maanantai 3. joulukuuta 2012

S niin kuin salaisuudet

Väittävät, että kaikilla on salaisuuksia. Saa ollakin, en minä sillä. Pienet viattomat valkoiset valheet, kuten 200 euron kenkien maksaminen käteisellä, ettei kotona tiedetä paljonko ne oikeasti maksoivat on ihan ok, kunhan maksaa omilla rahoillaan. Yritän sillä tavoin huijata joskus jopa itseäni. Kengät ovat ehkä huono esimerkki ainakin itseni kohdalla, koska en ikinä, koskaan, milloinkaan maksaisi tuollaisia summia kengistä, joihin kuitenkin kyllästyn seuraavalla viikolla tai ensi kuussa. Maksan käteisellä, että olisi helpompi unohtaa omantunnon sitkeä kolkutus muka tuhlailusta ja siitä, että ruokakassa kaventui juuri huikeasti.  Saatan jättää kuitinkin kauppaan, ettei vaan tarvitse nähdä totuutta. Ymmärrän siis salaisuudet, jotta on helpompi pysyä sovussa, vaikka sitten vain itsensä kanssa. 

Sitten on ne isot ja enemmän ongelmia aiheuttavat luurangot kaapin perukoilla, jotka mustuttavat mielen ja vievät elämänilon kaikilta niiltä, jotka niitä joutuvat säilömään. Tekee mieli mennä sinne kaappiin itsekin, ettei joudu vahingossa johonkin valehtelun kierteeseen mukaan, jossa ei kohta edes muista, mitä sanoi kenellekin.

Omien luurankojensa kanssahan voi toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. Minä olen ottanut tavakseni ilmoittaa niille, että ilman vuokranmaksua on turha yrittää ottaa pysyvää asuinsijaa minun kaapeistani. Meillä on ihan liian vähän kaappitilaa muutenkin. Tuskin sellaisia salaisuuksia on olemassakaan, että kukaan muu ei olisi koskaan töppäillyt samalla tavalla. Kaikki ei ehkä ymmärrä, mutta mitä sitten. En minäkään ymmärrä toisten tuomitsemista vain siksi, että itse on päässyt kovin helpolla asioidensa kanssa ja on ollut niin briljantin älykäs, että lakkasi itse kokonaan elämästä. Tietenkin monesti vikaa on myös itsessä ja omissa valinnoissa, mutta muuttaako toisen aiempien tekojen paheksuminen ja tuomitseminen niitä jo tapahtuneita miksikään?  Menneet on menneitä. Vain sillä, mitä on nyt, on jotain merkitystä.

Minulla on siis todella huono häpeällisten salaisuuksien toleranssi. Olen tosin huomannut, että puhuminen auttaa ja että häpeän määrä ei olekaan vakio vaan sidoksissa ensinnäkin töppäilyiden määrään ja laatuun, mutta myös ikään. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän osaa hävetä kaikkia pikkujuttujakin. Yllättäen olen myös huomannut, että häpeä laimenee, kun asioistaan puhuu. Pelkästään omassa pikku päässä vatvotut asiat saa aina huomattavasti suuremmat mittasuhteet kuin avoimesti puhutut.

Törmäsin kuitenkin aivan toisenlaiseen ongelmaan. Onneksi vain teoriassa. Mitä sitten tehdä, jos kaikki ihmiset pitävät sinua niin luotettavana, että kertovat kauhutarinansa juuri sinulle ja vannottavat olemaan vaiti totuudesta? Mitä sitten, jos on jo myöhäistä tunkea sormia korviin ja lällättää, ettei vaan kuule toisen kertomaa tarinaa? Kuinka synkkiä salaisuuksia sitä on riesanaan kannettava luotettavuuden nimissä? Jos esimerkiksi kuulee salaisuuden, jossa syytön tulee saamaan tuomion toisen tekemisistä, niin onko edes oikein pitää salaisuus itsellään? Tahdon uskoa, että itselläni olisi nykyään sen verran selkärankaa, että ilmoittaisin salaisuuden tilittäjälle, että ellei hän kerro asioiden oikeaa laitaa tiettyyn takarajaan mennessä, niin minä teen sen. Oikeassa elämässä olen päätynyt totuudentorveksi vain salaisuuden kertojan pyynnöstä, jolloin hän on itsekin ymmärtänyt, että on olemassa kahdenlaisia salaisuuksia: niitä, joita voi pitää ja niitä, joita ei voi. Ensiksi mainittuja kyllä vaalin huolella ja rakkaudella. Jälkimmäisiä en mielelläni edes kuulisi. Sitä paitsi, jos jollakin on salaisuus, jonka todellakin haluaa estää leviämästä mihinkään, niin lienee parasta pitää se oikeasti vain itsellään.

20 kommenttia:

  1. Voi, tuo on minusta ihan mahtavaa, tuo itseltään salaa ostaminen.

    Tätähän voisi laajentaa: minä ainakin syön itseltäni salaa. Tiedäthän, kaikki ruoka joka syödään seisten, on kaloritonta. Voisikohan sitä urheillakin itseltään salaa? Jos voisi, heittäytyisin sohvalle ja tekisin sen. (Piru, kun on taas hartiat kipeät...)

    Sua on sitten ilo lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseltään salaa voi tehdä monia asioita. Ostaminen on kuitenkin yksi suosikeistani. Urheileminenkin itseltä salaa on ostos-tv:n mukaan mahdollista. Kannattaa ostaa sieltä joku vemputin, joka pelkällä samassa taloudessa olemisellaan polttaa sinulta rasvat oikeista paikoista ja pitää muutenkin suorastaan huippu-urheilijana.

      Itse asiassa olen joskus herännyt vatsalihakset ja kyljet kipeinä yöunilta ja ihmetellyt, mitä yöllä on oikeasti tapahtunut, kun on kuin olisin käynyt treenaamassa. Öinen itseltään salaa urheileminen on siis mahdollista. :D

      Poista
    2. Tuossahan voi yhdistää ostamisen ja urheilun, kun hankkii ostos-tv:stä jonkun vemputtimen. Mä haluun heti mun sängyn alle sen joka polttaa eniten kaloreita ja kiinteyttää ihan sikana.

      Poista
    3. Minä monesti yhdistänkin. Se ostaminen vaan aina unohtuu. Käyn salilla usein ostos-tv:n aikaan kiroamassa kuinka paljon helpommalla voisin päästä. Samaan aikaan näytetään usein myös kaikenlaisia herkullisia ruoka ja kakkuohjeita. Ei ole kivaa se. Ehkä joku kerta otan puhelimen mukaan, niin voin soittaa ja tilata sellaisen laitteen samantien.

      Jos nyt jotain kaloreita polttavaa ja kiinteyttävää pitäisi sängyn lähelle päästää, niin ottaisin mieluiten maailman ihanimman ja kivan. Muussa tapauksessa toivon, että laite toimii vaikkapa varastosta käsin. ;D

      Poista
  2. Tuo kommenttisi häpeän vähenemisestä iän lisääntymisen myötä on niin totta.
    Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän häpeän. Ja sitä vähemmän välitän siitä, mitä mieltä muut ovat minusta.

    Joskus on joutunut siihenkin raskaaseen osaan, että on luvannut pitää toisen kertoman salaisuuden, joka oman moraalikäsityksen mukaan pitäisi tuoda julki ja paljastaa asianosaisille.

    Ja juu, jos Siippa kysyy, mä ostan vain parinkympin kenkiä, aina. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häpeän väheneminen on toinen hyvä puoli aikuisuudessa ja vanhenemisessa. Yksi vanhenemisen hyvistä puolista on myös se, että lounaan voi korvata vaikka jäätelöllä eikä kukaan nipota, että on pakko syödä kaikki. Tai no, nyt tällä hetkellä nipottaa, mutta normaalisti on vapaus valita. :D

      Ei käy kateeksi sellainen salaisuus. Ehkä itse onnistun viestimään tarpeeksi tehokkaasti ympäristölleni, että kerropa minulle moraalisesti epäilyttävä salaisuutesi ja se lakkaa olemasta sellainen. Ehkä siksi saan kuulla sellaiset salaisuudet vain, jos halutaankin, että joku avaa sanaisen arkkunsa.

      Kun ostaa aina parinkympin kenkiä, niin niitä voi ostaa useammat kuukau- viikossa. ;D

      Poista
  3. Totta tosiaan, uhkaavasti on minullakin häpeän tunteet vähentyneet iän myötä. Eihän niitä kohta enää olekaan, oho.

    Minäkin ostan itseltäni salaa, se käy näin: ostan vaikka puseron ja laitan sen äkkiä kotona kaappiin pinoon muiden vastaavien kanssa. Sitten noin viikon päästä laitan sen 'vanhan' puseron päälle. Toimii sekä itselle, että aviomiehelle (mikäli hän kiinnittää jostain syystä huomion päälläni olevaan vaateeseen, harvoin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee se ikä tehtävänsä. Ehkä dementia tulee ja korjaa loputkin häpeän rippeet.

      Käytän joskus myös sun tapaa ostaa salaa itseltäni. Tai oikeastaan tarkoitus on ostaa salaa tyttäreltä, koska sillä on joku kumma käsitys, että jos äiti ostaa itselleen hänenkin kuuluu saada. Olen kyllä vihjaissut, että äiti myös ansaitsi rahat itse, joten ei ole mikään selviö, että ostetaan aina myös hänelle. Tosin olen luopumassa tästä käytännöstä, koska teinityttö ei ole kuten miehesi. Se huomaa sen joka tapauksessa. Ja ellei saa omaa, niin ottaa äidin ja vetoaa siihen, ettei voinut tietää kenen paita se oli. Kauheaa, kun jo tuossa iässä on noin dementoitunut, ettei tunnista omia vaatteitaankaan. :D

      Poista
  4. No, voi helvetti! Mä olen siis joku hemmetin humanoidi täällä, koska mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän mua hävettää pienetkin mokanderit. En kyllä välitä, mitä muut ajattelee, mutta siltikin mua hävettää. Ihan itseni takia. Ja tossa ei siis ole mun logiikan mukaan mitään ristiriitaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, no, no... osaan minäkin vielä katsella huolestuneena ympärilleni, että näkikö joku, jos esimerkiksi kaaduin/liukastuin. Sehän se vasta onkin noloa ja häpeällistä. Joskus olen huomannut pienen häpeän piston sydämessäni myös silloin, jos huomaan, että tyttärellä on rikkinäinen vaate päällään. Asiaa ei auta yhtään se, että on tahallaan rikkonut vaatteen, koska se on kuulemma cool. :D

      Mulla on aika vahva fiilis, että et ole humanoidi. Onhan siinä sekin, että mitä vanhemmaksi tulee, niin pitäisi jo tietää paremmin eikä mokailla samalla tavalla kuin teininä.

      Poista
  5. Salaisuuksia on niin monenlaisia, tai parmminkin ihmiskunta on jo pitkään hyväksynyt toiset salaisuudet ja toiset taas ovat kuolemantuomion arvoisia. Itse en ole koskaan viitsinyt sen paremmin astua salaisuuksien maailmaan vaikka olisnkin hyvä salaisuuksien pitäjä, pääni nimittäin on pahvia enkä välttämättä muista koko asiaa seuraavana päivänä. Periaattesta en sotkeudu enkä puutu, mutta en myöskään tuomitse heitä kellä niitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä oikeassa, että salaisuuksien tuomittavuuskin määriteltään pitkälti yhteiskunnassa jo etukäteen. Tässä kun olen asiaa mielessäni pyöritellyt, niin en sittenkään edes tainnut sanoa sitä, mitä alunperin lähdin sanomaan. Nimittäin sitä, että tunnen ihmisiä, jotka esimerkiksi häpeävät lapsuuttaan niin paljon, että eivät missään olosuhteissa ikinä kerro siitä mitään. Ovat muuttaneet kauas ja pitävät huolen, että edes omat lapset eivät koskaan saa tietää siitä mitään. Sitten kun niille lapsuuden ihmisille esimerkiksi sattuu jotakin ja äiti/isä itkeskelee, niin joudutaan jälleen valehtelemaan syystä omille perheenjäsenillekin. En tuomitse, mutta tiedän, että itse en vain pystyisi elämään sellaisessa läpi elämän kestävässä valheessa. Se valhe ja salailu olisi lopulta mulle henkilökohtaisesti paljon pahempi asia kuin kertoa kuinka asiat oikeasti olivat.

      Mutta mun mielestä salattu totuus ei ole valhe ja unohdettu totuus vielä vähemmän. Jos mulle joskus tulee joku hurja salaisuus, mistä on päästävä puhumaan, niin kerron sen sitten sulle. Eipä ainakaan pääse leviämään mihinkään. :)

      Poista
    2. Totta monella on kyllä niin pahoja traumoja joistain asioista että pitävät tiedot niistä salaisuutena. Samaa verta ollaan tuossa asiassa kun kerroit että on salaisuus ja valehtelu on pahempi asia kuin puhuttu totuus.

      Poista
    3. Sepä. Traumasta on paljon kivampi päästä eroon kuin helliä sitä ja pitää elossa vaikenemalla.

      Poista
  6. Juu, enää ei hävetä juuri mikään :P Itse asiassa en edes keksi, mitä saattaisin hävetä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei oikeastaan liity häpeään, mutta salailen kyllä moniakin asioita äidiltäni, koska tiedän kuinka hän reagoi asioihin. Useimmiten kysymys on kuitenkin rahasta, koska en vain jaksa saarnaa siitä, että käytin omia rahojani johonkin hänen mielestään turhaan ja tarpeettomaan.

      Mutta varsinaista suurta häpeää en enää tunnista itsekään. Jospa ikä on tehnyt tehtävänsä eikä enää osaa edes mokailla kunnolla.

      Poista
  7. No, voi sun perskales toisenkin kerran! Miksei ikä tee mulle tehtäväänsä ?! Mä mokailen koko ajan, vaikka kuinka yritän olla kieli keskellä suuta. Ja jos haluat, niin voin kyllä opettaa sen jalon taidon sullekin. "Kaksin aina kaunihimpi..." *huok*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, en mä halua oppia töppäilemään, kun vihdoin olen oppinut vähentämään joko töppäilyä tai häpeän määrää. Yritin miettiä jonkun sopivan sananlaskun tähän ihan vain sua varten, mutta vaikeata oli. Käviskö "Voittaja on yksin.."

      Poista
  8. Mä en osaa sanoa tähän mitään muuta, kun pää meni niin sekaisin noista linkkaamasi jutun siskopuolista ja isäpuolista ja isoisäpuolista... Melkein pitäisi piirtää itselle joku kaaviokuva enkä siltikään ymmärtäisi, että biologinen isä onkin isoisäpuoli.

    Mutta ehkei mun tarvitsekaan tietää noita kuvioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en ole ihan varma tiesikö ne itsekään enää kuka on kenenkin isä ilman aarrekarttaa. Tai ei siis tiennyt, koska totuutta ei ainakaan saanut kertoa.

      Minusta se oli epäoikeudenmukaista ja hurjaa, että äiti pistää isän piikkiin vauvan aivoverenvuodon (vai mikä se olikaan, ei enää ehkä tänään muista), jonka on itse omalla toiminnallaan aiheuttanut. Puistatus.

      Ja totta. Onneksi meidän ei tarvitse ihan tarkkaan olla selvillä noista kuvioista. Kunhan tuli pikaisesti lukaistua ja ahdistuttua vähän muiden ahdingosta.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...