tiistai 13. maaliskuuta 2012

Y niin kuin yökyöpeli

Olen aina ihmetellyt sitä, kun ihmiset valittavat, jos heräävät ennen aikojaan. Siis ennen kuin kello herättää. Itse olen ainakin kaikkein pirteimmilläni silloin, kun herääminen tapahtuu luonnollisesti eikä  ärsyttävän herätyskellon  toimesta. Toisaalta itsekin tunnuin sortuvan samaan ajatteluun tänä aamuna, kun täsmälleen 6 tunnin yöunien jälkeen olin pirteä kuin peipp  Tikru. Suhteuttuna nukuttujen tuntien määrään, ajatus pirteydestä tuntuu mahdottomalta, vaikka se on selvästi havaittavissa.

Mä olen yökyöpeli enkä näe mitään syytä, miksi sitä pitäisi yrittää väkivalloin muuttaa. Työt ja koulut olen aina saanut järjestettyä siten, ettei ole tarvinnut kovin monena aamuna kiduttaa itseäni mun kropan kannalta keskellä yötä. Ominaisuus näyttää olevan myös hyvin periytyvää sorttia. Voi niitä tuskallisia aamuja, kun neidin piti mennä peruskouluun aamulla kahdeksaksi. Eikä kysymys ole vaan aamuista. Koko päivä menee aivan horteessa, jos on joutunut pakottamaan itsensä heräämään kukonlaulun aikaan. Sitä on koko päivän zombi, jota lisäksi sattuu joka paikkaan.

Mulla meni aika kauan ennen kuin löysin b-societyn. En mä eikä neitikään tarvitse mitään järjestöä. Riittää, että me molemmat tiedetään, että ollaan b-ihmisiä. Vähempikin uni riittää, jos vaan saadaan nukkua silloin, kun se meille on luonnollisinta. Ei liene yllätys, että typykin päätyi äitinsä jalanjälkiä suorittamaan lukiota iltaisin. Ja samalla hänestä tuli itse aurinko. Aina väsynyt ja tuittupäinen teini on nykyään koko ajan yhtä auringonpaistetta ja valoa. Äiti tykkää, hoitohenkilökunta ei tykkää.

Niin juuri. Epäluonnollisen rytmin seurauksena tyttö saa käydä nuorisopsykiatrin polilla. Kerta toisensa jälkeen käydään keskustelua siitä, että tämä hänelle luonnollinen rytmi on väärä ja että syksyllä pitäisi siirtyä päivälukioon, koska se on ainoa oikea vaihtoehto. Ei kilin kulkuset sentään. Mä olen jo valmiiksi ahdistunut torstaina olevasta hoitokokouksesta. Tällä kertaa taidan etsiä jotain kättä pidempää mukaan. Kuten vaikka tutkimuksen siitä, että b-ihmisillä on hyvä syy olla kärttyisiä, jos heidät herätetään keskellä yötä - todistetusti heidän ruumiinlämpönsä mukaan he ovat vielä unessa.

Kuinkahan moni muka unihäiriö selittyisi tällä? Yhteiskunta painottaa, että ihmisen kuuluu mennä nukkumaan ennen puolta yötä ja herätä kello 6 iloisena ja pirteänä uuteen päivään. Ainoastaan se on tehokasta. Oman kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että mun tehokkuuteni alkaa aikaisintaan kello 10 eikä yhtään aikaisemmin. Liukuvat työajat on tällaiselle aamumörököllille todellakin tarpeen. Uskon, että työnantajakin tykkää mieluummin maksaa työntekijälle palkkaa, kun se on hereillä töissä ollessaan eikä vain pidä silmiään auki.


4 kommenttia:

  1. Voikiesus....just niin, ku kaikkien on sovittava samaan muottiin! Niin se vaan, poikkeuksia ei siedetä ja on pakko saada kaikki toimimaan samalla lailla. Tätä asiaa vastaan olen taistellut vuosikausia!
    Ihanan lohduttavaa oli se, että sain erääseen kirjaan omistukirjoitukseksi: "Miksi olla samanlainen kuin muut, kun heitä on jo niin paljon?"
    Joten, tsemppiä!!!

    VastaaPoista
  2. Joo, tää yhteiskunta on jäänyt jonnekin sellaiselle aikakaudelle, kun lehmät piti nousta lypsämään kuudelta aamulla.
    Olen itse ihan samanlainen b-ihminen. Tuntuu käsittämättömältä, että lapsesi yritetään pakottaa päivälukioon, jos hän on itse iltalukion valinnut ja sen hyväksi kokee. Mitä ihmeen väliä mihin kellonaikaan sitä lukiota käy, jos kuitenkin käy?
    Nuorisopsykiatrin polilla vuorokauden rytmin vuoksi? Jo on aikoihin eletty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se vuorokausirytmi sinne polille johtanut, vaan epäluontaisen vuorokausirytmin seuraukset, kuten väsymys jatkuva sairastelu ja muut varsin huolestuttavatkin piirteet. Jännä vaan, että ne sellaiset ongelmat katosivat aika lailla nopeaan sen jälkeen, kun typy on saanut elää oman rytminsä mukaisesti. Minähän en siis suostu noudattamaan minkään polin yksisilmäisiä ohjeita. Nih!

      Mutta b-ihmisiä on väestöstä kuulemma jopa enemmän kuin niitä a-ihmisiä. Ja suurin osa on jotain siltä väliltä.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...