perjantai 28. joulukuuta 2012

T niin kuin telakka

Kuinkas tämänkin nyt nätisti sanoisi? En ehkä pysty lupaamaan tulevasta mitään, joten olette varoitetut.

Tiedättehän, että en ole aamuihmisiä. Silti olen jossain elämäni vaiheessa herännyt neljältä ja pakottanut itseni aamuvarhaisella Turun telakalle. Tänä aamuna, kun avasin internetin ihmeellisen maailman, niin mitäpä rähmäiset silmäni muuta näkivätkään ensimmäiseksi kuin seuraavanlaisen otsikon:

Luksuslaivatilaus lipesi Turun telakalta

Niin vittu! Oliko ihan pakko? Siis olla myöntämättä telakan pyytämää 50 miljoonan lainaa ja teurastaa siinä sivussa suomalainen telakkateollisuus.

Joo joo. Kuulin kyllä, että emoyhtiö on maksuvaikeuksissa ja se yleensä tarkoittaa sitä, ettei lainattuja rahoja tulla saamaan takaisin. Se vaan, että onhan sitä rahaa luvattu muillekin maksukyvyttömille. En näe mitään logiikkaa siinäkään, että myönnetään tilalle euromääräisesti pienempi innovaatiotuki, kun sitä ei sitten tarvitse maksaa takaisin. Eipähän ole niillekään tukiaisille sitten mitään käyttöä, mutta kiitos vaan hyvän tahdon eleestä - siis ei mistään. Mitäpä me Suomessa ja Turussa oltaisiinkaan tehty noin 12 000 henkilötyövuodella. Ei niin yhtään mitään.


20 kommenttia:

  1. Järjetön asia ettei 50 miljoonaa löytynyt, vaikka kaikkeen muuhun turhempaankin löytyy ja lainaa annetaan yrityksille ja maille, joilta ei taatusti takaisin saa lanttiakaan. Oli siinä kai niitä perusteluita miksi ei pitäisi lainata, mutta edes ne perusteet eivät riitä epäämään tuhansien ihmistyövuosien menettämistä. Toisaalta olisiko tilausta saatu sittenkään, sitä ei voi tietää. Mitä niillä 50 miljoonalla olisi tehty, lahjottuko vai mitä. Joka tapauksessa p***a juttu, suuri menetys niin Turulle kuin koko Varsinais-Suomen työllisyydelle suoranaisesti ja välillisesti.
    Piipputeollisuutta ei vaan arvosteta, mikä on todella sääli.

    Jännää, että Nokia on Suomen yritystukien kärkikastia, mutta paljonko se nykyään työllistää suomalaisia. Aika vähän verrattuna siihen mitä se eri yhtiöineen saa sitä ilmaista rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kanssa sitä vaihtoehtoa, että tarjouskilvan olisi kaikesta huolimatta voinut voittaa joku toinen. Tosin, jos olisi voinut luottaa rahoituksen olevan kunnossa, olisi ehkä voinut olla luottavaisemmin mielin tarjouksensa kanssa.

      En tiedä kiinnostaako mua niin kauheasti, mitä niillä rahoilla olisi oikeasti tehty (ei vaikka olisi lahjottukin), kun tosiaan sitä rahaa on varmasti jaettu turhempaankin. Tässä kohtaa kiinnostaa juurikin ne työpaikat.

      Nokialla ei tosiaan enää kovin paljoa toimintoja Suomessa ole. Mutta toisaalta kovasti toivon Nokian menestystäkin, kun juuret kuitenkin on Suomessa. Saisi sitä rahaa silti muillekin jakaa tai edes lainata. Se tässä eniten ärsyttää, että olisivat olleet valmiita maksamaan rahat takaisin, mutta kun ei niin ei.

      Poista
  2. Me oltaisiin voitu täältä Tampereelta antaa valtion tuen osuus tuosta täysin tarpeettomasta Rantaväylän tunnelista ja jättää tunneli rakentamatta. Luulen, että se olisi riittänyt yhden laivan rakentamiseen. Tilanne olisi ollut win-win.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän näitä tarpeettomia kohteita riittää. Toki Rantaväylän tunnelin rakentaminenkin työllisti aikansa, vaikka tarpeeton olikin. Turun toriparkkikin on mun mielestä turha, koska Louhessakin tilaa tuntuu riittävän, mutta valtion tuen osuuksista en siinä tiedä. En välttämättä myöskään kannata raitiolinjojen rakentamista Turkuun (200-300 miljoonaa), mutta ehkä se sitten säästetään käyttökustannuksissa ja päästöissä. Mutta jos sitä rahaa kerta on, niin miksi sen lainaaminen on niin mahdotonta?

      Poista
    2. Joo tai ei sitä tunnelia vielä olla edes alettu rakentamaan. Tamperelaiset vastustaa vahvasti, mutta päättäjät päättää toisin. Siksi ne rahat voisi vielä syytää muualle.
      Ratikkaa sen sijaan kannatan Tampereelle ihan vaan siksi, koska ratikka on sympaattinen eikä pakokaasuta. :D

      Poista
    3. Kyl maar herrat tietää, että tarvitaan tunneli.

      Ratikat on symppiksiä ja ympäristöystävällisiä, mutta voin mennä ihastelemaan niitä tsadiin, kun siltä tuntuu. Tai Tampereelle, jos siellä "tuhlataan" sellattisiin. :D

      Poista
  3. Kuulin aamulla autoradiosta uutiset, jossa kerrottiin, että Vapaavuori jää historiaan ministerinä, joka tuhosi Suomen telakkateollisuuden.
    En olisi voinut olla enemmän samaa mieltä.

    Nyt kun olisi ollut käytännön tilaisuus niitä oikeita työpaikkoja tehdä, niin ei, piti munia totaalisesti. Paska juttu, kertakaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän Saarikangas on mennyt sanomaan, ja luulenpa, että on oikeassa. Vaikka Vapaavuori onkin väittänyt, että ei telakkateollisuus yhden tilauksen kariutumiseen kaadu. Ah, no ei tietenkään. RCCL:n laivojahan täällä pääasiassa on viime vuosina rakennettu. Entäs ne perheet, joissa olisi halu tehdä työtä, mutta sitä ei ole, kun päätettiin hoitaa tämä homma tälleen hienosti Ranskalle.

      Tosin taisi tulla yllätyksenä, että niinkin voi käydä, koska nyt EU:n mallioppilas Suomi aikoo pyytää selvitystä, että toimiko Ranska kilpailulainsäädännön mukaisesti. Eli toisin sanoen ne tahtois sittenkin, että tehtäis se laiva/ne laivat täällä... Huoks.

      Poista
  4. Kyllä tuo vitahuttaa näin Pohjoisestakin katsottuna ihan kybällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että kiukutus ei johdu pelkästään kotiseuturakkaudesta. Onhan tämä koko Suomen asia, vaikka se telakka nyt täällä sattuukin sijaitsemaan.

      Poista
  5. Ei ole kohta enää mitään omaa kun kaikki tapetaan. Nyt alkaa olla ne hetket kun kannattaa aloittaa se oman veneen veistely, tästä soutaa Viron puolelle muutamassa tunnissa ja siitä voikin sitten jatkaa jalkaisin etelä-Eurooppaan. Voisi alkaa vaikka taivuttelemaan banaaneja työkseen ja odotella Suomen tukiaisia. Eteläänhän niitä riittää jaettavaksi kun oma porukka evätään kokonaan. Pthyi, sanon minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanko mä tulla sun veneeseen, kun en osaa veistää omaa? Urasuunnitelma perilläkin kuulostaa vallan mukavalta. Jos kerran omille ei anneta, niin pitää varmaan mennä tarpeeksi kauas, jotta saadaan myös osamme. Aargh.

      Poista
  6. Uskallankohan tulla olemaan vastarannan ahvena =D =D

    Ensiksi, paatin tilaus olisi pitänyt tulla Suomeen, mutta se ei tullut, kurja juttu. Toivottavasti toisia tilauksia tulee, vaikka itse telakka on rahoituskriisissä.

    En usko, että 50 milj. eurolla olisi ollut mitään tekemistä sen kanssa, että tilaus olisi tullut Suomeen. Missään ei ole ollut mitään konkreettista mitä sillä 50 miljoonalla olisi tehty laivatilauksen eteen. Vakuus, joo, mutta vakuus mille? 50 m€ on hyttysen kiljahdus eikä tunnu missään miljardiluokan laivan rakentamisessa. Luulen ja lähes tiedän, että korealaiset ovat olleet lypsyretkellä mikä valtio maksaa eniten tukiaisia. Suomi ei, ranskalaiset veronmaksajat sen sijaan rahoittavat omaa yhtiötään.

    Aikanaan Wärtsilän Meriteollisuuden mennessä konkurssiin suomalaiset veronmaksajat maksoivat kaiken, sitä ennen tuettiin sadoilla miljoonilla markoilla kannattamatonta, tappiota tekevää yritystä. Näin olisi käynyt nytkin, lisäksi päälle laivan kaikki sakkomaksut ja muut hinnat olisivat langenneet tänne maksettavaksi. Stx on uppoava laiva nykyisessä taloustilanteessa, on ollut kannattamaton jo usean vuoden. Ei ollut 50 miljoonasta kiinni se, ettei paatin tekemistä saatu Turun telakalle. Miksei 50 miljoonaa lainattu vapailta markkinoilta, lainaraha on nyt halpaa. Olisiko ollut niin ettei vakuudet riittäneet ja halu kokeilla saako automaatista kredittiä.
    Toisaalta 50 miljoonaa euroa olisi ollut pieni raha lainata, kun huonompiinkiin projekteihin riittää massia.

    Nyt mä meen takaisin muurin taakse odottamaan lumipalloja niskaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hassu. Saahan sitä olla vastarannan kiiski. (Niin vastarannankiiskillä kuin muillakin kalalajeilla on kuulemma silmät, pää ja pyrstökin :o ) Sitä paitsi sulla on ärsyttävän hyviä perusteitakin sille. :D

      Olen itse asiassa miettinyt salaa itsekseni sitäkin, että miksi ihmeessä telakka ei voisi vaikka välillä aikansa kuluksi hankkia tuloja vaikkapa vanhojen laivojen korjauksista, jos ei ne luksusristeilijät aina osukaan omalle kohdalle? Työllistäisihän sekin. Monen muunkin alan pelastus on huoltopalvelut silloin kun uusia tilauksia ei tule ovista ja ikkunoista taloudellisista syistä...

      Saattaa olla ihan totta, että lypsyretki oli kyseessä. Mutta toisaalta niilläkin on mielessä oman yrityksen etu ja voiton maksimointi, koskapa yritystoimintaa se on laivanrakennuskin. En siis ihan hirvittävän pahaa silmää sille kohdistaisi. Tosiasia on sekin, että lainaa ei haettu muualta, koska ei oikeasti ole riittäviä vakuuksia - sehän tuli jo todettua siinäkin, että emoyhtiöllä ei ole asiat kohdillaan. Se vaan ei käy vieläkään järkeen, että sitä rahaa syydetään toisiin huonompiinkin projekteihin.

      Eikä mua haittais, vaikka Turussa jatkossakin rakennettaisiin laivoja.

      Poista
    2. Mä olen kyllä liikkeellä vähän samoilla ajatuksilla tästä asiasta kuin Lotta. Työllisyyden kannalta toi olisi ollut toki tärkeätä, mutta jopa ranskalaisten mielestä kilpailutus oli aika törkeätä. Tässä tavallaan on järki ja tunteet nyt vastakkain kovin austenilaisittain.

      Poista
    3. Mä voin helpolla myöntää, että tää on mulle hyvin vahvasti tunnekysymys. Mä olen herännyt hei keskellä yötä sen kirotun telakan takia. Plus että se työllistävä vaikutus on myös tunnekysymys.

      Poista
    4. Onko telakoilla suomalaisia duunareita enää? Kenties vähemmistönä. Sama taitaa olla kuin rakennustyömailla ja eräässä keskeneräisessä ydinvoimalassa, jossa kahdella eurolla tunnissa subventoidaan suomalaiset urakat alas. Tosin välillisiä tuloja tulee puolalaisiltakin, mutta itse verotuloja ei.

      Mäkin tahtoisin, että Turussa rakennettaisiin laivoja jatkossakin. Yhdeltä kauniilta siellä valmistuvalta ihanuudelta lähden korkkaamaan neitsyyden parin viikon päästä. POKS. Sitä ennen kastajaiset, mikäli jengi siihen saa osallistua. Skål & tack Åbo!

      Poista
    5. Tuota. Voin vakuuttaa tehneeni poistumistarkastuksia kyseisellä telakalla myös suomalaisille duunareille. Tosin joukkoon mahtui aimo annos myös puolalaisille duunareita.

      Grace! Vietähän mukavia hetkiä hänen korkeutensa kanssa. :)

      Poista
    6. Joo, mutta viimeisten vuosien aikana suomalaisten osuus lienee vähemmistöä ja alati vähentyvää. Erään entisen työpaikkani Helsingin päädyssä posse puhuu enemmän ugria ja itäblokkia kuin ruotsia tai suomea.

      Mä olisin tarvinnut lumipesupalloja niskaan, höh :D
      (Veikkaan, että ensimmäinen kommentoija niitä suo mikäli eksyy kommentteja lukemaan, usein on mielipiteet toisista maailmoista kovasti erilaiset.)

      Poista
    7. Oho, niistä tarkastuksista tosiaan on tainnut vierähtää vahingossa muutama vuosi. :o

      Uskon, että lumipesut ja -pallot hoidetaan kotona. :D

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...