H niin kuin huomioita

Lupaava päivä tiedossa. Näin otsikon

Valtaoja vaatii eutanasiaa kuolleen ex-vaimonsa suulla.

...ja Valtaoja kääntyi tietenkin näppärästi valtaosaksi. Onneksi tarkistin tavauksen ennen kuin avauduin. Enhän mä nyt oikeasti edes ehtisi tästä avautua. Varaan silti oikeuden ottaa kantaa eutanasiaan jahka lukihäröstäni selviydyn. Nyt vaan on mentävä niin äkisti, ettei ehdi sanoa siitä millään kaikkea.

Erinäisten keskustelujen jälkeen olen tänään oivaltanut, että mä oon sittenkin ihan kohtuu hyvä lyyli. Tai niinku et pidän lupaukseni satavarmasti, mutta... sitä lupausta vaan on kovin vaikea multa saada. Pitää laittaa mietintään sekin. Että voisinko mä joskus olla myös vähän helpompi joissain tilanteissa? Vai oonko mä kuitenkin vaikea vaan silloin, kun en pysty repeämään joka suuntaan yhtäaikaa?

Hankin eilen kesän ensimmäiset rakot mun pienen pieniin varpaisiini. Kipu on melkein siedettävä. Muistan olla onnellinen siitä, että nilkat eivät sentään ole verillä. Pitäiskö sittenkin vaihtaa avokkaat crocseihin?

Nyt on mentävä, että ehtii hiukan sujauttaa tankkiin valtion polttoaineveroeuroja. Jos nyt edes tämän yhden kerran lähtisi käymään oikein koulussakin tällä viikolla.

Sii juu leiter :)

V niin kuin väärässä

Nainen ei ole koskaan väärässä on yksi suosituimmista hakulauseista. Olen saattanut jopa sellaisen kuvan julkaista jossain vaiheessa, jossa näin väitetään. Olen silti pahoillani siskot: kyllä tekin olette väärässä! Me kaikki ollaan sitä joskus, sukupuolesta riippumatta. Joissain tilanteissa väärässä olemista voi pitää jopa maailman parhaana lahjana.

Olen monessakin paikassa esittänyt filosofisen kysymyksen siitä, että...

Ei liene epäselvää, että naisten mielestä ainoa oikea vastaus oli: Tietenkin on!

Inhottaa myöntää, mutta en tässä kohtaa ole nainen. Mulla on täysin yhtä suuri mahdollisuus olla väärässä kuin miehelläkin.  Mun väärässä oleminen korreloi suoraan sen kanssa, miten älykäs ja keskustelutaitoinen mies on kysymyksessä. Joidenkin miesten kohdalla sitä on aina oikeassa, toisten kohdalla väärässä oleminen on tasapainossa ja kolmansien kohdalla olen aina väärässä. Eniten tykkään tasapainossa olemisen tilasta. Inhoan sitä, kun joku nostaa mut jalustalle ja antaa aina olla oikeassa. En millään voi olla niin täydellinen, että olisin aina oikeassa. Lisäksi samaa mieltä oleminen on tylsää, kun se ei juurikaan herätä keskustelua. Pelkkää nyökkäilyä ja komppaamista ei kestä kukaan - tai ainakaan mä en kestä. Inhoan sitäkin, että pidetään kiinni jääräpäisesti jostain, vaikka oma kanta olisi täysin kaikkien fysiikan lakien vastainen.

Näettehän te nyt itsekin, että väitteessä "olen oikeassa, koska olen nainen", ei ole mitään logiikkaa. Oikeassa olemistaan ei voi perustella sukupuolella kukaan muu kuin nainen. Joskus melkein hävettää olla yksi heistä, naisista siis. :D

M niin kuin muistelu

Tuolla toisaalla (no just siellä naamakirjan Blogistan-ryhmässä, joka ei syrji ketään - paitsi niitä, jotka eivät ole facebookissa ja niitä, joita ei ole mukaan kutsuttu, kun ei ole tiedetty kutsua) on kilvan kerrottu tarinoita siitä, kuinka alkoi bloggaamaan. En aio antaa mitään tarkempia jälkiä seurattavaksi, missä kaikkialla blogia on aiemmin tullut pidettyä. Ne, jotka historian tuntee, tietää sen ilman savumerkkejäkin. Ja niille, jotka eivät tunne: mennyt on mennyttä eikä sen kaivelusta ole kenellekään mitään hyötyä. Googlella on ehkä norsun muisti, mutta ei sekään rajaton ollut. Testasin.

Aloitin ensimmäisen blogini salaa ja suljetuin ovin vuonna 2004. Käytännössä siirryin kirjoittamaan päiväkirjaa nettiin. Sitten vuonna 2005 kävi se juttu. Se, joka monelle muullekin bloggarille. Luettuani muiden blogeja tajusin, että päiväkirjaahan voi pitää julkisestikin. Mikä parasta, ne olivat vuorovaikutteisia päiväkirjoja. Oli ongelma mikä hyvänsä, siihen sai aina tukea ja monen monta erilaista näkökulmaa. Ootte te vaan ihania!

Kuinkas sitten kävikään? Hävisin mitään sanomatta pariksi vuodeksi kokonaan ja poistin blogin. Sen enempää syitä ja seurauksia täällä ruotimatta totean, että selitykseksi saa riittää sana "tahdon". Elokuussa 2009 aloitin uudelleen, kun olin tullut hyvin lähelle ratkaisua, etten tahdokaan. Niitäkään syitä ja seurauksia en ruodi täällä ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei se olisi reilua. Blogista tulisi sitä paitsi äkkiä sosiaalipornon alttari, jonka kommenttilaatikko täyttyisi vain entisten puolisoiden välisestä nokittelusta, jos niin tekisin. Se, jos joku ei kuulu aakkostarinoiden linjaan.

Aakkostarinat aloitin tammikuussa kuluvaa vuotta. Se oli vastaus kirjoittajan blokkiin. Olen sinnikkäästi pitänyt kiinni siitä, että joka päivä julkaisen yhden aakkostarinan. Samalla olen huomannut, että paluuta eiliseen ei ole. Tämä on nyt kotini, koska aakkoset antavat rajattomat mahdollisuudet kirjoittaa ihan mistä huvittaa. Ainoa asia, mikä aika ajoin harmittaa on se, ettei tätä oikein hyvällä tahdollakaan pysty enää tituleeraamaan päiväkirjablogiksi. Sitä blokkia ei niin vain ohitetakaan. Sitä varten pitäisi perustaa kokonaan uusi blogi täysin uudella tunnistamattomalla nimimerkillä, jotta pystyisin kirjoittamaan asioista siten, etten edes vahingossa loukkaa ketään. Pitäisi ikäänkuin aloittaa kaikki alusta. En taida olla halukas siihen projektiin.

RP niin kuin Rakas Päiväkirja

Rakas Päiväkirja

Olin töissä tänä armon vuonna 2012 ensimmäistä kertaa kokonaiset 8 tuntia. Päivään mahtui sekä hyviä että huonoja hetkiä. En anna sinun valita kerronko ensin hyvät vai huonot uutiset. Koska palaute ei koske sinua, minun ei tarvitse aloittaa hyvistä hetkistä, saadakseni sinut kuuntelemaan hiukan niitä huonojakin.

Epäilen, että olen unohtanut kuinka v***u sanotaan sisäisesti. Se olisi kuitenkin kaikkein tehokkain tapa selvitä päivästä siten, että kukaan ei pahoita mieltään. Varsinkaan asiakkaat. Mielestäni hillitsin itseni kuitenkin mallikkaasti, sillä tiesin pääseväni kertomaan asiasta sinulle.

Aina silloin tällöin joku meistä on tehnyt elämää suurempia virheitä toisen hiusten kanssa. Ei sillä, etteikö se olisi vakavaa, jos sattuisi omalle kohdalle. Huonolla tukalla ei vaan voi olla. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että sama tukka oli kuulemma vielä viime viikolla ollut aivan käsittämättömän upea. Sitten vaimo meni kotiin ja mies antoi tulla täydeltä laidalta. En edes halunnut kuulla. Olen onnekkaasti saanut elää sellaisten ihmisten rinnalla, jotka rakastavat minua tukasta huolimatta. Ainakin ensijärkytyksen laannuttua. Tai ainakin ovat olleet niin hienovaraisen ovelia, että ovat pelanneet omaan pussiinsa ja älynneet olla hiljaa. Silti en ollut täysin varma siitä, pitäisikö nyt korjauttaa rouvan tukka vaiko miehen pää. Valittiin rouvan tukka, koska miehen päätä ei ollut saatavilla. Olen myös varma, että samalle rouvalle kerrotaan päivittäin useammastakin asiasta, jotka hänessä (fyysisesti ja henkisesti) voisi olla paremmin. (Kursiivilla kirjoitettu on suurin piirtein sama, joka täytti sisäisen v***u sanan paikan vahingossa ääneen lausuttuna.)

Aamulla tajusin tulleeni vanhaksi. Saatiin uuden väritoimittajan myötä uusia työpaitoja ja ne oli lievästi ilmaistuna paljastavia. Ei mulla ennen ole tuottanut tuskaa esitellä tissejäni, mutta tänään ahdistuin jo pelkästä ajatuksesta. Alle oli etsittävä toppi peittämään edes jotain. Tiedossa on kuuma, kostea ja hikinen kesä, jos näillä pitää mennä. 

Hyviä asioita päivään mahtui suhteessa paljon enemmän. Niin paljon enemmän, että teen niistä vain listan: aurinko, lämpö, hymyilevät ja huumorintajuiset ihmiset, parhaat työkaverit ikinä, kassa täsmäsi ja pääsin ajoissa kotiin, jääkiekon mm-kisat päättyivät eilen ja tänään on jäljellä 43 päivää siihen aamuun.

Life is good!

T niin kuin taksonomia

Olen viime aikoina huomannut luokittelevani ihmisiä erilaisiin ryhmiin. Aion ehkä tehdä saman ihmisille kuin Linné teki kasveille. Ja sitten musta tulee rikas ja kuuluisa. (Linkki johtaa wikiin: Kasvien luokitus Linnén teennäisjärjestelmän mukaan)

Linnén luokittelu perustui kaksineuvoisuuteen, yksineuvoisuuteen tai neuvottomuuteen, joten se ei nyt ihan helpolla käänny ihmisiin. Koska neuvokkuuteen tai neuvottomuuteen perustuva luokittelu on vielä pahasti kesken, yritän sillä välin pärjätä jaolla kolmeen: nyt puhutaan siis sillonku, tässä ja nyt ja sitku-ihmisistä. Jako liittyy oikeastaan vain ja ainoastaan siihen, miten ihmiset näyttää mun silmissä kokevan onnen ja onnellisuuden.

Sillonku

Olen joskus epäillyt, että sillonku ihminen ei edes osaa hymyillä. Olen kuitenkin ollut väärässä, koska heidän muistaessaan tapahtuman jostain menneisyydestä heidän katseeseensa syttyy polte, joka ei jätä mitään arvailun varaan. Huuletkin vetävät hiukan hymyntapaiseen. Ainoa epäkohta on se, että he eivät välttämättä osaa johdattaa sinua sinne onnen hetkeen, koska eivät jotenkin vaan osaa kuvailla tilannetta tai sitten sortuvat siihen uskomukseen, että molemmat on kokeneet tapahtuneen täsmälleen samoin tuntein. Ja se hei oli niin upeaa. Kunpa vaan voisi palata siihen hetkeen ja jäädä sinne. Sitten voisi olla onnellinen.

Mä olisin mielelläni linnanneito jossain keskiajalla, vaikka tiedän, etten kestäisi siellä päivääkään. Eihän sillon ollut edes internettiä. Kuinka ne on voineet pärjätä ilman sitä?

Tässä ja nyt

Tämä on mun lemppariryhmä, vaikka jotkut pitäisi näitä lapsellisen sinisilmäisinä, naiiveina, ja vastuuntunnottomina hunsvotteina. Nämä tyypit tunnustaa eläneensä myös silloin ennen vanhaan sekä kertoilevat hauskoja tarinoita entisestä elämästään. Näillä tyypeillä on aavistus siitä, että on  olemassa mahdollisuus, etteivät huomenna ehkä heräisikään ja siksi ottavat elämästään ilon irti tässä ja nyt. Tänään.

Lapset ja teinit on tästä hyviä esimerkkejä, vaikka joiltain yksilöiltä puuttuukin myös sellainen tietty vastuuntunto, jota mä sit kuitenkin myös arvostan. Pieni lämmön aalto silti häilähti mielessä, kun oma teini oli aivan murheen murtama maya-kalenterin mentyä uusiksi. "Mä olen elänyt ihan turhaan täysillä, kun nyt mulla onkin 7000 vuotta aikaa." Voi toista!

Sitku

Sitku ihmisiä tuntuu olevan enemmän kuin mikään luonnonlaki määrää. Luonnonvalinta on jättänyt puuttumatta asiaan, koska se on toisaalta myös ominaisuus, mikä saa jotkut ihmiset kuitenkin tarttumaan haaveisiinsa ja tekemään asioille jotain. Vain ne sitku ihmiset nostaa ihon kananlihalle, jotka jäävät odottelemaan paikoilleen jotain hyvää tapahtuvaksi, että voisi olla onnellinen.

Sitku ihmiset on ihan kivoja, kun niiden kanssa ei tarvitse elää arkea 24/7/365. Silloin niillä on taipumus muuttua perherauhan säilyttämisen nimissä jämähtäneiksi jarruiksi. Siellä sitä pyöritetään arkea ja istutaan lauantaisin television ääressä, josko se lottovoitto nyt tulisi ja muuttaisi kaiken hyväksi. Elämää ja onnea ei jotenkin kannata laskea loton todennäköisyyden varaan. Todennäköisyys saada 7 oikein 39 numerostahan on... 15 380 937 (mahdollisesta laskuvirheestä voitte syyttää vain kirjoittajaa). Voi mennä muutama elämä ennen kuin onni osuu kohdalle.

Näillä puheilla olen sitä mieltä, että lähes täydellinen onnen kaava löytyy yhdistämällä kaikkia piirteitä sopivassa suhteessa. Olennaisinta on silti, että lakkaa tavoittelemasta sitä onnea. Sitä varten ei tarvitse kuin avata silmänsä ja oivaltaa se.

P niin kuin pikapäivitys

Ei, en ole Jesse Joensuun ex-vaimo, vaikka Google niin väittääkin. Sillä on nyt mennyt puurot ja vellit sekaisin.

Aurinkoista lauantaita kaikille. :)

Edit klo 19:25

Mikä kaikkia oikein vaivaa? Jesse Joensuu ja sen vaimo (entinen, tuleva tai nykyinen) on ohittanut hakusanoissa kunnon panot ja seksikkäät miehet tänään ainakin 6-2.  Päivän esityksen jälkeen ei on entistä painokkaampi. Mulla ei ole mitään kytköksiä siihen.

AB niin kuin anonyymit bloggarit

Vai oliko se sittenkin asidofilus bifidus? Ihan sama!

Koska en ala ketään fb-kavereitani lisäilemään mihinkään naamakirjan ryhmiin ilman asianmukaista valtuutusta, niin ilmoitan vain, että yhteisöllistyminen on käynnissä "hyvin salaisessa" ryhmässä nimeltä Blogistan. Jos on hinkua päästä mukaan eikä oikeaa ryhmää löydy edes suurennuslasilla tai tehokkaimmillakaan kalasteluohjelmilla, niin valtuutuksen lisäämisestä saa laittaa vaikka inboksiin tai muuhun parhaaksi katsomaanne viestintävälineeseen.

Siellä me ollaan kaikki toistemme kavereita, joten rohkeasti vaan mukaan. Ryhmässä ei ole syrjiviä sääntöjä jollaisista olemme kuulleet legendoja.

A niin kuin avioehto

Voi jumankavita, minkä Nollis meni mulle tekemään. Se ilmoitti julkisesti tekevänsä sittenkin vielä yhden pötkylän (vaikka juuri keskiviikkona vannoi muuta) Jesse Joensuun kanssa. Mun ei sitten auttanut muu kuin harjata tukkani, letittää söpöt letit molemmin puolin ja lakata haaveilemasta iltatähtösestä. Minähän en toisten tonteille astu!

Koska mun lasten isä pöllittiin, niin eihän mulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin katsoa Jori-setää leffassa Sietämätöntä julmuutta. Romanttisten komedioiden perimmäinen tehtävähän on havahduttaa ihmiset todellisuuteen.

Tällä kertaa mä aloin tosissani miettimään niitä onnettomia miesraukkoja, joilla oli omaisuutta. Eihän kukaan nyt oikeassa elämässä voi olla niin tyhmä, että a) ei tee avioehtosopimusta tai b) syö jo tehdyn avioehtosopimuksen osoittaakseen toiselle suhteen perustuvan luottamukseen (tosin se söi todellisuudessa ihan muusta syystä, mut mitä välii). Se on vähän sama tilanne kuin siinä Suomen diilissä, jossa Jethro myi sen romuauton hirmuisella voitolla. Hullu ei ole se, joka pyytää älyttömyyksiä, vaan se joka maksaa. 

Yleensä siinä vaiheessa, kun tahdotaan niin myös luotetaan. Eikä tietenkään ole mielekästä ajatella saati sitten uskoa siihen, että voi tulla aika, jolloin ei enää tahdota. Tai tahdotaan tietenkin, mutta eri asioita kuin aikaisemmin. Niinku nyt esimerkiksi tahdotaan laittaa lusikat jakoon ja mielellään vielä tosi kalliisti sille varakkaammalle osapuolelle. Kuka sellaista nyt siinä onnensa huipulla edes viitsisi miettiä? Sitä paitsi jos se toinen vaikka loukkaantuu sellaisesta epäluottamuksen osoituksesta, kun kaikki on kuitenkin hyvin ja onnellisesti eikä sitten suostu koko liittoon.

Yksi asia on kuitenkin satavarma. Se iki-ihana oikeudenmukaisuuden perikuva ja kaikkensa antava rakkauden kreivi/tär ei ole sitä enää osituksen hetkellä. Varsinkin loukattuna se löytää kaikki mahdolliset pienet porsaanreiät, joiden avulla voi kiskoa vielä hiukan ekstraa. Sitä paitsi maksoihan se silloin sen kauppakassinkin sillä kertaa, kun unohdit sen ottaa etkä halunnut maksaa 20 senttiä kortilla.

Et joo! Jos se oikeesti rakastaa teitä ja jos se luottaa teihin ja teidän suhteeseen, niin kyllä se tekee niin vielä selustan turvaamisen jälkeenkin. Muuten se sitten onkin kuten toi naikkonen tossa kuvassa.

avatv

PS. Vähänkö olin kapinallinen. Otin riskin perinnöttä jäämisestä. Uskalsin käyttää ihmisestä sanaa se. Mitään pahempaa en kai olisi koskaan voinut tehdäkään. Perhepiirissä tästä ei sitten puhuta!

EYV niin kuin ensimmäiset yksitoista vastausta

Taas joku kristillinen pyhä, jonka takia koko maailma on kiinni. Ehkä mä just kestän sen.

Koska olen tänään tyhjäpää, niin keskityn vastailemaan haasteisiin. Tai ainakin yhteen tänään ja toiseen huomenna tai joku toinen päivä. Kiitos Nollis ja Minttu.

Olette varmaan melkein kaikki jo huomanneet, että Blogistaniassa kiertää hauska meemi, joka ei kai pääty koskaan. Kun saat yhdet kysymykset vastattua ja keksittyä omat kysymyksesi, niin johan sieltä pukkaa uutta settiä. Kenenkään ei tietenkään ole pakko haasteeseen tarttua, mutta muistutan, että nämähän on oikeasti hauskoja etenkin tyhjäpää päivinä.

Haaste on kolmivaiheinen:

1. Vastaa yhteentoista sinulle esitettyyn kysymykseen

2. Kysy itse kehittämäsi kysymykset

3. Haasta kanssabloggareita vastaamaan kysymyksiin

Nyt pitää varmaan heittää kruunaa ja klaavaa siitä kumman haasteeseen tartun ensin. Tai ehkä vaan tartun niihin, jotka vaativat tällä hetkellä vähiten aivotoimintaa. Itseä koskeviin kysymyksiin on helppo vastata, kun vastausten muotoa ole rajattu. Nolliksen haaste pakottaa valitsemaan vain yhden jokaista, joten tänään vastaillaan Mintulle, jonka kysymykset antaa mahdollisuuden vastata joustavammin. :)

Vastaa

1. Mikä luonteenpiirteesi on sinussa vahvimpana arjessa?
   
   
   Luulot pois heti alkuun kysymys. Se ei taida olla edes luonteenpiirre, mutta luottamus siihen, että elämä kohtelee mua hyvin ja oikeudenmukaisesti. Ja toisaalta se, että voin omilla valinnoilla kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä tuleman pitää.
   
   
2. Mikä viisu tai runo (tai loru tai poru) kuvaa sinua parhaiten?
   
   
   Jukka sanoi sen parhaiten jo kauan sitten. Mä palaan kerta toisensa jälkeen noihin sanoihin. Puhui tietenkin itsestään, mutta vahingossa tuli puhuneeksi myös monen muun suulla.
   
   
   "Tämän verran olen oppinut itsestäni...
   Tarvitsen ihmistä,
   jolle osoittaa
   miten hyvä ja rakastava olen.
   Eikä minua oikeastaan kiinnosta tietää,
   haluaako hän hyvyyttäni tai rakkauttani.
   Minun on vain jaettava tämä tunne sisältäni,
   jotta itse tulisin täydeksi."
   
   
3. Mikä on paheesi?
   
   
   No se tupakka. Tänään olen huomannut, että aloittamisen vaikeus on myös yksi, johon pitäisi pystyä tässä vaiheessa kevättä tehokkaammin puuttumaan. Ehkä parilla eilen nautitulla punaviinilasillisella on osuutta asiaan myös. Pitäisi niinku pakottaa itsensä kirjoittamaan raportteja eikä vaan vastailla kysymyksiin. Pidetään tätä luovana taukona. ;)
   
   
4. Mistä tahtoisit jäädä ihmisten mieleen?
   
   
   Negaation kautta on helppo käsitellä asioita, joihin ei löydä yksiselitteistä vastausta. En ainakaan haluaisi olla veemäinen, epäoikeudenmukainen ja huumorintajuton nipottaja. En myöskään haluaisi olla yksikään BB:n julkisuushakuisista pöljistä. Esimerkiksi yks Henna sano Roman Schatzin haastattelussa, että vanhoilla julkkiksilla oli joku taito, jonka vuoksi niistä tuli julkkiksia, mutta nuori polvi tekee senkin toisin. Ensin ne hakee julkisuutta BB:stä ja ehkä sitten vielä jossain vaiheessa keksii sen taidonkin, jonka myötä ihmiset voisi niitä arvostaa. Yksin mä en pysty maailmaa pelastamaan, mutta pieni teko kerrallaan. Ehkä.
   
   
5. Montako kertaa koko elämäsi aikana olet muuttanut?
   
   
   Multa uhkasi loppua sormet kesken. Tai loppuikin. Otin varpaat avuksi. Kahdesta ensimmäisestä muutosta mulla ei ole mitään mielikuvaa. Ainoa tieto on, että muutettu on. Luvuksi tuli 13.
   Nykyinen kodin piti olla tilapäisratkaisu. Huomaan viihtyneeni täällä välillä paremmin ja  välillä huonommin 3 vuotta. Tai sitten muuttaminen alkaa vaan puuduttaa.
   
   
6. Millainen olet kun suutut?
   
   
   Tulta ja tappuraa. Hetken aikaa. Riippuu hiukan siitä mistä suutun. Asioille "suuttuminen" on hiukan turhaa, kun ne ei edes sano vastaan - ei tosin sovittelekaan. Ihmisille suuttumisen nopeus vihasta nauruun riippuu siitä kuinka toinen suhtautuu suuttumukseen. Tai kuinka aiheellista se suuttuminen loppujen lopuksi on.
   
   
7. Milloin viimeksi olet suuttunut?
   
   
   
   Siitä on kauan. Eiku nyt mä muistan. Helmikuussa, koska lupauksia ei pidetty. Suutuin varmaan eniten itselleni, kun olin edes uskotellut itselleni, että voisi käydä toisin.
   
   Teinille nyt tulee suutahdeltua vähän väliä, mutta ei sitä oikeasti voi edes oikeaksi suuttumukseksi sanoa, kun samaan aikaan joutuu peittelemään naurua. Se on huono puoli siinä, että on nuori äiti. Muistaa liian hyvin kaikki ne tuhannet selitykset.
   
   
8. Mieluisin tapasi viettää aikaa?
   
   
   Mieluisin tapa riippuu niin paljon mielentilasta. Joskus parhautta on käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa, joskus taas seinät uhkaa kaatua päälle ja on pakko lähteä ulos. Joskus kaipaa toisia ihmisiä ja hyvää seuraa, joskus taas olisi kaikkein mieluiten yksin.
   
   
9. Milloin viimeksi olet koskettanut (elävää) puuta (et niinku huonekaluja tms. ei lasketa! ;) kädelläsi, halannut sellaista ja painanut posken vasten kaarnaa?
   
   
   Kädellä olen koskettanut puuta viikon sisään. Jalalla kosketan hyvin suomalaista puulajia, akasiaa, tälläkin hetkellä, mutta sitä ei laskettu kun olikin huonekalu. Halailusta ja posken painamisesta vasten kaarnaa on jo aika paljon aikaa. Pitää korjata tämä asia, kun koivut lakkaa kiusaamasta mua.
   
   
10. Mikä olisi mielestäsi ihanin/mieluisin lahja, jonka voisit saada läheiseltäsi?
    
    
    Oonko mä tylsä, jos vastaan, että aika? Vastaan silti! Kaikkea muuta mä voin hankkia ihan itsekin, jos on tarve, mutta toisen aikaa on vaikea ostaa tai pakolla ottaa - etenkään jos sen ajan pitäisi olla vielä jollain tapaa laadukasta ja läsnäolevaa.
    
    
11. Mitä tahtoisit/voisit kysyä minulta?
    
    Jos tahtoisin tai siis voisin kysyä, niin kysyisin Mintulta, että mikä susta nyt tulikaan isona? Siis sitä uutta ammattia tarkoitin. 

Kysy & haasta. Tämän osuuden säästän Nolliksen kysymyksiin vastaamisen yhteyteen. Olette varoitetut!

Ihan kaikessa ei kannata olla samis. :)

P niin kuin parisuhdekieli

En tiedä onko mulla enää paljon lisättävää tähän. Joskus video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Mutta ymmärrätte varmaan, että vaikka ne parisuhdeillat jotenkin kestäisi, niin Citymarketin hyllyjen välissä todellakin voi hävettää! Se on pahempaa kuin hammastahnatuubin tai sinappituubin rutistaminen väärästä kohdasta.

S niin kuin syrjintä

En oikein tiedä kummasta olen enemmän pöyristynyt tänään. Ihmettelenkö enemmän sitä, että taas on nostettu tapetille kuinka raskaana olevia naisia syrjitään työnhaussa? Vai ehkä sittenkin sitä, että raskaana olevat naiset tekee oikeasti aiheesta kanteluita tasa-arvovaltuutetulle? Ehkä kuitenkin enemmän jälkimmäistä.

Jos oletetaan, että johonkin tehtävään on vain yksi hakija eikä häntä palkata, niin voi olla teoreettinen mahdollisuus pystyä näyttämään, että se johtui raskaudesta eikä pätemättömyydestä. Mutta vaikka sellainen ihme sattuisikin, että olisi ainoa hakija, niin ei se ketään automaattisesti pätevöitäkään. Monesti niitä hakuja jatketaan, kunnes se oikeasti sopiva henkilö löytyy. Ihan vaan niinku tiedoksi, tasa-arvovaltuutetullekin. Sitäpaitsi miksi tuhlata energiaa johonkin tollaiseen tuulimyllyjä vastaan taisteluun, kun voi jatkaa elämäänsä eteenpäinkin.

Aina joskus tulee sellainen olo, että joku raja tasa-arvosta vouhottamisen kanssakin pitäisi olla. Miksi jonkun edes pitäisi palkata nainen, joka jää kohta äitiyslomalle ja sen jälkeenkin tulee olemaan useita kertoja vuodessa poissa töistä hoitamassa sairasta lastaan? Miksei mieluummin ottaisi jotakuta, jonka voidaan olettaa antavan paremman tuoton sijoitukselle (palkkaukselle)? Ilmoitan siis tässä ja nyt, että jos itse olisin sellaisessa asemassa, niin ihan varmasti jäisi palkkaamatta, mutta en ikipäivänä tulisi myöntämään, että syy oli raskaus tai pienet lapset. Onhan tarjolla olevissa hakijoissa muitakin eroja eikä kai kukaan tosissaan usko, että ihmisiä palkataan vain, koska on paperilla pätevä. Siitä on tietenkin apua, jos lisäksi on asenne kohdallaan ja on muutenkin hyvä tyyppi - niin eikä ole näkyvästi raskaana tai päiväkoti-ikäisten lasten äiti.

BusyMummyMedia

Ä niin kuin äitiys

Kaupan kassajono osaa joskus olla piinallinen paikka. Sitä yrittää kaikessa rauhassa silmäillä tarjolla olevien lehtien kansia ja sitten jokainen niistä huutaa kilpaa äitiyden tai yksinhuoltajuuden rankkuudesta. Paras vihanhallintakeino on kääntää katse pois ja jättää lehdet sinne kirkumaan jollekin muulle typeryyksiä.

Seiskan kannessa Tarja Smura tilittää, miten shokkieron myötä jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Varmaan onkin ainut nainen, joka on jäänyt lasten kanssa yksin. Mikä muuten on shokkiero? Vahinko ei tule kello kaulassa, mutta eron merkit on monesti ilmassa jo pitkän aikaa. Koska pari on pysytellyt poissa julkisuudesta, niin se voi olla meille muille "shokki", mutta tuskin se heille itselleen sitä on. Enkä mä nyt ihan usko, että se mies haki eroa lapsistaan. Se ei niinku teknisesti ottaen edes ole mahdollista.

Me Naiset -lehden kannessa Emma Salokoski kertoo äitiyden olevan elämänsä rankin kokemus. En mä sitä itse helpoimmaksikaan luonnehtisi, mutten myöskään rankimmaksi. Tietenkin joku toinen saattaa kokea äitiyden eri tavalla ja jollekin se voi olla jopa rankkaa. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että se on loppujen lopuksi aika palkitsevaa myös. Vähän samalla tapaa kuin synnytystuskat unohtuu aika pian itse tapahtuman jälkeen, niin ne rankatkin ajat unohtuu, kun se pieni (tai vähemmän pieni) kömpii viereen silitettäväksi.

MindBodyGreen

"Ennen vauvan syntymää Emma oli vielä odottanut äitiyslomaa. Hän oli haaveillut kiireettömistä teehetkistä keittiön pöydän ääressä ja pianon soittamisesta vauvan päiväunien aikana. Hän oli ollut innoissaan ekologisista kestovaipoista ja imettämisestä." Me naiset

Ei muuten ole mikään ihme, jos on palanut loppuun tollasilla realistisilla odotuksilla tulevasta . :D

H niin kuin huumeet

Nelosen uutisten toimittaja sai korkeimman oikeuden julkistamaan salaiseksi määrätyn valituslupahakemuksen vuonna 2008. Aiheesta tehtiin myös uutinen, mutta se ei herättänyt julkista yhteiskunnallista keskustelua. Iltalehti

On toimittajat vaan sitkeää väkeä. Asia ei herättänyt julkista yhteiskunnallista keskustelua vuonna 2008, joten yritetään uudelleen vuonna 2012. Kysymys on siis kilosta heroiinia, jonka eräs mies sai anteeksi auttaessaan poliisia.

Se, että asia ei päätynyt korkeimman oikeuden käsittelyyn tarkoittaa tietenkin sitä, että jäätiin ilman ennakkotapausta ja uutta oikeuskäytäntöä. Mutta...

Mun suhdetta huumausaineisiin ei voida luonnehtia kovin lämpimäksi. Nuoruuden typerät kokeilutkin jäivät pariin kertaan. En saanut niistä sen kummempaa fiilistä kuin keskioluestakaan. Eikä syttynyt halua kokeilla jotain kovempaa. Taidan olla immuuni noiden kamojen käytölle. Viha aineita kohtaan kehittyi siinä vaiheessa, kun siivotessani keittiön kaappeja sieltä alkoi löytyä kaikenlaisia kummallisuuksia. Siitä syntyi vieläkin kummallisempi keskustelu.

- Osaatko sä kertoa mitä nämä on?

- Mitä sä oikein kaivelet kaappeja täällä?
- Muistuttaisin, että tämä on mun koti.
- Ne ei kuitenkaan ole mun.
- Ai? Sitten varmaan osaat kertoa, kuka meillä käy piilottelemassa kamaa kaappeihin.

Vaikka voisin sanoa vihaavani huumeita, niin en ehkä olisi valmis tuomitsemaan Iltalehden esittelemää tapaustakaan. Iltalehti kertoo asiasta vain yhden puolen. Se jättää kertomatta mitä hyvää siitä sopimuksesta poliisin kanssa mahdollisesti seurasi. Jos kilo heroiinia annetaan anteeksi, mutta samalla saadaan kaduilta pois esimerkiksi 10 kiloa heroiinia sekä muutama sitä levittävä tyyppi edes hetkiseksi, niin mä voisin katsoa läpi sormieni. Siitäkin huolimatta, että tapaus julki tultuaan syö hiukan uskoa oikeusvaltioon. Jos sellaista harhaa nyt edes oli tätä ennenkään olemassa. Asiat on aina niin kuin miltä ne näyttää olevan. Eikä se välttämättä ole niin kuin oikeasti on.

Valokuvahaaste: mum

Äiti kato!

Pöytälasin ja reunan välissä oli kamikazeötökkä. Olen mielessäni yrittänyt ratkaista ongelmaa, että kuinka se sinne on onnistunut itsensä tunkemaan ja päänsä liiskaamaan? Toi blondi tossa (joka tuli kuvaan vahingossa) on sama, jonka vuoksi vietin äitienpäivää tänään. <3

C niin kuin cosmopolitan

Ostin Cosmon huvittaakseni itseäni naisten halulla. Kolme naista on pitänyt halupäiväkirjaa. Yksi heistä seurustelee ja kaksi on sinkkuja. Tuli taas selväksi, että silloin kun jotain ei voi saada, sitä miettii kahta kauheammin.

Sitä paitsi maanantaisin on minun tv-päiväni. Katson Huippumalli haussa-, Täydelliset naiset- ja Nurse Jackie -sarjat, kun mieheni hengailee kavereidensa kanssa. Se on melkeinpä parempaa kuin seksi.

Onkohan tuo koskaan kuullut tallentavasta digiboksista tai muista vaihtoehtoisista tavoista katsoa ohjelmat? Ei kukaan sano, että tv-ohjelmat on parempia kuin seksi. Suklaan mä vielä jotenkin ymmärrän, mutta muka Huippumalli haussa -sarja. Toi nainenhan on täysin sekaisin.

Minun ei tee mieli seksiä, mutta mietin, veisikö kunnon pano kiukun.

Loistavasti sanottu sisko. Sitä mäkin välillä mietin. Mä luulen, että se jopa saattaisi niin tehdä.

Lampsin kotiin aamuviideltä kebab kainalossa. Taisin korvata seksin ruualla.

 Vertaistuki on aina parhautta.

K niin kuin kerjäläiset

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, miten rankkaa romanikerjäläisillä voi Suomessa olla? Mitä kaikkea sontaa he joutuvat kestämään meiltä? Siitä on nyt valmistunut oikein tutkimuskin ja mun melkein käy sääliksi heitä, kun heillä on niin rankkaa. He ansaitsevat kerjäämällä Suomessa päivässä saman kuin saisivat Romaniassa kuukaudessa.

En kovin mielelläni ole samaa kansaa nuoren suomalaisen tytön kanssa, joka vetää housunsa alas ja virtsaa kerjäläisen viereen. En myöskään ymmärrä sen vanhemman naisen ajatuksenjuoksua, joka on tarjonnut romanimiehelle hierojan paikkaa esittelemällä alapäätään (katso kuva - en edes vilauttais vaikka maksettais). Mutta ihan yhtä vähän mä ymmärrän sitä, että kehdataan valittaa rumista miehistä, pahasta ruuasta ja kylmäsydämisistä ihmisistä. Pakkoko sitä on tänne sitten tulla ansaitsemaan leipäänsä - kerjäämällä.

Katsotaanpas kuinka tässä nyt oikein voikaan käydä.

Ensimmäisessä kuvassa on Suomen oma resupetteri Mikko Leppilampi. Alemmassa kuvassa romanikerjäläismies. No ehkä oli hiukan puolueellinen valinta kerta Mikko on joskus äänestetty kuitenkin Suomen seksikkäimmäksi mieheksi, mutta you got my point. Ihan turha tulla väittämään, että on rankkaa ottaa rahaa vastaan niin rumilta miehiltä ja joutuu sitten vielä käyttämään ne rahansa pahaan ruokaan. Voi elämä, että näen punaista. (Epäilen että tekin näette, jos oikein tarkkaan katsotte ;D )

T niin kuin tervetuloa

Mä olen pitänyt jotenkin itsestäänselvyytenä, että ihmiset välittää itsestään ja omasta terveydestään. Nyt elämä on opettanut, ettei se nyt aivan niinkään mene. Ainakaan oma terveys ei joissain tilanteissa ole ollenkaan niin tärkeää. Kuten nyt esimerkiksi silloin, kun menen parvekkeelle ja sytytän sen tupakan. Mutta nyt ei kuitenkaan ollut kysymys senkaltaisesta itsensä tietoisesta vahingoittamisesta.

Tulee jos on tullakseen on toimiva lause. Se sopii moneen asiaan (käytän sitä itsekin, koska suunnitelmallisuus ei vaan ole monessakaan asiassa mua varten), mutta on olemassa myös sellaisia asioita, joihin ei vaan voi sanoa noin. Kuten nyt esimerkiksi mä en sanoisi, että HIV tulee jos on tullakseen. Olen kuitenkin kuullut näin sanottavan, toki ilman HIV alkua. Se on ihan mun oma lisäykseni. Jos mahdollinen pari, joka ei oikeasti tunne toisiaan päättää muutaman päivän/tunnin tuntemisen perusteella, että vauva saa tulla jos on tullakseen ja koittavat onneaan, niin tosiasiassa he toivottavat tervetulleiksi myös kaikki mahdolliset taudit, myös HIV:n. Parhaas Pahim  Parh Pahimmassa tapauksessa tulee molemmat: vauva ja tauti. Ja tautinen vauva.

Hiukan mua epäilyttää pelkästään se vauvan tuleminenkin (jos on tullakseen) hetken tuntemisen perusteella. Kai sillä vauvallakin jotain oikeuksia pitäisi olla? Tiedän kuitenkin myös, että joskus se vauvan tuleminen on parasta, mitä jollekin ihmiselle voi tapahtua. Ei sen mahdollisen parisuhteen kannalta vaan pelkästään siksi, että se pakottaa ainakin jotkut muuttamaan totaalisesti elämänsä suuntaa. Iso kiitos jollekin korkeammalle voimalle siitä, että itse sain vain vauvan. 

Niin ei mulla muuta. Jokainen päättää itse, mitä elämäänsä toivottaa tervetulleeksi. Kunhan nyt taas "nyhjään tyhjästä".

H niin kuin hautaansiunausmaksu

Kaikesta sitä voi kirkkoon kuulumaton hermostua. Turussa maanantaina alkaneessa kirkolliskokouksessa käsitellään muun muassa sitä pitäisikö kirkkoon kuulumattomille määrätä hautaansiunaamismaksu. Asia on mulle sinänsä yks ja sama, paitsi periaatteessa.

Periaatteessa mä en ymmärrä, että miksi ne siunaa vuosittain noin 5000 kirkkoon kuulumatonta vainajaa ylipäätään. Eikö kirkkoon kuulumattomuus ole merkki siitä, että henkilön oma tahdonilmaus on ollut, ettei halua kirkollista hautaansiunaamista? Siis ellei erikseen ole sitä jossain kuitenkin toivonut. Että olkaa hyvät vaan ja määrätkää se maksu. Jos tyyppi on kirkollista hautaansiunaamista toivonut, niin tuskin se rahakysymys on.

Koska mä vaahtosin tästä jo eilen toisaalla, sain eriäviäkin näkökulmia aiheeseen. Kuten sen, että jälkipolvet saattavat sitä haluta. Ymmärrän tietenkin, että se voi jälkipolville olla osa surutyötä, mutta ei kai siihen silti tarvitse sotkea sellaisia uskonnollisia menoja, joihin vainaja ei ole eläessään itse uskonut. Eikö jälkipolvien kuulu kunnioittaa edesmenneen omaisensa tahtoa eikä omaansa? Muistotilaisuuden järjestäminen on sopivaa, kristillinen siunaaminen ei - paitsi haudattavan erillisestä toivomuksesta ennen kuolemaansa.

Sellaisenkin hölmön ajatuksen kuulin, että erästä on lohduteltu sillä, että kyllä hänet silti siunataan ja lasketaan kirkkomaahan. Siis mitä? Ajatteleeko ihmiset oikeasti, että kirkkoon ei kuuluta vain siitä syystä, että välttyttäisiin kirkollisverolta, mutta silti halutaan saada samat palvelut ilmaiseksi? Eihän siihen mitään vakaumuksellista asiaa voikaan liittyä. Vai mikä ihme ajatuksen taakse oikein kätkeytyy, että kaikki muka haluavat tulla lasketuksi kirkkomaahan. Minä en halua!

Haluan, että mun tuhkat heitetään taivaan tuuliin, sirotellaan mereen tai puristetaan vaikka timantiksi, mutta matojen ruuaksi en halua. En siunausten kera enkä ilman. Piste.

P.S. Vihdoinkin on se päivä, kun mun hiukset kasvaa parissa tunnissa kymmeniä senttejä. Mii sou häpii.

T niin kuin tunnustus

Kiitokset Tiinalle tunnustuksesta.

Ja myös sen mukanaan tuomista velvollisuuksista.

The Rules 

1. Nominate 15 fellow bloggers. 

2. Inform the bloggers of their nominations. 

3. Share 7 random facts about yourself. 

4. Thank the blogger who nominated you. 

5. Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post.

Seitsemän faktaa on vielä pieni pala kakkua. Epäilen, ettei se silti ihan helppoa ole. Tunnustuksen jakaminen on enemmän haastavaa. Ei siksi, etteikö viittätoista tunnustuksen ansainnutta kanssabloggaria olisi ihan helppo nimetä, vaan siksi, että aika moni heistä on jo tunnustuksen itselleen napannut jossain vaiheessa. Siksi olen tylsimys ja jätän sen osan tehtävänannosta tekemättä. Kommenttilootaan ilmoittautuneet saavat sen itselleen pokata, jos ei omassa blogissa moista jo koreile ennestään.

Ai niitä satunnaisia faktoja minusta. Yritän keksiä jotain, mitä en ehkä ole vähään aikaan muistanut kertoa. Luotan siihen, että jos itse olen asian melkein unohtanut - myös lukijat ovat niin tehneet. Ja onhan ne aina uusia satunnaisille matkailijoille. Joo, joo. Mennään jo asiaan eikä jaaritella.

1. Juon kahvini melkein aina maidolla ja sokerilla. Moni on yrittänyt oppia sekoittamaan kaikkea sopivassa suhteessa mun täydelliseen kahviini, mutta juuri kukaan ei ole siihen oppinut. Jos joku sattuu tuomaan aamukahvin sänkyyni, siinä lempeyden puuskassani hyväksyn myös hyvän yrityksen. Ensi sunnuntaina siihen koettelemukseen (siis lempeyteen heti aamusta) saatetaan joutua jälleen.
2. Olen päättänyt perua kauan sitten tästä hetkestä noin kolmen viikon päähän sovitut treffit, koska en luota munasarjoihini enkä niiden lähettämiin viesteihin. Turha vaivautua kerta sydän ei ole mukana.
3. Kahdella prosentilla suomalaisista on sama ABO-veriryhmäjärjestelmän veriryhmä kuin minulla. (B-)
4. Olen asunut Suomessa viidellä eri paikkakunnalla pysyvästi. Yhdellä tilapäisesti.
5. Pelkkä pinaattikastikkeen ajatteleminen nostaa yökköreaktion. Muut pinaattiruoat eivät tuota samanlaista inhotusta.
6. Kuluvan vuoden odotetuin päivä tällä hetkellä on 3. heinäkuuta.
7. Olen ex-vaimona kierolla tavalla ilahtunut saamastani huomiosta. En olis tollasta ikinä uskonut omin silmin näkeväni. Heti piti ottaa kuvakaappaus, ettei se vaan ehdi poistaa todisteita, että on kerran sanonut noin. Saattoi kyllä tarkoittaa sitä toista ex-vaimoa, koska jos viilataan pilkkua, niin oikeastaan olen vielä vaimoihminen ilman etuliitettä ex.

V niin kuin välitilinpäätös

Prinsessa soittaa eikä jätä mulle missään välissä suun vuoroa...

Mä en saanut sitä banaani Ben et Jerrysiä, mut se ei haittaa tieks miks? Siel oli kaks purkkia yhden hinnalla ja nyt mulla on litra jätskiä. Heippa!

Ollapa vielä tossa iässä. Se oli varmasti maailman tärkein asia soittaa äidille kesken kauppareissun. Joo, bussikorttirahat on siirretty. :D

T niin kuin tupakka

Kaikki alkoi siitä, kun perjantai-iltana lueskelin kanssabloggareiden blogeja. Muuttolintu palautti vihapuheillaan mut parin viikon takaiselle luennolle. Hän ilmoitti vihaavansa tupakkaa, ei tietenkään tupakoitsijoita ja omaavansa tavan pyrkiä parantamaan tupakoitsijat. Aloitin jo avautumisen hänen kommenttilootaansa, mutta viime hetkellä pyyhkäisin lähes kokonaisen blogikirjoituksen verran tekstiä pois ja totesin, että aion kirjoittaa aiheesta omaan blogiini.

Voi olla, että olen jo kadottanut alkuperäisen ideankin täysin, mutta eihän se mitään haittaa. Ehkä mä muistan jossain vaiheessa tuoda esiin myös aivan valloittavan Joanin näkökulman asioihin, kunhan nyt ensin pääsen tuomaan esiin, että mä en vihaa tupakkaa enkä myöskään tupakoitsijoita. Multa myös puuttuu totaalisesti motivaatio olla käyttämättä tupakkaa. Enkä mä olisi osallistunut koko luentoon, ellen olisi aikaisemmin päivällä tutustunut Joaniin kahvilassa. Jotenkin mun oli vaan pakko saada tietää, mitä sanottavaa hänellä olisi ja olisiko hän luennoitsijana aivan yhtä innostava kuin kahviseurana.

Mä olen itse joskus lopettanut, ollut kolme vuotta polttamatta ja aloittanut uudelleen. Sen jälkeen ei ole moneenkaan kertaan tullut edes mieleen, että haluaisin lopettaa. Joten näillä mennään. Aivan, kuten Mark Twainkin. Mä olen lopettanut tuhansia kertoja, mutta aloittanut uudelleen viimeistään muutaman tunnin päästä.

Joan halusi herättää terveydenhuoltohenkilökunnan siihen tosiasiaan, että saarnaamalla sairauksista, joita tupakka aiheuttaa ja syyllistämällä tupakoitsijoita, kukaan heistä ei lopeta. Tarvitaan uusi lähestymistapa, jotta motivaatio saadaan herätettyä. Eihän siellä yleisön joukossa voinut kuin nyökytellä. Mä en todellakaan joka kerta mennessäni tupakalle ajattele, että haluan saada keuhkoahtaumataudin tai jonkin muun tupakkasairauden. Mä haen siitä rentoutumista, pientä taukoa tai sosiaalisuutta riippuen täysin tilanteesta. Joka tapauksessa se, mitä saan tupakasta on yleensä jokin positiivinen asia. Sen lisäksi, että nikotiinireseptorit lakkaavat kirkumasta 45 minuutiksi kuuleman mukaan.

Jos joku haluaisi saada mut lopettamaan tupakoinnin, niin kaikenlainen vittuilu ja piikittely olisi äärimmäisen suotavaa jättää pois. Mä olen luonteeltani just sellainen, että polttaisin ihan kiusallanikin. Toisaalta muhun ei myöskään tehoa syyllistäminen tai ikävien seurausten esiin kaivaminen. Jotta lopettaminen voisi koskaan onnistua, tarvittaisiin korvaavat asiat niille positiivisiksi koetuille asioille.

Oikeastaan kaikki, mitä Joan luennolla sanoi, toimii mihin tahansa asiaan, jossa halutaan muuttaa toisen ihmisen käyttäytymistä. Vain motivoiva lähestymistapa voi auttaa. Ja nimenomaan motivoiva sen ihmisen näkökulmasta, jonka toivotaan muuttuvan. Oikea toiminta palkitaan, mutta retkahtamisesta ei tehdä numeroa. Niin simppeliä.

A niin kuin asenne

Mä olin kirjoittamassa vallankumouksellista postausta tupakasta, mutta sitten tuli jotain, joka repi mut totaalisesti irti siitä fiiliksestä (tavoittelen sitä sitten uudelleen sunnuntaiksi). Mä jouduin keskelle feissarin parisuhdesodankäyntiä. Pitäisi pitää näppäimistö kurissa, mutku... Tilanne vaan lähti totaalisesti hanskasta ja asianomainen poisti keskustelunkin kokonaan. Ihan hyvä, tiedä mihin se olisi päätynyt. 

Mä olen siis täysin viaton. Olen, olen. Uskokaa pois.

Nainen ilmoitti statuspäivityksessään, että hänen telkustaan EI tule jääkiekkoa. Tuore sulhokokelas kommentoi siihen, että siitä voitaisiin varmaan neuvotella hänen saavuttuaan paikalle. Hetken juupas eipäs keskustelua seurattuani, mun näppäimistö ehdotti kompromissiratkaisua, että sulhokokelas katsoo jääkiekkoa ja nainen niitä kiekkoilijoita. Joku pisti vielä paremmaksi ja alkoi arvailemaan, että kumpihan taiston voittaa, jolloin sulhokokelas ilmoitti, ettei siinä mistään voittamisesta ole kysymys. Jolloin mun oli pakko kommentoida, että hänellä on oikea asenne. Ja siitä se sitten lähti: nainen ei vetäissyt nenäänsä vain hernettä vain kokonaisen palkokasvin tai ehkä jopa muutaman palkokasvin, koska jos miehen asenne oli oikea, niin silloinhan hänen asenteensa on täysin perseestä ainakin norsunkorkuisilla kirjaimilla. Puolustus ei saanut enää puheenvuoroa, joten pakkohan se on tänne vuotaa.

Mun mielestä ei vaan enää ollut kysymys jääkiekosta vaan parisuhteesta. Ja jos kerta sulhokokelas oli sitä mieltä, että kaikesta huolimatta viettää mieluummin aikaansa naisen kanssa kuin katsoo lätkää omassa kodissaan, niin onhan hänellä oikea asenne. Ei siitä pääse mihinkään. Mä vaan jäin miettimään, että kuinka paljon täytyy jääkiekkoa vihata, että haluaa kieltää sen myös toisilta täysin. Enkä mä tarkoita, etteikö naisella olisi täysi oikeus valita itse, mitä telkustaan katsoo. Tottakai on. Mä vaan mietin sitä asiaa hiukan pidemmälle.

Jos nyt on kuitenkin tarkoitus elää yhdessä, niin kannattaako jostain jääkiekon MM-kisojen katsomisesta tehdä niin suuri numero. Finaali nyt kuitenkin pelataan jo parin viikon päästä. Jos mulla olisi joku juttu, jonka haluaisin tehdä kerran vuodessa parin viikon ajan ja toinen ehdottomasti kieltäisi sen multa tai laittaisi valitsemaan itsensä ja sen asian väliltä, niin voi olla, että jäisi yhteiset tulevaisuudet väliin. Äh, ei mitään voi olla vaan jäisi. En mä jaksaisi samaa taistoa käydä joka vuosi. Räyh!

Mä en sitten muuten sanonut, että naisen asenne oli täysin perseestä edes pienillä kirjaimilla. Oikeastaan vaan pohdin sitä faktaa, että joskus tarvitsee tehdä kompromisseja, jos aikoo sovussa elää.

Mitä mä itse tästä opin oli se, että älä koskaan kehu toisen naisen miestä millään tasolla, koska silloin pelaat väärässä joukkueessa.

R niin kuin raha

Ne väittää, että rahalla ei saa ostettua rakkautta. Ne on väärässä. Ne aliarvioi rahan voiman. Jopa pikkurahan voiman.

Eilen meillä käytiin teinin kanssa keskustelua bussikortin lataamisesta:

- Äiti
- Lapsi
- Milloin sä aiot siirtää mun tilille rahat bussikortin lataamiseen?
- Eihän sitä tarvi ladata kuin vasta viikon päästä.
- Ei niin enkä mä sitä vielä lataiskaan...
- Mut
- Mutku sä laitat aina ylimääräistä, niin mä haluaisin ne jo.
- Joo, sit viikon päästä.
- Höh, mä olisin halunnut karkkia.

Ennen illan rientoja käväisin hänen huoneessaan ja ojensin hänelle vitosen.

- Sä et kyllä olis yhtään ansainnut tätä.
- Äiti, mä rakastan sua!
- Niin mut et sä silti olis ansainnut sitä
- Niin mut mä silti rakastan sua!
- Mäkin rakastan sua silti, vaikket oliskaan ansainnut sitä.
- Tiedän etten olis ansainnut, mut silti mä rakastan sua!

Niin että älkää väittäkö, etteikö rahalla voi ostaa rakkautta. Kyllä sillä voi ja isosti!

Teinköhän mä jotain väärin, kun 16-vuotias on vielä 10-vuotiaan tasolla?

Valokuvahaaste: Something you wore today

Näillä leideillä oli tänään niin painavaa sanottavaa, että...

Ensin olin pukeutunut mm. kenkiin

Ja sitten en enää ollutkaan.

Kengät tosin oli ainoat, jotka kehtasin

riisua kesken tapahtuman.

Ja ei, en muistanut ottaa kameraa mukaan,

joten puhelimen kameralla tehtiin myös pikamuistiinpanot

esitetyistä slaideista.

TUOLLA  ON PALJON PAREMPIA KUVIA, VAIKKEI

NIITÄKÄÄN MONTAA OLE.

T niin kuin tyttöystävä

"Onko Neon parisuhdemankelissa?"

Kiitos sähköpostista ja uudesta nimityksestä, mutta nyt on pakko heittäytyä hankalaksi. Mä en tiedä vastausta kaikkiin maailman parisuhdeongelmiin. Mä olen kyllä kokenut kaikenlaista, mutta sinkkuus (joo joo, harkinta-aikainen harkinta-ajaton sinkkuus) ei mun mielestä ole niin suuri meriitti, että olisin pätevöitynyt parisuhdenero. Tiedän, että kehitän hyvinkin nopeasti uuden teorian tai ratkaisun melkein mihin tahansa parisuhteen ongelmaan kysyttäessä, mutta... Muistakaa, että sinkun lisäksi mä olen myös niitä, jotka mielellään haluaa ihmisten toimivan kuten minä sanon, mutta välttävän toimimasta kuten minä teen.

Mä olen kuullut aikaisemmin juttua siitä, että kahden asunnon loukkuun voi jäädä tosi helposti. Nyt musta alkaa tuntua siltä, että myös kahden naisen loukkuun voi jäädä helpolla. Voi hyvänen aika sentään tätä vapaan rakkauden aikaa. Vai miksi avoimiksi suhteiksi niitä nyt kutsutaankaan. Se on alue, jota Neo-tädin on hyvin hyvin vaikea ymmärtää. Eikä Neo-täti edes yritä ymmärtää sitä polyamoria juttua, koska yhdessäkin on monesti ollut yli oman tarpeen.

Ongelma on siis se, että ei tiedetä pitäisikö valita aa vai bee, vai voisiko olla sekä aa että bee tai ehkä sittenkin ihan joku muu. Mikäli oikein tulkitsin, niin vaihtoehto aabee oli jo melko hyvin omalla päättelyllä onnistuttu kumoamaan, joten ei siitä sen enempää. Mun on myös aika vaikea mennä sanomaan näin sähköpostipohjalta, että kumpi niistä olisi se parempi vaihtoehto. Ehkä joku muu.

Mietitäänpä kuitenkin. Aa on kertomuksen mukaan ihan hyvännäköinen ja sillä on isot tissit ja bee on mukava ja sitä on ikävä. Onko tossa oikeasti jotain miettimistä? Kaikilla mainituilla ominaisuuksilla on taipumus olla katovaisia, joten ota ihmeessä ne isot tissit. Painovoima alkaa kyllä vetää niitä aikojen kuluessa kohti maata, mutta ne on silti isot.

Ja ei. Neon parisuhdemankeliin ei sisälly sellaista palvelua, että Neo lähtisi etsimään elämän naista  - ei kyllä miestäkään - jonkun kanssa pyydettäessä. Tärkein pointti, mikä mulla nousi tekstistä mieleen oli se, että jos vaikka jarruttaisi vähän. Jos ei olisi niin kiirettä edetä ja jos ei olisi tarvetta jollekin, niin ehkä sit voisi löytää jotain pysyvää. Tulis sitku on tullakseen.

Ja niille joille tämä ei auennut yhtään, niin parhaat neuvot ikinä on antanut joku kokenut mies.

Onko sullakin ongelma? Kysy ihmeessä!

Neo vastaa melkein varmasti:

aakkostarinat@gmail.com

Valokuvahaaste: Skyline

Taisin aamulla hourailla jotain täydellisestä taivaanrannasta, kun oikeasti tarkoitin taivaanrantaa yleisen määritelmän mukaan. Taivaanranta on se piste, jossa taivas kohtaa maan tai kaupunkisilhuettia (jossa taivas kohtaa rakennuksen). Palmu ei liity asiaan mitenkään, paitsi että se oli pakko kuvata, kun ei niihin joka päivä toreilla ja turuilla törmää näillä leveyspiireillä.

Tätä mä siis olin oikeasti menossa kuvaamaan.

Olisihan se nyt häpeä, jos se ei koskaan pääsisi blogiin.

Niin kauniin sininen taivaskin.

Parhautta oli kuitenkin vihertävät puut.

Kotimatkalla oli pakko vielä räpsiä muutama kuva liikkuvasta autosta. 

Virkavallan perää on aina kiva kuvata.

Liikkuvasta autosta, jota itse ajaa on ihan luvallista kuvata. Eikö?

Tämä oli ihan puhdas vahinko.

Yritin vaan ottaa selvää, mitä ihme ääniä mun apukuskini piti.

Se oli ajatellut mennä nukkumaan, mutta heräsi viime hetkellä.

Tämä sitten onkin varmaan se täydellisin taivaanranta.

Ihan naapurissa on melkein taivas. Jos ei millään keksi mitään tekemistä,

niin se on kaks minuuttia ja on tuolla hipelöimässä kaikkia juttuja.

Tulipahan tehokkaasti hukattua tämä päivä.

Matkaan tarttui myös kenkiä ja sen sellaista.

Arkivapaat on kalliita.

I niin kuin itkuherkkä

Voi kyynel!

Mikä lie vaivaa, kun pillahtaa itkuun, eikä edes sellaiseen epätoivoiseen kaikki on syvältä itkuun, vähän väliä. Siihen ei tarvita paljoakaan. Elokuva, kirja, kauniita sanoja joltakin mulle tai joltakin ihan kenelle tahansa, puhelu ex-vävypoikakokelaalta, erinomainen arvosana kurssista, joka oli kaikkea muuta kuin hyvä (siksi se olikin varmaan erinomainen - välttyy opettaja sillä tavoin suuremmalta arvostelulta) tai pelkästään onnistuminen järjettömissä koronkorkolaskuissa. Ne on mun mielestä järjettömiä siinä kohtaa, kun ei muka ole tiedossa, mikä alkuperäinen pääoma oli. Ei taida ihan äkkiä tulla sellaista tilannetta kohdalle.

Taitaa olla se aika kuukaudesta tai joku muu naisia vaivaava hormonihäiriö. Milloin maailmasta tuli näin itkettävän iloinen paikka?

Tosin uutiskatsaus osoitti, että kyllä ne kyyneleet on herkässä myös huonompien uutisten kohdalla. Esimerkiksi juuri uutinen siitä, että 1-vuotiaan synttärikemut päättyivät siihen, että perheen koira puri häntä kohtalokkaasti päähän. Hiukan vielä varmuuden vuoksi ravisteli. Rakkauskin on taas ollut aiheuttamassa viattomien kuolemaa. Mä en vaan ymmärrä vieläkään, että täysin ulkopuolisten perheenisien henki pitää viedä omien rakkausdraamojen seurauksena.

Turvallisinta lienee lukea vain turhia uutisia jänisten kimppakivasta. Jos se ylittää uutiskynnyksen, niin täytyy sanoa, että ei maailmassa sittenkään tapahdu kovin paljoa. Eikä siten myöskään itketä. Ei kyllä kauheesti naurattanutkaan.

Josko mäkin vaan panostaisin tänään enemmän valokuvahaasteeseen kuin varsinaisen tekstin tuottamiseen. Lähden metsästämään täydellistä taivaanrantaa.

Valokuvahaaste: Peace

Kaikesta sitä rauhaa voi ammentaa Vapun päivänä. Tämän päivän tuska on kuitenkin huomisen rauha. Joidenkin opettajien kanssa ei vaan yksinkertaisesti kemiat synkkaa. Silloin on parasta sopia jokin tapa suorittaa kurssi näkemättä toisiaan useammin kuin on pakko. Eli käytännössä aloitusluennolla ja tenttipäivänä. Kun nämä on tehty, niin on huominenkin ilta vapaa.

Toukokuun (taivas varjele, nyt on jo toukokuu) aiheet alla olevassa kuvassa. Mitään en lupaa, kun kovalevyihinkään ei enää nykyään voi luottaa. Ja vaikka kuinka yritän muistaa varmuuskopiot ja dropboxit, niin ei se vaan aina vieläkään onnistu. Jotkut ne ei koskaan opi virheistään. Mutta hei, ei kai nyt viikon vanha kovalevy voi oikeesti kosahtaa. (Toivottavasti nämä ei olleet niitä kuuluisia viimeisiä sanoja)

R niin kuin roikottaminen

Neon automaattinen orastavan parisuhteen opas vastaa:

"Voitko sä naisena selittää, miksi tarvii toista roikottaa paremman puutteessa?"

Virallinen vastaus

Roikottajia ja niiden riippakiviä on ollut maailmansivu ja tulee olemaan vastakin.

Roikottaja voi olla nainen tai mies. Yleensä kyseessä ei ole edes mikään peluri vaan ihminen, jonka sosiaalinen omatunto kolkuttaa tavallista kovempaa. Se sanoo jotain sen suuntaista, että koska toi toinen sanoo tykkäävänsä musta, niin enhän mä voi olla tykkäämättä siitä. Monesti liiallinen kiltteys on enemmän naisten kuin miesten ongelma. Roikottajan ongelma on, että hän ei halua missään tilanteessa loukata toisia ihmisiä ja tarjoilee siksi heissä roikkuville riippakiville edes jotain rippeitä. Kun roikottajalta kysyy suoran kysymyksen, siihen saa vastaukseksi jotain ympäripyöreää. Omalle kohdalle muistan osuneen sellaisen lauseen, että olen 93 prosenttisen varma, että meistä ei tule mitään.

Riippakivi on usein oikeasti tosi ihastunut roikottajaansa tai kuuluu siihen ihmisryhmään, jolla on pakko olla joku. Tämä on se pointti, miksi moni riippakivi jää roikkumaan. Myös riippakivi saattaa olla keskivertoa kiltimpi ihminen. Lisäksi hänen ristinään on kyvyttömyys tehdä päätöksiä, ellei varmaa lopputulosta ole tiedossa. Riippakivi on valmis nielemään kaiken sonnan, jota taivaalta tarjoillaan, koska siellä on olemassa se 7 prosentin mahdollisuus siitä, että roikottaja muuttaa mielensä. Silloin prinsessa ja prinssi saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Nyt ei kuitenkaan puhuttu saduista vaan ihan oikeasta elämästä. Roikottajalta ei tietenkään ole reilua sälyttää vastuuta päätöksestä edesvastuuttomassa tilassa olevalle riippakivelleen, mutta se on silti paras vastaus, jonka se on ikinä onnistunut antamaan. Siksi riippakiven kuuluu pysähtyä miettimään riittääkö se, mitä roikottaja on hänelle juuri siinä hetkessä valmis antamaan. Ei mitään itselle annettuja sitku-vastauksia, vaan onko tyytyväinen tilanteeseen juuri sillä hetkellä. Jos kuitenkin puhutaan parisuhteesta, joka on ihan alkutekijöissään, niin ei ole mitään mieltä alkaa hakkaamaan päätään betoniseinään, vaikka olisi miten ihastunut. Toisaalta kannattaa ehkä myös suhteuttaa niitä omia toiveita menossa olevaan suhteen vaiheeseen. Monikaan ei muutamassa viikossa ole valmis tekemään koko elämän kestäviä ratkaisuja.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni oli, että 7 prosentin mahdollisuus oli aivan liian pieni suhteutettuna omaan ihastukseni määrään. Ja arvatkaapa mitä? Elämässä yleensäkin toimii se tosiasia, että pitää vaan tehdä päätös. Kun on tehnyt päätöksen, ei tarvitse enää vatvoa vaan voi jatkaa eteenpäin helpottunein mielin.

Pähkinänkuoressa

Koska annat sen roikottaa ja tyydyt olemaan paremman puute.

Et voi tietää miehen millast olla nainen

Mut pyri olee rakkauden ammattilainen

kiitos Juice niist viisaist sanoist

Mitä moni ettii tääl vielä baarihanoist

Auttaa voi janoist mut ei rakastunutta

Ei mikään mutta ku suhteet on skutta

Niihin eksyy ja kuulee takas huudot

Ne satuttaa, tappaa ja luo ennakkoluulot
Tulevii mitä ikinä ne onkaa
Mun mielest turha mennä ketään takas vonkaa
Mitä löytyy takaa siihen on joku syy
Vaik tääl nyt myrskyy ni viel tulee tyyntyy

Elokuu: Soutaa huopaa