseksi huomioitiin, että tukka on tosi kiva. Luultavasti se sanoi sen vain siksi, että hänen mielestään meidän pitäisi alkaa tapailla kahdesti viikossa. :D

      Tietty hemmottelen. Joku raja sitä kieltäymyksilläkin pitää olla tällaisena aurinkoisen leppoisana tammikuisena synttäripäivänä. Sitten kun velvollisuudet hellittää. :)

      Poista
    7. Pisteet Rainerille uuden tukan huomaamisesta. Mitä jos se ei olekaan rahan perässä vaan ihan vilpitön?!? Että jos sä vaikka oisitkin ihan ihana nainen uuden otsatukkasi kans? ;-D

      Poista
    8. Tuota. Se sanoi myös, että voitaisiin nähdä useamminkin kuin kahdesti viikossa, jos vain kävisin siellä joskus. Otin sen v*ttuiluna. Se ei usko, että käyn, koska olen valinnut käydä illalla niin myöhään, ettei siellä mitään rainereita enää silloin ole eikä myöskään tammikuussa uuden elämän aloittaneita.

      Mutta joo, ehkä mä voin olla vähän ihanakin. Sen lisäksi, että haluaa ehkä rahaa. :D

      Poista
  3. Minusta on kohteliasta kumppania kohtaa ilmoittaa mahdollisista rajuista muutoksista, mutta pääsääntöisesti karvat kuuluvat kasvattajalleen :)

    Aikoinaan tiesin erään nuoren naisen leikanneen takapuolen alle ulottuneet pitkät hiuksensa poikaystävän pyynnöstä, koska ne häiritsivät rakastelua. Tyttö oli käsittääkseni jokseenkin järkyttynyt hiustenleikkuun jälkeen, sillä suhde meni aika nopeasti poikki toimenpiteen jälkeen. Suurta rakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se. Kohteliaisuussyistähän rajusta muutoksesta voi ilmoittaa ja mielipidettäkin tiedustella, mutta kyllä se päätäntävalta edelleen hiuksien kantajalla on. :) En muuten ole itse toiminut, kuten nyt "opetan", mutta tämähän ei koske kampaajia lain. Ei sitä ehdi ketään varoittelemaan, kun uusi idea tulee töissä ja jollain on aikaa se heti toteuttaa. Usein ne ideat eivät saaneet riemukasta vastaanottoa kotona, joten siksikin mietin, että voisin jatkossa toimia toisin. :D

      Suurta rakkautta hiuksiin. Aina se muutos sitten on kova paikka jollekin osapuolelle. Tosin, jos kysymys oli tytön kriisistä, niin ymmärrän paljon paremmin. Kun poistin pidennyksen viime syksynä olin päättänyt pärjätä ilman jonkun aikaa. Pärjäsin seuraavaan aamuun, jolloin soitin töihin ja ilmoitin, että mulla on identiteettikriisi ja tukkaa olisi saatava mahdollisimman pian. Seuraavana päivänä mulla olikin taas pidennys. Nyt tilanne on päin vastoin: uudet karvat ovat odottaneet kampaamossa marraskuusta lähtien, mutta ei olekaan mitään hinkua saada niitä päähän. Naiset! ;D

      Poista
  4. V:llä oli hiukset perseesee asti. Yks päivä ku tulin kotii, oli ne lyhentynny hartioille.
    Olin ku en mitää, söin ja lukasin päivän lehen. Pari tuntii siihen meni ja sit sanoin: Kuule, ihan kiva ku oot täällä, mut nyt sun tarttee lähtee. Mun Vaimo tulee varmaa ihan just kotii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja kuten kaikki tiedämme: päättäväisenä naisena V ei lähtenyt mihinkään, piti päänsä ja lyhyemmät hiuksensa ja sinä tykkäät hänestä edelleen kuin hullu sinisestä lyhtypylväästä. :D

      Poista
    2. Nii, tehtii kompromissi. Ne on ollu sit puolee selkää. :)

      Poista
    3. Se olikin reilu kompromissi, kun molemmat tuli yhtä paljon vastaan. :)

      Poista
    4. Timppa: nauroin itseni ihan tärviölle ja täytyy kyllä sanoa että olet sinä aika äijä ;D

      Poista
  5. Niin, muuttuuko persoona sen mukaan, minkä pituinen tukka on? Enpä usko.

    Kyllä Siippaakin jännitti kun kohteliaasti kerroin etukäteen, että nyt lähtee tukka ja ihan lyhyeksi, mutta eipä tuo karkuun lähtenyt.

    Siis juu, etukäteen on ihan kohteliasta informoida aikomastaan muutoksesta, mutta ei mulle kyllä olisi tullut mieleenkään, että pitäisi oikein "pyytää lupaa" moiseen operaatioon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan se nyt olis kumma, jos ne siipat oikeasti johonkin lähtisi pelkästään sen vuoksi, että hiusten pituus vaihtelee. Ei ainakaan sellaiset siipat, jotka kannattaakin pitää.

      Mullakaan ei kyllä tulisi edes mieleen, että pitäisi tehdä kirjallinen anomus siitä, että voi päättää omasta ulkonäöstään.

      Poista
  6. Jäin miettimään tämän jutun sukupuolirooleja. Että jos ne olisivatkin olleet toisin päin, niin olisiko kommentit olleet erilaisia. Naisillahan tunnetusti (köh?) on parempi maku ja silmä kaikkien ulkonäköasioiden suhteen. Saako nainen tehdä itselleen mitä haluaa ja miehen pitää neuvotella vaimon kanssa? Jaa, en tiedä. Ei kai sentään.

    Mutta jos mulla olisi mies, jolla olisi ihanat pitkät hiukset, niin kyllä siinä vähän aikaa nikottelisi kun se olisi varoittamatta ne leikannut pois. Pakkohan se olisi hyväksyä, mutta kyllä se kirpaisisi. ;)

    (Paitsi tunnen yhden aivan ihanan tyypin, jolla oli tosi pitkät hiukset ja sitten kun se leikkasi ne vähän lyhyemmiksi, ei perusmiestukaksi kuitenkaan, niin se näytti ja näyttää vieläkin paremmalta. Että näinkin voi käydä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt sanoisi, että pitää neuvotella, mutta kohteliaisuudesta asiasta voisi vaikka puhuakin. Ei tässä kyllä mun mielestä välttämättä ole mitään sukupuolisidonnaisuutta.

      Jos mulla olisi mies, niin saisi tehdä hiuksilleen ihan mitä tykkää. Ajattelen jotenkin niin, että hiuksilla on valtavan suuri vaikutus esimerkiksi omaan itseluottamukseen, joten niiden on parasta miellyttää erityisesti niiden kantajaa. Se mitä mun mies ei saisi missään tapauksessa tehdä, olisi kääntyminen muslimiksi, koska silloin oltaisiin todellakin tilanteessa, jossa oltaisiin kasvettu eri suuntiin.

      (Se on ihan totta, että joissain tapauksissa se muutos saattaakin johtaa parempaan. Lyhyempi voikin olla parempi.)

      Poista
  7. Hmm. Oisko niin, että jos hiuksissa on jotain erikoisempaa, niin silloin mieluummin vaik säilyttäisi ne toisen päässä? Nää tavalliset lyhyen ja puolipitkän välillä, eihän niitten kasvamista ja leikkaamista edes huomaa. Mulla oli aikoinaan mies jolla oli tukka persiiseen asti (nykyään taitaa olla jo polveen). Ois aika paljon vihlonut jos olis sen leikannut, kohteliaisuuskeskustelun jälkeen tai ilman. Ite leikkuutin omaa pitkääni sen kummemmin lupia kyselemättä vähitellen. Kai se on niin, että lopultakin on se ihan tukan omistajan asia mitä tekee, ja muitten asia on pitää huolta omista emootioistaan ja käyttäytyä.,Vaikka vihloiskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaahan se tosiaan olla noinkin, että erikoisuus halutaan säilyttää. Mun on vaikea ymmärtää kuinka toisen hiuksiin kehittää niin vahvan tunnesiteen. Mutta myönnän, että hiukset ovat mulle materiaali ja uusiutuva luonnonvara, joiden kanssa pääsen toteuttamaan luovuuttani ja joskus en, kun leikataan vaan se sentti tai puoli.

      Olet kyllä oikeassa siinä, että ratkaisevinta on se, että se kenen päässä tukka ei ole kiinni on ihan itse vastuussa omista tunteistaan ja käytöksestään. Mä olen vaan jotenkin ajautunut siihen pisteeseen itse, että tämän kaiken individuaalihössötyksen alkaa hiukan ihmetyttää, että miksei sittenkin voisi huomioida myös toisia, vaikka päätösvalta olisikin itsellä. Onko se nyt sittenkään niin suuri juttu, ettei voisi edes kysyä mitä mieltä toinen on? Silti esimerkiksi mun on vaikeaa ymmärtää niitä, jotka joka kerta tuoliin istuessaan sanovat ääneen haluavansa jotain uutta ja erilaista, mutta esimerkiksi työstä johtuvista syistä ei voi toteuttaa unelmaansa. Onko tosiaan niin, että jos olet töissä tilitoimistossa, niin sinun pitää näyttää ei-miltään ollaksesi ammattitaitoisen ja uskottavan näköinen? Ja mikä sitten on ei-miltään? Itse olen alkanut hakea enemmän ja enemmän sitä luonnollisuutta, koska se on paljon erikoisempaa nykyään kuin mennä massan mukana milloin punapäänä, hiilenmustana, blondina tai suuria kontrasteja suosivin monisävyin.

      Poista
  8. No, johan on miehellä murheet, kun kävi vaimo leikkauttamaan tukkansa ilman miehen lupaa. :P Minen ole ymmärtänyt koskaan miesten naistensa tukkaa koskevaa kontrollointihalua. Entiseni ei keksinyt koskaan mitään hyvää sanottavaa tukastani kampaajalta tultuani. Jaksoi jopa ihmetellä, miksi se näyttää aina samannäköiseltä. Ja ei varmasti näyttänyt.

    Minun karvani - niistä päätän minä, eikä kukaan muu. En ymmärrä erästä naisihmistä, joka ei halua tukkaansa lyhennettävän, koska kuulemma puoliso tykkää siitä pitkänä. Jotenkin tuntuu siltä, että tässä tapauksessa nainen vetoaa puolisoonsa, vaikka oikeasti myös hän itse haluaa pitkän tukan.

    Olen myös ihmetellyt, onko tosiaankin olemassa väestönosa, joka ei erota huonokuntoista tukkaa terveestä. Kuivana hapsottavia hiuslatvoja pitää lyhentää silloin tällöin, etteivät ne rispaannu poikki omia aikojaan, ja muutenkin tukasta pitää pitää huolta. Pitkä tukka ei ole itseisarvo sinänsä vaan terve tukka. Kammoan haaroittuvia hiuksia. Pidänkin huolen, ettei niitä löydy päästäni, so. tukka lyhyeksi sopivin väliajoin. En muuten myöskään lämpene erityisemmin miesten liehuleteistä. Ne ovat yleensä huonokuntoisia karvapehkoja. Hirveintä taitaa kuitenkin olla pitkätukkainen mies, jolla päälaki paistaa karvojen alta. Mieluummin katselenkin reilusti pulipäätä kuin mukateiniliehulettiä.

    Tuosta parturintuolilla huokailusta, kun ei voi toteuttaa itseään rohkeasti. Kyllä nykyään voi. Useimmat eivät vain itse uskalla. Minäkin sorrun toisinaan huokailemaan, että oi jos vois. Oikeasti haluan kuitenkin näyttää ihan tavalliselta naiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä hiukan ymmärrän miehiäkin. En niinkään kontrollinhalua tai sitä, että maailma romahtaa, kun karvoja on katkottu, mutta yleisellä tasolla. Hiuksilla kun voi vaikuttaa ulkonäköön todella paljon. Ulkonäön muuttuminen ei tietenkään muuta ihmistä, mutta saattaahan se hetken viedä, kun totuttelee uuteen vaimoon. Jotkut meistä tarvitsevat enemmän aikaa sulatella pieniäkin muutoksia.

      Minustakin muuten vaikuttaa siltä, että kyseinen naisihminen haluaa itsekin pitää pitkän tukan. Toisaalta ehkä haluaa miellyttää kaikkia, joten naamioi sanansa puolison toiveiksi. Tai sitten hän ei kerta kaikkiaan halua ottaa riskiä, että siippa lähtisi menemään.

      Ammattini puolesta minun on sanottava, että kyllä, sellainen väestönosa on todellakin olemassa ja se on joskus hyvin hyvin turhauttavaa. Tosin, jos sellaisen ihmisen saa puhuttua leikkauttamaan oikeasti ne huonokuntoiset osat pois, he yleensä ovat innoissaan uudesta terveennäköisestä tukastaan. Se on sellainen työvoitto, että siitä riittää itsellekin hymyä pitkään. Mitä taas miesten pitkätukkaisiin miehiin tulee, niin pitkät hiukset (tai rämemajavat) minun viemärissäni eivät ole syntyneet miehen hiuksista. Poikkeuksena tosin voisi olla hyvin hoidettu pitempi tukka, mikä on hyvin epätodennäköistä, koska en juurikaan kiinnitä huomiota pitkätukkamiehiin.

      Minäkin haluaisin uskoa, että maailma ja työelämä ei enää niin voimakkaasti painostaisi ketään olemaan erinäköinen kuin oikeasti haluaa. Tosin tiedän, että on aloja, joissa kerrotaan hyvin tarkkaan myös käytettävien vaatteiden väri ja laatu, joten kyllä niitäkin työpaikkoja vieläkin on.

      Kuten jo aiemmin jossain sanoin, niin tavalliselta naiselta näyttäminen on ajoittain enemmän erilaista kuin erilaiset muotivillitykset. :)

      Poista
    2. Sinulla onkin kaunis ja hyvin hoidettu tukka, Neo. :)

      Poista
  9. Kaikin puolin toimisvassa ja hyvässä suhteessa varmaan tällainen asia keskusteltaisiin,puhuttaisiin kahvipöydässä hyvässä hengessä läpi. Lupia ei kyseltäisi, mielipidettä kyllä.
    Mielipide ei ratkaise.

    Lopputulos olisi kuitenkin sellainen,että piti toinen tai ei, niin hyväksyisi ja yhdessä sitten odoteltaisiin takaisinkasvua, jos meni pieleen.

    Tämä siis sellaisessa hyvässä suhteessa. Niistä minä en tiedä mitään.
    Mutta hassua, jos hiuksiin onkin ihminen rakastunut,eikä tyyppiin niiden alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vintti niin, että kun on kokemusta suhteista, jotka eivät toimi, niin sitä löytää vahingossa ne ideaalit, joiden mukaan kaiken pitäisi mennä toimiakseen. Täysin ihannetta vastaavaa parisuhdetta tuskin voi koskaan löytää, mutta kun olisi edes sinnepäin. Toimivassa suhteessa toinen huomioidaan, jollaiseksi mielipiteen kysyminenkin mielestäni lasketaan.

      Maailmassa on muuten aivan hirvittävän iso virhe, jos on olemassa ihmisiä, jotka rakastavat ulkokuorta enemmän kuin sisältöä. Sillä ulkokuorella kun on tapana jopa rapistua iän myötä. Huoks.

      Poista
  10. Omasta puolestani voin sanoa että sehänon pelkkää plussaa jos kumppani päättää muuttaa hiustyyliään. Sehän tuo vaihtelua kun ei tarvitse koko ajan samaa kampausta tai tyyliä katsella, olkoonkin että pidän äärimmäisen paljon ponnareista mutta jos naisella on esim sivuilta ja takaa todella lyhyeksi leikatut hiukset jotka päästävät sen aina niin seksikkään niskan (jota muuten naiset turhaan piilottelevat)näkyviin niin joudun kerrassaan keväisiin tunnelmiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuuluu niihin ideaaleihin, joita jo vintille yllä mainitsin. Tarkoitan sellaista letkeää suhtautumistapaa, joka löytää asioista ja tilanteista ne hyvät puolet takertumatta liikaa siihen, että aina on ollut näin.

      Meitä ihmisiä on kuitenkin moneen junaan. Joillekin luo turvaa, että asiat pysyvät aina samanlaisina (vaimokin) ja pienetkin muutokset voivat suistaa maailman raiteiltaan. Tullakseen toimeen tällaisten ihmisten kanssa, ei liene liikaa pyydetty, että valmistelee heitä muutokseen etukäteen. Sitten on myös teitä, joille muutos tuo vaan vaihtelua ja yllättävätkin muutokset laittavat vaan hymyilyttämään ja innostumaan. :)

      Poista
  11. Minä olen aina luullut, että rakkaus on jotakin sellaista, millä ei ole mitään tekemistä esim. hiusten kanssa. Stupid me.

    En ymmärrä naisia, jotka kysyvät mieheltä kommenttia ulkonäöstään tyyliin, että tykkäisitkö enemmän sellaisesta vai tällaisesta tukasta. Tai kommentoivat miehensä ulkonäköä, vaatetusta tms.

    En siis ymmärrä rakkaudesta mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ymmärrä rakkaudesta mitään.

      Erilaisten yritys-erehdys-kokeilujen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että rakkaus ei todellakaan kestä, ellei ole valmis antamaan itse mitään. Minusta siis mielipiteen kysyminen on aika pieni hinta rakkaudesta. Pienellä huomionosoituksella saattaa olla suuri merkitys kumppanille, koska mielipiteen kysyminen osoittaa hänelle välittämisen ja arvostuksen, miksei myös rakkauden. Mielipiteen kysyminenhän ei tarkoita, että toimisi mielipiteen mukaan.

      Koska kuitenkin pohdin ulkonäköasioita ystävieni kanssa, niin miksi oma rakas ei saisi osallistua keskusteluun? Etenkin kun ajattelen, että sitten kun hän elämääni ilmaantuu, on hän oleva se kaikkein luotettavin ja läheisin ystävä.

      Ja lopuksi mietin, että pitäisiköhän minunkin opetella kommentoimaan mahdollisen mieheni ulkonäköä vai valitsisinko sellaisen, joka miellyttää valmiiksi.

      Poista
  12. Onneksi olkoon Neo rakkaani! *Ojentaa ison kimpun kukkasia ja ojentaa pienen lahjan antaen samalla suukon poskelle* <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppone. :)

      Kaikki salaisuudet tekin saatte selville.

      Poista
    2. Siksi koska me rakastamme sinua, etkös sitä tiennyt! :D

      Poista
    3. No niin, tiedänhän minä. Te ootte ihania. :)

      Poista
  13. Ihmiset rakastavat kummallisia asioita. Joku vaimon pitkiä hiuksia, joku jalkapalloa, joku vaikka makkarasoppaa.

    Jos "rakkaus" on kiinni ulkoisista asioista, esim. yllättävästä hiustenleikkuusta, se kertoo paljon "rakkauden" laadusta. Varmasti aivan mahtava suhde...

    Tietenkin hyvässä suhteessa keskustellaan tärkeistä asioista. Mielestäni ulkoiset asiat eivät edelleenkään kuulu niihin, mutta minähän en ymmärräkään rakkaudesta mitään.

    Jos tuntee tarvetta muuttaa miehensä ulkonäköä tai vaikuttaa hänen vaatetukseensa, on ihan paikallaan pysähtyä miettimään, mitä rakkaus itselle tarkoittaa.

    VastaaPoista
  14. Pointti taisi jäädä sanomatta: jos jokin pikkuasia aiheuttaa todellisen kriisin suhteessa, voinee heittää pyyhkeen kehään saman tien, jos elämässä tulee eteen jotakin oikeasti dramaattista.

    Herää kysymys: kannattaako sellaisessa suhteessa elää?

    Hiuskriisi on siis naiselle hyvä harkinnan paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä siitä, että erityisesti esimerkkitapaus, jonka keskustelupalstalta löysin osoittaa vain sen, että suhde perustuu minun näkövinkkelistäni käsin kummalliseen rakkauteen.

      Minusta hyvässä suhteessa keskustellaan tärkeistä, mutta myös vähemmän tärkeistä asioista. En ymmärrä miksi jotkut aiheet pitäisi rajata kokonaan ulkopuolelle. Siksikö, että se on parisuhde eikä ystävyyssuhde?

      Ymmärrän pointtisi pikkuasioista, mutta eikö pyyhkeen heittäminen kehään välittömästi olisi ehkä jopa yhtä pikkumaista. Kannattaisiko sittenkin ehkä yrittää keskustella asiasta ennen kuin laittaa lapaset naulaan? En oikeastaan tiedä onko kenelläkään valtaa määritellä pikkuasiat toisen puolesta. Mikä tekee minun näkökulmastani sen ainoan oikean? Ei niin yhtään mikään. Se on oikea vain minulle. Niin tässäkin asiassa.

      Ja niin, jos keissi olisi osunut omalle kohdalle, niin olisin todennäköisesti harkinnut suhteen tilaa todella pitkään ja hartaasti. ;)

      Poista
  15. Kerran vielä! ;)

    Minustakin on hyvin luonnollista jakaa pienet ja suuret asiat. Tulee mieleen, että ehkäpä nainen ei "uskaltanut" kertoa miehelle hiustenleikkuustaan koska arvasi tämän kannan etukäteen; on olemassa puolisoonsa hyvin kontrolloivasti suhtautuvia ihmisiä. (Niinhän se kuitenkin menee, että vakka kantensa valitsee...)

    Minua aina kylmää, kun näkee pariskuntia, joissa toinen - yleensä nainen - esim. puhuu kumppaninsa yli, kun tältä kysytään jotakin. Ikään kuin ei olisi enää olemassa kahta erillistä ihmistä, joista kumpikin puhuu omalla suullaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat tilanteet nostaa kylmiä väreitä.

      Ensimmäinen lähinnä siksi, että mikään ei suututa minua itseäni enempää kuin se, että parisuhteessa ei uskalleta muka kertoa jotain. Tosin tukka nyt on mielestäni aika pieni juttu, mutta usein niihin liittyy juurikin joku sellainen asia, jota ei itsekään pysty pitämään millään tasolla oikeutettuna tai moraalisena. Ei siis ehkä ole ihme, jos oikeastikin hyppisi seinille. Tosin kun sellainen asia paljastuu jotain muuta kautta kivana pikku yllärinä, niin seinille hyppiminen ei enää riitä.

      Jälkimmäinen on vaan jo itsessään kammottavaa. Toisen kontrolloiminen tavalla tai toisella puistattaa.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...